Miten puhua julkisista menoista ymmärrettävästi
Julkiset menot ovat 57 prosenttia BKT:sta. Tämä ei tarkoita sitä, että yksityiset menot olisivat 43 prosentti BKT:sta. Suuri osa julkisista menoista on tulonsiirtoja (eläkkeitä, lapsilisiä, avustuksia yrityksille jne.), joita saajat voivat käyttää omien menojen kattamiseen. Yksityinen kulutus ja investoinnit ovat 72 % BKT:sta.
Yllä mainittu kappale on viime viikolla julkaisemani kirjoituksen aiheuttaman keskustelun lopputulos. Sain apua sen kehittämisessä kriittisiltä keskustelijoilta, jotka valaisivat sitä millä tavalla kappaleen ensimmäinen lause tulkitaan väärin: Jos julkiset menot ovat 57 % BKT:stä niin yksityiset menot ovat 43 %.
Jotkut varmasti jo suuttuvat siitä, että ensimmäinen lause ei ole tarkka. Pitäisi sanoa, että Julkiset menot ovat 57 prosenttia suhteessa BKT:hen. Keskustelu on kuitenkin vahvistanut minun vakaamusta siitä, että korrektia muotoa yleensä tulkitaan täsmälleen samalla tavalla (väärin) kuin epäkorrektia muotoa. En enää siten jaksaa yrittää käyttää monimutkaisempaa sanamuotoa, kun sama viesti välittyy sujuvammalla tavalla. Jos haluaa välttää väärinymmärryksiä, sen sijaan on syytä tarkentaa asiaa useammalla lauseella, kuten alkukappaleessa.
Minua ei vakuuta sekään, että julkisen sanan neuvosto on päättänyt, että näin ei saa sanoa. JSN:n mukaan lausetta voidaan tulkita siten, että ”julkisyhteisöt tuottavat BKT:sta kyseisen osuuden”.
Kaikella kunnioituksella, JSN ei välttämättä edusta korkeinta asiantuntemusta talouskysymyksissä. Saman logiikan mukaan olisi väärin sanoa että ”asuntomenot ovat 30 prosenttia tuloistani” koska sitä voidaan tulkita siten, että saan kyseisen osuuden tuloistani asuntojen vuokraamisesta.
Ekonomistille tämä on hyvin läheinen analogia (ainakin sen perusteella mitä reaktiota asiasta lähettämäni twiitti on saanut). Kun puhutaan julkisten menojen suhteesta BKT:hen tämä ei ole mikä tahansa mielivaltainen suhdeluku, vain näillä suureilla on luonteva yhteys toisiinsa, aivan kuten asumismenoilla ja tuloilla. BKT on mittari koko kansantalouden tuloista, joista myös julkisia menoja täytyy rahoittaa.
Yritin piirtää tästä karkean kuvan. BKT mittaa sitä tuotantoa mitä meillä on käytettävissä. Kaikki tuotanto antaa tekijöille vastaavaa tuloa. Valtaosa näistä tuloista on yksityisiä tuloja. Julkisesta tuotannosta suurin tuotannontekijätulo on julkisen sektorin työntekijöiden saamat palkat.
BKT:n ja julkisten menojen yhteys
Julkiset menot rahoitetaan tuotantotekijätuloista joko verojen, palvelumaksujen, julkisyhteisöjen pääomatulojen tai niiden ottamien lainojen kautta. Osa julkisista menoista palautuvat takaisin erilaisten tulonsiirtojen muodossa yksityisille toimijoille. Kotitaloudet ja yksityiset yhteisöt voivat siten kuluttaa ja investoida käyttämällä tulonsiirroilla saatuja rahoja sekä sitä osaa yksityisistä tuotannontekijätuloista, joita ei ole veroilla kerätty pois tai annettu julkisyhteisölle lainana. Julkisyhteisöjen keräämät palvelumaksut lasketaan mukaan yksityiseen kulutukseen.
Jos ulkomaankauppa on tasapainossa, yhteenlaskettuna julkinen ja yksityinen kulutus ja investoinnit ovat täsmälleen yhtä suuria kuin BKT. Ulkomaankauppa mahdollistaa sen, että käytämme enemmän kuin tuotamme (velkaantumalla ulkomailta) tai vähemmän (jolloin keräämme saatavia ulkomailta).
Todettakoon, että tässä kuvassa, sektorin sisäisä tulonsiirtoja ei esitetä, vaan ainoastaan tuotantoa, tuotannon lopullista käyttöä sekä julkisyhteisöjen ja yksityisten välisiä tulonsiirtoja. Tämä suurin piirtein, mutta ei aivan täsmällisesti, vastaa sitä miten julkisia menoja mitataan.
Roger Wessman 
Kiitos erinomaisen selventävästä kuvasta ! Tuli mieleen että vaikkakin eri suhdelukujen käyttöön julkisessa keskustelussa liittyy aina oma ymmärryksen haasteensa, olisiko hyödyllisempää puhua julkisten menojen BKT-suhteen sijasta kahdesta eri suhdeluvusta : tulonsiirtojen osuudesta yksityisistä menoista ja julkisen arvonlisäyksen BKT-osuudesta. Edellinen kertoisi, mikä osa yksityisistä menoista rahoitetaan muiden maksamilla veroilla ja jälkimmäinen kuvaisi sitä miten suuri osa kokonaistuotannosta on julkisen sektorin tuottamaa. Molemmat ovat relevantteja lukuja mutta eri asiayhteyksissä.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin puhua vaikkapa ”yksityisistä nettomenoista” = yksityiset menot – tulonsiirrot. Tällöinhän julkisten menojen plus ”yksityisten nettomenojen” BKT-osuuksien summa olisi 100 % jos ymmärsin kuvan oikein. Eli yksityiset nettomenot < julkiset menot vaikkakaan yksityiset kokonaismenot eivät ole.
samoin kiitoksia erinomaisen tärkeään asiaan palaamisesta.
olen samaa mieltä siitä että (nykyään) ”osuuden” tai ”suhteen” käyttö ei ole riittävä erottelu vaan tarvittaisiin pidempi taustoitus, niin suuri sekaannus asiasta on saatu aikaiseksi kiitos harhaanjohavan käytön.
todellakin molemmat noisa voi ymmärtää samalla tavoin väärin, kuten jokainen maallikko esim suurella todennäköisyydellä tekee.
erityisesti kuitenkin huomauttaisin että niiden ekonomistien jotka tarkotuksella käyttävät tätä väärinkäsitystä hyväkseen olis syytä lopettaa moinen välittömästi, fake newsejä ja ”vaihtoehtoisia faktoja” on liikkeellä ilmankin tarpeeksi
vielä kerran kuitenkin kiitoksia blogistille. jälleen kerran.
JSN:n päätös sikäli oli mielestäni perusteltu, että vaikka sen hyväksymä ja ehdottama muotoilu ei välttämättä olekaan yksiselitteinen tai paras mahdollinen, se kuitenkin edes yritti puuttua selkeästi virheellseen ja harhaanjohtavaan käytäntöön.
Omasta puolestani kiitoksia siihenkin suuntaan, ongelma ei varmastai korjaantuntt tuolla päätöksellä mut ehdottomasti kuitenkin tuo on askel oikeaan suntaan.
itse olen parissa keskstelussa yrittänyt havainnollistaa asiaa sellaisella sanoataan nyt että tilinpidollisella näkökulmalla, eli huomauttamalla että ei yksityisen kulutuksen, investointien eikä julkisiakaan menoja todellakaan makseta bruttokansantuotteesta, vaan kyseisen toimijan tuloista.
tämä on itse asiassa toiminut suht hyvin sen havainnolistamisessa että kahdesta eri asiasta on kyse,
Kiitos kommenteista,
Mikael,
Mitkä tunnusluvut ovat järkeviä riippuu siitä, mihin kysymykseen halutaan vastaus.
Julkisyhteisöjen arvonlisäyksen BKT-osuus on ilman muuta järkevä, ja usein käytettykin mittari. Se tavallaan kertoo kuinka pitkälle talouden tuotantojärjestelmä on sosialisoitu.
Julkiset menot loogisesti voidaan jakaa tulonsiirtoihin ja julkisen sektorin omaan tuotteiden ja palveluiden loppukäyttöön (kulutus + investoinnit). Jälkimmäinen on suurempi kuon julkisyhteisöjen arvonlisäys, koska se sisältää myös julkisen sektorin ostamia tavaroita ja palveluta. Molempia näitä on minusta loogista suhteuttaa BKT:hen.
En aivan heti keksi mihin tarkoitukseen ”yksityiset nettomenot” ovat hyödyllinen suhdeluku
n.n.
Suhtautuisin JSN:n päätökseen hivenen suopeammin, jos ne eivät olisi samalla ohjeistaneet sanomaan. että julkisten menojen BKT-osuus olisi noin. 20 % – eli sekoittaneet julkisyhteisöjen tuottaman arvonlisäyksen julkisiin menoihin. Siten JSN on levittänyt tietoa jota ei ainoastaan voida tulkita väärin, vaan ei voida millään tavalla tulkita oikeasti.
En tiedä ketä tarkoitat kun puhut ”ekonomisteista. jotka tarkoituksella käyttävät tätä väärinkäsitystä hyväkseen”. Monet ekonomisti, kuten minä, nostamme esiin julkisten menojen BKT-suhdetta, koska se on mielestämme valaiseva mittari. Harvoin on julkisessa keskustelussa tilaisuutta seikkaperäisesti selittää mitä se tarkoittaa, ja etenkin mitä se ei tarkoita. Tiedän omasta kokemuksesta opettajana saamistani koevastauksista, että kuulijat voivat ymmärtää väärin hyvin yllättävillä tavoilla.
Joka tapauksessa on eri asia levittää korrektia tietoa, jota tietämättömät tulkitsevat väärin, ja levittä fake news. Edellisessä tapauksessa saatu tieto on hyödyllinen, kunhan kuulija saa lisätietoa sen oikein tulkitsemiseksi. Jälkimmäisessä tapauksessa ”tiedon” levittämisestä ei ole mitään hyötyä-
Hei Roger, jos ymmärsin kuvion oikein nämä ”yks. nettomenot” plus julkiset menot olisivat = BKT. Tämä jako kertoisi, miten menot sekä niiden rahoitus ovat jakaantuneet taloudessa julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Yks. nettomenot ovat siis ne yksityiset menot jotka on rahoitettu ”itse ansaituilla rahoilla” ilman tulonsiirtoja. Julkisen sektorin ”todellisempi” koko tulisi esille ilman sitä sekaannusta että menojen summa > BKT.
Suhdeluvut tosiaan vievät toisinaan harhaan tai johtavat vääriin johtopäätöksiin.
Keskusteluissa toistuu usein toteamus, että Suomessa on suuri julkinen sektori (tuo julkisten menojen iso ”osuus” BKT:sta) eli valtion virkamiehiä pitäisi vähentää.
Toinen mediassa toistuva suhdeluku on rahaliiton konvergenssikriteeri: julkinen velka / BKT. Ja huolena se, ettei valtio pysty maksamaan velkojaan tai ne jäävät lapsillemme, jotka joutuvat mieron tielle.
Tilastokeskus on onneksi oikonut pahimpia epäselvyyksiä, samoin kuin valistuksen valoa jakavat ekonomistit.
Roger,
oletko kuullut koskaan, mitä eroa on virta- ja varantosuureilla? Ainakin siltä osin piirtämäsi kuvio on pielessä: ei yksityinen eikä julkinen kulutus ole pelkästään riippuvainen kyseisen periodin virroista.
Mitä tulee julkisen sektorin kokoon tai valtion rooliin yleisemmin, niin perusasiat valtion roolista markkinoiden toiminnan osalta ja julkisen sektorin koosta olivat jo meidän KAVA-opiskeluaikaan tiedossa. Ks. esim. OECD economic studies no. 4 1985 Special issue: the role of public sector. Dataa on maailma pullollaan, mutta taloustieteen peruskysymykset – milloin markkinat toimivat hyvin ja milloin ei ja mitä julkinen sektori voi tehdä ja mitä ei – tuppaavat peittymään arvolatautuneiden argumenttien alle, olipa kyse julkisen sektorin koon/roolin liioittelusta tai vähättelystä.
Ymmärrän, että jokainen meistä on kiinnostunut omista teemoistaan ja siten olet entisenä ”pankkiekonomistina” tässä kysymyksessä hieman vierailla vesillä.
t: Hannu T
Anteeksi Hannu,
että, kirjoitin aiheesta, jota tietysti ainoastaan julkiseen talouteen erikoistuneet akateemiset tutkijat ovat päteviä käsittelemään.
Vastauksena kysymykseesi: olen kuullut virta- ja varantosuureista ja niiden eroista. Kuviossani en käsittääkseni käsitellyt muita kun virtasuureita?
Olet tietysti oikeassa siinä, että kulutuksen ja tuotannon ei tarvitse tapahtua samalla periodilla. Eli se huoltotaseen komponenteista, joka kuviosta puuttuu on varastojen muutos.
Tarkoituksenani, kuten kirjoitin, oli kuitenkin ainoastaan piirtää karkean kuvan, jossa oleellisemmat osiot ovat mukana. Varastojen muutos on tyypillisesti pieni komponentti (prosentin murto-osa vuotuisesta BKT:sta). Sen lisäksi on vaikea nähdä, että vuosi toisensa jälkeen varastoja voisi purkaa, jolloin sillä on sitäkin pienempi merkitys keskustelussa julkisen talouden koosta.
Olen myös tietoinen siitä, että kuviossa on muita yksinkertaistuksia, jotka tässä yhteydessä ovat paljon oleellisempia. Esimerkiksi se, että osa verotuloista kerätään tulonsiirroista eikä tuotantotekijätuloista.
Jos sinulla on jotain täydentävää informaatiota, joka valaisee tätä asian, minä – ja varmasti blogin lukijat – mielellään kuulisivat siitä.
Olen myös tietoinen siitä, että on paljon perusteluita sille, miksi julkisyhteisöillä on tärkeä rooli taloudessa. Tässä kirjoituksessa yritin vain selkeyttää sitä, mitä eri mittarit julkisen talouden koosta tarkoittavat ja sisältävät. Aivan toinen kysymys on kuinka suuri julkisen sektorin pitäisi olla, ja mitä asioita sen pitäisi hoitaa.
Roger,
annan kolme lyhyttä esimerkkiä.
1) yrityksen liikevaihto ja yrityksen tuottama arvonlisäys: yleensä liikevaihto on yli 100 prosenttia arvonlisäyksestä. Arvonlisäys on kuitenkin se komponentti, joka lasketaan mukaan bruttokansantuotteeseen. Samoin on kyse julkisen sektorin osalta tulonsiirrot eivät kuulu bruttokansantuotteeseen, mutta julkinen kulutus kyllä (ja kaiken lisäksi iso osa siitä mitataan panoksen (ei tuotoksen) arvona. Siispä niin julkiset kokonaismenot kuin yksityiset kokonaismenot mittaavat eri asiaa kuin bkt. Se, että bkt on nimittäjässä, kuvastaa lähinnä maan tuotantokykyä eli maiden välisessä vertailussa toinen ”järkevä tapa” (väestön lisäksi) tehdä maat vertailukelpoiseksi. Itse osamäärä julkisten kokonaismenojen osalta tuottaa ”hölmöjä” tulkintoja, kuten 1990-luvulla opiskelijat väittivät Suomesta tulleen sosialistinen maa bkt-osuuden noustua yli 50 prosentin. Tätähän ne tilastokeskuksen aktuaarit yrittävät kansalle selittää vastaavalla yksityisen sektorin ”kokonaiskulutuksen” yli 100 prosentin bkt-osuudella.
2) ”Eläkeikää” lähestyvä ekonomisti myy kesämökkinsä rahoittaakseen kalliin (markkinoilla tapahtuvan) kulutusharrastuksensa. Kesämökin myynti ei näy bkt:ssa muuten kuin mahdollisen välittäjän palkkion osalta, mutta kulutus näkyy. Eli varallisuusesineitä (varantoa) on siirretty kulutukseen. Tätähän myös valtio tekee myymällä sijoitusvarallisuuttaan. Velkaantumis- ja julkisen sektorin koko keskustelussa tuppaa vain unohtumaan, että nettovarallisuudeltaan Suomi on yksi Euroopan vauraampia maita. Miksi?
3) moni toiminta voidaan organisoida markkinoiden (tai spesifimmin yksityisen sektorin) tai julkisen sektorin kautta. Pohjoismaissa julkisen sektorin rooli on (monessakin mielessä) perustellusti korostunut. Valitettavasti joissakin tapauksissa se tuottaa kaikenlaista harhaa ja väärinkäsitystä. Jokainen voi googlata OECD social expenditure sivuston (SOCX) ja katsoa sieltä julkiset bruttososiaalimenot suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vuoden 2013 osalta Suomi on OECD-maista ”huippulla” toinen heti Ranskan jälkeen ja USA vasta 17. MUTTA tarkasteltaessa kaikkia sosiaalimenoja nettona suhteessa bruttokansantuotteeseen Ranska on edelleen ykkönen ja kakkonen on – yllätys yllätys – USA! Suomi on näin tarkasteltuna vasta sijalla 12. USA:ssa eläkkeet ja sairausvakuutus on (pääosin) organisoitu yksityisesti yritysten ”vapaaehtoisten” ohjelmien kautta. Ja näitä ohjelmia on tuettu julkisesti verohelpotuksin (yli 2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen), mikä ei luonnollisestikaan näy julkisen sektorin koossa vaan pienempinä verotuloina. Siis julkinen sektorin yhteiskunnallinen tuki ei aina näy julkisen sektorin koossa.
No, nämä ovat vain kolme esimerkkiä ja lienevät yleisesti tiedossa – vai lienevätkö?
t: Hannu T.
Roger,
meinasin jättää omaan arvoonsa, mutta sanonpa kumminkin: jos sinulla on varaa sanoa, että ”Kaikella kunnioituksella, JSN ei välttämättä edusta korkeinta asiantuntemusta talouskysymyksissä. ”, niin pitää sinun kestää se, että sinunkaan ei voi olettaa omaavan suhteellista etua kansantalouden tilinpitoon tai julkisen sektorin koon arvioimiseen liittyvissä kysymyksissä. Omalta osalta alan harrastaminen on tehnyt nöyräksi. Alan huiput on huippuja ja oma ekspertiisi ei suinkaan ole sillä tasolla, joten turhaa pyytelet enemmän tai vähemmän sarkastisesti anteeksi. Sinunhan tämä blogi on ja mielenkiinnolla sen ilmestyttyä sitä hetken seurasinkin ja nyt jopa vaivauduin kommentoimaan. Älä huoli, en ota tavaksi.
”Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselvä.”
Sellaista tiedettä ei olekaan – ei edes taloustiede – joka pystyisi sanomaan mikä on optimaalinen julkisen sektorin koko. Sen sijaan Wilfred Beckermania lainaten, olisi hyvä muistaa, että taloustieteen tehtävä julkisen sektorin koko -keskustelussa on (i) asettaa argumentoinnille looginen rakenne, (ii) osoittaa, miten vastaus riippuu esitetyistä tosiasioista, (iii) neuvoa, mitkä mahdolliset tosiasiat ovat ja mitkä ovat ns. mahdoton osoittaa päteväksi tai mitkä voidaan osoittaa hyvin epävarmoiksi, (iv) osoittaa, milloin ja miten argumentointi riippuu arvoasetelmista sekä missä kysymyksissä valitut arvoasetelmat tuottavat annetut vastaukset.
Jos näistä lähtökohdista joku haluaa lukea sivistynyttä tekstiä, niin suosittelen (erityisesti sinulle) A.B. Atkinsonin inequality kirjaa. Jos joku haluaa vakavasti miettiä, miten julkinen sektori tulee huomioiduksi kansantalouden tilinpidossa, niin suosittelen googlaamaan: Atkinson review: final report (measurement of government output and productivity for the national accounts).
Olisi vain hauska tietää, kuinka paljon teit taustatöitä näihin kahteen kirjoitukseesi.
t: Hannu T.
Kiitos Hannu esimerkeistä,
Muutama kommentti
1) Minusta yksityiset kokonaismenot eivät ole kovin valaiseva mittari mistään. Yrityksen liikevaihto todellakin on lähes aina suurempi kun yrityksen tuottama arvonlisä, koska se myös sisältää yrityksen ostamat tavarat ja palvelut, jota se tavallaan ainoastaan myy eteenpäin. Jos ynnätään liikevaihdot yhteen samaa tuotantoa siten lasketaan useampaan kertaan. Tämä selittää sen miksi yksityiset kokonaismenot reippaasti ylittävät BKT:n, vaikka (ainakin suljetussa taloudessa) tuotannon loppukäyttö ei voi pysyvästi ylittää tuotantoa.
Tästä syystä yritin piirtää kuvaan ”ainoastaan tuotantoa, tuotannon lopullista käyttöä sekä julkisyhteisöjen ja yksityisten välisiä tulonsiirtoja” eli esittää julkisyhteisöjen ja yksityisen sektorin menoja sulautettuina, siten että tällaista tuplalaskentaa ei esiintyisi.
Ymmärtääkseni tilastoinnin yleisenä periaatteena on, että julkisia menoja pitäisi laskea tällä tavalla sulautettuina, eli julkisyhteisöjen väliset maksut netotettuina pois. Näin ei kuitenkaan täysin tapahdu vaan jonkun verran tuplalaskentaa esiintyy, kuten esimerkiksi Olli Savela on selittänyt tilastokeskuksen blogissa (mihin viittasin edellisessä kirjoituksessani).
http://tietotrenditblogi.stat.fi/kahteen-kertaan-laskeminen-paisuttaa-julkisia-menoja/
2) Se, että Suomessa olemme kansainvälisessä vertailussa suhteellisen hyvin keränneet varoja tulevien eläkkeiden kattamiseen tietysti on merkittävä positiivinen tekijä Suomen julkisen talouden kestävyyden kannalta.
Kansakuntana voimme silti kuluttaa enemmän kuin tuotamme ainoastaan, jos tuomme enemmän ulkomailta kun viemme sinne. Se tarkoittaa vastaavasti varallisuusaseman heikentämistä (joko velkaantumista tai varallisuuden myymistä ulkomaalaisille).
Varallisuuden (kesämökin) myynti maan sisällä ei kasvata kulutusmahdollisuuksia, se vain siirtää ostovoimaa ostajalta myyjälle. Myyjä voi kuluttaa enemmän, ostaja vastaavasti vähemmän. Edelleen kaiken kulutuksen täytyy tulla joko kotimaisesta tuotannosta tai tuonnista.
3) Kiitos vihjeestä OECD:n tilastoista nettososiaalimenoista (löytyy tässä https://www.oecd.org/social/expenditure.htm). Se että nettososiaalimenot Suomessa ovsy selkeästi bruttomenoja pienemmät heijastanee sitä, että sosiaalietuuksia meillä verotetaan ja sitä että julkisesta tuotannosta peritään arvonlisäveroa. Siltä osin kun tulonsiirtoja verotetaan tämä on käytännössä julkisyhteisöjen sisäinen rahansiirto, jota mielestäni ei pitäisi ottaa huomioon.
Olisi kiinnostavaa tietää mitä kokonaisuudessaan julkiset menot ovat puhdistettuna kaikista julkisyhteisöjen sisäisistä siirroista (tuplalaskennasta) ja lisättyinä piilomenoilla verohelpotusten muodossa ja valtiovallan asettamilla velvoitteilla jotka käytännössä verottavat kansalaisia. Tällaisen luvun laskemiseen minun tietämys ei ainakaan riitä.
Kuulen mielelläni vaihtoehtoisista mittareista, jotka antavat paremman kuvan asioasta kuin julkiset menot. Tilastokeskuksen laskelma julkisista nettomenoista (50,1 % BKT:stä) on ehkä parempi kuin bruttomenot, joskin sekään ei ole läheskään täydellinen.
En sen enempää halua jatka keskustelua siitä kuinka tietämätön olen julkisen talouteen liittyvissä asioissa vaan jätän sen muiden arvioitavaksi.