EKP:n toimille vihreätä valoa talousluvuista
Euroopan keskuspankki sai eilen viimeiset evästeet talousluvuista huomiseen kokoukseen. Euroalueen inflaation hidastuminen toukokuussa takaisin maalisiskuun pohjalukemiin inflaatiolukemat kasvattaa paineita rahahanojen löysentämiselle. Työttömyyden jatkunut lasku sinällään kertoo keskuspankille, että talous on jo uralla, jossa hintapaineet jossain vaiheessa alkaa kasvamaan. Työttömyydellä on kuitenkin yhä runsaasti tilaa laskea, joten sen ei pitäisi olla este EKP:n toimille.
Inflaation hidastumista vauhditti toukokuussa ruokahintojen kehitys. Lämmin talvi on auttanut painamaan hintoja toukokuussa kun sato on ollut normaalia aikaisempi. Myös pois lukien ruoka ja energia inflaatio kuitenkin hidastui takaisin maaliskuun tasolle, joten alhaisia inflaatiolukemia ei voi kuitata tilapäisenä häiriönä.
Tavoitetta alhaisempi inflaatio ongelma
EKP:n tavoitetta hitaampi inflaatio ilman muuta hidastaa eurotalouden ongelmien ratkaisua. Korkeampi inflaatio auttaisi vähentämään velkojen reaaliarvoa ja piristäisi talouden kysyntää painamalla reaalikorkoja alaspäin.
Ennen kaikkea alhainen inflaatio vaikeutta kriisimaita niiden ponnistelussa parantaa kilpailukykyään. Kriisimaiden inflaation pitäisi olla alle euroalueen keskiarvon, jotta niiden suhteellinen kilpailukyky paranisi. Jos euroalueen keskimääräinen inflaatio on lähes nollassa, kilpailukyvyn paraneminen vaatii hintojen laskua, deflaatiota.
Se että inflaatio kriisimaissa on hidastunut eniten ei anna erityistä syytä huoleen. Se on itse asiassa hivenen lohduttava asia. Se kielii siitä, että eurotalouksien suhteellinen kilpailukyky on korjaantumassa. Erot suurten euromaiden inflaatiossa ovat pienet, joten kovin ripeästi kilpailukyvyn tasapainottuminen ei etene. Tällä hetkellä myös Saksassa inflaatio on selkeästi alle EKP:n tavoitteen.
Huom! Näissä lukemissa viimeinen havainto on huhtikuu
Laskeva työttömyys ei este
Euroalueen työttömyys jatkoi laskuaan toukokuussa. Työttömyyden lasku indikoi, että talouskasvu jo on yli pitkäaikaisen potentiaalinsa. Työttömyys ei voi jatkaa laskuaan loputtomiin vaan ennen pitkää työttömien tarjoama työvoimareservi loppuu, aiheuttaen palkkojen nousupaineita ja inflaation kiihtymistä. Työttömyys on kuitenkin nyt niin korkea, että tilaa työttömyyden laskuun on runsaasti. Yleinen työvoimapula on vielä kaukainen huoli.
Suurista euromaista työttömyyden lasku on ollut selkeintä Espanjassa, jossa työttömyys on korkein ja siten on vähiten syytä pelätä, että työttömyyden laskua aiheuttaa palkkapaineita. Italiassa ja Ranskassa työttömyyden nousu on hädin tuskin taittunut.
Huom! Kuvassa Espanja on aivan omalla skaalalla
Saksa on ainoa maa, jossa on välittömiä paineita palkkojen nousuun johtuen työmarkkinoiden kiristymisestä. Vaikka talouskasvu on kiihtynyt, työttömyyden lasku on laantunut. Tämä vahvistaa, että Saksassa täystyöllisyys on saavutettu. Jäljellä olevia tilastoidut työttömät ovat syystä tai toisesta hankala työllistää. Talouden jatkuva elpyminen näkyy siten pikemmin kasvavina palkkojen nousupaineina kuin työllisyyden paranemisena.
Tämäkään ei ole huolenaihe. Jos halutaan saavuttaa EKP:n inflaatiotavoite samaan aikaan kun kriisimaiden täytyy pitää inflaation alle keskiarvon parantaakseen kilpailukykyään vääjäämättä Saksan inflaation täytyy nousta yli kahden prosentin tavoitteen. Tätä myös Bundesbank on viestittänyt jo pari vuotta sitten.
Kiteytettynä inflaatio ja työttömyysluvut vahvistavat, että inflaatio pysyy pitkään alle EKP:n tavoitteen. Tätä Draghi esitti kuukausi sitten ainoana ehtona lisätoimille kuten kirjoitin jutussa EKP valmis toimimaan kesäkuussa.