Skip to content

Onko irtisanominen Suomessa helppoa?

Pohdin perjantaina MustReadissa ovatko Suomalaiset työmarkkinat todellakin maailman jäykimmät erilaisten kansainvälisten vertailujen valossa. Totesin siinä muun muassa, että irtisanominen Suomessa ei vertailujen mukaan ole erityisen hankalaa. Juhana Vartiainen kommentoi, että  ”Tuotanto- ja yksilöperusteisen irtisanomisen olisit voinut eritellä tarkemmin”. Suomen sijoitukseen OECD:n vertailussa todellakin vaikutta merkittävästi se, että kollektiivisten irtisanomisten arvioidaan olevan helppoja tehdä.

Kuten totesin Mustread-jutussa ”eri maissa on hyvin erilaisia irtisanomismenettelyjä koskevia sääntöjä, joita on vaikeata yhteismitallistaa”. Keskustelen siitä miksi eri indeksit antavat erilaisen kuvan. Juuri tätä Juhanan esille tuomaa näkökulmaa en tosiaankaan eritellyt. Haluaako yritys jostain tietystä työntekijästä eroon, vai ylipäätänsä vähentää henkilökunnan määrää? Näitä eri tilanteita koskevat erilaiset säännöt.

OECD:n yleisindeksi väittää, että irtisanominen Suomessa olisi suhteellisen helppoa verrattuna moniin muihin EU-maihin. Tämä perustuu kuitenkin ennen kaikkea siihen, että kollektiivisia irtisanomisia koskevat säännöt arvioidaan olevan löysimpien joukossa. Yt-neuvottelujen kautta yritys voi suhteellisen mutkattomasti vähentää henkilökunnan määrää.

OECDn irtisanomissuojan tiukkuutta kuvaava indeksi

Yksilöllisten irtisanomisten kohdalla Suomen säännöt kuuluvat sen sijaan tiukempien joukkoon. Mitenkään poikkeuksellisen tiukkoja Suomen säännöt eivät tosin oli. Moni muu EU-maa (Ruotsi ja Saksa mukaan lukien) on samalla tasolla.

Kumpi näistä sitten on tärkeämpi työmarkkinoiden joustavuuden kannalta? Molemmilla on merkitystä. Kumpi on tärkeämpi riippuu mistä näkökulmasta asian katsoo.

Talouden dynaamisuudelle ilman muuta on tärkeätä, että yritykset voivat joustavasti sopeuttaa työntekijöiden määrää. Teknoloogisesta kehityksestä saadaan nopeasti hyöty irti. Työvoimaa voidaan ripeästi vapauttaa uusiin tehtäviin kun talous muuttuu.

Henkilökohtaisten irtisanomisten vaikeus on sen sijaan, kuten Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen juttuni herättämässä twitter-keskustelussa toteaa, haaste eteenkin pienille yrityksille. Pienelle yritykselle voi olla kohtalokasta, jos yritykselle sopimattomasta työntekijästä on hankala päästä eroon. Tälläkin voi tietysti olla talouden kehitystä jarruttava vaikutus vaimentamalla intoa palkata henkilökuntaa.

Suurille yrityksille tämä on pienempi ongelma, koska riski on paremmin hajautettu. Epätoivotuista työntekijöistä voidaan kuitenkin suhteellisen helposti päästä eroon, jos ja kun seuraavan kerran järjestetään yt-neuvotteluita.

Mainokset

Kiitos vuodesta 2017 ja Hyvää Joulua

JulbockOn jälleen aika kiittää teitä kaikkia blogin lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta.

Erityinen kiitos kuuluu kommenttien ja kysymysten kirjoittajille. Keskustelu on pysynyt asiallisena ja korkeatasoisena vastoin huolia internetin turmelevasta vaikutuksesta. Kommentit ovat haastaneet minua selkeyttämään sanomaani ja antaneet virikkeitä ja uusia ajatuksia. Suuri kiitos kuuluu myös kaikille. jotka ovat auttaneet levittämään linkkejä kirjoituksiini sosiaalisissa medioissa.

Tänä vuonna minulla on ollut vähemmän aikaa kirjoittaa blogia, kun muita toimeksiantoja on kasautunut. Lokakuun alusta olen kirjoittanut ensisijaisesti MustRead-verkkojulkaisuun. MustRead-kollegat ovat auttaneet tekemään kirjoituksistani parempia, joten suosittelen tutustumista siihen. Kirjoitukset ovat maksumuurin takana, mutta uusille tilaajille on kahden viikon ilmainen tutustumisjakso. Tänä aikana voi perua tilaus maksutta. Julkaisusta löytyy minun kirjoitukseni lisäksi paljon muuta laadukasta luettava.

Keväällä olin mukana kirjoittamassa Liberalle Suomi jää jälkeen-raporttia, jossa porauduttiin siihen missä muilta mailta voimme ottaa esimerkkiä talouden kohentamiseksi. Huolimatta talouskasvun suhdanneluonteisesta piristymisestä raportin analyysi on edelleen mielestäni ajankohtainen.

Olen edelleen kirjoittanut myös säännöllistä kolumnia osakesäästäjien Viisas Raha-lehteen, jossa talouden kehitystä on tarkasteltu enemmän sijoittajien näkökulmasta.

Toisella kotimaisella olen kirjoittanut Ekonomiska Samfundetin Tidskriftiin pohdinnan siitä onko Euro alkuvuoden ongelmista nyt opittu Är eurokrisen en barnsjukdom? sekä kirja-arvostelun uusliberalismin, ja erityisesti Alan Greenspanin, vaikutuksesta talouspolitiikkaan Nyliberalismens segertåg och dess konsekvenser.

Keräsin jälleen listan blogini 10 luetuimmista kirjoituksista vuoden aikana. Ne antavat hyvän kuvan siitä, mitä kiinnostavia asioita tänä vuonna minulla on ollut tilaisuus pohtia tänä vuonna.

Listan kärjessä on analyysi Trumpin ”veroa rajalle”-ehdotuksesta, joka on vähemmän ajankohtainen koska republikaanien lopullisessa verouudistuksessa ei juuri tästä ajatuksesta ole mitään jäljellä. Korkealla listalla yhä yhtä ajankohtaisia on pari kirjoitusta ikuisuusaiheesta julkisen talouden koko ja miten sitä pitää ilmaista. Ilahduttavasti viime viikon parin kuukauden tauon jälkeinen bitcoin-pohdinta myös nousi heti kärkisijoille. Tämä rohkaisee jatkamaan blogiin ylläpitämistä, vaikka en ehdi tällä hetkellä säännöllisesti siihen kirjoittaa.

 

10 kärjen lista:

1. Trumpin ”veromuurin” oikulliset vaikutukset

2. Julkisen talouden kokoa vähätellään herkästi

3. Ponzipelit. Bitcoin, osakkeet  ja valuutat

4. Robotit ja tulojen kasautuminen pääomalle

5. Suomi jää jälkeen: Työikäinen väestö

6. Miten puhua julkisista menoista ymmärrettävästi

7. USA:n harhaanjohtava palkka – tuottavuus kuilu

8. Haasteena 72 prosentin työllisyys

9. Kilpailukyky ei tarkoita kehnoja palkkoja

10. Ekonomistit ja euro

 

 

 

Ponzipelit, bitcoin, osakkeet ja valuutat

Bitcoinin puolestapuhujatkaan eivät näytä kiistävän, että se on pyramidipeli. Puolustuksena on pikemmin, että muutkin sijoituskohteet ja kaikki valuutat ovat pyramidipelejä. Väitteessä on totuuden siemen, mutta on kuitenkin oleellisilta osin sumuverho. Järkevissäkin sijoituskohteessa voi olla spekulatiivisia kuplia. Niiden tuotto perustuu viime kädessä sijoitusten tuottamiin kassavirtoihin. Valuutat taas täyttävät kestävän Ponzi-pelin ehdon: haltijat eivät odota niiden tuottavan mitään.

Olen MustReadissä selittänyt ilmeisen tosiasian, että Bitcoin on pyramidipeli. Tuottoa voidaan realisoida ainoastaan sillä, että toiset sijoittajat ovat valmiita ostamaan vielä kalliimmalla. Jotkut sijoittajat voivat voittaa toisten sijoittajien kustannuksella. Nettomääräisesti sijoittajat jäävät vääjäämättä tappiolle, kun ”louhijat” ja lukuisat muut välikädet ottavat osuutensa.

Kukaan ei syntyneessä keskustelussa ole kiistänytkään tätä tosiasiaa. Tyypillinen vastaväite on ollut, että sama pätee osakkeisiin, valuuttaan ja kultaan.

Sijoituskohteiden kestävä tuotto tulee kassavirroista

Osakkeiden tuotto toki lyhyellä tähtäimellä riippuu siitä, mihin hintaan niitä saa myytyä toisille sijoittajille. Tältä osin osakkeetkin ovat nollasummapeliä. Kurssimuutoksilla spekulointi tuottaa keskimäärin sijoittajille vääjäämättä tappiota, kun välittäjät ottavat siivunsa.

Osakesijoittajat voivat kuitenkin ryhmänä tehdä pitkällä tähtäimellä tuottoa, jos ne sijoittavat kannattavaan liiketoimintaan. Kestävät osakesijoitukset perustuvat liiketoiminnan luomiin kassavirtoihin, jotka osinkojen ja osakkeiden takaisinoston kautta kanavoituvat sijoittajille.

Bitcoin ei tietysti luo mitään kassavirtaa. Sijoitetut varat valuvat välikäsien taskuihin ja ”louhinnan” järjettömään sähkönkulutukseen.

Valuutat eivät pyramidipeli koska tarjoavat vakautta, ei tuottoa

Vankemmalla pohjalla on rinnastus valuuttoihin. Nekään eivät tuota mitään. Valuutalla on arvoa ainoastaan koska muut ihmiset ovat valmiita hyväksymään sitä maksuna.

Raha ei ole kuitenkaan kestämätön pyramidipeli, koska sen ei odotetakaan tuottavan mitään. Inflaation jälkeen rahan odotettu reaalituotto on negatiivinen.

Selitin kolme vuotta sitten jutussa Valtion rahoitusta WinCapitan malliin, ehdon on sille, että Ponzi-peli voi olla kestävä. Sijoittajien tuoton (luvatun reaalikoron) täytyy olla alhaisempi kuin talouden kasvu, vähennettynä pelin järjestäjän pelistä keräämillä vuotuisilla tuloilla.

Ponzi-pelissä tuoton, ja pelin järjestäjän tulot, täytyy kokonaan rahoittaa sillä, että sijoittajat kasvattavat sijoituksiaan peliin. Joko täytyy houkutella uusia sijoittajia mukaan tai vanhojen sijoittajien täytyy jättää tuottonsa nostamatta.

Mitä korkeampi korko on, sitä jyrkemmin pyramidin täytyy kasva, ja sitä nopeammin peli paisuu kestämättömän suureksi.

Valuuttojen kohdalla korko on nolla. Pyramidin vaadittava kasvuvauhti on siten myös nolla. Peli on vakaa niin kauan kuin keskuspankki ei yritä lisätä rahan määrää ripeämmin kuin yleisön valmius pitää rahaa kasvaa.

Syy miksi rahaa ollaan valmiita pitämään nollakoroilla on, että se on toimiva maksuväline, jonka arvo on suhteellisen vakaa.

Bitcoinin kestävät taso riippuu tosiuskovaisten lahkon koosta

Bitcoinkaan ei lupaa mitään korkoa. Selvää on, että kiinnostus kuitenkin liittyy siihen, että sen arvo on noussut tähtitieteellistä vauhtia. Pyramidi on kasvanut ripeästi.

Bitcoinmarketvalue

Kehitys voi olla kestävä ainoastaan, jos sijoittajat ovat valmiita pitämään bitcoinia myös tilanteessa, jossa kurssin nousu hyytyy olemattomaksi. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä. Muistettakoon, että sijoittajien täytyy myös rahoittaa ”louhinnan” valtavan sähkönkulutuksen, joka nykykurssilla polttaa ehkä 10 miljardia dollaria vuodessa. Tämä kustannus riippuu suoraan markkina-arvosta. Kupla silloin vääjäämättä puhkeaa siinä vaiheessa kuin uusia höynäytettäviä ei enää löydy pyramidin rahoittamiseksi.

Vahvin perustelu sille, että bitcoinilla voi kestävästi olla jotain arvoa on kulta. Sijoittajat ovat valmiita pitämään valtavan määrän kultaa, vaikka sen tuotto suhteessa rajuihin kurssivaihteluihin on ollut surkea. Kullalla on pitkän historian tuoma maaginen hohto, joka saa sijoittajia pitämään sen turvallisena vailla järkiperusteluja.

Bitcoinin kohdalla hinta voi vastaavasti saavuttaa vakaan tasapainon, kun kaikki siihen sijoittaneet kuuluvat uskovaisten lahkoon, jotka ovat valmiita pitämään niitä, kun ne eivät enää tuota mitään. Kuinka suuri tällainen lahko voi olla on pikemmin sosiaalipsykologinen kuin taloudellinen kysymys.

Viikonloppulukemista, MustRead

Pohdin MustReadin sivuilla riskiä, että Nordea ajautuu ongelmiin. Ketkä joutuisivat silloin maksumiehiksi. Voiko Ruotsin asuntokuplan puhkeaminen horjuttaa pankin? Toteutuuko sijoittajavastuu? Pelastaako euroalueen yhteinen kriisinratkaisurahasto?

Kaikki mitä olet halunnut tietää Nordea aiheuttamista riskeistä suomalaisille.PNG

Sivuilla on paljon muuta luettava taloudesta ja taloudellisesta analyysistä kiinnostuneille. Heikki Pursiainen selittää miksi yliopistojen valintajärjestelmä on nuorten ajan ja tulevaisuuden haaskausta sekä pohtii uuden talousnobelistin ajatuksia. Linda Pelkonen ruotii hallituksen sekavia  hallituksen sekavia omistajaohjauskuvioita. Heidi Hammarsten antaa ekonomistille tilaisuuden selittää, miksi Helsingissä pitäisi rakentaa tiiviimmin. Ja monta muuta hyvää juttua muista aiheista.

Minä ja MustRead

MustReadin toimitus

Olen, kuten ehkä joku on jo toisista kanavista huomannut, aloittanut työskentelyn tänään avautuneen MustRead verkkojulkaisun toimituksessa. MustReadin tarkoituksena on tuottaa korkealaatuisia suomalaisille päättäjille kohdennettuja kirjoituksia yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Suurin osa kirjoituksistani tullaan tästä lähtien julkaisemaan kyseisillä verkkosivuilla, joihin seuraavat pari viikkoa voi tutustua maksutta rekisteröitymällä. Blogissani aktiviteetti jäänee varsin vähäiseksi.  Hanna Säntin ja minun juttu siitä mistä voisi Suomesta löytyä työvoimaa työllisyysasteen nostamiseksi löytyy tästä.

Tulen edelleen jatkamaan toimintaa yrittäjänä. Olen varannut aikaa kaikkien sovittujen toimeksiantojen hoitamiseen. Otan myös entiseen tapaan uusia toimeksiantoja vastaan, jos aikaa vain riittää niiden hoitamiseen.

Tuottavuuden kasvu ja suhdanteet

Kokonaistuottavuus, jota pidetään parhaimpana mittarina teknologisen kehityksen taloudellisesta vaikutuksesta, laski reippaasti finanssikriisin jälkeisen syvän taantuman aikana. Mistään teknologiasokista tuskin tältä osin on kuitenkaan kyse. Tuottavuuden heikkeneminen on luonteva seuraus talouden notkahduksesta. Enemmän kysymyksiä herättää se, että tuottavuuskasvu on pysynyt taantuman jälkeenkin vaisuna. Tässäkin edelleen finanssikriisin vaikutukset voivat näkyä mm. alhaisten investointien kautta.

Twitterissä joukko suomalaisia ekonomisteja kävivät viime viikolla vilkasta keskustelua heikosta tuottavuuden kasvusta, joka Suomen Pankin Juha Tarkan mukaan on ”aikamme tärkeimpiä taloustieteellisiä arvoituksia”

Kokonaistuottavuuden rajun laskun selittämiseksi sinällään pitkälti riittää, että selitämme miksi talous ylipäätänsä romahti.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä miten vahvasti työvoiman tuottavuus heiluu talouden suhdanteiden mukana. Kun talous notkahtaa yritykset eivät ehdi vähentää työvoimaa samassa tahdissa jolloin tuotanto työtuntia kohden luontevasti laskee.

Vaikutus on (päinvastoin kun yllä väitetty) vielä voimakkaampi, jos tarkastelee kokonaistuottavuutta, eli huomioidaan kaikki tuotantopanokset, myös pääomakanta ja työvoiman laatu (koulutustaso). Nämä tekijät joustavat vielä hitaammin kuin työpanos.

Erot tuotantopanosten joustojen nopeudessa näkyy esimerkiksi siinä, että Yhdysvalloissa työvoiman tuottavuus nousi reippaasti romahdusvuonna 2009, kun kokonaistuottavuus sen sijaan yhä jatkoi laskuaan. Yritykset ehtivät reagoida 2008 iskeneeseen taantumaan vähentämällä työvoimaa, mikä nosti työvoiman tuottavuutta. Pääomakantaa ei pystytty vastaavasti vähentämään. Aikaisempina vuosina tehtyjä investointeja on vaikeata perua. Kokonaistuottavuuden kehitys oli siten vähemmän ruusuinen.

Kokonaistuottavuuden kasvun nähdään yleensä heijastavan teknologista kehitystä. On vaikea uskoa, että teknologinen osaaminen yhtäkkiä muutaman vuoden aikana olisi taantunut. Finanssikriisin jälkeinen romahdus siten lähinnä vahvistaa, että lyhyellä tähtäimellä teknologiakehityksen vaikutus jää helposti suhdanneheilahtelujen varjoon. Teknologisen kehityksen mittarina kokonaistuottavuus on järkevä ainoastaan, kun tarkastellaan pitkän aikavälin muutoksia.

Tuottavuuden pitäisi kuitenkin vastaavasti palautua, kun talous kääntyy takaisin kasvuun. Tuotantoa voidaan lisätä ottamalla käyttöön vajaakäytössä ollutta kapasiteettia, ilman tarvetta palkata henkilökuntaa tai investoida. Näin tapahtuikin Yhdysvalloissa 2010. Sen jälkeen tuottavuuden kasvu on kuitenkin pysynyt hyvin nihkeänä.

Vaikka talous ei kääntyisikään kasvuun etenkin työvoiman tuottavuus pitäisi kohtuullisen ripeästi palautua suhdanneluonteisesta notkahduksesta, kun yritykset ehtivät irtisanoa heikomman aktiviteetin myötä tarpeettomat työntekijät. Yhdysvalloissa tätä siis nähtiin jo 2009, mutta Suomessa vastaavaa palautumista ei olla nähty.

Tuottavuuden jatkuvalle heikolle kasvulle ei ole vaikeata löytää selityksiä. Ongelmana pikemmin on, että mahdollisia selityksiä on liikaa.

On esimerkiksi mahdollista, että teknologinen edistyminen on todellakin hidastunut täysin finanssikriisistä riippumatta, kuten mm Robert Gordon on argumentoinut. Tuottavuuskasvussa oli tilapäinen piristyminen vuosituhanteenvaihteen ympärillä, kun saatiin nauttia IT:n ja internetin tuomista tehostamishyötyjä ja nyt kasvu on jälleen hiipunut merkittävien mullistusten puutteessa. Tätä näkemystä tukee se, että tuottavuuskasvussa nähtiin hidastumista jo ennen finanssikriisiä ja talouden taantumaa.

Toisaalta finanssikriisin vaikutus voi yhä näkyä. Jatkunut epävarmuus ja rahoitushanojen kiristyminen on jarruttanut investointeja ja siten pääomakannan kasvua. Tämä näkyy suoraan yllä olevista kuvista siinä, että pääomakannan kontribuutio vuotuisen talouskasvuun arvioidaan supistuneen sekä USA:ssa että Suomessa noin puolella prosenttiyksiköllä. Tämän suoran negatiivisen vaikutuksen lisäksi, todennäköisesti investointien heikkous on myös vaikuttanut siihen missä määrin teknologista kehitystä on hyödynnetty ja siten myös kokonaistuottavuuden kasvuun. Kun on investoitu vähemmän, on todennäköisesti myös otettu vähemmän käyttöön uutta teknologia.

Mahdollinen selitys tuottavuuden heikkoon toipumiseen on myös finanssikriisin jälkeinen rakenteellinen muutos. Asuntorakentaminen on esimerkiksi Yhdysvalloissa yhä selkeästi alle kriisiä edeltävien huippujen. Rakennustoimintaan sidottu pääoma on siten ehkä edelleen vajaakäytössä. Entiset rakennustyöläiset ovat kenties työllistyneet toisilla aloilla, jossa niiden ammattiosaaminen on heikompaa ja tuottavuus siten alhaisempi. Öljyntuotannon kasvu on vaatinut uusia investointeja ja siten pääomakannan kasvua, vaikka vanhasta pääomakannasta osa on vajaakäytössä.

Tämän perusteella en vetäisi viime vuosien kehityksestä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä teknologisen edistymisen ripeydestä, tai tulevasta tuottavuuden kasvusta. Voidaan hyvin toivoa nopeampaa tuottavuuden nousua, etenkin jos saamme tavalla tai toisella tuottavat investoinnit nousuun.

Perustulo matalapalkkaiselle ei yritystukea

Pohdiskelin viime viikolla Iltalehdessä, voisiko työllisyyttä parantaa muuttamalla sosiaaliturvajärjestelmää perustulon suuntaan, jolloin työn vastaanottaminen aina kannattaisi matalallakin palkalla. Sain palautteena vastaväitteen, että perustulo olisi vääristävä yritystuki, jonka varassa ylläpidettäisiin kannattamatonta liiketoimintaa. Väite kuulostaa pintapuolisin loogiselta. Perustulo ei kuitenkaan vaikuta samalla tavalla kuin yritykselle maksettava tuki, koska sen ehtona ei ole, että tulon saaja työskentelee yrityksessä.

Lukija kirjoitta (näköjään muistaen, että Björn Wahlroos kuuluu perustulon puolestapuhujiin) mm:

” Eikös Nalle Wahlroos ole sanonut, että kannattamatonta liiketoimintaa ei pitäisi olla lainkaan.

Liiketoiminnan tehtävänä on tehdäkin voittoa. Mutta, mutta, miten me enää määrittelisimme ”kannattavan liiketoiminnan”, kun kuitenkin ihminen voitaisiin pitää töissä, palkalla jolla hän ei kuitenkaan elä, mutta valtio maksaisikin perustulona, tuon ”puuttuvan palkanosuuden”.

Onko liiketoiminta kannattavaa, ellei tuo samainen toiminta pysty ”edes itse rahoittamaan omia tekijöitään…?”

Voidaan verrata perustuloa tilanteeseen, jossa valtio maksaa palkkaavalle yritykselle tukea, joka on perustulon suuruinen, ja yhtiö maksaa työntekijälle palkan, joka on saadun tuen verran korkeampi. Yrityksen nettokustannukset ovat silloin molemmissa tapauksessa samat (tukiaiset korvaavat korkeamman palkan) kuten myös palkansaajan saamat kokonaistulot (korkeampi palkka ilman perustuloa, tai alhaisempi palkka perustulolla).

Vaikka yllämainitussa esimerkissä lopputulema onkin samanlainen, näin ei välttämättä ole. Perustulo asettaa tulon saajan erilaiseen valintatilanteeseen kuin yritystuki, koska hän saa pitää rahat, vaikka ei ota työtä vastaan, tai valitsee toisen työpaikan.

Yritykselle maksettava tuki voi johtaa siihen, että tehdään ”kannattamatonta työtä”, jota ei ollenkaan pitäisi tehdä, kahdesta syystä: Työntekijä tekisi enemmän lisäarvoa toisessa työpaikassa, tai työn tuottama lisäarvo on niin alhainen, että se ei kompensoi työntekijän kokemaa rasitusta.

Esimerkiksi voi vaikuttava kannattavalta palkata työntekijän kaivamaan 200 tuntia lapiolla ojaa, vaikka kaivinkoneella työ saataisiin tehtyä 200 eurolla. Työntekijän tuottama arvo tuntia kohden on vain euro. Tämä ei ole järkevää, jos työntekijä mieluummin säästää vaivan ja tinkii 200 euroa menoistaan tai ottaa työpaikan pizzapyörälähettinä, jolloin tuottaa kuukaudessa 500 euron edestä toimituspalveluita. Jos työnantaja saa 500 euroa kuukaudessa työllistämistukea hän voi kuitenkin houkutella työntekijän kaivamaan 200 euron arvoista ojaa tarjoamalla 700 euron palkka.[1]

Perustulo ei voi kannustaa tekemään kannattamatonta työtä, koska työntekijä saa perustulon riippumatta siitä missä työllistyy, tai työllistyykö ollenkaan. Yllä mainitussa esimerkissä työntekijän tulot ovat 700 euroa ojan kaivamisessa ja 1000 euroa tuottavammassa työssä pizzojen toimittajana. Jos hän jäisi täysin ilman työtä hän saisi 500 euroa kuussa, joten ojaa ei kannata lähteä kaivamaan, jos työn 200 euron arvo ei kohtuullisesti korvaa rasitusta.

Työ ei ole kannattamaton, vaikka se ei yksinään tuota tulotasoa, jota pidämme kohtuullisena miniminä. Jollei työntekijälle löydy tuottavampaa työtä, kyseisen työn tekeminen voi silti olla paras vaihtoehto. Parempi pieni kontribuutio yhteiskunnan hyvinvoinnin luomiseen, kun ei kontribuutiota ollenkaan.

Iltalehden juttu fokusoitui etenkin heikosti koulutettujen turvapaikkahakijoiden työllistämiseen. Totta on tietysti, että jos ne työllistyvät ainoastaan matalapalkkatöihin ja elävät osittain jonkunlaisen sosiaalituen varassa, niistä ei ole apua Suomen talouden haasteiden ratkaisemiseksi. Ne eivät auta supistamaan kestävyysvajetta vaan kasvattavat sitä.

Voidaan keskustella siitä missä määrin haluamme auttaa turvapaikan hakijoita. Joka tapauksessa on mielestäni järkevää määritellä tuen ehtoja siten, että ne kannustavat tekemään työtä niillä ehdoilla millä työtä on saatavilla. Nettokustannus turvapaikan etsivien auttamisesta on joka tapauksessa pienempi, jos ne työllistyvät pienelläkin palkalla, kuin jos ne ovat vailla työtä.

[1] Tässä oletan siis, että mitään sosiaaliturvaa ei ole ollenkaan olemassa. Riski siitä, että tuki yrityksille työntekijöiden palkkaamiseen kannustaa teettämään täysin arvotonta työtä on tietysti selkeästi pienempi, kun työtä vailla oleva saa jonkinlaista toimeentulotukea.