Skip to content

Huolet asuntomenojen noususta liioiteltuja

Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos nosti toissa päivänä esiin huolia asumismenojen kasvun jatkumisesta. En voi ihan yhtä huolestuneiden kuoroon, esimerkiksi siltä osin, kun se heijastaa verotuksen painopisteen siirtymistä tuloveroista kiinteistöveroon. Oleellista kuluttajien ostovoiman kohdalla on koko verotakaan kehitys, ja painopisteen siirtyminen työn verotuksesta kiinteistöjen verotukseen on monesta syystä hyvä asia. Pellervon maalaa myös hivenen liian synkän kuvun kehityksestä; se esittää esimerkiksi harhaanjohtavan luvun asuntomenojen tulo-osuudessa.

Pellervon lehdistötiedotteessa sanotaan, että ”Vuonna 2016 kotitalouden tuloista keskimäärin 26,8 prosenttia menee asumiseen”. Väite on hätkähdyttävä koska tilastokeskuksen tuoreimpien tilastojen mukaan vuonna 2014 mediaani-kotitaloudella asumismenojen osuus oli vain 21,9 prosenttia. Tarkempi tarkastelu osoittaa, että Pellervon lukemalla ei kuvata keskimääräistä suomalaista kotitaloutta, vaan ilmeisesti luku on keskiarvo kahdestatoista hypoteettisesta esimerkkitaloudesta.Tällä ”keskiarvolla” ei siten sinällään ole mitään mielekästä tulkintaa.

Asumiskustannusten osuus tuloista

Lähde: Tilastokeskus

Tilastokeskusuksen lukemista ei myöskään näe merkkejä mistään asumismenojen tulo-osuuden kasvusta, joka voisi jatkua. Asumiskustannusten osuus tuloista on viime vuosina olleet varsin vakaita. (asumismenot ovat asumiskustannuksia korkeampia, koska ne sisältävät myös lainojen lyhennykset). Vuokrakustannukset ovat tosin nousseet vuokralaisten tuloja enemmän. Korkojen lasku on kuitenkin helpottanut velkaisten kotitalouksien tilannetta.

Ainakaan kuluttajahinnoissa ei vielä näy mitään uhkaavaa kiihtymistä asumiskustannusten noususta. Päinvastoin on etenkin kasvavia merkkejä vuokirien nousun hyytymisestä. Tuleva kehitys pitkälti riippuu siitä, miten asuntojen ja energian hinnat kehittyvät lähivuosina.

Suomi asumiskustannukset

Ennen Pellervon katsauksen julkaisua Talouselämä haastatteli minua asiasta.

Talouselämän kysymykset ja minun vastaukset

Näettekö että korkeat asumiskustannukset ovat Suomessa ongelma esim. ostovoiman kannalta – ja mistä asia pääosin kiikastaa?

Korkeat asumiskustannukset ovat ongelma etenkin pääkaupunkiseudulla. Tämä on ongelma mm. työvoiman liikkuvuudelle ja siten työpaikkojen luomiselle ja sitä kautta koko maamme talouden kehitykselle. Syy tähän on asuntojen tarjonnan puute, joka puolestaan johtuu ennen kaikkea kaavoituksen asettamista rajoituksista. Rohkaisevasti rakentaminen on pääkaupunkiseudulla nyt vilkastunut, mutta asuntojen tarjonnan kasvattaminen vie vuosikausia.

Millä asumiskustannusten korkeata osuutta kansalaisten tuloista voitaisiin mielestänne parhaiten hillitä?

Sinällään osuus kansalaisten tulosta ei välttämättä ole ongelma. Osuus voi hyvin säilyä nykytasolla, tai jopa kasvaa.  Oleellista on kuinka paljon ”asumista” käytetyllä rahalla saa.

Asumisen kustannuksia voi alentaa kasvattamalla asuntojen tarjontaa, eli rakentamalla lisää. Tässä siis keskeisessä roolissa on kaavoitus ja yleisemmin kustannuksia nostava rakentamisen sääntely. Rohkaisevia edistysaskelia on esimerkiksi, että lupia on annettu pienempien asuntojen rakentamiseen, mistä on pääkaupunkiseudulla pulaa.

Hallitusohjelmassa on monta hyvää linjausta rakennuskustannusten alentamiseksi kuten esimerkiksi että ”asuntotuotannossa täysin esteettömiksi asunnoiksi edellytetään rakentamaan vain tietty osuus uudiskohteen asunnoista”, jotka toivottavasti toteutuvat.

Asumiskustannusten osuus tuloista noussee 28 %:iin, ja jos korot nousevat niin vielä enemmän. Oletko siis sitä mieltä, että tämä on ok lukema?

Ei minulla ole mitään syytä ottaa kantaa siihen, kuinka suuren osan tuloistaan kotitaloudet haluavat käyttää asumiseen. Ongelmana on, jos korkeat hinnat pakottavat käyttämään suuren osan edes välttävän tason asumiseen.

Toki jos asumiskustannukset nousevat ripeämmin kuin tulot, kotitalouksille jää vähemmän rahaa muuhun kulutukseen, mikä jarruttaa talouden kasvua. Asumiskustannusten nousu heikentää siis reaalitulojen kasvua.

Kokonaisvaikutus riippuu kuitenkin mistä kustannusten nousu johtuu. Korkojen nousu selkeästi jarruttaisi talouskasvua. (Vastaavasti korkojen lasku on selkeästi vahvistanut kulutusta ja antanut tukea Suomen taloudelle finanssikriisin jälkeisissä ongelmissa.) Asuntohintojen nousu on tästä näkökulmasta vähemmän ongelmallinen, koska se kasvattaa varallisuutta ja kannustaa asuntorakentamiseen, mikä puolestaan tukee talouskasvua.

Tuleeko lisärasitusta asumiskustannuksiin korkojen noususta 1-5 vuoden aikasäteellä?

Ei ainakaan vuoden tähtäimellä. Reaalikorot voivat jopa edelleen laskea, jos EKP onnistuu yrityksissään kiihdyttää inflaatiota. Viimeisen vuoden markkinakorkojen lasku ei ole myöskään vielä täysin lyönyt läpi velallisten korkokustannuksissa. Viidenkin vuoden tähtäimellä on monta syytä olettaa korkojen pysyvän alhaisina.

Kuinka paljon korkojen mahd. nousu vaikuttaisi asumiskustannuksiin? (Ja mille tasoille uskotte, että korot voivat nousta tässä ajassa; voiko nousun nopeus yllättää?)

Toki tulevaisuus on aina epävarma, ja jotain aivan odottamatonta voi tapahtua. Olisin kuitenkin yllättynyt, jos asuntolainojen keskikorko nousisi prosenttiyksikköä enemmän viiden vuoden sisällä.

Pidättekö perusteltuna näkemystä, että Euroopassa jäätäisiin pidemmäksikin ajaksi poikkeuksellisen matalien korkojen ja määrällisen elvytyksen ympäristöön? Ja tarkoittaako tämä myös sitä, että lainanottajan ei kannata edes harkita näitä korkosuojauksia tai esim. pitkiä korkoja, jotka ovat nyt historiallisen alhaalla = edullisia?

On erittäin todennäköistä, että jäädään alhaisen korkojen ympäristöön. Suojaa otetaan kuitenkin epätodennäköisiä tapahtumia vastaan. Et ota palovakuutusta koska on todennäköistä, että talosi tule palamaan. Todennäköisesti lainakorkojen kiinnittäminen pitkiin korkoihin (tai korkokaton ostaminen) nostaa lainakustannuksia, mutta jos sen myötä nukut paremmin se voi silti olla perusteltua. Jos sinulla on varaa riskinottoon, kannattaa kuitenkin pysyä euribor-sidonnaisessa lainassa.

Voiko marginaalien kutistuminen tänä / ensi vuonna helpottaa osaltaan asuntolainaa maksavien taakkaa? Kuinka paljon tämä voi keskimäärin kompensoida muiden kustannusten nousua?

Marginaalien kutistuminen ei auta jo asuntolainaa ottanutta. Marginaalithan lyödään lukkoon, kun laina otetaan. Uusien lainojen kohdalla marginaalit voivat ehkä laskea jotain prosentin kymmenyksiä.

Pidättekö ongelmallisena sitä, miten asumiskustannusten nousu rasittaa kansantaloutta mm. asumistuen nousupaineen kautta?

Asumiskustannusten nousu on monesta syystä kansantaloudellinen ongelma. Se alentaa elintasoa, ja kuten mainitsin, vaikeuttaa työvoiman rekrytointia kasvukeskuksiin.

Asumistuet ovat monesta syystä ongelmallista. Se, että tuet kasvavat, kun asumiskustannukset nousevat ruokkii asumiskustannusten nousukierrettä. Olisi parempi luopua kokonaan asumistuesta, ja siirtyä kohti perustulo-järjestelmää, jossa tuki riippuisi saajien tarpeesta ja tuloista eikä niiden valinnoista asumisen suhteen.

Taloussanomien ”analyysi” pankkitesteistä tökeröä teatteria

Pankkien ”ankarat” stressitestit olivat taas tökeröä teatteria” vaahtoaa Taloussanomien Jan Hurri ”analyysissään”.  Hän viittaa tutkimukseen jonka väittää kertovan, että ”suurpankeilta puuttuu jopa sata kertaa enemmän pääomia kuin Euroopan pankkivalvoja EBA uskottelee”. Siitä kuinka paljon pääomia pankeilta pitää vaatia voidaan perustellusti olla eri mieltä. Kiihkeälle syyttelylle ei löydy kuitenkaan perusteita tutkimuksesta. Tutkijat eivät millään tavalla kumoa stressitestien tuloksia, vaan päinvastoin niiden perusteella arvioivat  mitä pääomavajeita pankeilla olisi eri pääomavaatimuksilla. Mitään arviota pääoman puutteesta ei itse asiassa EBA:n testeissä löydy, päinvastoin kun mitä Taloussanomat vihjailee.

Viranomaisten tekemässä testissä on yritetty arvioida miten pankkien taloudellinen tilanne, ja ennen kaikkea niiden vakavaraisuus, kehittyy valitussa synkässä talousskenaariossa. Arviota voidaan toki aina kyseenalaistaa, koska ne ovat luonteeltaan vain ennusteita. Sen enempää tutkimuksessa johon Taloussanomien artikkeli viittaa, kuin lehden ”analyysissä” ei kuitenkaan esitetä mitään syytä epäillä näitä arvioita.

Stressitesteissä ei tällä kertaa laskettu arviota pääomavajeesta. Kuten professori Sascha Steffen (joka on yksi kolmesta tutkijasta Taloussanomien referoiman tutkimuksen takana) asian kiteyttää: ”The main objective of the recent EBA stress test was to achieve transparency in regard to bank capital adequacy in stress scenarios, not to reveal capital shortfalls”

Kun Taloussanomat siten kirjoittaa, että “EBA arvioi ”ankarien” testiensä perusteella, että Euroopan 51 suurimmalla pankilla pitäisi olla taseidensa tukena vajaat kuusi miljardia euroa nykyistä runsaammin omaa pääomaa” tämä väite ei pidä paikkansa. Arvio ei ole suinkaan EBA:n, vaan luku tulee Steffenin ja kumppaneiden tutkimuksesta. Siinä ne ovat nimenomaan hyödyntäneet stressitestien antamaa informaatiota, ja laskeneet pääomavajeita vaihtelevilla pääomavaatimuksilla.

Erot pääomavajeissa riippuvat asetetuista pääomavaatimuksista

Luku 5,6 miljardia on saatu, kun pankeille on asetettu pääomavaatimus, joka vastaa EBA:n vuoden 2014 testien vaatimuksia. EBA nimenomaan on sanonut, että se ei sovella näitä tasoja tähän testiin, joten tätä ei voi pitää virallisena arviona.

Tutkijat ovat myös hyödyntäneet EBA:n laskelmia, arvioidakseen mikä pääomavaje olisi Fedin stressitestien asettamilla pääomavaatimuksilla. Siis päinvastoin kuin mitä Taloussanomissa väitetään, tältä osin ei ole kyse siitä, että oltaisiin sovellettu mitään ankarampaa stressiskenaariota.

Käyttämällä Fedin kriteereitä päädytään 123 miljardin euron pääomavajaukseen. Suurimmat vajeet ovat Deutsche Bankilla, sekä ranskalaisilla suurpankeilla Société Généralella ja BNP:lle. Nämä vajeet perustuvat yksinomaan siihen, että pankit eivät täytä asetettua vaatimusta vähintään neljän prosentin vipukertoimesta (leverage ratio). Vipukerroin yksinkertaisesti suhteuttaa pankin omaa pääomaa pankin taseeseen, ottamatta huomioon eri tase-erien riskipitoisuuden. Tämä vaatimus kasvattaa erityisesti haasteita pankeille, joilla on taseessaan paljon matala-riskisiä saatavia.

Voidaan keskustella siitä, pitäisikö tällainen vipukerroin asettaa rajoitteeksi Eurooppalaisillekin pankeille. Jos näin tehdään, pankkien pääomatarpeet ilman muuta voivat kasvaa, kuten tutkijoiden laskelma osoittavat. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla kyseenalaista stressitestien tuloksia, vaan päinvastoin tutkijoiden laskelmissa nimenomaan näitä tuloksia hyödynnetään.

Vajeet suurempia, jos uskotaan hötkyileviä osakemarkkinoita

Tutkijat tekivät myös täysin oman laskelman jonka mukaan pelkästään pörssilistattujen stressitestissä olevien pankkien pääomavaje olisi peräti 675 miljardia. Tähän ne päätyvät korottamalla vaatimusta vipukertoimelle 5,5 prosenttiin. Lisäksi ne korvaavat kirjanpidollisen oman pääoman paljon rajummin heilahtelevalla osakekursseista lasketulla pääoman markkina-arvolla. Stressiskenaariona ne olettavat osakekurssien laskevan 40 prosenttia.

Tällaista tapaa arvioida pankkien pääomatarvetta kommentoin pari vuotta sitten Arvopaperi-lehden kirjoituksessani (jonka virikkeenä silloinkin oli Taloussanomien kirjoitus). Teksti soveltuu suoraan tähänkin:

Ryhmän riskianalyysi perustuu pankkien osakkeiden markkina-arvon tarkastelemiseen. Mikä on pankin osakkeiden markkina-arvo kriisin aikana suhteessa sen velkoihin? Pankin osakkeiden markkina-arvoa ei suoraan millään tavalla huomioida, kun viranomaiset tarkastelevat pankin vakavaraisuutta.

Hivenen yksinkertaistaen voidaan sanoa, että … ryhmä tarkastelee tilannetta, jossa pankki myisi liiketoimintansa keskellä kriisiä vallitsevaan polkuhintaan. Riittäisikö rahat silloin velkojen takaisinmaksuun ja jäisikö jäljelle vielä nykyisen toiminnan vaativa vakavaraisuuspuskuri?

Tätä kriteeriä tuskin mikään rahoituslaitos olisi finanssikriisin aikana kestänyt. Nekin pankit, jotka ovat jatkuvasti tuottaneet voittoa ja joiden vakavaraisuus ei kriisin aikana horjunut lainkaan olisivat tällä tarkastelutavalla olleet kriisipankkeja.”

Pankkien pääomavaje on pitkälti mielivaltainen lukema. Se riippuu siitä mihin rima asetetaan, tässä tapauksessa ennen kaikkea siitä mitä pääomavaatimuksia asetetaan pankeille. Jos asetetaan pääomavaatimukset tarpeeksi korkealle, pääomavajeista voi saada huikeita lukuja. Tällainen laskelma ei kuitenkaan mitenkään kyseenalaista stressitestien antamaa informaatiota pankkien tilanteesta.

Kuinka suuri aukko Italian pankkien taseessa?

Eilen jäi kommentoimatta Helsingin Sanomien otsikossa ollutta arviota Italian pankkien jopa 100 miljardin pääomatarpeesta. Luku, joka perustuu Suomen valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen Jussi Lindgrenin ”karkeaan laskelmaan”, vaikuttaa hyvin pessimistiseltä.

En tiedä miten Jussi tarkalleen on päätynyt lukemaan. Keskeinen kysymys on kuitenkin ilman muuta mikä Italian pankkien ongelmalainojen todellinen arvo on, eli miten paljon pankit tulevaisuudessa tulevat saamaan takaisin.

Kaiken kaikkiaan ongelmalainoja oli vuoden vaihteessa 360 miljardia, Italian keskuspankin vakausraportin mukaan. Näitä on kuitenkin kirjattu jo alas 45,4 %:ia, joten taseessa jäljellä oleva arvo näillä lainoilla on ainoastaan vajaat 200 miljardia. 100 miljardin lisäpääomatarpeeseen päästään siten arvaamalla, että ongelmalainojen todellinen arvo olisi vain vajaat 100 miljardia, eli alle 30 prosenttia lainojen nimellisarvosta.

Arvio on hyvin pessimistinen. Vakausraportin mukaan pankit ovat kriisivuosina 2011-2014 loppuun käsitellyistä ongelmalainoista saaneet takaisin noin 40 prosenttia lainan arvosta. Tämäkin lukemia on todennäköisesti pessimistisellä puolella. Jo nyt loppuun käsitellyt tapaukset todennäköisesti edustavat heikointa osaa ongelmaluotoista, joiden kohdalla ei ollut toivoakaan, että velalliset pystyisivät hoitamaan lainojaan. Lisäksi kiinteistövakuuksien realisoinnista voidaan toivottavasti saada tulevaisuudessa parempaa hintaa, kun kiinteistömarkkina Italiassakin näyttää nyt ainakin hivenen piristyvän.

Italian pankkien ongelmaluotot

Kuten kirjoitin maaliskuussa jutussa, jossa tarkemmin pohdin ongelmalainojen merkitystä ( Pankkien tila ja ongelmaluotot), ongelmalainojen arvostus Italian pankkien taseessa tuntuu kohtuullisesta, jolloin kovin suurta lisäpääoman tarvetta ei pitäisi olla.

Itseään ruokkiva epäluulo Italian pankkeihin

Italian pankkien ongelmat ovat jälleen otsikossa ja esimerkiksi Taloussanomissa kirjoitetaan maan pankkien luhistumisesta ja Helsingin Sanomissa jopa 100 miljardin pääomatarpeesta.  Mitään todisteita saapasmaan pankkien tilan merkittävästä huononemisesta en kuitenkaan uutisvirrasta löydä.  Ongelmia toki on, mutta ne ovat kauan olleet tiedossa, (pohdin niitä alkuvuonna jutussa Pankkien tila ja ongelmaluotot). Pikemmin on ollut pieniä merkkejä käänteestä parempaan, pankkien kannattavuus on hivenen parantunut ja ongelmaluottojen kasvu näyttää merkkejä taittumisesta. Ainoana todisteena kasvavista ongelmista tyypillisesti esitetään pankkiosakkeiden osakekurssien lasku. Eli päädytään kierteeseen jossa osakekurssien lasku kasvattaa huolia pankkien tilanteesta, mikä ruokki osakurssien laskua.

Italialaisten pankkien osakekurssit ovat vuoden alusta pudonneet alle puoleen, ja ovat lähes takaisin finanssikriisin pohjalukemissa. Laukaisevana tekijänä laskulle ei kuitenkaan näytä olleen mitään erityisiä Italiasta kantautuvia uutisia, vaan yleinen levottomuus maailman finanssimarkkinoilla – viimeisenä Brexitin aiheuttama notkahdus.

Italian ja euroalueen pankkien osakkeet

Pankkien osakekurssien kehityksellä ei sinällään ole merkittävää suoraa vaikutusta niiden kannattavuuteen tai vakavaraisuuteen. Kurssien lasku himmentää toiveita siitä, että osakeantien kautta voitaisiin vahvistaa vakavaraisuutta, mutta ei sitä heikennä.

Kehitys herättää myös kysymyksen siitä, missä määrin vuoden vaihteessa voimaan astunut kriisinhallintajärjestelmä ruokkii epävakautta (tästä kirjoitin alkuvuonna: EU:n uusi pankkijärjestelmä testiin). Pelkona on, että valvojat reagoivat osakekurssien laskuun kiristämällä vaatimuksia vakavaraisuuden vahvistamisesta, mikä sääntöjen mukaan ensi sijassa pitäisi tapahtua pankkiosakkaiden ja yksityisten velkojien kustannuksella.  Huoli tästä ennestään painaa osakekursseja.

Kommentoin Italian hallituksen esittämää pelastussuunnitelmaa myös Verkkouutisissa.

Brexit ei ole finanssikriisi

S&P pudotti eilen Iso-Britannian luottoluokituksen AAA:sta kertaheitolla kahdella pykälällä. Mitään suurta merkitystä tällä päätöksellä tuskin on, eikä ainoastaan siitä syystä että laitoksen päätös heijastaa huolia, joista kaikki ovat jo hyvin tietoisia. Brexitin herättämät pelot eivät suinkaan ole nostaneet korkoja, vaan päinvastoin kuningaskuntien valtionlainojen korot ovat painuneet historiallisiin pohjalukemiin. Tämä on hyvä muistutus siitä, että brittien ongelmat eivät ole eurokriisin kaltainen finanssikriisi. Tällä on merkitystä, kun pohtii esimerkiksi keskuspankkien mahdollisuuksia hallita kriisiä tai missä määrin brittien kokemukset ovat enne siitä, mitä voisi tapahtua muissa EU-maissa.

Iso-Britannian vaihtotase-alijäämä oli viime vuonna viisi prosenttia BKT:sta, joten talous on hyvin riippuvainen ulkomaisesta rahoituksesta. Alijäämä on samaa suurusluokkaa kuin Irlannin ennen finanssikriisiä, tai Suomen ennen meidän 90-luvun kriisiä. Silti heikkenevä luottamus ei ole purkautunut korkojen nousuun.

Tämä ei johdu siitä, että maan luottoluokitus on edelleen korkea, ja luottamus siten säilynyt. Syy on ensi sijassa se, että maalla on kelluva valuuttaa, ja heikkenevä luottamus on siten purkautunut valuutan heikkenemiseen. (Vastoin väitteitä, että markkinat olisivat täysin hinnoitelleet Britannian pysymistä EU:ssa, punnan heikkeneminen alkoi jo viime vuoden lopulla, kun epävarmuus kasvoi).

Punnan eurokurssi ja 10 v korot

Kun Iso-Britannialla on oma keskuspankki, ei ole mitään riskiä siitä, että valtiolta loppuisi rahaa velkojen maksamiseen. Kun valuutta on kelluva, pääoman ulosvirtaus ei myöskään koettele keskuspankin valuuttareservejä. Siten pelot talouden ajautumisesta taantumaan painavat markkinakorkoja alas, kun oletetaan keskuspankin pitävän rahahanat löysänä tukeakseen talouskasvua.

Toki valuutan heikkeneminen voisi aiheuttaa koroille nousupaineita, jos heikkenevä valuutta nostaisi huolia inflaatiosta. Tästä ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole ollut pelkoa, kun lisääntynyt epävarmuus puolestaan jarruttaa maan talouskasvua ja siten vaimentaa hintapaineita.  Maan sumuinen taloudellinen tulevaisuus on näkynyt jo viimeisen vuoden aikana investointien hyytymisenä. Brexit-äänestyksen jälkeen investoinnit edelleen jäätynevät, ja pysynevät heikkona ainakin, kunnes maan tilanne selkiintyvät, mikä todennäköisesti kestää vuosia.

Iso-Britannian ja EUn investoinnit

Löysemmällä rahapolitiikalla keskuspankki voi jonkun verran tukea talouskasvua, ja varmistaa ettei valtion tarvitse kiristää finanssipolitiikka, samalla kun heikompi punta tukee maan vientiä. Siten ei ole syytä pelätä, että Britannia ajautuisi euroalueen kriisimaiden kaltaiseen syvään taantumaan.

Kasvun painopisteen siirtyminen investoinneista vientiin tarkoittaa kuitenkin, että maan talouskehitys tulee jarruttamaan kauppakumppaneiden talouskasvua.

Siltä osin, kun Brexit vaikeuttaa Iso-Britannian ulkomaankauppaa, ja etenkin jos se heikentää Lontoon asemaa Euroopan finanssikeskuksena tämä on reaalinen sokki, jota ei voi täysin korjata kysyntää vahvistavilla elvytystoimilla. Heikompi punta voi vahvistaa muuta vientiä, mutta ainoastaan sitä kautta, että reaalipalkkojen lasku tekee vähemman  tuottavia toimintoja kilpailukykyisiksi. Tuotanto työntekijää kohden, ja maan vauraus, siten vääjäämättä heikkene. Koska maassa jo nyt vallitsee lähes täystyöllisyys, työllisyyttä kasvattamalla ei voida korvata heikkenevää tuottavuutta.

Iso-Britannian ongelmat heijastuvat myös euroalueen talouskasvuun. Lisäksi se kasvattaa huolia eurokriisin uudesta kärjistymisestä. Korkoerot reunamaiden ja Saksan välillä ovatkin kasvaneet. Reunamaiden valtionlainakoroissakaan ei kuitenkaan näy mitään selkeä nousua, joten tältä osin tilanne on edelleen hyvin Euroopan keskuspankin hallinnassa.

Euroalue 10 vuoden korkoja

Tilanne voi tietysti muuttua, jos joku euromaa päättäisi seurata Iso-Britannian esimerkkiä, ja alkaisi pohtia eroa EU:sta.  Kehityskulku silloin olisi kuitenkin hyvin toisenlainen. Jos esimerkiksi Slovakian äärioikeisto saisi läpi vaatimuksensa kansanäänestyksestä, pääomapako ei voisi purkautua valuutan heikkenemiseen. Maa ajautuisi todennäköisesti ripeästi akuuttiin rahoituskriisiin, samaan tapaan, kun Kreikka viime kesänä. Euroalueen vakauden poliittinen logiikka toimisi vahvana kannustimena perääntyä erohankkeesta.

Mitään suurta tarvetta tehdä Britanniasta varottavaa esimerkkiä pitääkseen muun EU:n ja euroalueen koossa ei siten ole. Euromaalle lähtö on joka tapauksessa paljon hankalampaa. Mitään suurta syytä kiirehtiä Britannian euroeroa rauhoittaakseen finanssimarkkinoita ei myöskään ole. Brexit on poliittinen ja talouden kriisi, joka vain heijastuu finanssimarkkinoihin (jotka tavanomaiseen tapaan ylireagoivat). Siten on syytä toivoa, että EU:n päättäjät noudattavat Risto Penttilän neuvoja, eivätkä tietoisesti pahenna brittien ahdinkoa.

Onko kasvun kiihtyminen jo takanapäin?

Toive Suomen talouden kääntymisestä nousuun on vahvistunut, kun tilastokeskuksen tarkistetut luvut kertovat jo toista vuotta jatkuneesta hitaasti kiihtyvästä kasvusta.  Talousennustajat ovat varovaisesti alkaneet nostaa kasvulukujaan. Jatkuvaa kasvun vauhdittumista ei kuitenkaan uskalleta povata, vaan menon odotetaan itse asiassa laantuvan alkuvuoden tahdista. Varovaisuuteen onkin syytä, kun viennin kehitys alkuvuonna on ollut erittäin synkkä. Jos vientiluvut oikenevat, mihin ennustajat kylläkin näyttävät luottavan, BKT:n kasvu voi helposti ylittää yhä varovaisia ennusteita.

Suomen talouden kehitys on haparoivin askelin kohentunut viimeisen vuoden aikana. Kulutus on ollut talouskasvun tukijalka. Investointien lasku on pysähtynyt, ja rakentamisen johdolla näyttää kääntyvän talouskasvua tukevaksi tekijäksi.  Vientikin palveluviennin reippaan nousun johdosta hivenen kasvoi viime vuonna, joskin heilunta neljänneksestä toiseen oli suurta. Alkuvuonna vienti on kuitenkin jälleen supistunut reippaasti.

Suomen BKTn koostumus

BKT:n kasvulukuihin vaikuttaa kuvassa olevien erien lisäksi tuonnin ja varastojen kehitys sekä tilastovirhe.

Talouden ennustajat ovat reagoineet positiivisiin yllätyksiin nostamalla kasvulukuja.  Mitään todellista nousukierrettä, ei kuitenkaan uskalleta ennustaa, edellisten vuosien pettymysten jälkeen. Päinvastoin alkuvuoden vahvuutta nähdään osittain tilapäisenä, ja kasvun loppuvuonna hidastuvan. Esimerkiksi Suomen Pankki ennustaa tämän vuoden kasvuksi 1,1 % ja Danske Bank  1,2 %, kun tilastokeskuksen tämänhetkinen arvio ensimmäisen neljänneksen noususta viime vuodesta on 1,6 %.

Selvää onkin, että kasvu ei voi kovinkaan pitkään jatkua, jos vienti jatkaa supistumistaan ensimmäisen neljänneksen tapaan.  Huomionarvoista on kuitenkin, että heikosta vientiluvuista ja kotimarkkinavetoisesta kasvusta huolimatta vaihtotaseen tasapaino on jopa hivenen parantunut. Pelastavan enkelinä on ollut polttoainehintojen lasku. Polttoainekulujen supistuminen vuodesta 2014 on ollut puolentoista prosenttiyksikön piristysruiske kansantaloudellemme. Kun öljyn hinnan lasku on takanapäin lisäapua tältä suunnalta ei tosin ole syytä odottaa, joten viennistä tarvitaan apua, jotta vaihtotase ei kääntyisi laskuun.

Suomen vaihtotase ja polttoaineiden nettotuonti

Kestävä kasvu vaati siten vienninkin palautumisen edes loivalle kasvu-uralle. Koska vaihtotase on suurin piirtein tasapainossa viennin ei tarvitse olla talouden veturi, mutta sen kasvu ei voi myöskään jäädä selkeästi kotimaista kysyntää heikommaksi.

Alkuvuoden vientilukemat ovat kaikkea muuta, kun rohkaisevia. On kuitenkin syytä toiveikkuuteen siitä, että vientilukujen heikkous on ainakin osittain tilapäistä.

Tavaraviennin lasku on esimerkiksi ristiriidassa teollisuustuotantolukujen kanssa, jotka kertovat jopa pienestä kasvusta. Vienti heiluu tyypillisesti tuotantoa enemmän, koska vientitoimitukset usein edustavat usean kuukauden (tai laivatoimitusten kohdalla jopa vuosikausien) tuotantoa.   Voidaan siten toivoa, että tuotannon kehitys enteilee viennin kehityksen kohenemista.

Suomen teollisuuden tuotanto ja tilaukset

Teollisuuslukujen puolella huolia herättää tilausten jo yli puoli vuotta jatkunut lasku, joka vahvistaa vientilukujen synkkää sanomaa. Tilausluvut eivät kuitenkaan kovin tarkasti ennakoi tuotannon kehitystä. Tilauksissa nähtiin reipasta nousua jo 2014, joka ei ole heijastunut vastaavana tuotannon piristymisenä. Vaikka tilaukset ovat nyt laskeneet vuodentakaisista kohonneista lukemistaan ne eivät silti ole pudonneet uusiin pohjalukemiin.

Mielenkiintoista on, että sekä Danske että Suomen Pankki ennustavat viennin lievästi kasvavan tänä vuonna, eli näkevät alkuvuoden heikkouden viennissä tilapäisenä. Jos niiden ennusteet tältä osin osuvat oikeaan, on aika pessimististä ennakoida BKT:n kasvun hidastuvan.

Tulevaisuus on aina epävarma, ja voi hyvinkin olla, että ennustajat ovat oikeassa siitä, että Suomen talouden nousu laantuu. Ennustajat voivat hyvinkin myös olla oikeassa siitä, että viennin kehitys kohenee alkuvuodesta. Vaikeampaa minun on uskoa, että molemmat ennusteet osuvat voisivat samalla osua oikeaan.

Monimutkainen sääntely suosii valvottavia

Käyn Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa läpi sähkön siirtoyhtiöiden sääntelyn kehikkoa. Tarkastelu valaisee, että ongelmana ei ole ainoastaan, että energiavirasto on tällä valvontajaksolla sallinut yhtiöille kohtuuttoman korkean tuoton. Kun otetaan huomioon muut osat sääntelykehikosta, yhtiöt voivat todellisuudessa kääriä vielä tätäkin korkeampaa tuottoa. Monimutkainen ja yksityiskohtainen sääntelyjärjestelmän ei ole ulkopuoliselle tarkkailijalle kovinkaan läpinäkyvä, ja antaa siten paljon mahdollisuuksia viraston mielivallalle. On vahvaa syytä epäillä, että mielivaltaa käytetään valvottavien hyödyksi ja nostaa sähkönkuluttajien kustannuksia.

Sähkön siirron sääntely Suomessa on hyvä muistutus elinkeinoelämän sääntelyn yleisistä ongelmista. Etenkin on syytä pelätä, että viranomaisten päätöksiin ennen kaikkea vaikuttavat valvottavat yritykset. Vaikka mitään varsinaista korruptiota ei olisi, valvottavilla on enemmän aikaa ja resursseja esittää näkemyksiään kuin kuluttajilla. Siksi taksialan sääntely ensisijaisesti ajaa taksiyrittäjien etua, apteekkien sääntely apteekkareiden jne.

Luonnollisen monopolin, kuten sähkön siirron kohdalla, sääntelyä kuitenkin tarvitaan. Ei voida olettaa kilpailun tuottavan läheskään optiomaalista tulosta.

Sääntelyä on kuitenkin syytä muokata siten, että läpinäkyvällä tavalla yritetään ohjailla yritysten toimintaa optimaaliseen suuntaan. Mitä monimutkaisempaa sääntelyjärjestelmää luodaan, sitä suurempi on riski siitä, että valvottavat pääsevät niskan päälle. Kuluttajilla ja niiden edustajilla on vaikeata seurata päätöksentekoa ja arvioida päätöksiä. Valvojia on vaikeata valvoa. Onko energiaviraston arvio maasulun maadoitusmuuttajalla varustetun 250 A sammutuslaitteiston yksikköhinnasta kohtuullinen vai ei? Vaikea sanoa, mutta jos se on arvioitu yläkanttiin, tämä sallii siirtoyhtiöiden kasvattaa voittojaan.

Läpinäkyvän ja tarkoituksenmukaisen sääntelyjärjestelmän luomisessa sähkön siirtoverkkojen kohdalla on epäonnistuttu. Selkeästi sallitun tuoton vallinnassa energiavirasto outo arvio kohtuullisesta tuotosta on ajanut valvottavien etuja ja aiheuttanut kuluttajille korkeita kustannuksia. Missä määrin muut osat valvontakehikosta ovat aiheuttanut kustannuksia on vaikeampi ulkopuolisen arvioida, ja kaipaisi perusteellisempaa selvitystä.

Artikkelini Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa löytyy tästä: Luonnollisen monopolin sääntely – Sähkön siirtohinta Suomessa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 748 muun seuraajan joukkoon