Keskuspankin kovemmat keinot
Pohdin tänään MarketNozen sivuilla Mitä EKP voi vielä tehdä? talouskasvun piristämiseksi. Kun lyhyet riskittömät korot ovat käytännössä nollassa, keinovalikoimmassa on lähinnä pitkien ja riskipitoisten lainojen korkojen painaminen kohti nollaa. Lisäksi totean että Kriisimaat hyötyisivät eniten EKP:n toimista. Sain virikkeen kirjoittaa jälkimmäisen itsestäänselvyyden Talouselämän jutusta jonka mukaan Suomi olisi yksi suurimpia hyötyjiä.
Käsittelemättä jäi vielä mm mitä keskuspankki voi tehdä sitten kun myös pitkät korot ovat nollassa, ja se onko kaikkien korkojen painaminen nollaan järkevä ratkaisu.
Jos unohdetaan hetkeksi poliittiset ja juridiset rajoitteet keskuspankki voisi jatkaa elvytystoimia ostamalla muuta varallisuutta (osakkeita, kiinteistöjä) tai ostaa ulkomaista valuuttaa (eli tässä tapauksessa tehdä sijoituksia euroalueen ulkopuolelle).
Jollei keskuspankki halua varallisuusarvoja nostaa toinen tie on ns. helikopteri-raha. Mitä jos jokaiselle euroalueen kansalaisille annettaisiin joka kuukausi esimerkiksi 500 euroa kunnes inflaatio on saavuttanut kahden prosentin tavoitteen?
Kaikilla näillä toimilla vahvistetaan euroalueen taloutta ja nostetaan hintapaineita. Vaikka keskuspankki näillä toimilla saavuttaisi inflaatiotavoitteen ja saisi eurotalouden elpymään ne eivät ole ongelmattomia.
Ei ole paljoakaan järkeä siinä, että EKP rakentaisi koneiston, jolla jakaisi kuukausittain rahaa euroalueen kansalaisille. Bernankekin ehdottikin puheessaan joka antoi hänelle Helicopter-Ben nimen, että keskuspankki rahoittaisi veronalennukseen joka kasvattaisi kansalaisten ostovoimaa.
Helikopteri-raha on ääriesimerkki, mutta heti kun keskuspankki siirtyy perinteisistä toimista poikkeustoimiin se vääjäämättä alkaa tehdä päätöksiä jotka eivät kuulu kovin luontevasti keskuspankin toimivaltaan. Antamalla pitkäaikaisia luottoja pankeille ja ostamalla vakuudellisia joukkolainoja keskuspankki yhä enemmän ottaa luottoriskiä. Osakkeita tai kiinteistöjä ostamalla keskuspankki yhä selkeämmin tekisi valintoja jotka ohjaisivat talouden aktiviteettia johonkin tiettyyn suuntaan ja hyödyttäsi toisia kansalaisia muita enemmän.
Tällaiset valinnat kuuluvat luontevammin demokraattisesti valituille poliitikoille kuin keskuspankkiireille. Siten mitä rajummin nollakorkorajoite on vastassa sitä vahvempia perusteluja on sille, että finanssipolitiikkaakin käytetään elvyttämiseen.
Painamalla korkoja alaspäin EKP on antanut liikkumatilaa euroalueen hallituksille tukea talouskasvua. Alijäämät pienenevät automaattisesti kun korkojen laskun myötä korkomenot laskevat, joten budjettitasapainoa voidaan ylläpitää löysemmälläkin talouspolitiikalla.
EKP:lla on tietysti erityinen ongelma siinä, että euroalueella on monta valtiota. Ydinmaiden pitkienkin valtionlainojen korot ovat jo lähes nollassa joten valtionlainojen ostot hyödyttäisivät lähinnä kriisimaita.
Sinällään järkevä (mutta poliittisesti valitettavasti tuskin mahdollinen) vaihtoehto olisi suora setelirahoitus. EKP maksaisi omistajilleen (eli kansallisten keskuspankkien kautta valtioille) ylimääräisen osingon, jota valtiot voisivat käyttää rahoittamaan veronalennuksia tai julkisia menoja.
Hyöty ei menisi suhteettomasti kriisimaihin.
EKP määräisi osingon suuruuden sen mukaan mitä vaaditaan inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi. Poliitikot päättäisivät miten rahaa kussakin maassa käytettäisiin: veronalennuksiin, menojen lisäämiseen tai velkojen takaisinmaksuun.
Roger Wessman 
Poliitikot päättäisivät miten [Keskuspankin painamaa] rahaa kussakin maassa käytettäisiin: veronalennuksiin, menojen lisäämiseen tai velkojen takaisinmaksuun.
No johan Roger vitsin murjaisi. Että poliitikotko oikein osaisivat rahaa kohdentaa? Kun tässä on 10 vuotta euron aikana päästy näkemään, niin poliitikot ohjailevat kansan rahoja itselleen ja äänestäjilleen tärkeisiin kohteisiin – ei yhteiskunnan edun mukaisiin. Tälle on oikein hieno termikin: Curley-effect.
Se viittaa poliittiseen toimintaan, jossa äänestäjien asemaa systemaattisesti ja tietoisesti heikennetään, jotta he tulevat riippuvaiseksi poliittisesta johdosta. Toisinajattelijat karkotetaan tai vaiennetaan. Niin uskomattomalta kuin tällainen voi tuntuakaan, niin se on olemassa oleva, todellinen ilmiö. Kannattaa lukaista tuo tutkimus.
Hyvä teksti. Ylipäätään ajatus riippumattomista keskuspankeista alkaa olla aikansa elänyt. Keskuspankki on väkisinkin vuorovaikutuksessa muun talouspolitiikan kanssa. Pitäisikö keskuspankkeihin alkaa suhtautua muiden demokraattisten instituuttien tapaan? Mitä jos johtokunta oikeasti äänestäisi asioista ja vääntäisi, mielellään vielä julkisesti? Vai olisiko jonkinlainen NGDP / Taylor-sääntö sittenkin yksinkertaisempi vaihtoehto? Inflaatiotargetointi alkaa olla jo menneen talven lumia.
Kiitos kommenteista,
Kumitonttu,
Itse tietysti vahvasti kannatan, että liikkumavaraa käytettäisiin nimenomaan verojen alentamiseen. ¨
Todennäköisesti EKP:n johtokunta on myös tässä lähempänä omaa mielipidettäni kun keskimääräinen eurooppalainen poliitikko.
Demokraattisessa järjestelmässä kuitenkin tällaiset päätökset kuuluvat poliittisesti valituille elimille. Ja kaikkine heikkouksineen en demokraattiselle järjestelmälle tiedä parempaa vaihtoehtoa.
Juhani,
En menisi niin pitkälle, että julistaisin ajatuksen riippumattomista keskuspankeista aikansa eläneeksi. Tässä tapauksessa on ihan järkevää delegoida tavoitteiden toteutumien riippumattomille asiantuntijaelimille.
Jos annettaisiin valta hallituksille painaa rahaa houkutus käyttää tätä valtaa epämiellyttävien vaihtoehtojen (veronkorotusten tai menoleikkauksien) välttämiseksi loisi systemaattisen inflaatioriskin.
Mainitsemani ongelma syntyy vaan tilanteessa, joissa normaalit rahapolitiikan keinot eivät riitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Useimmille keskuspankeille, esimerkiksi Fedille tai Bank of Englandille, tämä ei ole ollut ylipääsemätön ongelma. EKP on erityisongelma, kun se ei voi ostaa edes valtionlainoja ilman että tämä olisi poliittisesti kiistanalainen asia. Valuutta ilman valtiota on vain typerä idea.
En näe miksi inflaatiotargetointi olisi menneen talven lumia.
Taylorin säännöstä ei ole paljoakaan apua, kun se alkaa osittamaan tarvetta miinusmerkkisille koroille, ja sen soveltaminen olisi varmasti syventänyt talouskriisiä koska keskuspankit olisivat reagoineet paljon hitaammin romahdukseen.
Nimellisen BKT:n targetoinilla on hyvät puolensa – se johtaisi ideaalitilanteessa tasapainoisempaan talouskehitykseen. Inflaatio, rahan vakaus on kuitenkin tavoitteena yksinkertaisempi ymmärtää, eikä käytännössä näillä kahdella tavoitteella ole suurta eroa.
Ongelmana ei niinkään ole ollut se, että inflaatiotavoite olisi rajoittanut keskuspankkien elvytystoimia. Ongelmana on ollut se että jotkut keskuspankit eivät ole ymmärtäneet tai uskaltaneet tehdä se mitä tarvittaisiin inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi. Jotkut tarkoittaa tässä ainakin, mutta ei ainoastaan, EKP.
Jostain syystä rahapolitiikkaa ei olla käsitelty rahapolitiikkana. Joskus ollaan juututtu ajatukseen korkopolitiikasta ja esimerkiksi Ruotsissa päätettettiin jostain omituisesta syystä ruveta taistelemaan tuulimyllyjä vastaan.
Nimellinen BKT tavoitteena olisi tavallisille ihmisille ehkä helpompi ymmärtää. Heille voisi selittää, että inflaatio määräytyy silloin käytännössä heidän valitsemiensa kansanedustajien edesottamusten perusteella. Jos Suomella olisi 5%:n nimellisen BKT:n kasvutavoite, tarkoittaisi se pätevällä politiikalla hieman alle 2%:n vuosi-inflaatiota.
Kiitos kommentista Mikko-Ville,
En usko että nimellinen BKT olisi tavalliselle ihmiselle helpompi tavoite ymmärtää. Päinvastoin
Lähes kaikki ymmärtävät jotenkuten mitä inflaatio on.
Arvelisin, että vähintään 90 %:illa ihmisistä ei ole harmaata aavistusta mitä nimellinen BKT on. Olen pitänyt eri yhteyksissä kansantaloustieteen peruskursseja jossa kuulijakunta varmasti on ollut keskivertoa valistuneempaa talousasioissa, ja silti nimellinen BKT on ollut kuulijoille outo käsite.
Puhumattakaan, että pitää ymmärtää mitä järkeä on siinä, että nimellisen BKT:n kasvua rajoitetaan. Alhaista inflaatiota on helppo nähdä suotavana, tosin usein väärin perustein.
Kysymys rahapolitiikasta versus korkopolitiikasta on hyvä. Tietysti yksinkertaisesti vastaus on, että keskuspankit ensi sijassa ovat harrastaneet rahapolitiikkaa korkojen kautta. Tähän liittyy kuitenkin mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin palaan kuin ehdin.
Ja kaikkine heikkouksineen en demokraattiselle järjestelmälle tiedä parempaa vaihtoehtoa.
Sehän riippuu mikä on ”demokratian” määritelmä. Jos demokratia ymmärretään sen alkuperäisessä merkityksessään, niin silloin äänestävät veronmaksajat – siis vapaat miehet. Ne, jotka veroja itse maksavat.
Wahlroos käyttää nimitystä enemmistön diktatuuri nykyisestä järjestelmästä, ja se on hyvin kuvaava. Meillä normaaleilla ihmisillä on ymmärrys, että toisten rahoja ei saa väkisin ottaa. Tilanne muuttuu, kun äänestetään pieni joukko ihmisiä valtaan, jotka säätävät lain, jolla toisten rahojen ottaminen onkin laillista – siis ”moraalisesti oikein” ajattelee suuri joukko.
Vielä sata vuotta sitten naiset eivät saaneet äänestää, 50-luvulla sotilaat ja 70-luvulla alle 21-vuotiaat. Olen samaa mieltä että edustuksellinen demokratia on paras keino hallita kansallisvaltioita, mutta on tarkkaan mietittävä, miten yhdistetään maksajan ja saajan yhteinen etu. Nykyinen järjestelmä on systeemikriisissä sen takia, että meillä on 1,7 miljoonaa avoimen sektorin työntekijää ja 4,5 miljoonaa äänioikeutettua. Ei edes sosiaalidemokraatti ole niin tyhmä, ettei ymmärtäisi minkälainen kehityskulku on tässä tilanteessa.
Yksi idea, jota olen pyöritellyt mielessäni on, että valtioiden rahoitus voisi tulla pitkälti EKP:n kautta – mutta ei niin, että poliitikot saisivat päättää paljonko EKP niitä rahoittaa. Vaan esimerkiksi päätettäisiin, että EKP rahoittaa jokaista jäsenvaltiota automaattisesti laskettavalla summalla (vaikkapa 35 % niiden viiden viimeisen vuoden keskimääräisestä BKT:sta). Tämän jälkeen valtiot voisivat verottaa ainoastaan haluttuja haittoja haittaverotuksella, eikä muita veroja tarvittaisi.
EKP:n tehtävänä pidettäisiin hintavakauden pitäminen alle 3 % inflaatiossa.
Olisiko tämä mahdotonta/typerää?
Kiitos kysymyksestä,
Se että keskuspankkirahoituksella pystyttäisiin rahoittamaan valtaosa julkisista menoista on kyllä täysin mahdotonta. Se vaatisi, että kotitaloudet ja yritykset joka vuosi olisivat valmiita kasvattamaan hallussaan pitämää rahan määrää vastaavalla summalla. Eli esimerkkitapauksessasi, että 35 % bruttotuloista säästettäisiin käteisvaroina.
Mahdollisuudet keskuspankkirahoituksella rahoittaa julkisia menoja ovat kyllä aivan toista kokoluokkaa. Kunhan ehdin voisin siitä tehdä joitain laskelmia.