Mistä yhtäkkiä 74 miljardin tukitarve?
Yhtäkkiä nyt troikan laskelmissa Kreikan uuden tukipaketin tarve on paisunut 74 miljardiin. Tämä herättää kysymyksen mistä tämä valtava rahareikä on syntynyt, ja mihin rahat menevät. Onko Syriza muutamassa kuukaudessa pystynyt näin täydellisesti tärveltämään talouden?
On koko ajan ollut selvää, että Kreikka tarvitsee uuden suuren lainajärjestelyn, vaikka euroryhmä ei toistaiseksi ole halunnut siitä keskustella kun neuvoteltiin toisen lainapaketin viimeisten (nyt maksamatta jääneiden) erien maksamisesta. Maa ei saa lainaa yksityisiltä markkinoilta eikä euroryhmän vaatimalla talouskurillakaan (vaadittu primääriylijäämä) pystyisi maksamaan kuin osan velan koroista lähivuosina.
Rahat menevät siis valtaosin tukilainojen takaisinmaksamiseen, eli kyseessä pitkälti on käytännössä velkojen ja velan korkojen maksun lykkääminen. Lisäksi saatavia siiretään tukirahoittajien välillä, IMF:ltä ja EKP:lta EVM:lle. Mitään uutta rahaa Kreikkaan ei jäisi.
Koska suurin osa tukilainoista käytettäisiin vanhojen velkojen maksamiseksi Kreikan velkaantuneisuus ei tämän tukiohjelman myötä myöskään kovin merkittävästi nousisi.
Lisäksi troikan laskelmiin on ilmestynyt pyöreät 25 miljardia pankkien pääomittamiseksi mikä on kasvattanut kokonaissumma. Tämä raha palautuisi suoraan EKP:lle, kun pankit sen avulla maksaisivat Kreikan keskuspankin kautta myönnettyä hätärahoitusta takaisin. Eli käytännössä keskuspankkijärjestelmä saatavia Kreikan keskuspankilta (josta veloitetaan muhkea 0,05 prosentin korko tällä hetkellä) vaihdettaisiin EVM:n tukilainoiksi, joilla on korkeampi korko tai pankkiosakkeiksi.
Jäljellä oleva rahotustarve koostu, julkisuuteen vuotaneiden laskelmien perusteella, suurimmilta osin valtion lainojen takaisin maksamisesta EKP:lle ja Kansainväliselle valuuttarahastolle 36 miljardin edestä sekä 18 miljardin lainojen koroista. Lainojen koroista osaa menee yksityisille velkojille, mutta valtaosa tästäkin rahasta palautuu tukilainojen antajille.
Jotta kuvio ei olisi liian yksinkertainen EKP palauttaisi, aikaisemman sopimuksen mukaisesti, vajaat 8 miljardin voitot Kreikan valtionlainojen ostoista, kun Kreikka tukilainojen avulla on maksanut lainansa takaisin.
Yhteensä 25 + 36 + 18 – 8 = 71 miljardia uusista tukilainoista palautuisi velkojille.
Loput tukilainoista + yksityistämistulot ja valtiontalouden primääriylijäämä, 11,5 miljardia, on laskelmissa varattu viimeisen puolen vuoden aikana kertyneiden maksurästien maksamiseksi ja valtion tyhjentyneen kassan täydentämiseksi. Ensisijaisesti maksurästit ovat kasaantuneet ja kassa tyhjentynyt, koska toisen tukiohjelman viimeiset maksuerät ei ole maksettu kun Kreikka ei ole toteuttanut vaadittuja uudistuksia.
Velkojien surkeat vaihtoehdot
Käytännössä velkojien vaihtoehtona on joko hyväksyä velanmaksujen lykkääminen, siinä toivossa että joskus myöhemmin jotain rahaa saataisiin takaisin tai hylätä sopimus, ajaa Kreikan eurosta, ja kirjata kaikki myönnetyt lainat tappioiksi.
Päätöstä mutkistaa kysymys EKP:n hätälainoista pankeille, joka on ollut se kanava jota kautta viimeisen vuoden aikana muiden euromaiden Kreikka-riski on rajusti kasvanut. Jos EKP jälleen avaisi rahahanansa täysillä, eikä luottamusta olisi siihen, että kriisiä pysyvästi olisi ratkaisut, tämä lainasumma voisi jälleen kasvaa kun talletuspako jatkuu. Tästä syystä pääomarajoituksia tuskin halutaan ripeästi purkaa, mikä puolestaan heikentää Kreikan talousnäkymiä.
Toisaalta jos Kreikka pysyy eurossa ja talletukset osittain palautuvat kreikkalaisiin pankkeihin EKP:n saa takaisin osa lainaamistaan rahoista. Itse asiassa ei ole suurta väliä, pitävätkö kreikkalaiset rahat talletettuina kreikkalaisissa pankeissa tai euroseteleinä kassakaapissa – kummassakaan tapauksessa tämä ei aiheuta kustannuksia muille euromaille. Vasta jos esimerkiksi euroeron myötä kreikkalaiset luopuisivat euroseteleistä ja käyttäisivät niitä tavaroiden ja palveluiden ostamiseen muualta euroalueelta tästä aiheuttuisi rasite.
Roger Wessman 
Paul Krugman on kirjoittanut blogissaan Kreikasta. Hän toteaa Fisherin velkadeflaation ja Friedmanin valuuttakurssioppien selittävän hyvin kehitystä: Krugman, Fisher ja Friedman
EU perustettiin nationalismia kitkemään. Nyt tämä eurokriisi on totisesti asettanut kansoja vastakkain. Kreikkalaiset syyttävät Saksaa ja muut Kreikkaa.
Olennaista olisi nyt pysähtyä ja miettiä, voiko tämä rakennelma toimia missään olosuhteissa. Jos ei voi, niin silloin se pitäisi purkaa. Mitä pitempään odotellaan, sitä suurempia tappioita syntyy. Tämähän Kreikasta on opittu. Jos Kreikka olisi päästetty eurosta, tappiot olisivat paljon pienemmät ja Kreikka olisi jo paremmassa kunnossa, kun voisi toteuttaa haluamaansa talouspolitiikkaa drakmalla.
Toisaalta mitä tämä kriisi kertoo EU:sta? Suhteelinen yksinkertainen kriisi uhkaa koko Unionia. Jos yksi Kreikka saa sen näin sekaisin, niin miten sitten joku oikea kriisi? 1982 Neuvostoliitto näytti ikuiselta ja vahvalta. Harva olisi uskonut, että se on historiaa vuosikymmentä myöhemmin. Lisäksi Neuvostoliitto hajosi suhteellisen verettömästi. Toivottavasti EU hajoaa aikanaan yhtä helpolla.
Kiitos kommentista,
Annoit virikkeen twiittiin:
”Jos toteaa, että euroalue vääjäämättä hajoaa mahdottomuuteensa kuten Neuvostoliitto, on hyvä muistaa, että jälkimmäinen pysyi kasassa 70 v”
Ja vaikka euro on tyhmä idea, Neuvostoliittoon verrattuna se on taloudellinen menestystarina.
Krugman viimeisessä kirjoituksessaan myös toteaa että, eurosta on vaikea irtautua.
“You can check-out any time you like, But you can never leave! ”
http://krugman.blogs.nytimes.com/2015/07/13/roach-motel-economics/?smid=tw-NytimesKrugman&seid=auto&_r=0
Neuvostoliittoon uskoneille on helppo naureskella näin jälkeenpäin. Kuitenkin 1930-luvulla moni läntinenkin poliitikko ja tutkija oli sitä mieltä, että se on tulevaisuuden valtio. Kun kapitalismin johtava maa Yhdysvallat oli syvässä lamassa vuodesta toiseen, niin Neuvostoliiton suunnitelmatalous kulki voitosta voittoon, ainakin propagandassaan. Oikeaa tietoa maasta oli vaikea saada.
Luin hiljan Valtiovarainministeriön historiaa 1960-1970-luvuilta, jolloin yritettiin harjoittaa suhdannepolitiikkaa. Ongelma vain oli, ettei silloin tiedetty, missä tilanteessa kansantalous oikeasti on, ennusteet saattoivat olla täysin pielessä toteutuneeseen verrattuna, joten kävi niinkin, että elvytettiin nousukaudella, kuten 1972. Talous ylikuumeni ja inflaatio kiihtyi kaksinumeroiseksi.
Yhdysvaltain entinen puolustusministeri Donald Rumsfeld filosofoi kerran tähän tapaan: on asioita, joista me tiedämme, että tiedämme. On asioita, joista tiedämme, ettemme tiedä. Hankalimpia ovat ne, joista emme tiedä ettemme tiedä.
Tiedämmekö, missä taloudessa mennään? Koko maailma on pahasti velkaantunut, ei vain Kreikka, vaan myös Japani, Kiina ja Yhdysvallat. Miten nämä velat maksetaan?
Uskomatonta rahan siirtämistä toisesta taskusta toiseen ja mitään järkeähän tässä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Itse olen ollut hyvin EU- ja euromyönteinen ja ymmärrän myös että euro on enemmän poliittinen kuin taloudellinen projekti mutta kai jossain vaiheessa täytyy alkaa kyseenalaistaa tätä rakennelmaa.
Saksa, pääsyyllinen eurokriisiin, ei selvästi ole halukas tekemään mitään mikä oikeasti tekisi eurosta toimivan (eli pienentämään massiivista vaihtotaseen ylijäämäänsä palkkojen nousulla, inflaatiolla, julkisella kulutuksella). Historiasta nähdään että kaikki kiinteän valuuttakurssin järjestelmät ovat ennen pitkää kaatuneet ja euron pakkopaita on ollut myös Suomelle hyvin tuhoisa viimeisten vuosien aikana.
Kenellä Suomessa olisi rohkeutta alkaa oikeasti puhua euron haitoista ja mahdollisuudesta siirtyä omaan valuuttaan?
https://research.stlouisfed.org/fred2/graph/fredgraph.png?g=1l9Q
https://research.stlouisfed.org/fred2/graph/fredgraph.png?g=1fYa
https://research.stlouisfed.org/fred2/graph/fredgraph.png?g=1sgn
Sanoisin, että varminta olisi ohjata Kreikka ulos eurosta samettityylillä. Samalla kertaa tulisi rakentaa EU-instanssi, joka auttaisi ylläpitämään järkevää rahapolitiikkaa. Ensimmäisenä talouspoliittisena tavoitteena tulisi olla mahdollisimman nopea reflaatio sille tasolle, joka tässä vaiheessa vielä on saavutettavissa.
Kiitos jälleen kommenteista, joissa on paljon pohtimisen aihetta.
Muutama huomautus.
Kauko,
Kuten vihjailet hyvin tietäväsi, suunnitelmatalouden voitto oli nimenomaan propagandassaan, joten en varmastikaan tarvitse kertoa esimerkiksi 30-luvun nälkäkuolemista Ukrainassa https://en.wikipedia.org/wiki/Holodomor.
Todellakin yksi ongelma suhdannepolitiikassa on ennusteiden osumatarkkuus. Viime vuosien tapaisessa syvässä taantumassa tämä on pienempi ongelma: Voimme olla aika varmoja siitä, että euroalueen ongelma ei seuraavan parin vuoden aikana ole talouden ylikuumeneminen tällä talouspolitiikalla.
Tarkoitat varmasti, että kaikkialla maailmalla julkinen sektori on velkaantunut. Koko maailmahan ei voi olla velkaantunut, kun planeettojen välistä lainanantoa on vielä suhteellisen vähän. Tätä on hyvä pitää mielessä, koska muuten ajattelu maailmantalouden ongelmista voi mennä pahasti pieleen.
Kiina ja Japani ovat kansakuntina nettovelkojia. Olen Japanin kohdalla pohtinut tarkemmin miten julkisen sektorin valtavaa velkaa voidaan hallita:
Andy ja Mikko-Ville,
Ongelmana on, että en näe mitään tapaa hajoittaa euroa ”samettityylillä”, ilman syvää talouskriisiä. Tästä syystä en puhu eurosta luopumisen puolesta, vaikka mielestäni euroon liittyminen oli Suomen (ja Kreikan) talouspoliittisen historian tyhmimpiä, jollei tyhmin, päätös.
Euron ongelmien lieventämiseksi toki voimakkaasti elvyttävämpää talouspolitiikka kaivattaisiin. Vähintään EKP:n pitäisi tehdä kaikkensa inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi, kun se on euroalueella se instanssi, joka on tästä vastuussa.
On vain yksi haitaton keino purkaa koko euro, josta olen tietoinen. Kyseessä on euron juridinen uudelleen määrittely:
http://en.eurothinktank.fi/?p=102
On selvää, että ECUXIT ei tule tapahtumaan lähitulevaisuudessa, koska Saksan ja Ranskan halu ylläpitää eurokokeilua lienee vielä vahva.
Tarkoitinkin, että pelkkä Kreikka ohjattaisiin ulos eurojärjestelmästä siten, että heidän uusi valuuttansa vakautettaisiin yhteistuumin ja muutenkin autettaisiin kreikkalaiset yhteistuumin alkuun. Kreikassa on myös pääomakontrollit valmiiksi päällä, eikä poliittinen järjestelmä näytä kestävän enempää euron vaatimaa sopeutusta. Ei vain ole enää minkäänlaista tekosyytä jatkaa.
Joo, Kreikan kohdalla Eurosta irtautumista on helpointa perustella koska jo nyt suuri osa eurosta irtautumisen aiheuttamasta kaaoksesta on toteutunut,
Silti Kreikankin kohdalla tie on vaikea, ei vähintäänkään siitä syystä, että edelleen enemmistö Kreikkalaisista kannattaa eurosta pysymistä,
Eurothinktankin ehdotusta olen nopeasti katsonut, mutta logiikka jäi minulle epäselväksi.
ECUXIT idea äärimmilleen yksinkertaistettuna on seuraava:
1. Määritellään juridisesti euro uudelleen korivaluutaksi, ikäänkuin euroalueen SDR.
2. 1 euro = 1 ECU-korivaluuttayksikö.
Tästä seuraisi tosi hyviä juttuja:
1. Ei tarvetta paniikkireaktioille markkinoilla. Kun euro-SDR ohjelma julkistetaan, markkinat hinnoittelevat kaiken välittömästi sisään. Ei ole esim. mahdollista yrittää muutta ECU-pinoaan DEM:ksi siirtämällä niitä ajoissa Saksaan.
2. Ei häslinkiä vastuiden kanssa, kaikki jäisi ECU-määräisinä voimaan. Kun järjestelyjä tarvitaan, ne voidaan tehdä normaalisti ilman turhaa politikointia vaikkapa IMF-tyyliin.
3. Poliittinen selittely helpottuu, kun voidaan kertoa kansalle, että mahtavaa euroa ei peruttu vaan muutettiin parempaan muotoon.
Eihän tämä tietenkään mikään jumalallinen väliintulo olisi, mutta ehdottomasti paras tapa purkaa euro. Seuraava askel olisi se, että nykyiset euromaat oppisivat käyttämään kelluvaa valuuttaa oikealla tavalla. Äkkiseltään se voi kuulostaa triviaalilta, mutta kuten esim. Riksbank ja Ingves ovat osoittaneet, homman voi myös ryssiä täysin.
Kiitos selityksestä Mikko-Ville.
Se jättää kuitenkin vielä monta kysymystä avoimeksi. Esimerkiksi miten varmistetaan, että yhden euron arvo = ECU. Pelkkä juriidinen määritelmä ei riitä pitämään valuuttakurssit ruodussa. Riippuen miten tarkalleen tämä hoidetaan tämä voi ymmärtääkseni aiheuttaa valtavia varallisuuden siirtoja, tai antaa insentiivejä kansallisille keskuspankeille inflatoida.
Pääomapakoa voisi nähdäkseni yhä tapahtua vaikka ei olisi denominointiriskiä, jos pelätään että jotkut maat olisivat kykenemättömiä hoitamaan Euromääräisiä velkojaan, jos EKP ei enää toimisi hätärahoittajana. Euroalue palautuisi tältä osin OMT:ta edeltävään kriisitilanteeseen?
Palaan asiaan, jos ehdin pohtia ehdotusta tarkemmin.
Tuo ECUXIT on kyllä ehdottamasti tutustumisen arvoinen ehdotus. Vaikka ei lopulta olisi samaa mieltä siitä, että se on optimaalinen tapa purkaa euro, herättää se varmasti kiinnostavia ajatuksia.
Tuo suunnitelma siis pitää sisällään sen, että kaikki nykyiset euromaat ottavat käyttöön kansallisen valuutan. ECU:n arvo määräytyisi niiden perusteella. Vaikka ECU siis nominaalisesti olisi euro, niin sen reaalinen arvo olisi pienempi kuin euron, elleivät nykyiset euromaat täysin haluaisi hävittää kansantalouksiaan.
Suomalaisittain tilanne olisi kaikin puolin melko miellyttävä, koska ECU:n arvo olisi luultavasti hyvin lähellä uuden markan arvoa. Kriisimaat olisivat melko kiinnostavassa tilanteessa sisäisesti, koska heidän uuden valuuttansa arvo olisi kymmeniä prosentteja ECU:n alapuolella.
Myös pointti mahdollisesta pääomapaosta defaultin pelossa on hyvä. Vaikka euromääräiset ulkoiset vastuut juridisesti muutettaisiin euron määritelmän kautta ECU-vastuiksi, voisivat sijoittajat silti katsoa nämä ECU-vastuut kestämättömiksi. Mitä pidemmälle euron aiheuttama kansantalouksien mädätys etenee, sitä suurempi lienee tämä riski. Kaikissa muissa skenaarioissa, jotka osaan kuvitella, tämän tyyppiset riskit kuitenkin ovat vielä isompia.
Tarkoitin myös yksityisen sektorin velkaantumista. Tästä on mm. McKinsey kirjoitellut, varmaankin olet tutustunut tähän raporttiin: McKinseyn velkaraportti
Myös yksityisen sektorin velka on ongelma, jos velkaa on otettu huolettomasti. Hyman Minsky on tästä kirjoitellut sattuvasti.
Kiitos hyvästä blogista ja keskustelusta!
Kyllä yksityisen sektorin velkakin voi olla ongelma. Pointtini on, että yksityinen sektori globaalisti on nettovelkoja. On velkaantuneita, ylivelkaantuneita, kotitalouksia ja yrityksiä – mutta kokonaisuudessa yksityisen sektorin rahoitusvarat yrittävät niiden velkaa, joten on harhaanjohtavaa puhua siitä, että koko maailma olisi velkaantunut.
En jaksa lukea konsulttiyhtiöiden talousraportteja, koska niistä yleensä puuttuu täydellisesti taloudellinen analyysi – eikä tämä vaikuta olevan mikään poikkeus.
Nousevat velkaantumisasteet ovat aivan luonteva ja vääjäämätön seuraus finanssikriisiä seuranneesta kasvavasta globaalista säästämisestä.
Monesti yksityisen sektorin velkaantuminen onkin pahempi asia kuin julkisen sektorin velkaantuminen. Julkisen sektorin velkaantuminen on ongelma jos meillä on vääränlaiset instituutiot sitä hoitamassa, kuten Euroopan tapauksessa, jossa keskuspankit eivät voi rahoittaa suoraan valtioita kuten on oman valuutan kohdalla. Kreikankin konkurssin partaalle ajautuminen johtui tästä. Velka on kuitenkin rahavarallisuuden kääntöpuoli, joten jos poistamme velan niin poistamme myös nettovarallisuuden, siksi velkaan pitäisi ylipäätään suhtautua siten, että se ymmärretään tarpeelliseksi taloutta pyörittäväksi moottoriksi.
Taitaa myös olla niin että oma valuutta vaatisi myös jonkinlaisen valuuttavarannon. Sen aikaansaaminen ei taida olla Kreikalle ihan helppoa joten alku olisi varsin kaoottinen. Nykytilaankin verrattuna…
Juuri näin Tage,
Olen pohtinut ongelmia mm tässä
http://www.marketnoze.com/uutiset/ajankohtaista/muutama-miete-rinnakkaisvaluutasta-kreikalle.html
En kyllä pitäisi valuuttavarantoa isona ongelmana. Se on vähän kuin kuuluisien ekonomistien kuvat keskuspankin seinällä. Sellainen on tapana olla, vaikka kelluva valuutta ei sitä välttämättä vaatisi.
Isoin juttu olisi vakuuttaa kreikkalaiset siitä, että optimaalinen rahapolitiikka vain mahdollistaa tarjontapuolen jouhevan toiminnan tuomalla nominaalista vakautta talouteen. Eli lainsäädäntö, verotus ja sen sellaiset on pakko laittaa kuntoon, että ihmiset voivat ja haluavat tehdä sitä BKT:ta. Kuulostaa helpolta, mutta saattaa olla käytännössä aika vaikeaa 🙂