Skip to content

Ponzipelit, bitcoin, osakkeet ja valuutat

Bitcoinin puolestapuhujatkaan eivät näytä kiistävän, että se on pyramidipeli. Puolustuksena on pikemmin, että muutkin sijoituskohteet ja kaikki valuutat ovat pyramidipelejä. Väitteessä on totuuden siemen, mutta on kuitenkin oleellisilta osin sumuverho. Järkevissäkin sijoituskohteessa voi olla spekulatiivisia kuplia. Niiden tuotto perustuu viime kädessä sijoitusten tuottamiin kassavirtoihin. Valuutat taas täyttävät kestävän Ponzi-pelin ehdon: haltijat eivät odota niiden tuottavan mitään.

Olen MustReadissä selittänyt ilmeisen tosiasian, että Bitcoin on pyramidipeli. Tuottoa voidaan realisoida ainoastaan sillä, että toiset sijoittajat ovat valmiita ostamaan vielä kalliimmalla. Jotkut sijoittajat voivat voittaa toisten sijoittajien kustannuksella. Nettomääräisesti sijoittajat jäävät vääjäämättä tappiolle, kun ”louhijat” ja lukuisat muut välikädet ottavat osuutensa.

Kukaan ei syntyneessä keskustelussa ole kiistänytkään tätä tosiasiaa. Tyypillinen vastaväite on ollut, että sama pätee osakkeisiin, valuuttaan ja kultaan.

Sijoituskohteiden kestävä tuotto tulee kassavirroista

Osakkeiden tuotto toki lyhyellä tähtäimellä riippuu siitä, mihin hintaan niitä saa myytyä toisille sijoittajille. Tältä osin osakkeetkin ovat nollasummapeliä. Kurssimuutoksilla spekulointi tuottaa keskimäärin sijoittajille vääjäämättä tappiota, kun välittäjät ottavat siivunsa.

Osakesijoittajat voivat kuitenkin ryhmänä tehdä pitkällä tähtäimellä tuottoa, jos ne sijoittavat kannattavaan liiketoimintaan. Kestävät osakesijoitukset perustuvat liiketoiminnan luomiin kassavirtoihin, jotka osinkojen ja osakkeiden takaisinoston kautta kanavoituvat sijoittajille.

Bitcoin ei tietysti luo mitään kassavirtaa. Sijoitetut varat valuvat välikäsien taskuihin ja ”louhinnan” järjettömään sähkönkulutukseen.

Valuutat eivät pyramidipeli koska tarjoavat vakautta, ei tuottoa

Vankemmalla pohjalla on rinnastus valuuttoihin. Nekään eivät tuota mitään. Valuutalla on arvoa ainoastaan koska muut ihmiset ovat valmiita hyväksymään sitä maksuna.

Raha ei ole kuitenkaan kestämätön pyramidipeli, koska sen ei odotetakaan tuottavan mitään. Inflaation jälkeen rahan odotettu reaalituotto on negatiivinen.

Selitin kolme vuotta sitten jutussa Valtion rahoitusta WinCapitan malliin, ehdon on sille, että Ponzi-peli voi olla kestävä. Sijoittajien tuoton (luvatun reaalikoron) täytyy olla alhaisempi kuin talouden kasvu, vähennettynä pelin järjestäjän pelistä keräämillä vuotuisilla tuloilla.

Ponzi-pelissä tuoton, ja pelin järjestäjän tulot, täytyy kokonaan rahoittaa sillä, että sijoittajat kasvattavat sijoituksiaan peliin. Joko täytyy houkutella uusia sijoittajia mukaan tai vanhojen sijoittajien täytyy jättää tuottonsa nostamatta.

Mitä korkeampi korko on, sitä jyrkemmin pyramidin täytyy kasva, ja sitä nopeammin peli paisuu kestämättömän suureksi.

Valuuttojen kohdalla korko on nolla. Pyramidin vaadittava kasvuvauhti on siten myös nolla. Peli on vakaa niin kauan kuin keskuspankki ei yritä lisätä rahan määrää ripeämmin kuin yleisön valmius pitää rahaa kasvaa.

Syy miksi rahaa ollaan valmiita pitämään nollakoroilla on, että se on toimiva maksuväline, jonka arvo on suhteellisen vakaa.

Bitcoinin kestävät taso riippuu tosiuskovaisten lahkon koosta

Bitcoinkaan ei lupaa mitään korkoa. Selvää on, että kiinnostus kuitenkin liittyy siihen, että sen arvo on noussut tähtitieteellistä vauhtia. Pyramidi on kasvanut ripeästi.

Bitcoinmarketvalue

Kehitys voi olla kestävä ainoastaan, jos sijoittajat ovat valmiita pitämään bitcoinia myös tilanteessa, jossa kurssin nousu hyytyy olemattomaksi. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä. Muistettakoon, että sijoittajien täytyy myös rahoittaa ”louhinnan” valtavan sähkönkulutuksen, joka nykykurssilla polttaa ehkä 10 miljardia dollaria vuodessa. Tämä kustannus riippuu suoraan markkina-arvosta. Kupla silloin vääjäämättä puhkeaa siinä vaiheessa kuin uusia höynäytettäviä ei enää löydy pyramidin rahoittamiseksi.

Vahvin perustelu sille, että bitcoinilla voi kestävästi olla jotain arvoa on kulta. Sijoittajat ovat valmiita pitämään valtavan määrän kultaa, vaikka sen tuotto suhteessa rajuihin kurssivaihteluihin on ollut surkea. Kullalla on pitkän historian tuoma maaginen hohto, joka saa sijoittajia pitämään sen turvallisena vailla järkiperusteluja.

Bitcoinin kohdalla hinta voi vastaavasti saavuttaa vakaan tasapainon, kun kaikki siihen sijoittaneet kuuluvat uskovaisten lahkoon, jotka ovat valmiita pitämään niitä, kun ne eivät enää tuota mitään. Kuinka suuri tällainen lahko voi olla on pikemmin sosiaalipsykologinen kuin taloudellinen kysymys.

Mainokset

Viikonloppulukemista, MustRead

Pohdin MustReadin sivuilla riskiä, että Nordea ajautuu ongelmiin. Ketkä joutuisivat silloin maksumiehiksi. Voiko Ruotsin asuntokuplan puhkeaminen horjuttaa pankin? Toteutuuko sijoittajavastuu? Pelastaako euroalueen yhteinen kriisinratkaisurahasto?

Kaikki mitä olet halunnut tietää Nordea aiheuttamista riskeistä suomalaisille.PNG

Sivuilla on paljon muuta luettava taloudesta ja taloudellisesta analyysistä kiinnostuneille. Heikki Pursiainen selittää miksi yliopistojen valintajärjestelmä on nuorten ajan ja tulevaisuuden haaskausta sekä pohtii uuden talousnobelistin ajatuksia. Linda Pelkonen ruotii hallituksen sekavia  hallituksen sekavia omistajaohjauskuvioita. Heidi Hammarsten antaa ekonomistille tilaisuuden selittää, miksi Helsingissä pitäisi rakentaa tiiviimmin. Ja monta muuta hyvää juttua muista aiheista.

Minä ja MustRead

MustReadin toimitus

Olen, kuten ehkä joku on jo toisista kanavista huomannut, aloittanut työskentelyn tänään avautuneen MustRead verkkojulkaisun toimituksessa. MustReadin tarkoituksena on tuottaa korkealaatuisia suomalaisille päättäjille kohdennettuja kirjoituksia yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Suurin osa kirjoituksistani tullaan tästä lähtien julkaisemaan kyseisillä verkkosivuilla, joihin seuraavat pari viikkoa voi tutustua maksutta rekisteröitymällä. Blogissani aktiviteetti jäänee varsin vähäiseksi.  Hanna Säntin ja minun juttu siitä mistä voisi Suomesta löytyä työvoimaa työllisyysasteen nostamiseksi löytyy tästä.

Tulen edelleen jatkamaan toimintaa yrittäjänä. Olen varannut aikaa kaikkien sovittujen toimeksiantojen hoitamiseen. Otan myös entiseen tapaan uusia toimeksiantoja vastaan, jos aikaa vain riittää niiden hoitamiseen.

Tuottavuuden kasvu ja suhdanteet

Kokonaistuottavuus, jota pidetään parhaimpana mittarina teknologisen kehityksen taloudellisesta vaikutuksesta, laski reippaasti finanssikriisin jälkeisen syvän taantuman aikana. Mistään teknologiasokista tuskin tältä osin on kuitenkaan kyse. Tuottavuuden heikkeneminen on luonteva seuraus talouden notkahduksesta. Enemmän kysymyksiä herättää se, että tuottavuuskasvu on pysynyt taantuman jälkeenkin vaisuna. Tässäkin edelleen finanssikriisin vaikutukset voivat näkyä mm. alhaisten investointien kautta.

Twitterissä joukko suomalaisia ekonomisteja kävivät viime viikolla vilkasta keskustelua heikosta tuottavuuden kasvusta, joka Suomen Pankin Juha Tarkan mukaan on ”aikamme tärkeimpiä taloustieteellisiä arvoituksia”

Kokonaistuottavuuden rajun laskun selittämiseksi sinällään pitkälti riittää, että selitämme miksi talous ylipäätänsä romahti.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä miten vahvasti työvoiman tuottavuus heiluu talouden suhdanteiden mukana. Kun talous notkahtaa yritykset eivät ehdi vähentää työvoimaa samassa tahdissa jolloin tuotanto työtuntia kohden luontevasti laskee.

Vaikutus on (päinvastoin kun yllä väitetty) vielä voimakkaampi, jos tarkastelee kokonaistuottavuutta, eli huomioidaan kaikki tuotantopanokset, myös pääomakanta ja työvoiman laatu (koulutustaso). Nämä tekijät joustavat vielä hitaammin kuin työpanos.

Erot tuotantopanosten joustojen nopeudessa näkyy esimerkiksi siinä, että Yhdysvalloissa työvoiman tuottavuus nousi reippaasti romahdusvuonna 2009, kun kokonaistuottavuus sen sijaan yhä jatkoi laskuaan. Yritykset ehtivät reagoida 2008 iskeneeseen taantumaan vähentämällä työvoimaa, mikä nosti työvoiman tuottavuutta. Pääomakantaa ei pystytty vastaavasti vähentämään. Aikaisempina vuosina tehtyjä investointeja on vaikeata perua. Kokonaistuottavuuden kehitys oli siten vähemmän ruusuinen.

Kokonaistuottavuuden kasvun nähdään yleensä heijastavan teknologista kehitystä. On vaikea uskoa, että teknologinen osaaminen yhtäkkiä muutaman vuoden aikana olisi taantunut. Finanssikriisin jälkeinen romahdus siten lähinnä vahvistaa, että lyhyellä tähtäimellä teknologiakehityksen vaikutus jää helposti suhdanneheilahtelujen varjoon. Teknologisen kehityksen mittarina kokonaistuottavuus on järkevä ainoastaan, kun tarkastellaan pitkän aikavälin muutoksia.

Tuottavuuden pitäisi kuitenkin vastaavasti palautua, kun talous kääntyy takaisin kasvuun. Tuotantoa voidaan lisätä ottamalla käyttöön vajaakäytössä ollutta kapasiteettia, ilman tarvetta palkata henkilökuntaa tai investoida. Näin tapahtuikin Yhdysvalloissa 2010. Sen jälkeen tuottavuuden kasvu on kuitenkin pysynyt hyvin nihkeänä.

Vaikka talous ei kääntyisikään kasvuun etenkin työvoiman tuottavuus pitäisi kohtuullisen ripeästi palautua suhdanneluonteisesta notkahduksesta, kun yritykset ehtivät irtisanoa heikomman aktiviteetin myötä tarpeettomat työntekijät. Yhdysvalloissa tätä siis nähtiin jo 2009, mutta Suomessa vastaavaa palautumista ei olla nähty.

Tuottavuuden jatkuvalle heikolle kasvulle ei ole vaikeata löytää selityksiä. Ongelmana pikemmin on, että mahdollisia selityksiä on liikaa.

On esimerkiksi mahdollista, että teknologinen edistyminen on todellakin hidastunut täysin finanssikriisistä riippumatta, kuten mm Robert Gordon on argumentoinut. Tuottavuuskasvussa oli tilapäinen piristyminen vuosituhanteenvaihteen ympärillä, kun saatiin nauttia IT:n ja internetin tuomista tehostamishyötyjä ja nyt kasvu on jälleen hiipunut merkittävien mullistusten puutteessa. Tätä näkemystä tukee se, että tuottavuuskasvussa nähtiin hidastumista jo ennen finanssikriisiä ja talouden taantumaa.

Toisaalta finanssikriisin vaikutus voi yhä näkyä. Jatkunut epävarmuus ja rahoitushanojen kiristyminen on jarruttanut investointeja ja siten pääomakannan kasvua. Tämä näkyy suoraan yllä olevista kuvista siinä, että pääomakannan kontribuutio vuotuisen talouskasvuun arvioidaan supistuneen sekä USA:ssa että Suomessa noin puolella prosenttiyksiköllä. Tämän suoran negatiivisen vaikutuksen lisäksi, todennäköisesti investointien heikkous on myös vaikuttanut siihen missä määrin teknologista kehitystä on hyödynnetty ja siten myös kokonaistuottavuuden kasvuun. Kun on investoitu vähemmän, on todennäköisesti myös otettu vähemmän käyttöön uutta teknologia.

Mahdollinen selitys tuottavuuden heikkoon toipumiseen on myös finanssikriisin jälkeinen rakenteellinen muutos. Asuntorakentaminen on esimerkiksi Yhdysvalloissa yhä selkeästi alle kriisiä edeltävien huippujen. Rakennustoimintaan sidottu pääoma on siten ehkä edelleen vajaakäytössä. Entiset rakennustyöläiset ovat kenties työllistyneet toisilla aloilla, jossa niiden ammattiosaaminen on heikompaa ja tuottavuus siten alhaisempi. Öljyntuotannon kasvu on vaatinut uusia investointeja ja siten pääomakannan kasvua, vaikka vanhasta pääomakannasta osa on vajaakäytössä.

Tämän perusteella en vetäisi viime vuosien kehityksestä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä teknologisen edistymisen ripeydestä, tai tulevasta tuottavuuden kasvusta. Voidaan hyvin toivoa nopeampaa tuottavuuden nousua, etenkin jos saamme tavalla tai toisella tuottavat investoinnit nousuun.

Perustulo matalapalkkaiselle ei yritystukea

Pohdiskelin viime viikolla Iltalehdessä, voisiko työllisyyttä parantaa muuttamalla sosiaaliturvajärjestelmää perustulon suuntaan, jolloin työn vastaanottaminen aina kannattaisi matalallakin palkalla. Sain palautteena vastaväitteen, että perustulo olisi vääristävä yritystuki, jonka varassa ylläpidettäisiin kannattamatonta liiketoimintaa. Väite kuulostaa pintapuolisin loogiselta. Perustulo ei kuitenkaan vaikuta samalla tavalla kuin yritykselle maksettava tuki, koska sen ehtona ei ole, että tulon saaja työskentelee yrityksessä.

Lukija kirjoitta (näköjään muistaen, että Björn Wahlroos kuuluu perustulon puolestapuhujiin) mm:

” Eikös Nalle Wahlroos ole sanonut, että kannattamatonta liiketoimintaa ei pitäisi olla lainkaan.

Liiketoiminnan tehtävänä on tehdäkin voittoa. Mutta, mutta, miten me enää määrittelisimme ”kannattavan liiketoiminnan”, kun kuitenkin ihminen voitaisiin pitää töissä, palkalla jolla hän ei kuitenkaan elä, mutta valtio maksaisikin perustulona, tuon ”puuttuvan palkanosuuden”.

Onko liiketoiminta kannattavaa, ellei tuo samainen toiminta pysty ”edes itse rahoittamaan omia tekijöitään…?”

Voidaan verrata perustuloa tilanteeseen, jossa valtio maksaa palkkaavalle yritykselle tukea, joka on perustulon suuruinen, ja yhtiö maksaa työntekijälle palkan, joka on saadun tuen verran korkeampi. Yrityksen nettokustannukset ovat silloin molemmissa tapauksessa samat (tukiaiset korvaavat korkeamman palkan) kuten myös palkansaajan saamat kokonaistulot (korkeampi palkka ilman perustuloa, tai alhaisempi palkka perustulolla).

Vaikka yllämainitussa esimerkissä lopputulema onkin samanlainen, näin ei välttämättä ole. Perustulo asettaa tulon saajan erilaiseen valintatilanteeseen kuin yritystuki, koska hän saa pitää rahat, vaikka ei ota työtä vastaan, tai valitsee toisen työpaikan.

Yritykselle maksettava tuki voi johtaa siihen, että tehdään ”kannattamatonta työtä”, jota ei ollenkaan pitäisi tehdä, kahdesta syystä: Työntekijä tekisi enemmän lisäarvoa toisessa työpaikassa, tai työn tuottama lisäarvo on niin alhainen, että se ei kompensoi työntekijän kokemaa rasitusta.

Esimerkiksi voi vaikuttava kannattavalta palkata työntekijän kaivamaan 200 tuntia lapiolla ojaa, vaikka kaivinkoneella työ saataisiin tehtyä 200 eurolla. Työntekijän tuottama arvo tuntia kohden on vain euro. Tämä ei ole järkevää, jos työntekijä mieluummin säästää vaivan ja tinkii 200 euroa menoistaan tai ottaa työpaikan pizzapyörälähettinä, jolloin tuottaa kuukaudessa 500 euron edestä toimituspalveluita. Jos työnantaja saa 500 euroa kuukaudessa työllistämistukea hän voi kuitenkin houkutella työntekijän kaivamaan 200 euron arvoista ojaa tarjoamalla 700 euron palkka.[1]

Perustulo ei voi kannustaa tekemään kannattamatonta työtä, koska työntekijä saa perustulon riippumatta siitä missä työllistyy, tai työllistyykö ollenkaan. Yllä mainitussa esimerkissä työntekijän tulot ovat 700 euroa ojan kaivamisessa ja 1000 euroa tuottavammassa työssä pizzojen toimittajana. Jos hän jäisi täysin ilman työtä hän saisi 500 euroa kuussa, joten ojaa ei kannata lähteä kaivamaan, jos työn 200 euron arvo ei kohtuullisesti korvaa rasitusta.

Työ ei ole kannattamaton, vaikka se ei yksinään tuota tulotasoa, jota pidämme kohtuullisena miniminä. Jollei työntekijälle löydy tuottavampaa työtä, kyseisen työn tekeminen voi silti olla paras vaihtoehto. Parempi pieni kontribuutio yhteiskunnan hyvinvoinnin luomiseen, kun ei kontribuutiota ollenkaan.

Iltalehden juttu fokusoitui etenkin heikosti koulutettujen turvapaikkahakijoiden työllistämiseen. Totta on tietysti, että jos ne työllistyvät ainoastaan matalapalkkatöihin ja elävät osittain jonkunlaisen sosiaalituen varassa, niistä ei ole apua Suomen talouden haasteiden ratkaisemiseksi. Ne eivät auta supistamaan kestävyysvajetta vaan kasvattavat sitä.

Voidaan keskustella siitä missä määrin haluamme auttaa turvapaikan hakijoita. Joka tapauksessa on mielestäni järkevää määritellä tuen ehtoja siten, että ne kannustavat tekemään työtä niillä ehdoilla millä työtä on saatavilla. Nettokustannus turvapaikan etsivien auttamisesta on joka tapauksessa pienempi, jos ne työllistyvät pienelläkin palkalla, kuin jos ne ovat vailla työtä.

[1] Tässä oletan siis, että mitään sosiaaliturvaa ei ole ollenkaan olemassa. Riski siitä, että tuki yrityksille työntekijöiden palkkaamiseen kannustaa teettämään täysin arvotonta työtä on tietysti selkeästi pienempi, kun työtä vailla oleva saa jonkinlaista toimeentulotukea.

Miten käy kun viennin hurja nousu hiipuu?

Suomen talouden alkuvuoden vahvaa kasvua on siivittänyt häikäisevä nousu tavaraviennin arvossa. On syytä varautua siihen, että viennin kasvuluvut himmenevät mm. johtuen euron viime kuukausien vahvistumisena. BKT:n kasvu voi kuitenkin hyvin jatkua alkuvuoden kolmen prosentin vauhtia selkeästi maltillisimmillakin viennin kasvulukemilla. Alkuvuonna suomalaisten tuotteiden myynti kasvoi edellisvuodesta yli 5 prosenttia, joten myynnin alkuvuoden kasvuvauhti tukee selkeästi vahvempaa tuotannon kasvua.

Tullihallituksen eilen julkaisemat heinäkuun lukemat kertovat tavaraviennin arvon kohonneen häikäisevät 20 prosenttia edellisvuodesta. Koko alkuvuotena ponnistus on ollut 16 prosenttia. Monen heikon vuoden jälkeen luvut tuntuvat lähes uskomattomilta. Kasvu on kutienkin hyvin linjassa maailmankaupan kasvun kanssa, kun kasvu lasketaan Suomen viennin arvon tapaan euroissa.

Suomen vienti ja maailmankauppa

Vuosi sitten surkasteltiin viennin jatkunutta laskua. Silloinkin kehitys selittyi helposti heikolla maailmankaupalla ja euron arvon nousulla. Viennin raju käänne heijastaa lähinnä muutosta vientiympäristössä.

Vientiympäristö voi tietysti hyvin muuttua toiseen suuntaan. Maailmantaloudessa ei tosin vielä ole näkyvissä hidastumisen merkkejä. Näkymiä synkentää kuitenkin nyt euron vahvistuminen. Tämän vuoden alussa heikentynyt euro vauhditti vientiä, etenkin jos arvoa tarkastellaan Suomen viennillä painotettuna, kun rupla rajusti toipui kuopastaan. Nyt euro on jo vahvempi kuin vuosi sitten. Tämän voidaan olettaa lähikuukausina jarruttavan Suomen viennin arvon kasvua.

Euron arvo yleisesti ja Suomen viennillä painotettuna

On siten syytä varautua siihen, että tavaraviennin kasvulukemat tulevat maltillisemmaksi, etenkin jos maailmantalouden veto jonkin verran laantuu. Tästä ei kuitenkaan voi vetää suoraviivaista johtopäätöstä, että talouden kasvu tulee hidastumaan alkuvuoden kolmen prosentin vauhdista. Päinvastoin, jos viennin kasvu jatkuisi alkuvuoden rataa todennäköisesti BKT:n kasvu kiihtyisi.

Vuoden alkupuoliskolla suomalaisten lopputuotteiden myynti tilastojen mukaan kasvoi yli viiden prosentin vuosivauhtia. Tätä lukua saadaan siis, jos summataan yhteen investointien, kulutuksen ja viennin kasvu ja vähennetään se osa kokonaiskysynnän kasvusta, joka on valunut kasvaneeseen tuontiin. (Viennin ja tuonnin yhteistä vaikutusta kuvaa alla olevassa kuvassa niiden erotus, nettovienti).

Suomen BKT ja eri erien kontribuutio

Myynti voi kasvaa tuotantoa ripeämmin ainoastaan, jos myydään aikaisempaa tuotantoa varastosta. Näin on alkuvuonna tapahtunut ainakin laivatoimitusten yhteydessä. Kun laivaa rakennetaan tuotannon pitäisi heijastua asteittain varastojen kasvuna. Kun laivaa toimitetaan, näitä rakennettuja varastoja kertaheitolla puretaan.

On myös mahdollista, että kyseessä on tilastovirhe. Joko tuotannon kasvu on ollut ripeämpää kuin tilastot kertovat – tai myynti heikompaa.

Joka tapauksessa ero myynnin ja tuotannon kasvun välillä voi olla ainoastaan hyvin tilapäinen ilmiö. Varastoissa ei riitä kovinkaan pitkäksi aikaa tavaroita myytäväksi. Eli jos myynnin kasvu jatkuu nykyvauhtia BKT:n kasvun pitää ennen pitkää kiihtyä.

Investointien ja kulutuksen alkuvuoden kasvuvauhti riittää ylläpitämään alkuvuoden kaltaista kasvua, vaikka viennin kasvu hidastuisi tuonnin vauhtiin (eli nettoviennin kontribuutio putoaisi nollaan). Siten viennin kasvun selkeäkin viileneminen ei välttämättä tarkoita talouskasvun hidastumista. Tämä eteenkin, kun huomioi, että viennin hidastuminen myös hidastaa tuonnin kasvua, kun vientiin käytetään tuotuja tuotantopanoksia.

 

Teknologiamullistuksen ripeydestä

Viime viikkoina on Suomessa esitetty hyvin erilaisia näkemyksiä vauhdista millä teknologinen muutos tulee mullistamaan työelämää. Ääripäinä ”odotettua pienempi” ja ”uusi aikakausi”. Retoriikasta huolimatta näkemyksissä on paljon yhtäläisyyksiä: Merkittäviä muutoksia on edessä, mutta kukaan ei näe todennäköisenä, että lähitulevaisuudessa ongelmana olisi, ettei ihmistyövoimaa enää tarvittaisi.

Nordean Aki Kangasharju kiinnitti kirjoituksessaan Suomi selviää – robottien uhkaa yliarvioidaan huomiota OECD:n viime vuonna julkaisemaan analyysin jonka mukaan ainoastaan 7 prosenttia työpaikoista olisi vakavasti uhattuna seuraavien vuosikymmenien aikana. Tämä antaa hyvin toisenlaisen kuvan kuin mm. ETLA:n selvitys jonka mukaan kolmannes työpaikoista olisi uhattuna.

Rise of the Robots kirjan kirjoittaja Martin Ford väitti Suomi-vierailullaan lehtitietojen mukaan, että tällä kertaa koneet todellakin vievät työt. Pii-laaksossa kaikki ovat kuulema vakuuttuneita siitä, että uusi aikakausi on käsillä. ETLA:n seminaarissa globalisaatio-tutkija Richard Baldwin visioi miten digiteknologian avulla myös nyt palvelusektorin työpaikat altistuvat kansainväliselle kilpailulle (esitysvideossa paljon muutakin kiinnostavaa, kannattaa katsoa).

Keneen uskoa? Kuten Baldwin selkeästi sanoikin puheissa, kukaan ei tulevaisuutta tiedä, ei edes hän. On siten järkevää pohtia ja varautua erilaisiin skenaarioihin.

Ammatteja vai työtehtäviä?

OECD:n tutkijoiden alhainen arvio tuntuu olevan hyvin linjassa sen kanssa, että viime vuosien tilastotietojen mukaan ongelmana on pikemmin automatisaation hitaus. Arvio ei kuitenkaan perustu pessimistisempään näkemykseen teknologisesta kehityksestä. Peruslähtökohtana on aivan samat asiantuntija-arvaukset kuin aikaisemmissa tutkimuksissa. Ero on siinä, että OECD:n tutkijat yrittävät ottaa huomioon sitä työtehtävien kirjoa mitä eri ammateissa on, eikä luokitella ammatteja sellaisiin jota voidaan automatisoida ja sellaisiin jota ei voida. Useimmissa ammateissa on sekä työtehtäviä jossa ihmistä voidaan korvata koneella, ja tehtäviä johon ihmistyövoimaa yhä tarvitaan.

OECD:n tutkijat toteavat esimerkiksi, että aikaisemmat tutkimukset, joiden mukaan 98 % kirjanpitäjien ja tilintarkastajien työstä voisi automatisoida eivät ota huomioon sitä, että tälläkin alalla valtaosalla on tehtäviä, joihin liittyy vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa, eikä ainoastaan automatisoitavissa olevaa tietojen murskausta. Työn luonne muuttuu kuin rutiiniprosessit koneistetaan, mutta tilintarkastajia edelleen tarvitaan.

Lopputulemana on, että automaation vaikutukset nähdään jakaantuvan tasaisemmin. Harvat ammatit ovat suuressa vaarassa hävitä, mutta lähes kaikissa ammateissa on mahdollista automatisoida ainakin osan tuotannosta. Tämä olisi varsin miellyttävä skenaario. Tuottavuus kasvaisi mukavasti, mutta haaste löytää korvatuille työntekijöille muuta työtä ei olisi yhtä suuri, kun kokonaisia ammattikuntia ei samassa määrin katoaisi.

Task vs Occupation based approach

Lähde: OECD: The risk of automation for jobs in OECD countries

OECD:n ennakoima kehitys ei luonteeltaan poikkeaisi aikaisemmista teknologiamurroksista. Lähtökohtaisesti robotit siis vapauttavat ihmisiä muuhun työhön kuten traktorit ja muut koneet aikaisemmin. Ero olisi ainoastaan siinä mitä työtehtäviä automatisoidaan.

Entä jos kaikki työtehtävät koneistetaan?

Aivan toisenlainen haaste olisi, jos tekoäly kehittyisi siten, että koneet voisivat korvata ihmisen kaikissa työtehtävissä. Tietokoneet kirjoittaisivat romaaneja, ja erehdyttävästi ihmisiltä näyttävät androidit hoitaisivat vanhuksia.

Tällaisen skenaarion Martin Fordkin esittää kirjassaan, mutta hänkin pitää tätä yhä kaukaisena. Olin varsin yllättynyt, että hänen käsitys todennäköisestä muutoksesta oli varsin maltillinen. Hän esimerkiksi uskoo kirjassaan, että vie vielä paljon aikaa ennen kuin itseään ajavien autojen sallitaan valtaavan teitä, vaikka teknologisesti se olisikin mahdollista paljon ripeämmin. Hän suhtautuu myös suhteellisen pessimistisesti siihen, että automatisaatio voisi tehostaa terveydenhuoltoa ja koulutusta.

Ford ei esitä tarkkoja lukuja siitä kuinka ripeästi työpaikkoja kokonaisuudessaan automatisoidaan. Teknologinen visio ei kuitenkaan näytä paljon poikkeavä OECD:n tutkijoiden.

Tässä Baldwinin visio siitä miten hotellien siivoustakin ulkoistetaan matalapalkkamaihin kauko-ohjattavien laitteiden kautta kuulostaa paljon radikaalimmalta. Kielitaitokaan ei ole kynnys, kun koneet kohta (jos ei jo nyt) reaaliaikaisesti pystyvät kääntämään puhuttua kieltä.

En näe syytä epäillä Baldwinin viestiä, että yhä enemmän palveluiden eikä ainoastaan tavaroiden. tuotantoa ulkoistetaan kaukaisiin maihin. Rahoitusalalla jo sekä back-office toimintoja, että osake-analyytikon töitä on siirretty matalapalkkamaihin. Tuskin kukaan, en ainakaan minä, pystyy ennustamaan kaikkea mitä teknologinen kehitys tulee tekemään mahdolliseksi.

Epäilen kuitenkin, että tässäkin tulee olemaan eroa työtehtävien välillä. Minulla on jonkin verran kokemusta työskentelystä intialaisten osakeanalyytikkojen kanssa. Ne voivat tehdä osan työstä, mutta minun on edelleen vaikea nähdä, että kovin moni suursijoittaja haluaa keskustella videolinkin kautta intialaisen analyytikon näkemyksestä suomalaisesta pörssiyhtiöstä. Fyysisellä läsnäololla ja paikallisen kulttuurin ymmärryksellä on vielä monessa asiassa ratkaiseva merkitys, jota googlen kääntäjä ja videokonferenssilaitteet tuskin pian korvaa. Enkä oikeasti jaksa uskoa, että hotellihuoneiden siivoustakaan tullaan hoitamaan etätyönä, ainakaan lähivuosina. Sen sijaan siivojat yhä useammin (jo nyt) ovat maahanmuuttajia.

Eli tältäkään osin asiat tuskin ovat nyt täysin toisin. Globalisaation eteneminen edelleen pienentää palkkaeroja maiden välillä, ja muuttaa tulonjakoa maiden sisällä.