Pankkien ongelmat uhkaavat kaatua veronmaksajien piikkiin otsikoi Ilta-Sanomat viime viikolla jutun, jossa kiinnitettiin huomiota siihen, että keskuspankit ovat finanssikriisin jälkeisinä vuosina muuttaneet riskiprofiilinsa perinteisestä äärimmäisen varovaisesta linjasta. Euroopan keskuspankin kuvaaminen roskapankkina, johon pankkien ongelmat uhkaavat kerääntyä ei kuitenkaan kovin hyvin kuvaa muutoksen luonnetta. Pikemmin joukkolainaosto-ohjelman kautta visio euromaiden yhteisestä lainanotosta, eurobondeista, on osittain toteutunut.
Ilta-Sanomien jutussa siteerataan kansanedustajia Elina Lepomäkeä ja Li Andersonia. Lepomäki toteaa, että hänen visionsa siitä, että EKP:stä tulee ”suuri roskapankki” näyttää toteutuvan. Li Andersson on huolessaan siitä, että valtiot joutuvat pelastamaan keinotteluja harjoittaneita pankkeja.
Roskapankki on esimerkiksi Wikipedian mukaan ”kansanomainen nimitys omaisuudenhoitoyhtiölle, joka hoitaa valtion tukea saaneen pankin omaisuuden tai vastuiden hoitamisen ja myymisen” johon ”siirretään pankkien luotonannon erittäin riskipitoiset osat eli niin kutsutut ongelmaluotot”.
Nämä tunnusmerkit eivät kovinkaan hyvin kuvaa Euroopan keskuspankin muodon muutosta. Kiteytettynä voidaan sanoa, että EKP on muuttunut taseen riskiltään hivenen enemmän tavallisen liikepankin kaltaiseksi. Edelleen taseen saatavat ovat kuitenkin vähäriskisempiä kuin tavanomaisen pankin, eikä suinkaan roskapankin tapaan tavanomaista riskipitoisempia.
Ongelmaluottojen hoitaminen ja myyminen ei ole oleellinen osa toiminnasta. Luottotappiot ovat edelleen pysyneet lähes olemattomina. Yrityslainaosto-ohjelman kautta EKP on tosin siirtynyt ottamaan sellaista luottoriskiä, jota se aikaisemmin on jättänyt pankeille ja muille yksityisille sijoittajille. Yritysten joukkovelkakirjalainat vastaavat kuitenkin pankkien yritysluotonannon vähiten riskistä osaa, ei suinkaan ongelmaluottoja.
EKP:n luotonanto pankeille, suorien rahoitusoperaatioiden ja vakuudellisten velkakirjaostojen kautta, ei sekään roskapankin tapaan puhdista pankkien taseita ongelmaluotoista. Pankit ovat yhä vastuussa näistä lainoista, ja ensisijaisesti hoitavat kaikkia vakuuksiin liittyvää riskiä. Vasta siinä vaiheessa, jos pankki ajautuu konkurssitilaan, vakuudet siirtyvät keskuspankille. Kriisitilanteessa, jossa pankit ajautuvat nurin, varmasti vakuuksienkin arvo on kyseenalainen. Lähtökohtaisesti vakuudetkaan eivät ole pankkien taseen riskipitoisimpia osia, vaan vakuudeksi kelpuutetaan hyväkuntoisia tase-eriä.
Joka tapauksessa luotonanto finanssisektorille on kasvanut vaub suhteellisen maltillista vauhtia ja on nyt selkeästi pienempi kuin eurokriisin huipussa. Dramaattinen muutos on ollut julkisten velkakirjojen osto yli 1500 miljardilla, joka on nostanut näiden osuutta nollasta yli 60 prosenttiin keskuspankin rahoitusoperaatioista. Raju nousu jatkuu vielä ainakin tämän vuoden loppuun asti.
Käytännössä tämä tarkoittaa (kuten selitin tässä), että EKP hakee omassa nimessään rahoitusta euromaiden puolesta. Valtiot saavat käytännössä keskuspankilta rahoitusta ohjauskorkoon (eli tällä hetkellä nolla-korolla). Jo nyt keskuspankilla on yli 15 prosenttia euroalueen julkisesta velasta. Nykysääntöjen mukaan EKP voi nostaa osuutensa kolmannekseen ostokelpoisesta velasta.
Jos miettii yhteisvastuullista riskinjakoa, valtionlainaostojen vaikutus ei oleellisesti poikkea ehdotuksista eurobondeista, jossa euromaat laskisivat liikkeelle yhteisiä joukkovelkakirjoja. Kaikki euromaat saavat keskuspankin kautta rahoitusta samaan korkoon. Jos joku maa jättäisi velkansa hoitamatta keskuspankkijärjestelmälle, EKP (ja sen omistajina muut euromaat) kantavat vastuun velan hoitamisesta.
EKP:n riski ei siten ole pankkien ongelmaluottojen kasaantuminen taseeseen, vaan riski eurovaltioiden maksukyvystä, ja viime kädessä koko eurojärjestelmän vakaudesta