Ruotsin palkkamalli ei paljoa auta

Työmarkkinajärjestöistä hallitukseen kaikki näyttävät olevan liikuttavan yksimielisiä siitä, että Suomessa olisi hyvä noudattaa Ruotsin kaltaista palkkamallia, jossa ”Palkanmaksuvara määriteltäisiin sen mukaan, kuinka hyvin tai huonosti vientiyrityksillä menee ja millaisiin korotuksiin niillä on varaa”. On kuitenkin vähän todisteita siitä, että Ruotsissa palkanmuodostus olisi toiminut merkittävästi paremmin kuin keskitetyt tuloratkaisut Suomessa. Ruotsissakin palkkajousto on vähäistä, eikä vientiyritysten olosuhteilla näytä olleen mainostettua merkitystä.

Ruotsissa työttömyys selittää palkkakehityksen

Vuodesta 1998 jolloin Ruotsissa otettiin nykyinen palkanmuodostusmalli käyttöön erot Suomen ja Ruotsin palkkojen kehityksessä ovat olleet varsin pieniä. Suurimmat erot nähtiin 2009 jolloin palkat nousivat reippaasti Suomessa, etenkin terveydenhoitoalalle (”Sari Sairaanhoitajalle”) luvattujen korotusten seurauksena. Ruotsissakin palkkojen nousu silloin kiihtyi, mutta ei yhtä paljon. Viimeiset pari vuotta palkkojen nousu on Suomessa jäänyt selkeästi Ruotsia alhaisemmaksi.

Palkkakehitys Ruotsissa selittyy hyvin työttömyydellä. Mitä alhaisempi työttömyys sitä korkeammista palkankorotuksista on sovittu. Suomessa tämä yhteys ei ole ollut yhtä selkeä. Viimeisten vuosien havainnot tosin asettuvat samalle käyrälle Ruotsin kanssa, tai jopa sen alle. ”Sari Sairaanhoitaja-kierroksen” lisäksi vuosituhannen alun palkankorotukset olivat korkeita suhteessa työttömyyden tasoon.

Ruotsi ansaitsee siten Suomea paremman arvosanan johdonmukaisessa palkkojen muodostuksessa. Molemmissa maissa kuitenkin palkkojen nousu näyttää kiihtyvän, kun työttömyys lähestyy kuutta prosenttia. Työttömyyttä on siten vaikeata painaa alle tämän tason. Ruotsissa ei edes suhteellisen korkeilla työttömyysluvuilla olla saatu palkkojen nousua putoamaan alle kahden prosentin, missä Suomessa viime vuoden aikana on onnistuttu.

Ruotsin malli silmälumetta?

Puheet siitä, että vientialojen palkanmaksuvara määrää palkankorotuksia Ruotsissa ovat ristiriidassa sen kanssa, että palkkojen nousu on seurannut tiiviisti koko talouden työttömyyttä. On vaikea nähdä miten palkankorotuksia edes voitaisiin mitoittaa vientiteollisuuden tarpeiden mukaan, kun maalla on kelluva valuutta. Kruunun liikkeet vaikuttavat paljon enemmän vientiyritysten kilpailukykyyn kuin palkkojen muutokset. Kun maailmantalous romahti 2009 palkat laskivat euroissa laskettuna kymmenen prosenttia – ja palautuvat seuraavana vuonna 15 prosentin nousuun.

Ruotsin talouspoliittisen arviointineuvoston silloinen puheenjohtaja Lars Calmfors totesi jo 2008 kirjoituksessa Kris i det svenska avtalsystemet, että oleellinen hyöty maan palkanmuodostusmallissa on, että palkkojen muodostus on keskitetty. Kuten minäkin selitin jutussa keskitetty hajautettu vai liittokohtainen keskitetyssä mallissa työntekijäjärjestöillä on luontevasti suurempi syy noudattaa malttia palkkavaatimuksissaan.

Ruotsissa siirryttiin 90-luvulla liittokohtaisiin neuvotteluihin, kun työnantajat halusivat romuttaa vanhan keskitetyn järjestelmän. Kun tämä johti, korkeisiin palkankorotuksiin työnantajat perääntyivät ja palattiin kiertotietä keskitettyyn malli, jossa vientiteollisuus sopii ensin palkkojen noususta ja muut noudattavat sovittuja korotuksia.

Ruotsin kansainvälisesti arvostetuin rahapolitiikan asiantuntija ja entinen Riksbankenin johtokunnan jäsen professori L.E.O Svensson onkin esittänyt, että palkanmuodostusta pitkälti on ohjannut keskuspankin inflaatiotavoite. Tämä selittää myös miksi palkkojen nousu ei herkästi Ruotsissa laske alle kahden prosentin. Jos osapuolet olettavat, että kahden prosentin inflaatiotavoite saavutetaan, kahdesta prosentista tulee nollaratkaisu. Alemmat korotukset tarkoittaisivat reaalipalkkojen laskua.

Kuvaa siitä, että palkkojen muodostus Ruotsissakin on varsin jäykkä vahvistaa World Economic Forumin arviossa joka luokittelee maata tämän suhteen sijaluvulle 133. Täällä toki päihitetään Suomen, joka on hännänhuippuna sijalla 140.

Opetus Suomelle?

Suomessa ripeätä palkkojen nousua suhteessa työttömyyteen on nähty nimenomaan vuosina jolloin on ollut liittokohtainen ratkaisu keskitetyn sijaan (kuten 2008 ja 2000). Erot Suomen ja Ruotsin välillä näyttävät siten heijastavan, että Ruotsissa on tiukemmin pidetty kiinni keskitetyistä tuloratkisusta.

2000 luvun alun korkeat palkankorotukset tulivat nimenomaan aikaan, jolloin Suomen vientiteollisuudessa meni hyvin – ja vientivetoisessa palkanmuodostusmallissa korkeata palkkojen nousua olisi siten ollut helppoa hyväksyä.

Niin kauan kun yleissitovista palkankorotuksista pidetään kiinni näkisin siten, että paras malli ollisi yksinkertainen sääntö joka puoltaa palkkamalttia niin kauan kun työttömyys on liian korkea. Tämä olisi puoltanut nollakorotuksia vuosituhannen alussa, ja siten ripeämpää työllisyyden paranemista.