Tuottavuuden kasvu ja suhdanteet
Kokonaistuottavuus, jota pidetään parhaimpana mittarina teknologisen kehityksen taloudellisesta vaikutuksesta, laski reippaasti finanssikriisin jälkeisen syvän taantuman aikana. Mistään teknologiasokista tuskin tältä osin on kuitenkaan kyse. Tuottavuuden heikkeneminen on luonteva seuraus talouden notkahduksesta. Enemmän kysymyksiä herättää se, että tuottavuuskasvu on pysynyt taantuman jälkeenkin vaisuna. Tässäkin edelleen finanssikriisin vaikutukset voivat näkyä mm. alhaisten investointien kautta.
Twitterissä joukko suomalaisia ekonomisteja kävivät viime viikolla vilkasta keskustelua heikosta tuottavuuden kasvusta, joka Suomen Pankin Juha Tarkan mukaan on ”aikamme tärkeimpiä taloustieteellisiä arvoituksia”
Vähän. Silti finanssikriisin ja tuottavuuskasvun ison pysähdyksen yhdenaikaisuus on aikamme tärkeimpiä taloustieteellisiä arvoituksia.
— Juha Tarkka (@JuhaTarkka) 25 september 2017
Kokonaistuottavuuden rajun laskun selittämiseksi sinällään pitkälti riittää, että selitämme miksi talous ylipäätänsä romahti.
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä miten vahvasti työvoiman tuottavuus heiluu talouden suhdanteiden mukana. Kun talous notkahtaa yritykset eivät ehdi vähentää työvoimaa samassa tahdissa jolloin tuotanto työtuntia kohden luontevasti laskee.
Tuon ilmiön ei kai kuitenkaan pitäisi näkyä oikein mitatussa TFP:ssä.
— juhana vartiainen (@filsdeproust) 26 september 2017
Vaikutus on (päinvastoin kun yllä väitetty) vielä voimakkaampi, jos tarkastelee kokonaistuottavuutta, eli huomioidaan kaikki tuotantopanokset, myös pääomakanta ja työvoiman laatu (koulutustaso). Nämä tekijät joustavat vielä hitaammin kuin työpanos.
Erot tuotantopanosten joustojen nopeudessa näkyy esimerkiksi siinä, että Yhdysvalloissa työvoiman tuottavuus nousi reippaasti romahdusvuonna 2009, kun kokonaistuottavuus sen sijaan yhä jatkoi laskuaan. Yritykset ehtivät reagoida 2008 iskeneeseen taantumaan vähentämällä työvoimaa, mikä nosti työvoiman tuottavuutta. Pääomakantaa ei pystytty vastaavasti vähentämään. Aikaisempina vuosina tehtyjä investointeja on vaikeata perua. Kokonaistuottavuuden kehitys oli siten vähemmän ruusuinen.
Kokonaistuottavuuden kasvun nähdään yleensä heijastavan teknologista kehitystä. On vaikea uskoa, että teknologinen osaaminen yhtäkkiä muutaman vuoden aikana olisi taantunut. Finanssikriisin jälkeinen romahdus siten lähinnä vahvistaa, että lyhyellä tähtäimellä teknologiakehityksen vaikutus jää helposti suhdanneheilahtelujen varjoon. Teknologisen kehityksen mittarina kokonaistuottavuus on järkevä ainoastaan, kun tarkastellaan pitkän aikavälin muutoksia.
Tuottavuuden pitäisi kuitenkin vastaavasti palautua, kun talous kääntyy takaisin kasvuun. Tuotantoa voidaan lisätä ottamalla käyttöön vajaakäytössä ollutta kapasiteettia, ilman tarvetta palkata henkilökuntaa tai investoida. Näin tapahtuikin Yhdysvalloissa 2010. Sen jälkeen tuottavuuden kasvu on kuitenkin pysynyt hyvin nihkeänä.
Vaikka talous ei kääntyisikään kasvuun etenkin työvoiman tuottavuus pitäisi kohtuullisen ripeästi palautua suhdanneluonteisesta notkahduksesta, kun yritykset ehtivät irtisanoa heikomman aktiviteetin myötä tarpeettomat työntekijät. Yhdysvalloissa tätä siis nähtiin jo 2009, mutta Suomessa vastaavaa palautumista ei olla nähty.
Tuottavuuden jatkuvalle heikolle kasvulle ei ole vaikeata löytää selityksiä. Ongelmana pikemmin on, että mahdollisia selityksiä on liikaa.
On esimerkiksi mahdollista, että teknologinen edistyminen on todellakin hidastunut täysin finanssikriisistä riippumatta, kuten mm Robert Gordon on argumentoinut. Tuottavuuskasvussa oli tilapäinen piristyminen vuosituhanteenvaihteen ympärillä, kun saatiin nauttia IT:n ja internetin tuomista tehostamishyötyjä ja nyt kasvu on jälleen hiipunut merkittävien mullistusten puutteessa. Tätä näkemystä tukee se, että tuottavuuskasvussa nähtiin hidastumista jo ennen finanssikriisiä ja talouden taantumaa.
Toisaalta finanssikriisin vaikutus voi yhä näkyä. Jatkunut epävarmuus ja rahoitushanojen kiristyminen on jarruttanut investointeja ja siten pääomakannan kasvua. Tämä näkyy suoraan yllä olevista kuvista siinä, että pääomakannan kontribuutio vuotuisen talouskasvuun arvioidaan supistuneen sekä USA:ssa että Suomessa noin puolella prosenttiyksiköllä. Tämän suoran negatiivisen vaikutuksen lisäksi, todennäköisesti investointien heikkous on myös vaikuttanut siihen missä määrin teknologista kehitystä on hyödynnetty ja siten myös kokonaistuottavuuden kasvuun. Kun on investoitu vähemmän, on todennäköisesti myös otettu vähemmän käyttöön uutta teknologia.
Mahdollinen selitys tuottavuuden heikkoon toipumiseen on myös finanssikriisin jälkeinen rakenteellinen muutos. Asuntorakentaminen on esimerkiksi Yhdysvalloissa yhä selkeästi alle kriisiä edeltävien huippujen. Rakennustoimintaan sidottu pääoma on siten ehkä edelleen vajaakäytössä. Entiset rakennustyöläiset ovat kenties työllistyneet toisilla aloilla, jossa niiden ammattiosaaminen on heikompaa ja tuottavuus siten alhaisempi. Öljyntuotannon kasvu on vaatinut uusia investointeja ja siten pääomakannan kasvua, vaikka vanhasta pääomakannasta osa on vajaakäytössä.
Tämän perusteella en vetäisi viime vuosien kehityksestä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä teknologisen edistymisen ripeydestä, tai tulevasta tuottavuuden kasvusta. Voidaan hyvin toivoa nopeampaa tuottavuuden nousua, etenkin jos saamme tavalla tai toisella tuottavat investoinnit nousuun.
Roger Wessman 
Erittäin tärkeää pohdintaa nyt.
Meillä finanssikriisin yhteyteen liittyy siis, kuten jo useasti todettu, muutama muukin ilmiö:
a) Nokian jälkeenjääminen matkapuhelinten konseptoinnissa ja teknologisessa kehittyneisyydessä johti näiden Nokia -puhelinten katteiden romahtamiseen kysynnän hiipuessa – Nokia oli kuitenkin vastannut aiika suurta osaa tuottavuuskehityksessämme siihen asti. Ja Nokian alihankintateolisuuden (Perlos, Elcoteq, Eimo, Aspocomp, Salcomp, Microcell, LK Products, JOT Automation, jne.) totaaliromahdus ja häviäminen maassamme oli myös yksi seuraus tästä kaikesta – jäljelle näistä jäi vain henkitoreissana olevia matalan katteen yksiköitä korkeintaan.
b) Aikakauslehtipaperin käytön vähentyminen ja hinnan romahtaminen (myös sellun käytön vähentyminen hetkellisesti ennen kartongin lisääntymistä), tehtaiden sulkemiset myös (mikä enemmänkin vaikutti siis toimeliaisuuteen, työllisyyteen ja kapasiteetin käyttöasteisiin) c) myös nimenomaan omakotirakentaminen vähentyi aika lailla liki pysyvästi.
d) Digitalisaatio alkoi todenteolla vaikuttaa yhteiskunnissa – myös Aasiassa ja kolmansissa maissa (joskus jopa ohi Suomen).
–> Eli yhtenä nimikkeenä vanhentunut ja tavanomaistunut rakenteeltaankin vanhanaikainen teollisuutemme, jota tehostamisista huolimatta harjoitettiin myös yhä vähemmän maassamme.
Toistan taas itseäni ja voi olla, että olen hakoteillä, MUTTA:
Mikäli jossakin maassa ajaudutaan tekemään globalisaation TAI jonkun/joidenkin kokonaisen alan murroksen, jne. takia erittäin matalan katteen ja lisäarvon tuotteita ja palveluita…… T&K:n ja muun uudistumis -investointipuutteen takia (jo pitkään jatkuneen siis)……., niin eikö tämä juuri vaikuta tuottavuuteen ??
Kun kalliin kustannustason maa tekee vanhentuneita matalan jalostusarvon ja katteen tuotteita ja palveluita ja tienaa näin nippa-nappa vaan työntekijöiden palkat ja raaka-ainehankinnat ja muut ostot (jos sitäkään), niin eikö silloin ko. maa ole juuri kuvatun ongelman kohteena? Kauppataseen alijäämäkin on jatkuva riesa.
Nyt, kun katsotaan esimerkiksi voimakkaasti hehkutettua Valmet Automotivea, niin senkin kohdalla on tilanne se, että yhtäkään MB:n komponenttia (kokoonpano-osaa) ei pystytä tekemään Suomessa, vaan Suomen lisäpanos MB -autojen tekemiseen on vain robotiikalla ja suomalaisella työllä aikaansaatu autonosien kokoonpanotyö,…mikä ei yleensä ole kovin korkeakatteista eli minun sanastossani kovin tuottavaa tehtäväaluetta. Siksi voimakkaasti kasvanut autojen vienti korreloituu täysin myös voimakkana kasvuna autonosien tuonnin yhteydessä ja tältä osin kauppataseen alijäämä jatkuu. Ja mikäli taas parannat nykytilanteesta tuottavuutta ko. tehtävässä ottaa päämies sen hedelmät itselleen hintaeroosion myötä liki kokonaan – sopimusvalmistajan rooli kaikissa teollisuuksissa on valitettavan huono. Sopimusvalmistus -liiketoiminta on yleensä kehittyneen talouden yhtiön alemman talouden yhtiötä kohtaan harjoittamaa siirtomaapolitiikkaa (rape and pillage).
Olisiko siis niin, että niin kauan kuin Suomessa harjoitetaan matalan katteen toimintaa – raaka-ainetuotantoa, bulkkituotantoa, alkutuotantoa, tavanomaisia vanhanaikaisia B-t-B -tuote tuotantoja, jne. – joissa hinnat ovat aina nuollut ja katteet huonot,…. niin kauan tuottavuutemme ei myöskään hevillä nouse,…ellei joku keksi jotakin täysin mullistavaa (tai korvaavaa) noihin nk. ikääntyneiden tuotteiden tekoprosesseihin tai jopa itse tuotteisiin????
Ja tämä kaikki kulminoitui sattumoisin myös Finanssikriisin yhteydessä, kun Kiinan ja Aasian voimakas kasvu (myös vanhojen ja tavanomaisten tuotteiden osalta) alkoi hidastua ja myös siksi, että Kiina ja Aasia alkoi tuottamaan aikaisemmin länsimaiden tuontiinkin perustuvia nyt itsekin tuottamiaan tuotteita ja hyödykkeitä enemmän siis itselleen myös. Kun kerran meidän opettamina niitä itsekin yhtä hyvin osasi jo tehdä. Ja tämä syvensi entisestään länsimaissa tehtävien vanhanaikaisten bulkki- ja B-to-B -tuotteiden katteita ja tuottavuutta (eli juuri Suomea). – Kun kerran länsimaissa (erityisesti Suomessa) ei panostettu uudistumiseen ja T&K:hon.
Osalla väestöä tavoitteellisuus ja kiinnostus uraan on heikentynyt. Lähes ilmaisten videopelien ja somen vuoksi sosiaaliturva tai vähäinen työnteko on houkuttelevampi valinta, etenkin nuorille miehille. Tämä vaikuttanee inhimillisen pääoman hyödyntämiseen ja kertymiseen.
http://blog.hse-econ.fi/?p=8023 https://scholar.princeton.edu/maguiar/publications/leisure-luxuries-and-labor-supply-young-men
Usein syytetään myös sääntelyn, byrokratian ja veroasteen kasvua siitä, että yritteliäisyys ja kehittäminen ovat vähemmän houkuttelevia tai työläämpiä. Vaikea tietää, miten paljon mikäkin näistä selittää.
Uberin kohtalo kertoo jotakin siitä, miten vaikea on edes valtavilla resursseilla tuoda käyttöön uutta teknologiaa, jonka kysyntä ja paremmuus monelle työntekijälle ja asiakkaalle ovat ilmeisiä. Enemmän erilaisten vaihtoehtojen kokeilua vaativat epävarmemmat keissit ovat lähes mahdottomia nykysääntelyllä, ellei teknologia satu olemaan oikeanlaista. Kaikkea pitäisi saada kokeilla ja käyttää, ellei ole melkein pakko kieltää juuri sitä.
Kiitos kommenteista,
Tage,
Aivan oikein. Jos, jossain maassa korkean tuottavuuden sektori (esim. matkapuhelinten valmistus) romahtaa, tämä vääjäämättä näkyy tilastoissa tuottavuuden putoamisena. Suomen kohdalla tällainen rakennemuutos on selkeästi osaselitys viimeisen vuosikymmenen huonoon kehitykseen.
Päätä tiiliseinään,
Passivoiva sosiaaliturva ja videopelit jarruttavat ehkä ensi sijaisesti talouskasvua supistamalla työpanoksen määrää mutta niillä voi varmasti, kuten sanot, olla vaikutusta tuottavuuden kasvuun. Myös innovaatioita estävä sääntely voi hidastaa tuottavuuden kasvua.
Haastavampaa on arvioida kuinka suuri vaikutus näillä on. Minulla on ainakin vaikea uskoa, että tuottavuuden kasvun viimeisen vuosikymmenen hidastuminen voidaan selittää näillä tekijöillä. Mitään rajua yleistä muutosta sosiaaliturvassa tai sääntelyssä ei tänä aikana ole tapahtunut.
Tagen kanssa olen samaa mieltä siitä, ettei tämä maa hevillä nouse, mutta raskaan metallin ja muun palvelutuotannon vienti näyttää jo orastavia toipumisen merkkejä.
Etenkin nuorten miesten yritteliäisyys videopelien kehittämisessä ja tuotteistamisessa ilahduttaa. Taitaa olla henkisen pääoman tuotto ja tuottavuus tapissaan Rovion, Remedyn, Next Gamesin ja SuperCellin omistajayrittäjillä.
Minua kiinnostaisi ymmärtää aivan tuottavuuden mittauksen perusteita. Tuottavuuden operationalisointina kai käytetään työn ja hyödykkeiden hintaa. Kun työpanoksen hinta laskee, todetaan tuottavuuden huonontuneen. Tehdyn työn arvo ei kuitenkaan alentunut, ainoastaan työn myyjän neuvotteluasema heikkeni. Tämä johtaa erheellisesti puhumaan korkean tuottavuuden ammateista jne. kun kysymys on vahvan neuvotteluaseman ammateista. Vastaavasti tietotekniikan vaikutus tuottavuuteen aliarvioidaan raskaasti, itse käytän apunani omaa tuottavuutta merkittävästi parantavaa tietotekniikkaa, jonka tuottavuusvaikutusta hintamekanismi ei tavoita. Pointtini tässä on varmaan se, että kun puhutaan tuottavuuden kasvusta/laskusta tarkoitetaan työn/hyödykkeiden hinnan nousua/laskua.
Kiitos pohdinnoista Pekka,
Tuottavuus perustuu tuotannon reaalisen arvojen muutoksen, joten pelkällä hinnan muutoksella ei pitäisi olla vaikutusta. Eli jos öljyn hinta laskee tai nousee sillä ei ole suoraan mitään vaikutusta öljyn tuottajien tuottavuuteen. Jos edelleen tuotetaan saman määrän ja laadun öljyä samoilla tuotantopanoksilla tuottavuus ei muutu.
Ongelmaksi käytännössä tule reaaliarvon muutoksen määritteleminen, kun tuotetut tuotteet muuttuvat. Esimerkiksi tänä vuonna myydään uusi kännykkämalli, joka on laadultaan parempi kuin viime vuoden, samaan hintaan kuin vanha malli viime vuonna. Laadun paraneminen on silloin periaatteessa reaaliarvon kasvua ja hintataso on laskenut (samalla hinnalla saa paremman kännykän). Haasteena tilastoviranomaiselle on eritellä kuinka suuri osa myynnin muutoksesta on tuotetun reaaliarvon nousua, ja mikä on hintatason laskua. Käytännössä laadun paranemista yleensä aliarvioidaan, jolloin myös tuottavuuden kasvua aliarvioidaan.
Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi ilmiö. Tuottavuuden kasvua on aliarvioitu niin kauan kuin tilastoja on tehty. On vaikea sanoa onko vääristymä kasvanut.
Tuottavuuden vertaileminen eri ammattien välillä on hyvin haastavaa. Palkkataso on kuitenkin hyvä lähtökohta. Toki esimerkiksi erilaiset kilpailun rajoitukset voivat aiheuttaa eroa palkkojen ja tuottavuuden välillä. Kuitenkin voidaan olettaa, että tuottavuus vaikuttaa neuvotteluvoimaan. Yritykset tuskin yleensä ovat valmiita maksamaan palkkaa, joka ylittää sen minkä lisäarvon työntekijä tuottaa.
Suuri kiitos vastauksesta. Erityisesti tuo viimeinen lause pitää ehdottomasti paikkansa kaikessa vaihdannassa: jos henkilön/yrityksen työn tulos voidaan myydä eteenpäin niin, että syntyy jaettavaa X euroa, on täysin rationaalista maksaa tuosta työstä korvauksena (lähes) tuo X euroa. Käytännössä työn teettäjää kuitenkin usemmiten kiinnostaa kilpailuttaa työn tekeminen, eli ostaa tuo X euron arvoinen työpanos mahdollisimman halpaan hintaan, eli maksimoida oma voitto. Tästä päästäänkin sitten alkuperäiseen kommenttiin. Jos suomalaisen teollisuustuotannon markkinahinta laskee esim kovemman kilpailun tuloksena, ei tuotannon arvo ole muuttunut miksikään (kuten tuossa öljyesimerkissä totesitkin), vain tuotannon myyjien ”hinnoitteluvoima” on heikentynyt. Kuitenkin väittäisin, että tuossa tilanteessa yleisesti puhuttaisiin teollisen tuotannon heikentyneestä tuottavuudesta. Samasta syystä myös (usein ilmaisen) tietotekniikan (googlen hakupalvelut, wikipedia, …) tuottama huikea tuottavuuslisä päätyy lopulta loppukuluttajien eduksi halvempina hintoina, eli BKT ei kasva. Hinta on siis varsinkin aineettomissa hyödykkeissä usein huono arvon mittari.