Skip to content

Puheet globalisaation kuolemasta ennenaikaisia

Globalisaatio on selkeästi vastatuulessa Trumpin valinnan, Brexitin ja kansallismielisten populistiliikkeiden vahvistaessa asemiaan ympäri maailmaa. Mistään kansan kapinasta vapaakauppaa vastaan ei kuitenkaan voida puhua. Brittien ero EU:sta ei näytä heijastavan halua rajoittaa ulkomaankauppaa, ja amerikkalaistenkin suhtautuminen kansainväliseen kauppaan on pikemmin viime vuosina muuttunut positiivisemmaksi. Vaikka huolet kansainvälisen kaupan häiriintymisestä ovat perusteltuja, on siten vielä syytä toiveikkuuteen siitä, että häiriöt jäävät rajallisiksi ja lyhytaikaisiksi.   

Yksiselitteiseen tulkintaan kansan vaaleissa antamasta viestistä on aina syytä suhtautua varauksella, koska äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaa monta vaihtelevaa tekijää.

Iso-Britannian eroamista EU:sta on joka tapauksessa vaikea nähdä kannanottona kansainvälistä kauppaa vastaan. Kampanjan aikana eron puoltajat vakuuttelivat, että ero ei tule horjuttamaan kauppaa EU-maiden kanssa.  Mielipidetiedustelujen mukaan jopa 90 prosenttia briteistä haluavat pysyä yhteismarkkinoiden sisällä. Kauppaministeri Foxx on esimerkiksi julistanut, että päätös ei ollut vapaata markkinoita vastaan vaan päinvastoin avoimemman Britannian puolesta.   Ero EU:sta antaa maalle mahdollisuuden solmia itsenäisesti vapaakauppasopimuksia muun maailman kanssa, mikä päinvastoin vahvistaisi altistumista globalisaatiolle.

Toki Britannian hallituksen suunnitelmat tältä osin vaikuttavat ylioptimistisilta. Neuvottelut EU:n kanssa kauppasuhteiden jatkumisesta tulevat olemaan hankalia. Irtautuessaan EU:sta maa myös irtautuu EU:n solmimista kauppasopimuksista muun maailman kanssa. Uusien sopimusten solmiminen vie aikaa. Jossain määrin on syytä olettaa häiriöitä ulkomaankaupassa. Mitään irtautumista globaalisesta talousjärjestelmästä ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Trumpin voittoa on helpompi nähdä äänenä globalisaatiota vastaan. Trump haukkui kampanjan aikana vapaakauppasopimuksia, mikä todennäköisesti auttoi häntä voittoon ratkaisevissa koillis-USA:n perinteisissä teollisuusosavaltioissa.  Silti ei ole paljoakaan merkkejä siitä, että hän ratsasti millään globalisaatiota vastustavalla aallolla. Esimerkiksi Gallupin säännöllisesti tekemän kyselyn mukaan kansainvälistä kauppaa pikemmin mahdollisuutena kuin uhkana näkevien osuus on korkeimmillaan ainakin 20 vuoteen.[1]  Ovensuukyselyjen perusteella lähes puolet Trumpia äänestäneistä eivät uskoneet viestiin siitä, että ulkomaankauppa tuhoaa työpaikkoja.

kv-kaupan-kannatus-yhdysvalloissa

Lähde: Gallup

Nähtäväksi jää miten suuri takaisku Trumpin valinta tulee olemaan vapaakaupalle. Valinnan jälkeen hän on toistanut estävänsä Tyynen valtameren ympäröivien maiden kanssa solmittua kauppasopimusta, TPP:tä. Sen sijaan lupauksista korkeiden tullien asettamisesta tuonnille Kiinasta ja Meksikosta ei vaalien jälkeen ole toistaiseksi kuulunut mitään.

Trump ei myöskään sulje pois uusia kauppasopimuksia, kunhan ne vaan ovat USA:n edun mukaisia – mitä se nyt tarkoittanekaan. Wilbur Ross, josta huhujen mukaan on tulossa seuraava kauppaministeri, näyttä asettavan kriteeriksi, että sopimus kasvattaa USA:n vientiä enemmän kuin tuontia.  Tämä keskiaikainen merkantilistinen näkemys kansainvälisestä kaupasta nollasummapelistä on ilman muuta huolestuttava, ja kun miljardööri Rossilla on sijoittajana kytköksiä nimenomaan tuontisuojaa haikailevaan teräs- ja tekstiiliteollisuuteen hänen valinta olisi selkeästi huono uutinen.

Kongressin republikaaneista valtaosalla on selkeästi positiivinen asenne kansainväliseen kauppaan. Niiden tukea tarvitaan jo Rossin nimittämiselle, joka vaati senaatin hyväksynnän. On siten vähintään ennenaikaista päätellä, että kansainvälisen kaupan rajoittamista ajavat voimat olisivat ottaneet ratkaisevan yliotteen, edes USA:ssa.

[1] Toki ekonomistin näkökulmasta kysymysasettelu on siinä mielessä hassu, että kansainvälisen kaupan tuoma hyöty on nimenomaan lisääntynyt tuonti ja vienti vaan valitettava välttämätön kustannus.

USA:n rakenteellinen työllisyysongelma

Kirjoitin pari viikkoa sitten, että velkaelvytys USA:ssa pikemmin johtaisi korkojen nousuun kuin maan talouskasvun vauhdittumiseen, koska kasvua rajoittaa työvoiman saatavuus. Useat kommentoijat (esim. tässä)  ovat toiveikkaampia, viitaten siihen, että työllisyysaste on selkeästi alle huippulukemien.  Totta on, että jos saataisiin työllistettyä piilotyöttömät USA:n taloudella olisi paljon enemmän nousuvaraa. Työllisyysasteen lasku näyttää kuitenkin pitkälti heijastavan rakenteellisia muutoksia, joita tuskin elvytystoimilla korjataan. Nämä mm. väestön ikääntymiseen liittyvät haasteet ovat keskeinen selitys sille, miksi niin USA:ssa, kun muualla länsimaissa on syytä odottaa elintason nousevan aikaisempia vuosikymmeniä hitaammin.

usatyollisyysjatyottomyys

Työttömyys on pudonnut lähelle viime vuosikymmenien pohjalukemia. Työllisyys on kuitenkin palautunut vaisusti. Sen pitäisi kasva yli viisi prosenttia, jotta työllisyysaste palautuisi taantumaa edeltäviin pohjalukemiin. Ero selittyy sillä, että kasvava määrä aikuisista on siirtynyt kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle, eivätkä aktiivisesti hae työtä.

Keskuspankin kanta ratkaisee?

Ainakaan USA:n keskuspankki ei silti näe taloudessa paljon kasvuvaraa, vaikka myös pääjohtaja Yellen usein on viitannut alhaiseen työllisyysasteeseen ja mahdolliseen merkittävään piilotyöttömyyteen.  Fedin johto ennustaa, että inflaatiotavoite saavutetaan, jos talous kasvaa parin prosentin vauhtia ja työttömyys putoaa ainoastaan muutaman prosentin kymmenyksellä 4,5 prosenttiin.

Signaloimalla halukkuutta nostaa korkoja Fed kertoo, että talous jo on sillä kahden prosentin kasvu-uralla mitä se näkee toivottavana. Jos veronalennuksilla ja kasvavilla julkisilla investoinneilla kiihdytettäisiin kasvua, keskuspankin pitäisi nostaa korkoja pitääkseen kasvun toivotulla uralla.

Jos haluaa ennustaa talouden kehitystä lähivuosina ei siten ole väliä kuinka paljon kasvuvaraa taloudessa todellakin on. Jos keskuspankki olettaa kasvuvaran olevan rajoitettu, se pitää koronnostoillaan huolen siitä, että talouskasvu pysyy näissä rajoissa.

Palkkojen nousu paras indikaatio

On tietysti syytä toivoa, että jos keskuspankki on väärässä, se viisastuu ja korjaa politiikkansa. On kuitenkin vahvoja todisteita siitä, että keskuspankki on kohtuullisen oikeassa arviossaan.

Piilotyöttömyydestä parempi indikaatio kuin työllisyysaste on se osuus väestöstä joka sanoo haluavansa työtä, muta joita ei lasketa työttömiksi koska ne eivät aktiivisesti hae työtä, esimerkiksi koska ne ovat menettäneet toivonsa työpaikan saamisesta. Piilotyöttömät mukaan lukienkin työttömien määrä on enää puolitoista prosenttia korkeammalla kuin talouden edellisen nousukauden huipussa.

usa-tyottomyys-ja-palkkojen-nousu

Epävarmaa on, mikä osuus piilotyöttömistä saadaan houkuteltua takaisin työmarkkinoille ja työllistettyä jos työvoiman kysyntä kasvaa. Selkein indikaatio työmarkkinoiden kireydestä on se, että työnantajat alkavat kilpailemaan työvoimasta tarjoamalla korkeampia palkkoja.  Palkkojen nousu onkin kiihtynyt sitä myötä, kun työttömyys on tippunut.

Fedin epävirallisena tavoitteena on pitää inflaation (mitattuna kulutusmenojen deflaattorilla pl. ruoka ja energia) kahden prosentin tasolla. Tällä mittarilla inflaatio on jo kiihtynyt lähelle tavoitetta viimeisen vuoden aikana.

usakulutusmenojendeflaattori

Väestön ikääntyminen osatekijä

Yksi selitys heikolle työllisyyskehitykselle on väestön ikääntyminen.  Parhaassa työiässä olevien osuus väestöstä on viime vuosina ripeästi laskenut Yhdysvalloissakin, Jos tarkastelee 25-54 vuotiaiden ryhmää, työllisyysaste on toipunut selkeästi reippaammin. Tässä ikäryhmässä työllisyysaste on enää pari prosenttiyksikköä alle edellisen nousukauden huippujen.

ustyollisyysparhaammassatyoiassa

Huolenaiheena on kuitenkin, että vuosituhanteen vaihteessa työvoimaan kuuluvien määrä on ollut laskevalla trendillä. Nousukausien aikana ollaan parhaimmillaan nähty pientä toipumista osallistumisasteessa.  Työikäisten poistuminen työmarkkinoilta näyttää siten enemmän rakenteelliselta kuin suhdanneongelmalta.

usa-tyovoimaan-kuuluvat

Vuosituhanteen ympärillä tapahtuneen käänteen takaa löytyy se, että kasvu naisten osallistumisessa työ markkinoille hyytyi. Parhaimmassa työiässä olevien miesten työhön osallistumisaste on ollut laskussa jo 50 vuoden aikana. Nyt naistenkin osallistumisaste seuraa samaa trendiä, joskin alemmalla tasolla.

usatyovoimaanosallistumisastemiehetnaiset

Yksinkertaista selitystä tälle trendille on vaikeampaa löytää. Ehkä kasvavan yleisen vaurauden ja erilaisten sosiaaliturvajärjestelmien vuoksi yhä useammalla on varaa jättäytyä työmarkkinoilta. Ehkä työmarkkinoiden muutoksen myötä yhä useammalla on riittämätön koulutus löytääkseen mielekästä työtä.

Olkoon syy mikä tahansa, on vaikea uskoa, että puoli vuosisataa jatkunutta trendiä voidaan kääntää suhdanneluonteisilla elvytystoimilla. Pikemmin ratkaisu voi löytyä rakenteellisilla uudistuksilla, jolla esimerkiksi saadaan työmarkkinoilta syrjäytyneitä takaisin työhön tai naisten osallistumisastetta vielä lähemmäs miesten tasoa. Kasvuvaraa työllisyyteen voi tietysti saada myös nostamalla tehokasta eläkeikää.

Kansanäänestys ei ratkaise Italian kohtaloa

Iso-Britannian kansanäänestyksen ja USA:n presidenttivaalien jälkeen nyt maalataan, jollei maailmanlopun niin ainakin eurojärjestelmän lopun enteenä, Italian joulukuun alun kansanäänestystä. Jälleen kerran on syytä olettaa, että huolet ovat liioiteltuja. Tämäkään vaalitulos ei tule ratkaisemaan maailman kohtaloa. Päinvastoin, jos on vahvoja syytä olla huolissaan siitä mitä presidentti Trumpista ja Iso-Britannian irtautumisesta EU:sta seuraa, ei ole ollenkaan selvää kumpi lopputulema Italian kansanäänestyksessä antaisi suurempaa syytä huoleen.

Italialaiset ottavat kansanäänestyksessä kantaa perustuslain muutokseen, jolla on tarkoitus kasvattaa hallituksen valtaa.  Lainsäädäntövaltaa keskitettäisiin parlamentin alahuoneeseen, jossa vaalijärjestelmä takaa suurimmalle puolueelle absoluuttisen enemmistön.  Senaatilla, jonka voimasuhteet paremmin edustavat eri puolueiden suhteellista kannatusta, ei olisi enää mahdollisuutta estää lakimuutoksia.

Uutta perustuslakia nähdään positiivisena eurojärjestelmän tulevaisuudelle, koska Italian nykyinen hallitus voisi silloin helpommin runnoa läpi talousuudistuksia, eikä sen tarvitsisi hakea tukea oppositiolta.

Päinvastoin kun Brexit tai Trumpin valinta, ei-äänten voitto ei kuitenkaan olisi mullistava muutos. Seurauksena pikemmin toive muutoksesta talousuudistusten myötä himmenisi. Italian talousnäkymät jatkaisivat heikkoina. Mitään välitöntä käännettä huonompaan se ei tarkoittaisi.

Haikailu uudesta Il Duce:sta?

Perustuslakimuutoksen hyväksyminen voi hyvin olla riskillisempi vaihtoehto. Uudistus ei ainoastaan kasvata hallituksen mahdollisuutta viedä hyviä uudistuksia läpi, vaan myös mahdollisuuksia tehdä katastrofaalisia päätöksiä, kuten esimerkiksi päätöstä eurosta eroamisesta. Itse en kyllä äänestäisi tällaisen hallituksen vallan vahvistamisen puolesta, etenkin massa, jossa äänestäjät ovat nostaneet pääministeriksi Berlusconin ja jossa mielipidetiedustelujen mukaan ensi vaaleissa valta siirtyisi Beppe Grillolle. Grillo saa Trumpin vaikuttamaan maltilliselta ja avarakatseiselta periaatteen mieheltä.

Rooman tasavallan aikana oli perinne, että kriisiaikoina valittiin johtoon diktaattori. Italian perustuslakiuudistuksen takana vaikutta olevan samankaltainen haikailu vahvasta johtajasta.  Itse muistuttaisin brittiläisen historiankirjoittajan Lord Actonin varoituksen sanoista: “Power tends to corrupt and absolute power corrupts absolutely”.

Nyt pelätään, että perustuslakiuudistusten hylkääminen johtaisi päätöksentekoa halvaannuttavaan hallituskriisiin, ja ennenaikaisiin valleihin. Viimeistään vuonna 2018 on kuitenkin joka tapauksessa edessä uudet vaalit. Itse olisin yllättynyt, jos hallitus uskaltaisi viedä läpi kiistanalaisia talousuudistuksia näin lähellä vaaleja.

Talous surkea mutta vakaa

En myöskään näe syytä pelätä, että talousuudistusten viivästyminen aiheuttaisi akuutin talouskriisin. Italian talousongelmat ovat pikemmin luonteeltaan kroonisia.

Talouden tila toki on todellakin mittarilla surkea. BKT on samalla tasolla kuin vuosituhannen alussa. Tuottavuus ei tänä aikana ole noussut ollenkaan. Työllisyys on jonkun verran kasvanut, mutta työssä olevat tekevät vastaavasti vähemmän työtunteja. Työttömyys on lievästä laskusta huolimatta lähes 12 prosentin tasolla.

italian-bkt-ja-kasvun-lahteet

Talous ei kuitenkaan ole nyt romahtamassa, vaan päinvastoin nyt hitaassa kasvussa. Suurin ero euroalueen varsinaisiin kriisimaihin on, että Italia ei elä yli varojensa. Vaihtotase on kääntynyt ylijäämäiseksi.  Julkisessa taloudessa on primääriylijäämä, eli tulot ylittävät menoja ennen velanhoitokuluja. Korkea julkinen velka on ennen kaikkea seuraus holtittomasta taloudenpidosta edeltävinä vuosikymmeninä.

italian-julkinen-talous

Markkinakorkojen raju nousu voisi synkentää velkaantuneen talouden näkymiä, kasvattamalla korkokuluja. Nykykoroilla kuitenkin paineet ovat korkokulujen laskuun, kun erääntyviä vanhoja korkeakorkoisia lainoja vähitellen korvataan uusilla matalakorkoisilla lainoilla.

Jos talousuudistuksilla saataisiin nostettua italialaisten elintasoa ja tyytyväisyyttä, se olisi ilman muuta hyvä asia euroalueen vakaudelle, vähentämällä poliittista riskiä. Mitään puhtaasti taloudellisia syitä ei kuitenkaan ole, miksi Italian nykymenon jatkuminen olisi euroalueelle kohtalokasta.

Radiokeskustelu Trumpin jälkeisestä maailmasta

politiikkaradio

Rupattelin Ylen politiikkaradiossa eilen Handelsbankenin Tiina Heleniuksen kanssa Trumpin talouspolitiikasta ja sen vaikutuksista Eurooppaan. Tuli ehkä vilkkaassa keskusteluss, joka rönsyili maahanmuuttajien karkoittamisesta riskistä uudesta Il Duce:sta Italiassa. sanottua muutama asia liian kärjistetysti. Saatiin kuitenkin yhdessä mielestäni maalattua valaisevan ja kattavan kuvan tilanteesta. Keskustelua voi kuunnella netistä tässä:

 

Trumpin jälkeen Grillo ja Le Pen?

Trumpin voiton myötä pelko on vahvistunut, että politiikassa mitä tahansa voi tapahtua, kun globalisaation ja maahanmuuttajien vastainen oikeistopopulismi vyöryy yli maailman. Euroopassa uhkakuvana on, että Trumpin hengenheimolaiset nousisivat valtaan Italiassa ja Ranskassa, ja lopullisesti hajottaisivat EU:n ja euron.  Trumpin voitosta ei kuitenkaan pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä muukalaisvastaisen ajatusten kannatuksesta, ja populistien mahdollisuudesta nousta vallan kahvaan muissa maissa. Mahdollisuudet riippuvat pitkälti vaalijärjestelmistä, ja missä määrin kannattajat pystyvät saamaan tukea äänestäjiltä, jotka eivät kuuluu ydinkannattajajoukkoon.

Trumpin voiton jälkeen huomio Euroopassa on siirtynyt erityisesti Ranskaan ja Italiaan, joiden valtionlainojen korkoerot Saksaan ovat nousseet vuoden huippulukemiin.  Ranskalaisen Kansallisen rintaman ja italialaisen Viiden tähden-liikkeellä on molemmilla mielipidetiedusteluissa lähes 30 prosentin kannatus.  Vuosi sitten Trumpin suosio mielipidetiedustelussa oli tuskin tätä suurempi, ja nyt hän on Yhdysvaltain presidentti.  Nopea johtopäätös tästä on, että todennäköisesti kohta Le Pen johtaa Ranskaa ja Grillo Italiaa.

espanja-ranska-italia-10-v-korkoerot

Le Penin ja Grillon nousu valtaan toki on mahdollista, mutta yllä kuvatun logiikan perusteella ei voi tästä päätellä kovinkaan paljon.

Mielipidetiedustelut luotettava lähtökohta

Ensinnäkin on ainakin syytä unohtaa argumentteja siitä, että mielipidetiedusteluja ei kannata seurata koska ne eivät kuvaa oikein populistien kannatusta.  Mielipidetiedustelut eivät toki ole erehtymättömiä, mutta osuivat USA:n presidentinvaaleissa aika oikeaan. Keskiarvo tiedusteluissa ennakoi Clintonin voittavan niukalla kolmen prosenttiyksikön marginaalilla. Ääntenlaskenta on vielä etenkin Kaliforniassa kesken, mutta näyttää siltä, että Clinton sai runsaan prosenttiyksikköä enemmän ääniä kuin Trump.  Ero vaalituloksen ja tiedustelujen välillä ei ollut sen suurempi kuin edellisissä vaaleissa kuten esimerkiksi Real Clear Politics-sivuston selitys osoittaa.

Kysymys on siten mitä Trumpin voitto kertoo Le Penin ja Grillon mahdollisuuksista dramaattisesti kasvattaa kannatustaan ennen seuraavia vaaleja. Vuosi sitten Trumpin valintaa vastaan puhui se, että suuri enemmistö amerikkalaisista tiedustelujen mukaan vieroksui häntä.  Noin kuudellakymmenellä prosentilla oli negatiivinen käsitys Trumpista ja vain kolmasosalla positiivinen.

Kovinkaan paljon mielialat eivät kuitenkaan ole muuttuneet. Ovensuukyselyjen perusteella vähintään 60 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, että Trump ei ollut rehellinen ja luotettava eikä sopiva presidentiksi. Eikä tämä heijastaa ainoastaan äänestäjien duubioita Trumpista henkilönä. Vastaajat suhtautuivat nuivasti kansallismieliseen kiihkoiluun. Vain neljäsosa halusi karkottaa USA:ssa työskenteleviä laittomia maahanmuuttajia. 70 prosenttia halusi tarjota heille mahdollisuuden oleskelunsa laillistamisen. 42 prosenttia tosin jakoi Trumpin näkemyksen siitä, että ulkomaankauppa vähentää työpaikkoja, mutta näistä melkein kolmasosa äänesti Clintonia.

Äänestäjien mielipiteet ja ketä äänestivät vaaleissa, Lähde: CNN ovensuukysely

Trumpin ydinkannattajajoukko riitti nostamaan häntä republikaanien ehdokkaaksi. Varsinaisessa vaaleissa hänen puolesta äänesti lisäksi suurin osa perinteisesti republikaaneja äänestäneistä, joille esimerkiksi verotus, Obaman terveydenhuoltouudistus tai abortti olivat ratkaisevia kysymyksiä. Vaikka ne eivät olleet välttämättä innostuneita Trumpista, ne näkivät Clintonina vielä pahempana vaihtoehtona,

Sekä Ranskassa että Italiassa on kaksivaiheinen vaalijärjestelmää, jossa populistit voivat periaatteessa samalla tavalla, kun Trump ratsastaa valtaan, vaikka niiden varsinainen tukijajoukko pysyy selkeänä vähemmistönä. Siten näissä maissa populisteilla on suurempi mahdollisuus päästä määräävään asemaan, kuin maissa jossa on suhteellinen vaalitapa.

Le Penillä vielä pitkä matka

Le Penin suurin toivo siten on, että hän pääsisi presidentin vaaleissa toiselle vaalikierrokselle oikeiston ehdokkaana sosialistia vastaan. Silloin mielipidetiedustelujen mukaan hän voisi niukasti voittaa. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että vastaehdokkaana toisella kierroksella ensi vuonna on EU-myönteinen oikeistoehdokas, joka vasemmistoäänten tuella helposti voittaa.

Voitto presidentinvaaleissa ei myöskään vielä riittäisi politiikan muuttamiseen. Kansallisen rintaman pitäisi saada myös enemmistö parlamentissa. Parlamentinvaaleissa on kaksivaiheinen enemmistövaalitapa, josta jokaisesta vaalipiiristä valitaan vain yksi edustaja. Toiselle kierrokselle pääsee kuitenkin kaikki ehdokkaat jotka ovat saaneet ensimmäisessä kierroksessa vähintään äänimärän joka vastaa12,5 % äänioikeutetuista.  Siten useimmissa vaalipiireissä voidaan olettaa, että toisellakin kierroksella on perinteisen keskusta-oikeiston ehdokas mukana. Kun lisäksi sosialisteilla on tapana äänestää taktisesti kansallista rintamaa vastaan, parlamenttienemmistön saaminen on kiven takana. Viime parlamenttivaaleissa Kansallinen rintama onnistui saamaan vain kaksi paikkaa 577:stä.

Italiassa nykysäännöillä Grillolla hyvät mahdollisuudet

Italiassa asetelmat ovat paljon suosiollisempia populisteille. Ensi vaaleissa on tarkoitus ottaa käyttöön uusi vaalijärjestelmä, jonka mukaan enemmistö parlamenttipaikoista annetaan puolueelle joka saa yli 40 prosenttia äänistä. Jos mikään puolue ei yllä tähän, pidetään toinen vaalikierros, jossa äänestäjät valitsevat kumpi kahdesta eniten ääniä saaneista puolueista saa enemmistön. Kaksi suurinta puoluetta on hallitseva keskusta-vasemmistolainen Demokraattinen puolue sekä Viiden tähden liike. Toisella kierroksella mielipidetiedustelujen mukaan Viiden tähden liike ottaisi niukan voiton kasaten suurimman osan oikeistoäänestäjistä taakseen.

italia-milipidetiedustelut-aanestyksesta-toisella-kierroksella

Viimeiset mielipidetiedustelut toisen kierroksen ääntenjakaumasta Lähde: Wikipedia

Viiden tähden voittomahdollisuuksia nakertaa se, että uutta vaalijärjestelmää ei välttämättä otetakaan käyttöön, jos viiden tähden liikkeen voitto alkaa näyttää todennäköiseltä. Perinteiset puolueet voivat sopia siirtymisestä suhteelliseen vaalitapaan, jotta saadaan estettyä viiden tähden voitto. Suhteellisesta vaalitavasta hyötyvät pienpuolueet todennäköisesti antaisivat hallitukselle riittävän tuen tämän muutoksen läpiviemiseksi.

Asiaan liittyen kommentoin eilen Yle:lle viimeaikaista korkojen nousua Euroopassa.

Trumpilaisen velkaelvytyksen vaikutuksista

Talouden ennustaminen tuli eilen entistäkin haastavammaksi, kun vähemmistö amerikkalaisista äänestäjistä onnistui oikullisen vaalijärjestelmän avulla valitsemaan maan presidentiksi häikäilemättömän valehtelijan, joka surutta vaihtaa mielipiteitään.  Sijoitusmarkkinoilla reaktio jäi päivän päätteeksi maltilliseksi, pitkälti koska Trump mm. voittopuheessaan herätti toiveita siitä, että hän presidenttinä tulee unohtamaan populistisen retoriikan, ja toimimaan perinteisenä republikaanina. Mahdollisesti siten linjamuutos talouspolitikassa olisi lähinnä muutos elvyttävämpään talouspolitikkaan. Tämä tapahtuisi todennäköisesti juuri silloin kuin se suhdannesyistä ei enää olisi perusteltua. Elvytyksestä olisi siten hyötyä lähinnä muulle maailmantaloudelle, ja toisi Yhdysvalloille lähinnä kiihtyvää velkaantumista ja korkeampia korkoja.

Trumpin valinnan vaikutusten arvioimista vaikeuttaa se, että en ainakaan minä tiedä miten hän tulee käyttäytymään presidenttinä, tai mitä hän oikeastaan tavoittelee. Missä määrin hänen puheet olivat vain tyhjää vaaliretoriikkaa, ja missä määrin hän todellakin aikoo toimia niiden mukaisesti? Presidentillä on suuria valtaoikeuksia etenkin ulkopolitiikan suhteen, ja voi omilla toimillaan esimerkiksi vakavasti horjuttaa kansainvälisiä kauppasuhteita.

Epävarmuutta kuitenkin lieventää se, että etenkin talouspolitiikan muutokset suurimmalta osin vaatii kongressin hyväksynnän – mukaan lukien keskeiset virkanimitykset niin ministeritasolla kuin esimerkiksi keskuspankin johtoon. Republikaaneilla on toki nyt enemmistö niin senaatissa kuin edustajainhuoneessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Trump voisi runnoa ehdotuksiaan läpi. Monet republikaaniedustajat suhtautuvat hyvin suurella varauksella häneen. Erityisesti niiden asennoituminen kansainväliseen kauppaan on paljon myönteisempi, kun Trumpin vaaleja edeltävä retoriikka. Se, että Trump on poikkeuksellisen epäsuosittu vastavalittu presidentti, jolla ei ole kokemusta poliittisesta päätöksenteosta, vähentää todennäköisyyttä sille, että hän pystyisi saamaan suuria muutoksia aikaan.

Todennäköisintä on, että ne muutokset, joita viedään läpi, on siten ne joista Trump ja muut republikaanit ovat samaa mieltä. Selkein esimerkki tästä on lupaus veronalennuksista. Kun mitään vastaavia menoleikkauksia ei ole hahmotettu (Trump päinvastoin on puhunut sekä julkisten infrastruktuuri-investointien että puolustusmääräahojen kasvattamisesta) seurauksena olisi vääjäämättä julkisen talouden alijäämän paisuminen.

usa-kasksoisalijaama

Sekä veromuutoksilla että kasvavilla infrastruktuuri-investoinneilla voisi, hyvin toteutettuina, olla positiivisia vaikutuksia pitkän tähtäimen talouskehitykseen. Julkiset investoinnit ovat suhteessa BKT:hen pudonneet historiallisen alhaiselle tasolle ja parempi infrastruktuuri voi kasvattaa talouden tuottavuutta. Veronalennuksilla voi olla positiivisia kannustinvaikutuksia, joskin tuloverotuksen taso jo nyt Yhdysvalloissa on varsin maltillinen.

usa-julkiset-investoinnit

Vie kuitenkin aikaa, ennen kun kasvavista infrastruktuuri-investoinneista ja veronalennuksista olisi hyötyä talouden lisääntyneen tuottavuuden kautta. Lyhyellä tähtäimellä sekä verohelpotusten että kasvavien julkisten investointien ensisijainen vaikutus olisi vahvistaa talouden kysyntää, ja sitä kautta nopeuttaa talouskasvua. Tätäkin saadaan todennäköisesti odottaa ainakin vuoteen 2018.

usa-tyottomyys-ja-palkat

Ongelmana on kuitenkin, että talouden suhdanneluonteinen kasvuvara alkaa nyt olla syöty. Työttömyys on jo pudonnut lähelle viime vuosikymmenien pohjalukemia, ja heikentynyt työvoiman saatavuus on alkanut aiheuttaa paineita palkkojen nousuun.  Keskuspankki siten luontevasti vastaisi jarruttamalla talouden kasvua koronnostoilla.  Ei siten ole yllättävää, että USA:n pitkä korot eilen nousivat reippaasti, etenkin kun kasvava valtionlainojen tarjonta myös olisi omiaan nostamaan korkoja.

usan-osakkeet-ja-korot

Finanssipoliittisen elvytyksen perusteella ei siten voida odottaa USA:n talouskasvun ripeätä vahvistumista. Parhaimmillaan se vähentää riskiä siitä, että talous vajoaisi taantumaan koska keskuspankki olisi nollakorkoympäristössä kyvytön elvyttämään.

Muulle maailmantaloudelle, ja erityisesti edelleen heikon kysynnän kanssa kamppailevalle euroalueelle, USA:n elvytyksestä voisi kuitenkin olla apua. Kun korkojen nousupaineet houkuttelee rahavirtoja Yhdysvaltoihin paineet dollarin vahvistumiseen kasvavat. Talouden ylikuumenemista estäisi silloin osittain USA:n kilpailukyvyn heikkeneminen ja kasvava ulkomaankaupan alijäämä. Tämä hyödyttäisi euroalueen tuottajia parantamalla sekä vientimahdollisuuksia Yhdysvaltoihin, että kohentamalla niiden kilpailuasetelmia kolmansilla markkinoilla.

dollarin-eurokurssi-ja-korkoero

Ironia tässä tietysti on, että siltä osin kun Trumpin valinnan taustalla oli USA:n teollisuustyöpaikkojen häviäminen ulkomaille, tällainen talouspolitiikka vauhdittaisi tätä kehitystä.

Tuloverotuksen kireydellä kasvava kustannus

Yritän keskuskauppakamarin tänään julkaisemassa raportissa Kireä verotus kuristaa taloutta selkeyttä kuinka kireää Suomen tuloverotus on kansainvälisessä vertailussa, ja kiteyttää, mitä voimme sanoa kireän verotuksen vaikutuksista. Päättelen mm., että nostamalla korkeinta marginaaliveroa nykytasoilta tuskin pystytään merkittävästi kasvattamaan verotuloja edes jos arviot verotuksen pienistä kannustinvaikutuksista pitävät paikkansa. Joka tapauksessa, verojen kiristäminen tasolle joka maksimoi verotuloja on tuskin järkevää.

Talouspolitiikan arviointineuvoston teettämä selvitys on arvioinut, että verotuloja Suomessa voisi vielä kasvattaa kiristämällä tulojen verotusta.  Suomen kohdalla perusteellisin empiirinen tutkimus esimerkiksi arvioi verotettavan tulon joustoon olevan vain 0,15 – eli prosenttiyksikön veronkiristys vähentää veropohjaa vain 0,15 prosentilla. 0,15 joustolla verotusta vodaan kiristää hyvin tiukaksi, lähes 90 prosenttiin, ennen kuin verotulot saavuttavat huippunsa.

Taso jolla verotulot maksimoituvat eivät kuitenkaan ole ainoa oleellinen tieto kun pohtii verojen kiristämisen järkevyyttä. Silläkin olettamalla, että jousto on vain 0,15 verokiristyksen verotuloja kasvattava vaikutus alkaa selkeästj jo hiipua kun veroprosentti nousee 50 tasolle. Verotulot tuskin enää ollenkaan kasvavat, jos verotusta kiristetään siltä tasolta missä korkein marginaalivero Suomessa tällä hetkellä on (yli 65 prosenttia, mukaan lukien työnantajien sosiaaliturvamaksut).

lafferkayria

Selitän raportissa miksi epäilen, että yllä oleva lukema aliarvioi verotuksen kannustinvaikutusta. Tarkka arviota joustosta on vaikeata antaa, vaikka asiasta on tehty valtavan määrän tutkimuksia. Kuten yleensäkään taloustieteessä, verotuksen vaikutusten kohdalla mitään universaaleja vakioita ei löydy, vaan vaikutus vaihtelee maasta ja tarkasteluryhmästä riippuen.

Kuvaan piirretty 0,5 mahtuu hyvin tutkimusten antamaan haarukkaan joustosta. Tällä arviolla tietysti verotuksen vaikutus olisi vieläkin merkittävämpi. Silläkään joustolla ei tosin saada tukea sille, että yleisesti Suomen tuloverotusta keventämällä pystyttäisiin kasvattamaan verotuloja.

Verotuksen muuttuvaa vaikusta voidaan havainnollistaa laskemalla veronalennuksen itserahoitusastetta. Se kertoo siitä kuinka suuren osan veronalennuksen laskennallisesti aiheuttamasta vähennyksestä verotuloissa (oletuksena, että jousto olisi nolla) kompensoituu verotettavien tulojen kasvulla. Tämä antaa indikaatiota siitä, missä suhteessa verojen kiristäminen tuottaa lisätuloja suhteessa kannustinvaikutuksen aiheuttamaan hyvinvointitappioon. Kun verotus kiristyy verotulojen kasvu aiheuttaa yhä suurempaa kustannusta. Kun itserahoitusaste nousee 100 prosenttiin, verojen korotukset eivät enää ollenkaan lisää verotuloja, vaan verojen kiristäminen tuottaa ainoastaan kustannuksia.

itserahoitusaste

Yllä olevat laskelmat perustuvat oletukseen tasaverosta. Itserahoitusaste on selkeästi suurempi, jos tarkastelee muutosta veron progressiossa, eli marginaaliveron nostoa. Marginaaliveron muutoksen verotuloja kasvattavaa vaikutusta vaimentaa se, että veromuutos koskettaa ainoastaan osaa verotettavan tuloista.  Jos esimerkiksi korkeimman marginaaliveron korotus koskettaa ainoastaan kolmanneksen kyseistä veroa maksavien tulosta verohyöty on ainoastaan kolmanneksen siitä mitä se olisi, jos verotusta kiristettäisiin kautta linja.  Kannustinvaikutus tulee sen sijaan marginaaliverosta, ja on yhtä suuri molemmissa tapauksissa. Eli itserahoitusaste on tässä tapauksessa kolminkertainen. Tällöin korkein marginaalivero Suomessa on jo sellaisella tasolla, että itserahoitusaste on lähes 100, vaikka arvio erittäin matalasta verojoustosta olisikin oikeassa.

marginaaliverokorotuksen-itserahoitusaste

Lisää aiheesta Keskuskauppakamarin julkaisemassa raportissa.