Julkisen talouden kokoa vähätellään herkästi
Toimittaja Janne Toivonen korjaa artikkelissaan Ylen verkkosivuilla Suomen yrittäjien pääekonomistin Mika Kuismasen hivenen epätarkkaa ilmaisua julkisten menojen suuruudesta. Korjaus johtaa kuitenkin enemmän harhaan, kun korjattu ilmaisu. Toivonen antaa ymmärtää, että Kuismasen antama lukema olisi ollut asiallisesti väärin otsikoimalla sen ” Suomen julkisen talouden kokoa liioitellaan herkästi”. Korkeintaan pääekonomistia voidaan syyttää siitä, että asiaan perehtymätön kuulija olisi voinut tulkita häntä väärin.
Kuismanen oli artikkelin mukaan lausunut että ”julkiset menot … on about 57 prosenttia BKT:sta”. Itse olen usein huolimattomasti kirjoittanut ja sanonut samalla tavalla, vaikka yritän muistaa, että täsmällinen ilmaisu on ”57 prosenttia suhteessa BKT:hen”. Asiantuntevalle kuulijalle on aivan ilmeistä, että tätä Kuisma tarkoitti. Edeltävä ilmaisu on epätarkka, koska joku voisi tulkita sitä siten, että julkiset menot ovat osa BKT:sta. [i]
Toivonen väittää otsikossa (tilastokeskuksen yliaktuaariin Tuomas Rothoviukseen tukeutuen), että oikeasti julkisen talouden koko olisi lähempänä 20 %. Tämä ei ole kuitenkaan millään tavalla oikeampi mittari, kuin Kuismasen antama lukema. Luvut vain mittaavat eri asiaa. 20 % kuvaa julkisyhteisöjen tuotannon osuutta kokonaistuotannosta.
Julkisiin menoihin, joiden koosta Mika Kuismanen ilmeisesti oli huolissaan, kuuluu paljon muutakin kuin oman tuotannon kustannukset. Valtio ja kunnat ostavat myös tavaroita ja palveluita yksityisiltä tuottajilta. Lisäksi julkisiin menoihin kuuluu tulonsiirrot (eläkkeet, tukiaiset jne.) sekä julkisen velan korot. Näitä kaikkia julkisia menoja, eikä ainoastaan julkisen tuotannon kustannuksia, täytyy kattaa joko verotuksella, muilla tuloilla (ennen kaikkea julkisten palveluiden käyttäjiltä kerätyillä maksuilla) tai ottamalla velkaa.
Vielä sekavammaksi asia muuttuu, kun Toivonen alkaa keskustella yksityisistä menoista, jotka ovat peräti 180 prosenttia suhteessa BKT:hen. Näihin verrattuna julkiset menot eivät olekaan niin suuria.
Miten ihmeessä yksityiset menot voivat olla melkein kaksi kertaa suurempia kuin koko BKT? Emmehän voi kuluttaa enemmän kuin tuotamme, paitsi ostamalla reippaasti enemmän ulkomailta kuin itse viemme ulkomaille?
Oleellisemmat luvut ovat nämä: Kansantalouden tilinpidon mukaan vuonna 2015 julkinen kulutus ja investoinnit olivat 28 prosenttia suhteessa BKT:hen. Yksityinen kulutus ja investoinnit olivat 72 %, joista merkittävä osa siis oli rahoitettu julkiselta sektorilta saaduilla tulonsiirroilla. (Ulkomaankauppa oli tänä vuonna lähes tasapainossa, joten luvut summautuvat 100: aan).
Yksityiset menot ovat kuitenkin merkittävästi tätä suurempia, koska niihin sisältyy myös tuotannon välivaiheita. Samat kulut lasketaan siten useampaan kertaan. Esimerkiksi jos ostan 3 eurolla leivän kaupasta, niin leivän loppuhinta on minun kulutusmeno. Kauppa on ostanut leivän leipomolta, jolloin kaupalla on 2 euron menot tästä, jota kauppa edelleen laskuttaa minulta. Leipomo maksaa leipureille palkkaa, mikä muodostaa menoerän sille jne.
Eli vaikka tässä varsinaisesti kulutetaan 3 euron edestä tuotantoa (leipomon tuottamaa leipää, kaupan tuottamia myyntipalveluja jne.) kokonaismenot tässä ketjussa voivat olla moninkertaisia. Menojen suhde todelliseen tuotettuun lisäarvoon on aika sattumanvarainen lukema. Mitä useammalle eri toimijalle ketju jakautuu, sitä suuremmat ovat menot. Jos esimerkiksi ostaisin leivän suoraan leipomon omasta kaupasta, menot pienenisivät, vaikka tuotanto ja kulutus olisivat täysin samoja.
Pääsääntönä on, että julkiset menot sen sijaan ilmoitetaan sulautettuina, eli julkisyhteisöjen väliset maksut (kuten esimerkiksi valtion kunnille maksamat valtionosuudet) puhdistetaan pois. Nämä luvut eivät siten ole millään tavalla vertailukelpoisia toistensa kanssa.
Jonkun verran kahteen kerran laskentaa sisältyy myös julkisten menojen kohdalla, kuten Olli Savela esimerkiksi argumentoi Tilastokeskuksen Tieto & Trendit blogissa. [ii] Siten 57 prosentin lukema hivenen liioittelee julkisyhteisöjen aiheuttamaa kustannusrasitusta. Oikea lukema on kuitenkin paljon lähempänä 57 kuin 20.
[i] Rotsinkielisenä en ehkä ymmärrä kaikkia vivahteita, mutta minusta tässä yritetään olla hyperkorrekteja sujuvan kielenkäytön kustannuksella. Voin myös vahingossa sanoa, että Suomen vienti Venäjälle on puolet meidän viennistä Ruotsiin, enkä silloin tarkoita, että osa meidän viennistä Ruotsiin menee Venäjälle. En myöskään ole vakuuttunut siitä, että hyperkorrekti ilmaisu ”57 prosenttia suhteessa BKT:hen” millään tavalla vähentäisi riskiä siitä, että asiantuntematon vetää luvun perusteella vääriä johtopäätöksiä
[ii] Savela tekee tosin myös puhdistuksia, jotka pidän kyseenlaisina. Mielestäni työnantajien sosiaaliturvamaksut ovat relevantti menoerä siinä missä muutkin palkkakustannukset, eikä sitä ole syytä puhdistaa. Toisaalta laskelmiin sisältyy myös muita kyseenalaisia eriä, kuin mitä Savela luettelee.
Roger Wessman 
Itse näkisin asian juuri päinvastoin, mediassa on pyritty presidenttiä myöten kauhistelemaan julkisen sektorin kokoa, johon meillä ei ole varaa, joten siinä mielessä kirjoitus oli perusteltu, ja kuten itse tuot esille niin lukemia voidaan pyöritellä sen mukaan mitä mukaan lasketaan. Mielestäni vertailut bkt:hen pitäisi oikeastaan lopettaa kokonaan, asiahan aiheuttaa vaan turhaa yksityisen ja julkisen sektorin vastakkainasettelua.
Kysehän on pitkälti siitä kuinka suurella osuudella julkinen ja yksityinen sektori kannattelee taloutta ja oleellista on usein vain muutos lukemassa, laman tullessa julkisen osuus kasvaa, koska työttömyyden lisääntyessä työttömyyskulut kasvaa, toisaalta päinvastaisessa tilanteessa nousukauden alkaessa yksityinen kulutuksen osuus kasvaa kun talousluottamus palautuu ja investoinnit lisääntyvät.
Entäpä jos verrattaisiin näiden lukujen suhdetta, eli julkisten menojen bkt-suhdetta jaettuna julkisen sektorin arvonlisäyksellä, jolloin päästäisiin vertaamaan tavallaan julkisen sektorin ”velkavipua” tms, Suomessa siis olisi, olkoon tuo suure vaikka g=0,57/0,2=2,85
Kiitos kommenteista,
Tne,
En ole eri mieltä siitä, että usein myös julkisen talouden kokoa liioitellaan. Otsikko oli tässä muunnelma Ylen jutun otsikosta, jossa sitä harhaanjohtavasti vähätellään.
On todellakin täysin normaalia, että julkisten menojen suhde BKT:hen nousee taantuman aikana ja laskee kun talous toipuu. On kuitenkin vaikea nähdä, että pelkällä talouden toipumisella saataisiin suhdetta lähellekään taantumaa edeltävää tasoa, kuten argumentoin kolme vuotta sitten tässä:
justicus1982
¨
En ymmärrä missä mielessä suhde olisi jonkinlainen velkavipu?
menot/tulot, koska BKT on myös tulosuure
siis kuinka moninkertaiset talousyksikön (julkinen talous) menot ovat suhteessa omaan tuotantoon ~ vastaavasti yrityspuolella olisi kustannukset/liikevaihto tms analogia lähellä
En ole vielä vakuuttunut tuosta analogiasta. Liikevaihtoahan pikemmin vastaa maksutulot julkisten palveluiden käyttäjiltä.
Minusta kritiikki on perusteltua koska sillä 57 %:illa yleensä pyritään luomaan mielikuva että julkinen sektori on ”liian suuri”. Kun puhutaan suhteesta BKThen, on itsestään selvää että maallikko luulee sen tarkoittavan sitä, että yli puolet BKTsta tuotetaan julkisella puolella. Enkä ole niin varma, ovatko kaikki poliitikotkaan ymmärtäneet että näin ei ole. Ylipäätään pelkkä julkisen talouden koko ei kerro kovinkaan paljoa julkisen sektorin tilasta tai optimaalisesta mitoituksesta, julkisen talouden kestävyys taas kertoo.
Toinen samantapainen virhe usein ilmenee kun halutaan tähdentää miten riippuvainen Suomi on viennistä. Sanotaan että vienti on lähes 40 % BKTsta. Vienti ei kuitenkaan myöskään ole BKTn osa, ainoastaan nettovienti (vienti – tuonti) on sitä. Moni saattaa helposti luulla että kotimaiset kulutuserät C, I, G ovat yht. vain 60 % BKTstä. Jos vientiä halutaan verrata johonkin olisi oikeampaa puhua viennin suhteesta kokonaistarjontaan, joka on BKT plus tuonti. Näin kun lasketaan on suhdeluku ollut lähempänä 25:ä. Mikä ei suinkaan tarkoita että vienti ei olisi Suomelle tärkeä.
Kun tullitilastossa lukee että viennin osuus on esim. 40% BKT:stä, niin sillä tarkoitetaan viennin arvon suhdetta BKT:hen. BKT ei kuitenkaan muodostu tuotettujen (ja mahdollisesti vietyjen) tavaroiden arvosta vaan lisäarvosta. Olen nähnyt luvun 25% kuvaamassa viennin arvonlisän suhdetta BKT:hen (sehän löytyy TIVA-tietokannasta jota ei kuitenkaan päivitetä vuosittain).
Tullitilastossa lukee sitten myös että tuonnin osuus on n. 40% BKT:stä, josta voi sitten jo päätellä mitä tuo termi ”osuus” siellä tarkoittaa eli se on vaan kahden luvun suhde.
Aihetta on käsitelty Elisa Newbyn kirjoituksessa:
”Arvonlisäykseen perustuvat ulkomaankauppatilastot haastavat perinteisen kuvan kansainvälisestä
kaupasta”
https://helda.helsinki.fi/bof/bitstream/handle/123456789/13139/172643.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Kiitos linkistä. Jos viennin suhteuttaa kok.kysyntään niin tulos on hyvin lähellä tuota 25 %:ia. Muiden kysyntäerien C, I, G osuus on näin ollen 75 %. Näiden yhteenlaskettu suhde BKThen taas on reippaasti yli 100 % mikä hyvin valaisee miksi viennin BKT-suhteesta puhuminen voi olla hyvinkin harhaanjohtavaa. Siinä helposti viennin merkitys kokonaiskysynnässä ylikorostuu.
Ehkä valaisevaa tässä yhteydessä on miettiä yksityistä kulutusta, joka on 55 % suhteessa BKT:hen mutta ainoastaan 40 % kokonaiskysynnästä. Ensimmäinen luku on järkevä, jos halumme miettiä mihin me Suomessa käytämme tulojamme. Jälkimmäinen on järkevä, jos mietimme kulutuksen merkitystä maamme talouskasvukke (jos oletamme, että yhtä suuri osa kulutuskysynnästä valuu tuontiin kuin muista kysyntäeristä). Eli mikä suhdeluku on järkevä, riippuu mihin kysymykseen etsimme vastauksen.
Asianharrastaja: ”Minusta kritiikki on perusteltua koska sillä 57 %:illa yleensä pyritään luomaan mielikuva että julkinen sektori on ”liian suuri”. Kun puhutaan suhteesta BKThen, on itsestään selvää että maallikko luulee sen tarkoittavan sitä, että yli puolet BKTsta tuotetaan julkisella puolella. Enkä ole niin varma, ovatko kaikki poliitikotkaan ymmärtäneet että näin ei ole.”
Olen samaa mieltä. Kun ohjelmaformaatti on A-studio, niin viestinnän tulisi olla sellaista, joka hahmottaa asioita Leena Lääkäreille, Lauri LVI-insinööreille ja Kaisa Kaupankassoille. Sitten jos asiaa pohditaan kansantaloustieteen tutkijaseminaarissa, niin siellä on toki tarkoituksenmukaista käyttää osallistujille tuttuja muuntyyppisiäkin vertailulukuja, joiden taustat he ymmärtävät.
Eli jos tavoite on A-studiossa kuvata julkisen sektorin kokoa koko kansataloudesta jollain prosenttiluvulla, niin sen luvun kyllä pitäisi olla sellainen, joka vastaa ihmisten arkiymmärrystä prosenteista isomman kokonaisuuden sadasosina. Ei varsinaisesti hävetä tunnustaa, että itsekin ymmärsin suurusluokkia kohdalleen vasta Rogerin kritisoiman jutun aiemmin luettuani, vaikka DI-koulutukseeni neljännesvuosisata sitten jopa kokonainen opintoviikko kansantaloustieteen perusteita kuuluikin.
Tämä mielipiteeni ei ole kannanotto siihen, onko julkinen sektori liian suuri vai ei.
Jouni,
Miten sitten pitäisi puhua julkisten menojen koosta? Vai ovatko julkisten menojen suuruus sinun mielestä liian vaikea asia, jotta siitä vois keskustella muiden kuin ekonomistien kesken?
Kirjoitat ”Eli jos tavoite on A-studiossa kuvata julkisen sektorin kokoa koko kansataloudesta jollain prosenttiluvulla, niin sen luvun kyllä pitäisi olla sellainen, joka vastaa ihmisten arkiymmärrystä prosenteista isomman kokonaisuuden sadasosina.”
Jos minä sanon, että minun asumismenot ovat 30 prosenttia tuloistani, onko se väärin ja ihmisten arkiymmärrysten vastaista, koska asumismenot eivät ole tulojen osa?
Roger,
😉 Yritän kehittää itseäni populistiksi, ja sanon vain, että ei näin – esittämättä miten sitten pitäisi.
Julkisten menojen suuruus on mitä tärkein asia julkiseen keskusteluun. Tällöin vain käyttettyjen suureiden tulisi olla sellaisia, että me Jouni Diplomi-insinöörit, Leena Lääkärit ja Kaisa Kaupankassat emme oletusarvoisesti harhaudu väärinymmärykseen. Nimimerkki Tne kuvaa viestissään tämän väärinymmärryksen: ”Jos julkinen on 57% eli yli puolet, ”voi kauhistus”, siis yksityinen sektori on sitten vain 43%”
Näin ollen julkiseen keskusteluun sopivia suureita julkisten menojen suuruudesta olisivat joko puhdas euromäärä tai sitten prosenttiluku joka kuvaa julkisen sektorin osuutta kokonaisuudesta. Mikäli taas edelleen käytetään vertailuarvona prosenttimäärää BKT:stä, tulisi samassa yhteydessä aina jatkaa: ”mutta tämähän ei siis tarkoita sitä, että yksityinen sektori olisi X %” (jossa X = 100 – [julkisen talouden menojen suuruus prosentteina BKT:stä]).
Esimerkkisi asumismenoista on oivallinen. Juuri yksityistalouden ymmärryksen kauttahan me tavikset yritämme hahmottaa myös kansantaloutta. Sen ymmärtäminen, että menot ovat eri asia kuin tulot, ei ole mielestäni asian ydin. Asian ydin on mielestäni se, että tavis hakee analogiaa yksityistalouden tasapainoajattelun kautta. Eli, että jotta yksityishenkilön taloudenpito on taviksen mielestä hallinnassa, hän voi käyttää menoihin enintään saman verran kuin mitä hänellä on tuloja. Eli jos hänellä on asumismenoja 30 % tuloistaan, hän voi käyttää 70 % johonkin muuhun.
Mutta jos olen nyt oikein ymmärtänyt (oikaiskaa viisaammat ellen), niin kansantaloudessa se, että julkisten menojen suuruus on 57 % BKT:hen verrattuna EI tarkoita sitä, että yksityisiin menoihin jäisi vuosittain reilusti vähemmän käytettäväksi, kuin mitä julkisiin menoihin menee.
Oma henkilökohtainen näkemykseni julkisten menojen suuruudesta on, että mitä ilmeisimmin ne ovat liian suuret keskipitkällä aikavälillä, kun niitä peilataan nykyisin menorakenteisiin (mikäli ne säilyvät ennallaan) ja oletettuun talouskasvun matalaan tasoon.
C+I+G kuluttavatkin vain 40 % Bkt:sta ja lisäksi osan tuonnista. Vienti on 40 % Bkt:sta tai tarkemmin laskien vähemmän, koska vientiin sisältyy tuontikomponentteja. Mikä on termi tälle viennin komponentille?
Sanoin yllä vähän väärin, vienti on osa kokonaiskysyntää jolloin voidaan puhua viennin suhteesta siihen. Se on kuitenkin määritelmällisesti sama kuin kokonaistarjonta eli suhdeluku ei muutu. Toki kaikki kysyntäelementit ml. vienti sisältävät tuontipanoksia.
Mikä osuus menojen lisäyksestä on Sari Sairaanhoitajan palkkaa? Korotushan levisi koko julkiselle sektorille. Tokihan väestön ikääntyminen tuo menoja myöskin lisää.
Jos julkinen on 57% eli yli puolet, ”voi kauhistus”, siis yksityinen sektori on sitten vain 43%
Näinhän asia ymmärretään, siksi ehdotan:
Onhan se selvä, että tätä käytetään politiikassa tuomaan kuvaa ylisuuresta julkisesta sektorista.
Sen takia pitäisi mainita myös yksityisen sektorin menot suhteessa BKT:hen, kun prosenttit paljastetaan on sitten sama puhutaanko suhteesta tai osuudesta tms. Tarkoituksena olisi kuitenkin valaista, ettei summan ole tarkoitus yhteensä olla 100%.
Kiitos Jouni ja TNE rakentavista kommenteista,
Jos vielä jatkan tästä niin jos joku sanoo,
”Julkiset menot ovat 57 prosenttia BKT:sta”
Tähän voisi tarkentavana kommenttina liittää
”Tämä ei tarkoita sitä, että yksityiset menot olisivat 43 % BKT:sta. Suuri osa julkisista menoista on tulonsiirtoja (eläkkeitä, lapsilisiä, avustuksia yrityksille jne.), joita saajat voivat käyttää omien menojen kattamiseen. Yksityinen kulutus ja investoinnit ovat 72 % BKT:sta.”
Voiko tätä enää ymmärtää jollain tavalla väärin? (Tämä ei ollut retorinen kysymys).
Selkeyttämään miksi yhteenlasketut menot ylittävät BKT:n voin jatkaa kotitalousesimerkkiä:
Perheen vanhempien yhteenlasketut kuukausitulot ovat 4000 euroa kuussa. Tämä on perheen ”BKT”. Tästä summasta vanhemmat käyttävät 3000 euroa itse, ja antavat 1000 euroa opiskeleville lapsille, joilla ei ole muita tuloja. Lapset kuluttavat kaikki saamansa rahat. Vanhempien yhteenlasketut menot ovat siten 4000 euroa. Lasten menot ovat 1000 euroa. Perheen yhteenlasketut menot ovat siten 5000 euroa, eli 1000 euroa suuremmat kuin perheen ”BKT”.
Onko nyt valaisevampaa sanoa:
”Lasten menot ovat 25 prosenttia perheen kokonaistuloista (”BKT:sta”)” vai ”Lasten menot ovat 20 prosenttia perheen yhteenlasketuista menoista”?
Kiitos Roger, että sinulla riittää mielenkiinto tähän kansanvalistamiskeskusteluun.
Tässä oma näkemyksenii peruskysymykseesi muotoilusta:
”Julkiset menot ovat 57 prosenttia BKT:sta”
Itse miellän tuon muotoilun lähtökohtaisesti ongelmalliseksi, mutta toki mahdolliseksi selventää siten kuten jatkat. Muotoilun ongelmallisuus johtuu siitä, että mallikko voi ymmärtää tuon kahdella tavalla:
Julkisten menot vievät 57 % BKT:stä
Julkisten menojen suuruusluokka on vastaavan kokoinen summa, kuin mitä olisi 57 % osuus BKT:stä.
Näistä vaihtoehdoista nro 1 on ylivoimasen ensisijaisesti muodostuva ymmärrys kansantaloustiedettä heikosti ymmärtävälle. Näin väittäisin.
Mutta kun ”Julkiset menot ovat 57 prosenttia BKT:sta” on täydennyt selityksillä siten, kuten kirjoitit, niin silloin asia pitäisi kyllä tulla ymmäretyksi tavalla 2. Itse käyttäisin kuitenkin varmuuden vuoksi suoraan auki kirjoitettuna tuota selitystä kaksi, vaikka se kökkö ja pitkä onkin. Ja sitten vielä nuo selittävät täydennykset päälle.
Lopun perheesimerkkiäsi voisi hämmentää vielä lisää täydentävillä keskinäisriippuvuuksilla. Esim. että lapset asuisisivat vanhempien omistamissa asunnoissa, ja maksaisivat vanhemmiltaan saamasta avustuksesta näille vuokraa 500 €/kk, joka olisi osa vahempien 4.000 €/kk tuloja.
Jos perheen sisäiset menot lasketaan kahteen kertaan, eikö tulotkin tulisi laskea kahteen kertaan ? Silloin menot ovat 5000 ja tulot myös 5000
Asianharrastaja,
Kaikkien perheenjäsenten yhteenlasketut tulot toki ovat myös 5.000 euroa.
Mutta eihän kokonaisuudessaan perheen käytettävissä olevat tulot kasva siitä, että rahaa siirretään perheenjäseneltä toiselle. Edelleen perheellä on ainoastaan 4.000 euroa, jota ne voivat kuluttaa.
Eli minusta ei ole järkevää laskea perheen tulot siten, että vain ynnätään kaikkien perheenjäsenten tulot. Luvuista täytyy puhdistaa perheen sisäiset lahjoitukset.
Samoin kun BKT:tä lasketaan tulonsiirrot eivät sitä kasvata. Ja julkisista menoista puhdistetaan julkisen sektorin sisäiset tulonsiirrot, jotta samoja menoja ei laskettaisi kahteen kertaan.
Sen sijaan, jos esittää, että yksityiset menot ovat 180 prosenttia suhteessa BKT:hen, silloin lukuja ei ole puhdistettu ja samoja menoja lasketaan kahteen kertaan.
Ihan mielenkiinnosta: Miten julkisten menojen laskennassa käyttäytyvät niiden saajien maksamat verot yms.? Esim. oma palkkani on julkinen meno, mutta osa siitä palautuu takaisin julkishallintoon mm. tuloverona.
Kiitos kysymyksestä,
Menot lasketaan bruttomääräisinä, ja verot erikseen julkisyhteisöjen tuloina.
Tämä on ihan OK palkkojen kohdalla, koska palkka on hinta julkisen sektorin ostamasta työpanoksesta, eli se on todellinen kustannus eikä ainoastaan tulonsiirto. Kansantalouden tilinpidossa oletetaan, että olet tuottanut vastaavaa lisäarvoa, eli se lasketaan julkiseksi tuotannoksi mikä kohottaa BKT:ta.
Ongelmallisemmat on verotettavat tulonsiirrot. Niitä lasketaan bruttomääräisinä julkisiksi menoiksi, vaikka oikeastaan niitä pitäisi laskea nettomääräisinä. Tulonsiirrot, joita heti palautetaan julkisyhteisöille veroina, ei aiheuta mitään aitoja kustannuksia kenellekään.
”Miten ihmeessä yksityiset menot voivat olla melkein kaksi kertaa suurempia kuin koko BKT? Emmehän voi kuluttaa enemmän kuin tuotamme, paitsi ostamalla reippaasti enemmän ulkomailta kuin itse viemme ulkomaille?”
Yrityksen tilinpidossa viimeisillä riveillä voitoista vähennetään verot, tällöin verot on maksimissaan 100% yrityksen ”BKT:stä”.
Kansantaloudessa verojen ja hintojen summa on se rahamäärä, joka ”investoidaan” ja saadaan ”voitto” eli BKT.
Verot on ehkä 50% BKT:stä ja hinnat on 250% BKT:stä. (Puolet veroista, tulonsiirrot, on jännittävästi verorahaa, jonka köyhimmät käyttää ostamaan yksityiseltä sektorilta ).
Yhteensä 300% BKT:stä, mitäköhän tämä sitten tarkoittaa 😉 No sitä, että 300€ ”investoimalla” saadaan 60€ ”voittoa”, josta ei makseta veroja. Jossain mini-kansantaloudessa, jossa BKT on 60€, on veromaksuun julkiselle ja hinnanmaksuun yksityiselle käytetty 300€.
Yrityksen tilinpidon viimeisten rivien vähennetään voitosta verot-säännön soveltaminen kansantalouden ”tilinpidon” ”viimeisillä riveillä” on erehdys.
Vain yrityksen tilinpidon viimeisillä viimeisillä riveillä veronmaksu syö lopullista voittoa: verot + voitto on maksimissaan 100% voitosta vain yrityksessä . Nämä voi molemmat olla yli 100% BKT:stä kansantaloudessa.