Yksi merkittävä haaste Suomen talouden kasvulle viime vuosina on ollut työikäisen väestön supistuminen. Huipuistaan työikäisten osuus kokonaisväestöstä on supistunut yli 5 prosenttia. Johtuen pienestä maahanmuutosta tämä on Suomelle erityinen ongelma. Saksassa heikosta syntyvyydestä huolimatta, ripeä työperäinen maahanmuutto on auttanut pitämään työikäisten osuutta vakaan. Hyvinvoinnin kasvun kannalta on siten järkevää pitää ovet avoimena ja Suomi houkuttelevana yhä liikkuvammalle työvoimalle.
Toki Suomen talouden kasvu on ollut viime vuosina niin surkea, että työvoiman saanti tuskin on kuulunut tärkeimpiin kasvua rajoittaviin tekijöihin. Työikäisten määrän kasvulla on selkeästi kuitenkin merkitystä talouden kasvumahdollisuuksiin. Maksimaalinen talouskasvu jota voidaan saavuttaa on alhaisempi, jos työvoima supistuu (ainakin niin kauan kun robotit eivät ole täysin korvanneet työvoiman tarvetta – mikä vielä näyttää kaukaiselta visiolta kuten olen aikaisemmin selittänyt: ongelmana automatisaation hitaus).
Vähemmän selvää on tosin, onko tällä merkitystä kansalaisten hyvinvoinnille. Jos tuotannon kasvu hidastuu, mutta myös ruokittavien suiden määrä kasvaa hitaammin BKT/capita voisi pysyä vakaana.
Ongelmana on siis ensisijaisesti, että työvoiman osuus väestöstä supistuu, kun väestön ikärakenne muuttuu. Kun yritetään selvittää miten BKT/capita kehittyy eri maissa, kuten tein Liberan Missa Suomi jää jalkeen raportissa, työikäisten osuus väestöstä on siten yksi mahdollinen selittävä tekijä. Viime vuosina, kun sodan jälkeiset ikäluokat ovat tulleet eläkeikään, 15-64 vuotiaiden osuus Suomen väestöstä on pudonnut yli viidellä prosentilla. Eli vaikka työllisyysaste ja tuotanto työntekijää kohden olisi pysynyt vakiona, pelkästään tästä johtuen BKT/capita olisi Suomessa supistunut 5 prosenttiyksikköä vuodesta 2008.
Väestön ikääntyminen ei toki ole ainoastaan suomalainen haaste. Suomessa työikäisen väestön supistuminen on ollut muita maita ripeämpää. Ruotsissakin työikäisten osuus kokonaisväestöstä on pudonnut, joskin ei yhtä reippaasti. Ainakin minulle yllättävää oli todeta, että Saksassa työikäisten osuus on viime vuosina jopa kääntynyt nousuun, vaikka saksalaisetkin ikääntyvät ripeätä vauhtia.
Selittävänä tekijänä on ennen kaikkea kiihtynyt työperäinen maahanmuutto. Ulkomaisten työntekijöiden osuus työvoimasta on viime vuosina kasvanut ripeätä vauhtia. Nyt jo joka kymmenes työntekijä Saksassa on ulkomaalainen. Turvapaikkahakijoiden raju kasvu 2015 selittää korkeintaan pienen osan tästä kehityksestä. Turvapaikanhakijoita ymmärtääkseni lasketaan mukaan väestöön vasta jos ja kun ne ovat saaneet pysyvän oleskeluluvan.
Suomessakin ulkomaisten osuus työvoimasta on (ennen kaikkea virolaisten ansiosta) kasvanut, mutta paljon hitaammin kuin Saksassa tai Ruotsissa. Kun tarkastelee eroa Ruotsiin, on myös syyttä muistaa, että nämä luvut kattavat ainoastaan ulkomaisia kansalaisia. Luvut eivät sisällä ulkomaalaistaustaisia Ruotsin kansalaisuutta saaneita maahanmuuttajia ja niiden jälkeläisiä. Kuten Jussi Pyykkönen omassa kirjoituksessaan Liberan raportissa, toteaa, näillä on merkittävä vaikutus Ruotsin väestön ikärakenteeseen.
On toki luontevia syitä miksi työperäinen maahanmuutto Suomeen on suhteellisen alhainen. Etäinen sijainti ja kielimuuri ovat esteinä. Sitä suuremmalla syyllä meidän on kuitenkin syytä miettiä, millä muilla keinoin voimme tehdä suomesta houkuttelevan maan työntekijöille maailmassa, jossa kynnys siirtyä töihin toiseen maahaan on yhä alhaisempi. Muuten riskinä on negatiivien kierre, jossa epäsuotuisan ikärakenteen myötä kasvavia sosiaalimenoja kustantamassa on supistuva määrä työntekijöitä, mikä tekee Suomessa työskentelemisen yhä vähemmän houkuttelevammaksi.