Skip to content

USA:n harhaanjohtava palkka – tuottavuus kuilu

by : 18.8.2017

Usein toistettu tosiasia on, että Yhdysvalloissa tavallisen työntekijän reaalipalkka on nyt samalla tasolla kuin 70-luvun alussa, vaikka työvoiman tuottavuus on tänä aikana enemmän kuin tuplaantunut.  Selitys tälle on kuitenkin monimutkaisempi kuin mitä ensi kuulemalla voisi olettaa.  Ero johtuu vain pieneltä osin siitä, että lisääntynyt tuottavuus on valunut yritysten paisuneisiin voittoihin. Tuloerojen kasvu eri palkansaajaryhmien välillä on todennäköisesti merkittävämpi tekijä, mutta sekin selittää vain osan erosta. Merkittävä selitys erolle löytyy tilastojen laskennan yksityiskohdista, ennen kaikkea käytettyjen hintaindeksien eroista.

USA työvoiman tuottavuus ja palkat

Ero tuottavuuskasvun ja palkkakehityksen välillä nostetaan esiin mm. Martin Fordin kirjassa The Rise of the Robots, jota luin nyt kesällä keväällä käymäni keskustelun robotisoinnin vaikutuksista innoittamana. Ford maalaa synkän kuvan palkansaajien tulojen hupenemisesta, kun robotit ottavat hyvät työpaikat, ja jäljelle jää suurimmalle osalle ainoastaan matalapalkkaisia palvelutöitä.

Selitys erolle ei kuitenkaan ole, että yritysten omistajat ovat pystyneet kuittaamaan kasvavina voittoina tuottavuuden kasvun tuoman kustannussäästön. Palkansaajien osuus kansantulosta on tosin supistunut tänä ajanjaksona, mutta ainoastaan 67 prosentista 62 prosenttiin. Tämä on siten nakertanut keskimääräisiä palkkoja vain 7 prosenttia. Tämä selittää siten vain pienen osan kuilusta. Suurin osuus tuottavuuskasvusta on valunut hintoihin, kuten selitin keväällä.

USA palkkatulojen ja yritysten voittojen osuus BKTsta

Reaalipalkat kääntyivät nousuun 20 vuotta sitten

Huomionarvoista on myös, että palkkojen kansantulo-osuuden lasku on tapahtunut 90-luvun alun jälkeen. Reaalipalkat sen sijaan laskivat reippaasti vuodesta 1973 90-luvun alkuun. Viimeiset parikymmentä vuotta palkat ovat itse asiassa lievästi nousseet, juuri sinä aikana jolloin voittojen osuus kansantulosta on kasvanut.  Tältäkin osin palkansaajien pienenevä osuus kansantulosta on huono selitys synkälle palkkakehitykselle.

Se että reaalipalkat vuodesta 1995 ovat (tosin hitaasti) kasvaneet rauhoittaa myös pelkoja siitä, että kehitys vääjäämättä kiihtyvää vauhtia olisi menossa huonompaan suuntaan. Kun etsii selitystä surkeaan palkkakehitykseen, sitä täytyy etsiä tekijöistä, jotka vaikuttivat vahvemmin 70- ja 80-luvulla kuin viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi Martin Fordin maalailemaan kuvaan kiihtyvästä palkkoja alentavasta IT-vallankumouksesta tämä sopii huonosti.

Työvoimakulut reaalisesti nousseet yli 50 %

Kuilu selittyy pitkälti sillä, että rivityöntekijän palkkojen kehitys on vain osa palkkakuluista. Työvoimakustannukset tuntia kohden ovat reaalisesti 70 luvun alusta nousseet yli 50 prosenttia. Ero selittyy laajentuneilla eroilla palkansaajaryhmien välillä (esimiesasemissa olevien palkat ovat nousseet ripeämmin) ja toisaalta paisuneilla palkkasivukuluilla.

USA työvoiman tuottavuus, palkat ja työvoimakustannukset

Vuodesta 1980 työntekijöiden kokonaiskorvaus, mukaan lukien luontaisedut, ovat nousseet 10 prosenttia enemmän kuin palkkakulut. Tämä heijastanee ensisijaisesti ripeästi kasvaneita terveydenhoitokuluja. Terveydenhuolto on tyypillisesti Yhdysvalloissa työnantajan maksama luontaisetu.

Tuloerojen kasvu on Oxford Universityn tutkijaryhmän tekemän analyysin mukaan jarruttanut keskivertoisen (mediaani) kotitalouden tulojen kasvua Yhdysvalloissa 0,3 %-yksiköllä vuodesta 1979. Jos tämä vastaa palkkaerojen kasvun suuruutta, tämä olisi siten sekin kumulatiivisesti hidastanut keskiverto-palkkojen nousua noin 10 prosenttiyksiköllä.

Kuluttajahinnat nousseet tuotantohintoja ripeämmin

Reaaliset työvoimakulutkin ovat nousseet selkeämpi hitaammin kuin tuottavuus. Tämä selittyy kuitenkin pitkälti erossa käytettyjen inflaatiomittareiden välillä. Tuottavuuskasvu perustuu BKT-deflaattoriin, joka mittaa koko kansantalouden tuotannon hintakehityksen.  Reaaliset työvoimakustannukset on laskettu kuluttajahintojen mukaan. Kuluttajahinnat ovat kuitenkin vuodesta 1970 nousseet 25 prosenttia enemmän kuin BKT-deflaattori.

Jos tuottavuuskasvua laskettaisiin kuluttajahinnoilla (vaaleansininen viiva yllä olevassa työvoimakustannuksia käsittelevässä kuvassa) ero työvoimakustannusten ja tuottavuuden välillä supistuu lähes olemattomiin ennen vuotta 1995. Sen jälkeen voittojen osuus todellakin on kasvanut hivenen.

USA kuluttajahinnat suhteessa BKT deflaattoriin

Kysymys tältä osin ei siis ole siitä, että tuotannon tuottamat dollarit olisivat vähenevässä määrin kantautuneet työntekijöille. Kysymys on siitä, että amerikkalaisen tuotannon hintataso on laskenut suhteessa amerikkalaisten kuluttamien tuotteiden hintatasoon. Amerikkalaisten kuluttajien ostovoima ei ole siten kasvanut yhtä paljon kuin niiden tuotanto. Kun tuottavuuskasvu esimerkiksi amerikkalaisessa teknologiteollisuudessa on valunut laitteiden aleneviin hintoihin, kasvaneella tuotannolla ei ole voitu kustantaa vastaavaa lisäystä esimerkiksi bensiinin kulutuksessa.

Inflaatiomittarit voivat eriytyä esimerkiksi koska tuontihintojen nousu näkyy kuluttajahinnoissa, mutta ei vaikuta bkt-deflaattorin, joka siis mittaa USA:n tuotannon hintaa. Suurimmat erot deflaattorin ja kuluttajahintojen välillä tulivatkin 70-luvun öljykriisien aikana, jolloin kuluttajahinnat nousivat selkeästi deflaattoria enemmän. Silloin nähtiin myös jyrkin lasku reaalipalkoissa.

Eroa eri hintaindeksien välillä on syntynyt myös mm siksi, että investointitavaroiden hinnat ovat nousseet hitaammin kuin kulutuskorin.

Heikon amerikkalaisen palkkakehityksen taustalla on siis moninaisia tekijöitä. On siten selkeästi harhaanjohtavaa esittää eroa palkkojen nousun ja tuottavuuskasvun välillä minkään yksittäisen tekijän, kuten automatisaation, vapaakaupan, maahanmuuton tai ”uusliberalisen” politiikan kustannuksena.

Palkkakehitys ei myöskään ole niin synkkä, kun väite siitä, että reaalipalkat eivät 40 vuoteen ole nousseet antavat ymmärtää. Reaalipalkat ovat edeltävien vuosikymmenien laskun jälkeen viimeiset parikymmentä vuotta olleet nousussa, ja luontaisedut huomioiden palkkatulot ovat selkeästi korkeammat kuin 40 vuotta sitten.

 

Mainokset

From → USA

4 kommenttia
  1. Mikael Thesleff permalink

    Hei, kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Kommenttini liittyy tuloerojen kasvuun palkansaajien keskuudessa, josta kirjoitit. Tarkoittaako tämä että esimiesasemassa olevien palkat ovat nousseet nopeammin kuin heidän tuottavuutensa ja työntekijöiden hitaammin ? Vai että esimiesten tuottavuus on noussut enemmän ?

    • Kiitos kysymyksestä,

      Valitettavasti minulla ei oikeasti ole aavistustakaan.

      Palkkojen pitäisi heijastaa työntekijöiden (marginaali) tuottavuutta, joten voisi ajatella, että kasvavat palkkaerot kertoisivat vastaavasti kasvaneista tuottavuuseroista. Se miten paljon työnantajat ovat valmiita maksamaan eri työntekijäryhmille riippuu oletettavasti, siitä kuinka paljon lisäarvoa ne pystyvät tuottamaan yrityksille.

      Ongelmana on, että lisäarvo ei riipu ainoastaan teknisestä tuottavuudesta vaan myös lopputuotteiden hinnoista. Esimerkiksi teknisen kehityksen myötä tehdastyöntekijöiden tuotanto työtuntia kohden on reaalisesti kasvanut valtavasti, samalla kun parturi leikkaa yhä suurin piirtein yhtä monta asiakasta tunnissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tehdastyöntekijöiden palkat ovat vastaavasti suhteellisesti nousseet. Sen sijaan teollisuustuotteiden hinnat ovat suhteellisesti laskeneet, ja partureidenkin reaalipalkat tämän myötä nousseet.

      Paradoksaalisesti, kun tehdastyöntekijöiden tekninen tuottavuus kasvaa niitä tarvitaan vähemmän jolloin paineet voivat pikemmin olla niiden palkkojen (suhteelliseen) laskuun eikä nousuun.

      Itse asiassa minulle on epäselvää edes miten oikeasti pitäisi mitata eri työntekijäryhmien tuottavuutta. Jos yksikkö jossa aikaisemmin oli 10 esimiehestä ja 100 työntekijää nyt tekee saman tuotannon 12 esimiehellä ja 50 työntekijällä mitä tämä kertoo työntekijäryhmien tuottavuudesta? Tuotanto työntekijää kohden on tuplaantunut kun tuotanto esimiestä kohden on laskenut, eli työntekijöiden tuottavuus kasvanut ja esimiesten laskenut? Vai kertooko tämä siitä, että esimiesten tuottavuus on automatisaation myötä kasvanut, jolloin niitä hiukan lisäämällä on voitu dramaattisesti vähentää työntekijöiden määrää?

  2. Mikael Thesleff permalink

    Kiitos vastauksesta. Kaiken kaikkiaan palkkojen ja tuottavuuden suhde näyttäisi olevan reaalimaailmassa varsin monimutkainen ja vaikeasti havaittava. Itseäni askarruttaa juuri neuvotteluvoiman vs rajatuottavuuden merkitys palkkojen ja työllisyyden määräytymisessä. Talousteoriassakin näiden primäärisyys vaikuttaa epäselvältä. Joissakin malleissa painotetaan edellistä, toisissa taas jälkimmäistä.

Trackbacks & Pingbacks

  1. USA:n palkat nousseet yli puolella | Vapaasana.net

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s