Suomen BKT:n pikaennakkoa ei syytä ottaa liian vakavasti!
Aamulla julkaistu pikaennakko Suomen BKT:sta ei ainakaan piristänyt päivää: lukujen mukaan Suomen talous otti uuden askeleen taantumaan (-0.8% edelliseltä neljännekseltä). Liikaa ei kuitenkaan alustavista luvuista kannata huolestua: katseet kääntyvät jo maaliskuun alkuun, jolloin BKT:n toinen – ja huomattavasti tarkempi – julkaisu on luvassa.
Pikaennakko perustuu tilastokeskuksen tuotannon suhdannekuvaajaan, joka on yleensä vain karkea arvio lopullisista kasvuluvuista. Luvut tarkentuvat vielä, kun talouden muut alat otetaan paremmin huomioon. Esimerkiksi ulkomaankauppa antaa tuotantoa vähemmän lohduttoman kuvan Suomen taloudesta, joten on todennäköistä, että maaliskuussa nähdään korjaus parempaan. On kuitenkin selvää, ettei Suomen talous ihan vielä ole ponnahtamassa uuteen nousuun.
Niinpä. Eiköhän tilaston kaunistelemiseksi jotain vielä keksitä, kuten aina tähänkin asti. Tilastokeskuksen BKT-luvulla ei nimittäin ole mitään tekemistä maan todellisen talouskaaoksen kanssa.
Toki tilastot ovat aina tilastoja ja paremman yksittäisen mittarin puutteessa BKT kertoo vain osan tarinasta. Varsinkin tuo pikaennakko perustuu aika rajalliseen otokseen taloudesta, joten korjaukset ovat usein selviä.