Islannin ihme
Islannin talouden ripeä toipuminen ei ole perustunut mihinkään kivuttomaan ihmerohtoon. Lääkkeenä on ollut perinteinen kriisinhoitokeino; kilpailukykyhyppy ”devalvaation”[1] kautta. Ero euromaiden yrittämään sisäiseen devalvaatioon on siten ollut lähinnä, että pakkojen laskua toteutettiin ripeämmin antamalla valuutan heikentyä. Vertailu Irlantiin auttaa siten kuvaamaan sisäisen ja ulkoisen devalvaation yhtäläisyyksiä ja eroja.
Jos Irlannissa palkkojen kehitys reagoi muihin euromaihin verrattuna ripeästi talousongelmiin, reaktio oli mitätön verrattuna Islantiin. Kun kruunu arvo romahti palkat laskivat euroissa laskettuna 40 prosenttia heti talouskriisin kärjistyessä.
Toki palkansaajien ostovoima ei romahtanut yhtä jyrkästi. Valuutan heikkeneminen nosti tuontitavaroiden hintoja, mutta ei vaikuttanut paikallisten palveluiden ja tavaroiden hintoihin. Silti reaalipalkatkin laskivat toistakymmentä prosenttia.
Kun palkat laskivat samaan aikaan kun työllisyys heikkeni ja luottohanat kiristyivät islantilaiset olivat pakotettuja rajusti kiristämään vyötään. Kulutus romahti lähes viidenneksellä ja on vasta hitaasti palautunut kriisiä edeltävälle tasolle.
Devalvaatiohyöty näkyy ennen kaikkea työllisyydessä
Valuutan rajun heikkenemisen avulla vienti kääntyi Islannissa kasvuun jo 2009 maailmantalouden romahduksesta huolimatta. Irlannin viennin kehitys on vasta viimeisten vuosien aikana kirinyt kiinni kun maan kilpailukyvyn hidas paraneminen on alkanut purra, samaan aikaan kun Islannissa palkkakustannukset ovat reippaasti nousset.
On toki syytä muistaa, että maiden viennin rakenteet poikkeavat suuresti toisistaan. Ei ole siten erityistä syytä olettaa, että viennin kehitys olisi ollut samankaltainen vaikka palkkakustannusten kehitys olisi ollut identtinen. Islannin vientitulot ovat vahvasti keskittyneitä muutamaan toimialaan (kalastus, alumiininvalmistus ja turismi) joiden kehitys vahvasti vaikuttavat lukuihin. Esimerkiksi maan kolmas ja suurin alumiinisulattamo aloitti toimintansa 2008, mikä osittain selittää vankka vientiä maailmantalouden taantumassa. Turismi on puolestaan saanut mainosta sekä Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkauksesta 2010, että osittain maassa kuvatusta Game of Thrones televisiosarjasta.
BKT:n kehitys on ollut häkellyttävänkin samankaltainen vertailumaissa. Islannin viennin ripeämpi toipuminen on kompensoinut kulutuksen rajumpaa romahdusta.
BKT-lukujen vertailu kuitenkin todennäköisesti aliarvioi oman valuutan antamaa hyötyä. Sisäisellä tai ulkoisella devalvaatiolla voidaan lähinnä vaikuttaa BKT:hen työllisyystilanteen kautta. Työllisyys on Islannissa selkeästi jo korkeammalla tasolla kuin ennen kriisiä, päinvastoin kuin Irlannissa. Työvoiman tuottavuuden kasvu on sen sijaan ollut viikinkien saarivaltiossa olematonta.
Ulkoinen devalvaatio ripeämpi, mutta…
Selkeästi Islannin ja Irlannin vertailu vahvistaa käsitystä, että ulkoisella devalvaatiolla voidaan ripeämmin parantaa kilpailukykyä ja vahvistaa työllisyyttä kuin aikaa vievällä sisäisellä devalvaatiolla. Se on kuitenkin myös muistutus siitä, että dramaattinen devalvaatiokaan ei välittömästi tilannetta korjaa. BKT ja työllisyys laskivat vielä kaksi vuotta valuutan romahduksen jälkeen. Työllisyys palautui Islannissakin romahdusta edeltävälle tasolle vasta 2014, kuusi vuotta kruunun romahduksen jälkeen.
Huomionarvoista on myös, että vaikka kilpailukykyhyppy ei tilannetta heti korjannut, se vaikuttaa selkeästi olleen tarpeettoman suuri talouden pitkän aikavälin tasapainon kannalta. Valuuttamarkkinat tavanomaiseen tapaansa ampuivat yli. Talouden toipumisen myötä palkat ja kulutus ovat Islannissa ripeästi toipuneet. Irlannissa työllisyyden toipuminen on ollut hitaampaa mutta talouden kehitys myös tasaisempaa. Samankaltaista turhaa romahdusta ostovoimassa ja kulutuksessa ei olla nähty.
Keskeinen opetus tästä vertailusta on, että ihmerohtoja ei ole. Työpaikkojen luominen vie joka tapauksessa aikaa, eikä edes rajulla kilpailukyvyn parantamisella heti työllisyysongelmia ratkaise. Pidemmällä aikahorisontilla sen sijaan paljon maltillisempikin kilpailukyvyn parantaminen voi olla riittävä. Tätä Suomenkin hallituksen olisi syytä pitää mielessä: Tärkeintä ei ole ripeät liikkeet vaan määrätietoinen pitkäjänteinen toiminta.
[1] Siis antamalla valuutan heikentyä. Koska keskuspankki ei ole asettanut kruunulle kiinteätä valuuttakurssia tarkkaan ottaen devalvaatio ei ole korrekti termi.
Roger Wessman 
Mielenkiintoinen vertailu. Työllisyyden kannalta kelluva valuuttakurssi näyttää silti paremmalta vaihtoehdolta. Tämä heijastunee lisäksi myös julkistalouden tilaan kun työttömyysmenot ovat vähäisemmät. Oma mielipiteeni on, että työllisyys on myös arvokkaampi asia yksilön ja kansakunnan nykyisen ja tulevan hyvinvoinnin kannalta kuin kulutuksen taso. Tämä on tietenkin subjektiivinen näkemys.
Jussi Hyöty kysyy Arvopaperin blogissa (21.12.2015): Suomella kilpailukyky- vai rakenneongelma? Ja vastaa itse itselleen:
“Koska Suomi ei elä viennistä vaan talouskasvusta, suunniteltu yritystalouden rahoitus kotitalouksien ostovoimasta vaikuttaa riskiseltä. Kertaluonteisten ilmiöiden puhdistamisen jälkeen Suomen kilpailukykyongelma on vähemmän selvä, mutta syklisen ja alhaalla arvoketjussa olevan talouden rakenneongelma on selvä. Todelliset korjaukset kilpailukykyongelmaan tehdään siten vain pitkällä aikavälillä.”
Keyneskin muistaakseni mutisi jotakin “pitkästä juoksusta:.
Hieman aiheeseen liittyen tämä Lars Christensenin kirjoitus on lukemisen arvoinen:
”Giving up a fixed exchange rate and floating the currency (or introducing an Export Price Norm) is not about exports and competitiveness. Rather it is about avoiding a collapse in domestic demand and more practically it is about stabilizing government revenues.”
”Therefore, the choice for the government and central bank in Azerbaijan was really not a question about boosting exports. No, it was a question about avoiding public sector insolvency.”
”In fact if we assume a fiscal multiplier of 1.5 (which I don’t think is unreasonable for a fixed exchange rate economy) then such fiscal tightening could have caused real GDP to drop by as much as 20% relative to what otherwise (now!) would have been the case.”
Suomi ei tietenkään ole mikään Angola. Koko rahajärjestelmä on kaikissa länsimaissa kuitenkin rakennettu nominaalisen kasvun varaan. Suomessa yhteiskuntajärjestelmä on poikkeuksellisen voimakkaasti rakennettu lisäksi niin, että ”väliaikaisen” massatyöttömyyden käyttö sopeutuskeinona on hulluudella leikkimistä.
Kiitos kommenteista,
Asianaharrastaja,
Olen samaa mieltä siitä, että kelluvat kurssit ovat parempi vaihtoehto näistä kahdesta. Kysymys kuitenkin herää siitä olisiko järkevää vaimentaa ylilyöntejä valuuttamarkkinoilla-
Juha,
Hyödyn kommentti herättää monta kysymystä, mutta totta toki on että siltä osin kun Suomen talouden ongelma on rakenteellinen (mm Nokian romahduksen aiheuttama lasku tuottavuudessa) sitä ei voi korjata sisäisellä (tai ulkoisella) devalvaatiolla.
Mikko-Ville,
Tärkeä huomio, että devalvaatio ei auta ainoastaan vahvistamalla vientiä, vaan samoilla vientituloilla voidaan kestävästi ylläpitää korkeampaa kotimaista kysyntää jos kotimainen hintataso on alempi. Tämä koskee niin sisäistä kuin ulkoista devalvaatiota. Jos menoja alennetaan palkkoja ja hintoja laskemalla, sillä ei ole samaa aktiviteettia alentavaa vaikutus kun vastaavat säästöt julkisia palveluita karsimalla tai henkilökuntaa irtisanomalla.