Entä Väyrysen malli?
Paavo Väyrynen kirjoittaa, että Wessman väistelee kun eilen siirryin keskustelemaan eurothinktankin mallista, sen sijaan että jatkaisin keskustelua hänen ehdotuksistaan. Syy tähän, oli että eurothinktankin malli yritti vastata niihin haasteisiin jota, olin nostanut Arvopaperi-kolumnissani esiin. Väyrysen ehdotelma ei mielestäni kaivannut paljon lisäkommentteja, koska sen ongelmat olivat niin ilmeisiä.
Väyrynen ehdotta blogissaan verrattain suoraviivaista siirtymistä eurosta markkaan, jossa talletukset, lainat, palkka ja eläkkeet konvertoidaan markoiksi. Valtion velka sen sijaan pysyisi euroissa. Valuuttakurssi olisi ensin 1:1:een euron kanssa, mutta myöhemmin markan annettaisiin heikentyä – mikä vaikuttaa olevan tärkein perustelu markan käyttöönotolle.
Kuten totesin, tämä ratkaisu tarkoittaa sellaisenaan ilmaisen lounaan tarjoamista kaikille valuuttaspekulanteille. Ensin taataan mahdollisuus vaihtaa markkoja euroon kurssilla 1:1, ja sen jälkeen aikomuksena on antaa markan heikentyä. Tämä tietysti kannustaa vaihtamaan markkoja euroon, mikä asettaa painetta markan ripeälle kelluttamiselle. Koska riskinä on, että markkaan siirtymistä seuraa välitön kellutus, tämä aiheuttaa talletuspakoa suomalaisista pankeista jo valmisteluvaiheessa.
Jos ei saada EKP:n kanssa sovittua siitä, että EKP rahoittaa talletuspakoa (mikä tässä tilanteessa lienee mahdotonta) oltaisiin pakotettuja asettamaan Kreikan tyylisiä talletusten nostorajoituksia. Paineet tähän syntyisi, jos viimeistään siinä vaiheessa kun eduskunta hyväksyisi ehdotuksen kansanäänestyksestä eurojäsenyydestä, kauan ennen kun itse siirtymää markkaan voisi tehdä, tai edes päätöstä siitä olisi tehty.
Väyrynen ei sano mitä tehtäisiin pankkien ulkomailta otetuille veloille. Jos uhkana olisi niiden konvertoituminen markoiksi, varmasti ulkomailta tuleva rahoitus ehtyisi tästä syystä. Jos nämä pankkien velat pidettäisiin euroissa ja niiden myöntämät lainat konvertoitaisiin markoiksi pankit olisivat taas ripeästi konkurssissa, jos markka heikkenisi. Siinäkin tapauksessa ulkomaiset rahoitushanat uhkaisivat sulkeutua pankeille.
Toki pankkeja voisi pääomittaa tavalliseen tyyliin veronmaksajien rahoilla. Se kuitenkin nostaisi Suomen valtion velkaa. Valtion velkaantuneisuusaste jo ilman tätä nousisi, jos markka heikkenisi kun euromääräisen velan arvo markoissa laskettuna nousisi. Kun nämä tulevaisuudennäkymät häämöttäisivät ei ole mitenkään poissuljettua, että valtiokin ajautuisi rahoituskriisiin ennen siirtymistä markkaan. Etenkin jos ulkomaiset sijoittajat epäilevät, että sittenkin valtion velkaakin tullaan konvertoimaan markoiksi.
Väyrynen huomauttaa, etten ole puhunut eurossa pysymisen kustannuksista. Niistä meidän välillä ei ole suurta erimielisyyttä. On todellakin hyvin mahdollista, kuten totesin kolumnissani, että euroero on pitkällä tähtäimellä parempi ratkaisu. Euroeron puoltaminen ei siten ole mielestäni järjetöntä.
Oma arvioni on kuitenkin, että euron hajottamisen välittömät kustannukset ovat niin suuria ja sen tuomat hyödyt niin kaukaisia ja epävarmoja, että en uskalla sitä suositella, vaan pikemmin pyrkisin tekemään eurosta mahdollisimman toimiva.
Pahimmassa tapauksessa tapahtuu kuten Kreikassa. Otetaan euroeroon liukumisen aiheuttamia kustannuksia ja lamautetaan rahoitusjärjestelmää, ja sitten viime hetkellä peräännytään kuilun partaalla ja päätetään pysyä eurossa.
Roger Wessman 
Eikös meillä ollut euroon siirryttäessä eurot ja markat rinnakkain käytössä kolmen vuoden ajan tilivaluuttoina ja käteisen osalta pari kuukautta, kiinteällä vaihtosuhteella 1:5,94573.? Eli tehdään sama järjestely eurosta markkaan siirryttäessä esim. kolmen vuoden siirtymäaikaa käyttäen. Vaihtosuhde eli muuntokerroin asioiden yksinkertaistamiseksi siirtymäaikana kiinteä 1:1.
Ulkomailta olevat velat ja saatavat jatkuvat tietysti euroina, dollareina, kruunuina tai mitä nyt sattuvat olemaan, siirtymäajan jälkeenkin. Niitä ei käsittääkseni voi muuttaa markkalainoiksi ilman vastapuolen suostumusta, eikä olisi tarvettakaan jos siirtymäaika käytetään hyväksi.
Siirtymäaikana näitä on mahdollista järjestellä tai vaikka suojata 1:1 kurssiin. Eli kysymys kaiketi kuuluu voisiko Suomen (Keskus)Pankki siirtymäaikana laskea liikkeelle euroja, jotta pankkijärjestelmä/yritykset/valtio jne. saisi vaihdettua markat euroiksi ja eurot markoiksi 1:1 kurssilla Suomen (Keskus)Pankissa. Tämä liikkeellelaskemisoikeus olisi ilmeisesti välttämätön, jotta uuden markan ja euron muuntosuhde 1:1 pysyisi vakaana siirtymäaikana.
Mitään takeita siitä, että Uusi Markka heikkenisi siirtymäajan jälkeen ei kenelläkään ole eli voisi vaikka vahvistua. Markka olisi kelluva (kuten Ruotsin kruunu) ja valuuttakurssin muutokset riippuisivat normaalisi Suomen talouden menestyksestä suhteessa muihin maihin.
Miten kävisi Suomen vastuille EKP:ssa, ERVV:ssä ja EVM:ssä? Tulisivatko maksuun, jäisivätkö takaukset ja vastuut olemaan vai vapautuisimmeko niistä?
Euron hinta Suomelle nyt verrattuna markassa pysymiseen:
– noin 100.000 ylimääräistä työtöntä
– BKT noin 10 % pienempi
– Valtion velka ainakin 30 miljardia euroa suurempi
– eurokriisin vastuut EKP:n taseriskit huomioiden yli 10 miljardia,
Arvion pohjana vertailu Ruotsiin niin, että markassa pysyen Suomella olisi kuitenkin mennyt selvästi Ruotsia huonommin.
”Mitään takeita siitä, että Uusi Markka heikkenisi siirtymäajan jälkeen ei kenelläkään ole eli voisi vaikka vahvistua. Markka olisi kelluva (kuten Ruotsin kruunu) ja valuuttakurssin muutokset riippuisivat normaalisi Suomen talouden menestyksestä suhteessa muihin maihin.”
Vesa, ainoa syy euroerolle olisi, että markka saataisiin heikkenemään. Mitä muuta kuviteltavissa olevaa syytä voi keksiä? Tukipaketit vai? Ne ovat täysin mitättömiä ongelmia liian suureen hintatasoomme (mukaan lukien työn hinta) verrattuna. Viittasit itse Ruotsiin; sen taloudella meni kriisissä paremmin käytännössä melkein täysin sen taikka, että sen valuutan arvo romahti ja vientikone hurahti täyteen käyntiin melko nopeasti. (Oli myös rakenteellisia etuja Suomeen nähden ja Ruotsi ei ollut myöskään niin riippuvainen muutamasta alasta kuin Suomi, eli kännyköistä ja metsäteollisuudesta, mutta nämä eivät liity mitenkään itse euroon.)
Valuuttaspekulaatio euroon siirryttäessä ei kannattanut, koska markan ja euron suhde aiottiin pitää samana kaikki kolme vuotta ja ne pari kuukautta, ja sen jälkeenkin niin kauan kuin markat ylipäänsä olivat euroihin vaihdettavissa (29.2.2012 asti). Talletuspako ei silloin ollut mikään vaara; erossa tai eroaikomuksessa tai edes eron vaarassa se olisi siis selviö juuri siitä edellä mainitusta syystä, että euroeron ainoa tarkoitus voisi olla devalvaatio tai markan kelluttaminen alaspäin.
Hei,
Kiitoksia analyysistä. Vie taas keskustelua eteenpäin!
Kuulostaa omituiselta tuo parin prosentin euro-markkasuhteesta huolehtiminen. Euromaat ovat keskimäärin aika huonossa kunnossa, juurikin euron vuoksi. Siksi Suomen huono kunto on keskimääräistä tasoa ja eipä se kovin suurta irtautumisprosenttia ansaitse. Pakonopeus olisi hallittavissa.
Valuuttamarkkinoilla prosenttivaihtelut kuuluvat pelin henkeen, jopa suurille valuutoille. Kansalaisaloitteessa eurosta Väyrynen toteaa:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
”Suomi on kärsinyt yhtenäisvaluutasta enemmän kuin muut kriisimaita tukeneet maat.
Alkuvaiheessa ongelmia aiheuttivat jyrkät vaihtelut euron ja dollarin välisessä vaihtokurssissa. Kun euroon siirryttiin, se devalvoitui dollariin nähden noin 50 prosentilla. Eurosta tuli Suomelle liian halpa valuutta, taloutemme ylikuumeni ja kustannustasomme kohosi voimakkaasti. Sitten euro revalvoitui sadalla prosentilla, jolloin kohonnut kustannustasomme ja liian vahva euro vaikeuttivat vientiämme. Vaikka kurssi sen jälkeen hieman aleni, euro on ollut Suomelle liian kallis valuutta.
Suomen tilanteen osoittaa havainnollisesti vertailu Ruotsiin. Kansantaloutemme ovat keskenään hyvin samankaltaiset. Ruotsilla on ollut oma valuutta, jonka kurssi on tarpeen mukaan vaihdellut. Talouskasvun ansiosta työllisyystilanne on säilynyt suhteellisen hyvänä ja julkinen talous on ollut hyvässä kunnossa. Kun Ruotsi ei ole euroalueessa, sen ei ole tarvinnut antaa taloudellista tukea kriisimaille. ”
Eli -50% ja +100%. Aika paljon dollari-euro on tuonut riskiä? Pitäisikö kilkutella kirkonkelloja systeemiriskin vuoksi? 🙂
Nykyeuro se vasta on spekulaatiokone 1:1 eurosuhteiden hajotessa tai kestäessä yllätyksenä:
Vuonna 2012 Kreikan PSI toi yli -50% nettonykyarvon leikkauksen, mutta vain yksityissijoittajille, ei toki esim. EKP:lle. Hienoa diskriminaatiota?
Vuonna 2015 mentiin toiseen suuntaan Kreikan Samuirai-bondilla, useiden miljoonien prosenttien vuositason tuottoa pukkaisi 🙂
http://www.zerohedge.com/news/2015-07-14/greece-just-gave-everyone-best-trade-opportunity-year
Lopuksi, tässä on linkki vuoden 2014 analyysiin ”Markan toinen tuleminen”, jossa ei ole povattu maanjäristystä vaan melko hallittua prosessia noin 7% lyhytaikaisella kurssiliikkeellä (kaukana -50% -> +100% veivauksista):
http://samimiettinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/166893-euron-tulevaisuus-markan-toinen-tuleminen
Panikoitiinkohan tällä tasolla muuten vuonna 1860 kun oli se markan ensimmäinen tuleminen? Snellman varmaan oli aivan hermoraunio, rupla-markkalimiitit paukkuivat ja maailmanloppu oli lähellä? 😉
http://www.libera.fi/blogi/kaksipaisen-kotkan-varjosta/
1860-juttu oli varmaan kieli poskella kirjoitettu, mutta huomautan silti, että silloin oltiin jalometallikannassa ja kiinteissä valuuttakursseissa, vähän kuten ERM II toimii, mutta vielä tiukemmin. Markka määriteltiin neljäsosaruplaksi, ja siinä oli hopeaa täsmälleen neljäsosa hopearuplan hopeamäärästä. Valuuttaspekulaatioilla ei ollut aihetta, kun Suomen markat saattoi tarvittaessa vaikka sulatuttaa hopeaksi ja viedä Venäjälle rupliksi lyötäväksi (tämä tietenkin olisi maksanut jonkun verran, mutta kun mahdollisuus oli olemassa, niin kenenkään ei tarvinnut edes ajatella tämän toteuttamista — siksi ruplan ja markan suhde pysyi vakaana 4:1).
Osittain juu kieli poskella kirjoitettu, mutta osoittaa että kyllä niitä valuuttaunionien hajoittamisia on harjoiteltu jopa Härmässä. Ei se niin vaikeaa tai ennenkuulumatonta ole.
1860-luku oli muuten kaikkea muuta kuin vakaa kiintekurssiympäristö, Venäjän Krimin sota vei uskoa ruplan arvoon ja aluksi juu vaihtokurssi oli 4 markkaa = 1 rupla mutta ei tuosta oikein tullut mitään joten mentiin Rothschildien lainalla hopeakantalinkkiin ja sitten myöhemmin kultakantaan ja vanhoille ruplasaataville ja veloille tehtiin varmasti paljonkin vaihtoveivauksia erinäköisillä kursseilla ja maksusopimuksilla.
Oma veikkaukseni on muuten että hopea/kultakantalinkki söi merkittävästi talouskasvupotentiaalia Suomelta 1800-luvun lopulla. On mielestäni huono idea sitoa kansantalouden kauppojen ja sopimusten reaalitaso satunnaiseen raaka-aineeseen.
On se myös huono idea sitoa ne johonkin sattumanvaraiseen vahvaan ulkoiseen talouteen kuten Saksaan. Jos kuitenkin sitoo, silloinkin maksuyksikön voi myöhemmin vaihtaa Lex Monetaella, ainakin oman valtion lain ja tuomioistuimen alaisissa sopimuksissa (olettaen että ulkomaiset valtiot eivät sotkeudu sisäpolitiikkaan ja -juridiikkaan.)
http://samimiettinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168402-nationalekonomi-for-jurister-ja-lex-monetae
Huom! Edellinen kommenttini juuttui moderaatioseulaan. Poistan linkit, ehkä niitä ei sallita?
Hei,
Kiitoksia analyysistä. Vie taas keskustelua eteenpäin!
Kuulostaa omituiselta tuo parin prosentin euro-markkasuhteesta huolehtiminen. Euromaat ovat keskimäärin aika huonossa kunnossa, juurikin euron vuoksi. Siksi Suomen huono kunto on keskimääräistä tasoa ja eipä se kovin suurta irtautumisprosenttia ansaitse. Pakonopeus olisi hallittavissa.
Valuuttamarkkinoilla prosenttivaihtelut kuuluvat pelin henkeen, jopa suurille valuutoille. Kansalaisaloitteessa eurosta Väyrynen toteaa:
”Suomi on kärsinyt yhtenäisvaluutasta enemmän kuin muut kriisimaita tukeneet maat.
Alkuvaiheessa ongelmia aiheuttivat jyrkät vaihtelut euron ja dollarin välisessä vaihtokurssissa. Kun euroon siirryttiin, se devalvoitui dollariin nähden noin 50 prosentilla. Eurosta tuli Suomelle liian halpa valuutta, taloutemme ylikuumeni ja kustannustasomme kohosi voimakkaasti. Sitten euro revalvoitui sadalla prosentilla, jolloin kohonnut kustannustasomme ja liian vahva euro vaikeuttivat vientiämme. Vaikka kurssi sen jälkeen hieman aleni, euro on ollut Suomelle liian kallis valuutta.
Suomen tilanteen osoittaa havainnollisesti vertailu Ruotsiin. Kansantaloutemme ovat keskenään hyvin samankaltaiset. Ruotsilla on ollut oma valuutta, jonka kurssi on tarpeen mukaan vaihdellut. Talouskasvun ansiosta työllisyystilanne on säilynyt suhteellisen hyvänä ja julkinen talous on ollut hyvässä kunnossa. Kun Ruotsi ei ole euroalueessa, sen ei ole tarvinnut antaa taloudellista tukea kriisimaille. ”
Eli -50% ja +100%. Aika paljon dollari-euro on tuonut riskiä? Pitäisikö kilkutella kirkonkelloja systeemiriskin vuoksi? 🙂
Nykyeuro se vasta on spekulaatiokone 1:1 eurosuhteiden hajotessa tai kestäessä yllätyksenä:
Vuonna 2012 Kreikan PSI toi yli -50% nettonykyarvon leikkauksen, mutta vain yksityissijoittajille, ei toki esim. EKP:lle. Hienoa diskriminaatiota?
Vuonna 2015 mentiin toiseen suuntaan Kreikan Samuirai-bondilla, useiden miljoonien prosenttien vuositason tuottoa tuli, koska Kreikka päättikin maksaa japanilaisille yksityissijoittajille vaikka oli juuri jättänyt maksamatta IMF:lle SDR-korivaluutassa. (SDR-korivaluutta muuten toimii kuin korieuro, ja ihan hyvin toimii, joka antaa myös uskoa siihen että ECUXIT toimii myös).
Sivuhuomiona, nythän Kreikassa toimitaan jopa barter-vaihdantataloudella kun euro ei toimi ja kaksoivaluuttaa ei ole. Se se vasta markkinaspekulaatioaltis järjestelmä onkun kaikki hinnat on rikki.
Lopuksi, tässä on linkki (poistettu, mutta googlaamalla löytyy) vuoden 2014 analyysiin ”Markan toinen tuleminen”, jossa ei ole povattu maanjäristystä vaan melko hallittua prosessia noin 7% lyhytaikaisella kurssiliikkeellä (kaukana -50% -> +100% veivauksista)
Panikoitiinkohan tällä tasolla muuten vuonna 1860 kun oli se markan ensimmäinen tuleminen? Snellman varmaan oli aivan hermoraunio, rupla-markkalimiitit paukkuivat ja maailmanloppu oli lähellä? 😉
(Googlaa Libera ja kaksipäisen kotkan varjosta)
(Huom. tosiaan testi mahdollisen linkkieston vuoksi)
Kiitos jälleen kommenteista,
Siirtyminen eurosta kansalliseen valuttaan tekee hankalaksi se, että tulevan valuuttakurssiliikkeen suunta näyttää selvältä, ei niinkään liikkeen suuruus. Kelluvien valuuttakurssin tapauksessa kurssi reagoi heti ja pitää ostot ja myynnit tasapainossa. Nettomääräisiä pääomaliikkeitä ei tapahdu. Kiinteän, mutta mahdollisesti muuttuvan, valuuttakurssin tapauksessa paineet purkautuvat sen sijaan pääomaliikkeinä.
Kiinteiden valuuttakurssien tapauksessa pääomaliikkeitä voi toki tasapainottaa korkojen nousu, joka kompensoi odotetun valuutan heikkenemisen vaikutuksen. Jos vuoden sisällä odotetaan kymmenen prosentin valuutan heikkenemistä vaaditaan kuitenkin kymmenen prosentin korkeampaa korkoa kompensoimaan odotettua valuuttaliikettä. Korkojen raju nousu ei välttämättä vakauta tilannetta, koska se syventää talouden ahdinkoa ja siten entisestään vahvistaa uskoa tarpeesta heikentää valuuttaa ja huolta velallisten maksukyvystä.
Kansalliseen valuuttaan siirtyminen olisi siten helpointa tehdä tilanteessa, jossa ei olisi selvää vahvistuuko vai heikentyykö valuutta suhteessa euroon. Eli irtautumista on helpointa tehdä tilanteessa, jossa maalla ei ole akuuttia tarvetta irtautua.
Jos argumentoitte, kuten Paavo Väyrynen, että euro nyt on suuri jarru Suomen taloudelle, se tarkoittaa, että paineet ovat markan merkittävään heikkenemiseen. Ei voi samalla argumentoida, että markan kurssilla ei ole suurta korjaustarvetta, ja että eurosta irtautuessa saataisiin suuri piristysruiske talouteen kun markka devalvoituu.
Tässä tilanteessa on minusta selvää, että Suomen irtautumien eurosta tulkittaisiin haluna devalvoida. Onhan niin hallitus linjannut tarpeesta parantaa kilpailukykyä, että kansainvälisessä lehdistössä Suomea nostettu esiin maana, jonka eurojäsenyys estää devalvaation.
Vaikka Suomen talouden tilanne ei ole niin kriittinen, että se oikeuttaisi täydelliseen paniikkiin, markkinoilla on tapana yli reagoida kun sijoittajien lauma lähtee liikkeelle.
WordPressillä todellakin on spammifiltteri joka pysäyttää kirjoitukset joissa useita linkkejä. Eli jos ei halua odottaa, että manuaalisesti hyväksyn kommentin kannattaa laittaa vain yksi linkki per kommentti.
”Kiinteän, mutta mahdollisesti muuttuvan, valuuttakurssin tapauksessa paineet purkautuvat sen sijaan pääomaliikkeinä.”
Hyvänä esimerkkinä tästä oli Sveitsin tammikuinen päätös päästää frangi kellumaan euron suhteen myös ylöspäin. (Alaspäin kelluminenhan oli sallittua, mutta sitä ei juuri tapahtunut.) Jos SNB olisi ilmoittanutkin vaikka yhtä pankkipäivääkin aikaisemmin, että tämä tapahtuu sinä-ja-sinä päivänä, frangiin olisi virrannut satoja miljardeja euroja välittömästi — en olisi ihmetellyt, vaikka tuhatkin. Olihan selvää, ettei frangi ollut heikkenemässä, kun se kerran jo sai heikentyä, mutta niin ei ollut käynyt, joten ainoa mahdollinen suunta oli vahvistuminen. Toisin sanoen SNB olisi tarjonnut spekulanteille täysin ilmaisen lounaan — miksi olla ottamatta sitä vastaan? Siksi kaiken piti tulla yllätyksenä, ja sitten tulikin.
Kiitoksia. En toki halua spämmätä, pitääpä rajoittaa linkkejä!
Nyt kyllä aivan liikaa murehditte parin prosentin liikeen tuomasta voitosta tai tappiosta. Sveitsin setelirahoitusperusteisen pegin rikkominen on itseasiassa hyvä esimerkki. Frangi vahvistui kymmeniä prosentteja 1,2-tasosta hiukan alle 1-tason ja sitten heikkeni noin 1,05-tasolle.
Loppuiko elämä ja kaatuivatko sveitsiläiset pankit massoittain?
Roger esittää ihan houkuttelevan päättelyketjun eli
A) vahvojen maiden ei kannata erota eurosta, koska ne saavat manipulointietua keinotekoisen heikosta eurosta verrattuna omaan valuuttaan
Näitä maita on Saksa, Luxemburg
B neutraalien maiden ei kannata erota eurosta, koska he eivät saa heikompaa valuuttaa
Näitä maita on Suomi, Hollanti, Itävalta
C) heikkojen maiden ei kannata erota eurosta, koska heikkoon valuuttaan vaihtaminen aiheuttaa ainakin väliaikaisia tappioita joillekin osapuolille
Hmm.. eli vaikka motiivit ovat täysin erilaiset, aina löytyy tekosyy. Toisaalta voidaan sanoa että Roger sinun mielestäsi ryhmän A olisi ylivoimaisesti helpoin erota eurosta. Saksan D-markkailmoitus aiheuttaisi pääomavyöryn Saksaan ilmeisesti Saksaan ennen 1:1 kiinnityksen rikkomista. Kaipa se johonkin sijoitettaisiin. Toisaalta pääomavyöryä vetäytyisi varmaan D-markan vahvistuessa ja puhkoessa kuplia? Toisaalta, kuten Sveitsin analyysi yllä, eipä se vyöry ja vellonta nyt niin kauheata ollut. Saksa ja Sveitsi ovat hyvin samanlaisia merkantilistisia talouksia:
http://samimiettinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113136-sveitsin-rahapainon-vaikutukset-suomeen
No tästä houkuttelevan status quo-myönteisestä analyysistä voidaan siirtyä hiukan tarkemaankin analyysiin.
Omasta valuutasta hyötyy mm. näin
1) Alkuperäinen hinnoitteluvirhe euroon nähden korjautuu kertarysäyksellä. Tällä on tosiaan jotain arvoa
2) Epäsystemaattisten sokkien iskiessä, kelluva valuutta suojaa omaa kansantaloutta erittäin tehokkaasti ja reilusti. Ylikansallinen valuutta voi jopa turvasatamana vahvistua. Tämä aiheuttaa välitöntä tuotantokuilua kun kapasiteettia suljetaan väärän kustannusrakenteen vuoksi
3) Investoinnit vähenevät, koska sijoittajat tietävät että kapasiteetti vähenee epäsysteemisten sokkien aikana, miksi sijoittaa tällaiseen maahan kiinteätä kapaisteettia ja työvoimaa. Mielummin kannattaa mennä Puolaan tai Ruotsiin
4) Kotimainen kysyntä ohjautuu oman kansantalouden ulkopuolelle, jossa sama valuutta käy. Epäsymmetristen sokin tullessa ulkomainen tuonti on jopa halvempaa kohtien 2 ja 3 johdosta. Omassa kelluvassa valuutassa kotimaisen tarjonnan kilpailukyky pysyy omassa valuutassa mitattuna samana ja ulkomaisen kilpailun heikkenee väliaikaisesti. Oma valuutta on kuin koko kansantalouden laajuinen lounasseteli, se pitää käyttää oman kansantalouden alueella tai vaihtaa pois toisen maan ”lonariin” fx-markkinoilla. Euro on kökkölounari. 🙂
5) Nousukaudella ylöspäin kelluva vahvistuva valuutta toimii päinvastoin ja hillitsee kotimaista kuplaantumista
Sami,
Ymmärsit minut väärin. Nimenomaan ryhmällä B on helpoin erota.
Ryhmä A:n (Saksan) kohdalla spekulatiiviset pääomaliikkeet ovat ongelma, koska spekulantit saavat saatavia Saksasta ja Bundesbank saa vastineeksi euromääräisiä saatavia muilta euromailta joiden arvo on varsin kyseenalainen jos euro romahtaa.
Sveitsin keskuspankkikin tekisi suuria tappioita, jos eurojärjestelmä täysin romahtaisi ja eurosaatavat tulisivat arvottomiksi. Sveitsin keskuspankki on kuitenkin diversifioinut saataviaan – mikä tietysti voisi olla Bundesbankillekin ratkaisu, Mielenkiintoista miettiä mitä tapahtuisi jos Buba alkaisi ostamaan yhdysvaltalaisia arvopapereita.
Mutta toki ryhmä A:n (ja Sveitsin) ongelmat ovat luksusongelmia verrattuna ryhmä C:hen.
Oman valuutan hyödyistä muu kun mahdollisuus pitää valuutta talouden kannalta oikealla tasolla – ja siihen liittyen sopeuttaa korkoja talouden tilan mukaan – ovat verrattain vähäpätöisiä. Vastaavan kokoluokan hyötyjä on myös yhteisestä valuutasta; mm pienemmät valuutanvaihtokustannukset, helpompi hintavertailtavuus kotimaisten ja ulkomaisten tuotteiden välillä. Itse asiassa kohta 4 on haitta ei hyöty, kansantalouden tehokkuus heikkenee kun oma valuutta muodostaa kilpailusuojan.
Eli jos valuutta on suurin piirtein oikealla tasolla välitön hyöty euroerosta on aika pieni. Eron perustelu on lähinnä varautuminen seuraavaan häiriöön, jossa olisi tarvetta muuttaa valuuttakurssia.
Kruunun romahdusta Ruotsin talouden menestyksen selittäjänä ei kannata liioitella. Toki kruunu erittäin voimakkaasti heiluen heikkeni enimmillään noin 20% pariksi vuodeksi kevät 2008 – kevät 2010, mutta vahvistui sen jälkeen 2011-2013 vahvemmaksi kuin ennen finanssikriisiä. Tällä hetkellä kruunu on hyvin lähellä viimeisen 10 vuoden keskiarvoa sekä kurssitasoa ennen finanssikriisiä eli SEK/EUR noin 9,5.
Niinpä luulen, että Ruotsin menestyksen takana on enemmänkin monet muut seikat kuin valuuttakurssit, eli mm. paljon Suomea onnistuneempi finanssipolitiikka, työmarkkinoiden uudistukset ym. muut kilpailukykyyn ja esim. ulkomaan kaupan vaihtosuhteeseen vaikuttavat seikat. Sama koskee montaa muutakin euron ulkopuolella olevaa maata eli Britanniaa, Tanskaa, Norjaa ja vaikkapa Sveitsiä. Euron ulkopuolella on pärjätty paremmin.
Toki uuden markan devalvoituminen olisi suotuisaa Suomelle, mutta kuten todettu niin kelluvan valuutan kurssi määräytyy pitkälti markinoilla, eikä Suomi pystyisi uudessa tilanteessa pakottamaan markkaansa kovin heikoksi pitkäksi aikaa. Taloudellinen menestyksemme suhteessa muuhun Eurooppaan ja maailmaan määräisi kurssitason.
No mitä muita hyötyjä mahdollisen devalvaation lisäksi sitten saisimme euroerosta? Tässä listaa, pieniä ja isoja asioita, joiden yhteisvaikutus saattaisi olla merkittävä:
– itsenäinen rahapolitiikka. Ruotsi on agressiivisesti käyttänyt korkoasetta ja ilmeisen menestyksekkäästi.
– itsenäisempi finanssipolitiikka
– Suomen ja suomalaisten asettaminen etusijalla. Nyt liian monta vuotta etusijalla on ollut euron, saksalaisten ja ranskalaisten pankkien, Kreikan sekä euro-/EU-fanaattisten poliitikkojen kasvojen pelastaminen erittäin kalliilla hinnalla.
– irti kriisimaiden tukemisesta. Jos Suomi vapautuisi tukipaketeista tarvitsematta maksaa senttiäkään olemassa olevista ja mahdollisesti tulevista vastuista, niin jo pelkästään tämä riittää minulle perusteeksi irtautua eurosta, puhutaan kuitenkin ainakin 10 miljardin euron hyödystä. EKP:n Target-2 positioiden todellista nykyriskiä Suomelle en osaa arvioida. Kaikkinensa Suomen riskit (vakausmekanismit, EKP) euroon liittyen ovat kymmeniä miljardeja.
– irtipääsy euroalueen kaoottisen tilanteen aiheuttamasta epävarmuudesta. Taloudellisten toimijoidemme eli lähinnä yritysten investointipäätöksiä olisi helpompi tehdä, kun spekulaatiot euron tulevaisuudesta Suomen osalta loppuisivat. Toki euroalueen menestys heijastuisi edelleen Suomen taloudelliseen kasvuun..
– euron ulkopuolella voisimme neuvotella itsellemme paremman diilin ja jopa päästä irti nettomaksajan roolista EU:ssa (vrt. mm. Britannia, Ruotsi)
– saisimme itsemme irti EU-liittovaltiointoilijoista ja tekeillä olevasta tulonsiirtounionista. Euron ulkopuolella, mutta EU:n jäsenenä emme toivottavasti olisi mukana tuhoontuomitussa liittovaltiohankkeessa. En siis usko eurooppalaisen liittovaltion kestävyyteen pätkääkään.
– maamme johtajien ajankäytttö Suomen asioiden hoitamiseen. Nyt viisi (5!) vuotta on pääosa ajankäytöstä kohdistunut Kreikkaan ja eurokriisiin. Ja millä lopputuloksella!!!
Itse en pidä omaa markkaa Suomelle välttämättä parhaana vaihtoehtona. Suomelle luontevin (historia, talouden rakenne, kulttuuri jne.) valtioliitto tai jopa liittovaltio olisi Pohjoismainen kokonaisuus. Eli Ruotsi, Norja, Tanska ja Suomi (miksei myös Islanti) samaan valuuttaan, olkoon sen nimi sitten kruunu tai vaikka plootu. Samalla sitten irti EU:sta, jos jäsenyysehtoja ei saada selvästi nykyistä paremmiksi.
Sami, Sveitsin frangin de facto revalvoinnista ei tullut suuria tappioita muille kuin Sveitsin keskuspankille (valuuttavarannon arvon alenemisena frangeissa mitattuna), frangin shorttaajille (joita oli paljon, koska SNB:hen luotettiin ja vaikkapa Saksankin korot olivat ja ovat Svetsiä korkeammat, joten tämä tarjosi carry trade -mahdollisuuden) ja eräille jälkimmäisille vivutettua shorttaamista tarjoaville sijoituspalveluyhtiöille. Maailma ei loppunut, olet aivan oikeassa. (Eikä se loppunut vuosien 2010-2012 eurokriisin jälkeenkään eikä myöskään nyt tämänvuotisen Kreikan kriisin uusintanäytöksen jälkeen.) Mutta syy isommilta ongelmilta välttymiseen oli, että (A) frangi ja euro olivat jo valmiiksi eri valuuttoja ja (B) että juttu toteutettiin yllätyksenä ilman mitään varoitusaikaa.
Edelleen väitän, että seuraukset olisivat olleet huomattavasti merkittävämmät, jos välissä olisi ollut yksikin pankkipäivä. En voi todistaa väitettäni, koska niin ei ollut, mutta Kreikassa näimme, mitä epävarmuus tai varmuus saa aikaan, kun on mahdollisesti tapahtumassa jotain, jonka seuraukset ja tarkoitukset ovat selviä. Kreikassa, samoin kuin Suomessa, seuraus olisi uuden valuutan heikkeneminen ja tarkoitus vyönkiristyspolitiikan hillitseminen — Kreikassa toki seuraukset toteutuisivat paljon suuremmassa mittakaavassa kuin Suomessa, vaikka edellinen on nimelliseltä BKT:ltään pienempi talous ja PPP:llä mitattuna isompi, mutta samaa kertaluokkaa kumminkin.
Vesa
Britannian vaihtotasealijäämä on 5 % bkt:sta, että ei siellä aivan liekeissä olla, mutta niin kauan kun punnalle löytyy kysyntä, niin ei ole väliä, joka ei tosin olisi mahdollista eurossa, sillä silloin Britit eivät voisi määrätä korkonsa suuruutta.
Tanskan vähän yli 0 % bkt kasvu ei mielestäni kerro siitä, että Tanska olisi liekeissä euro sidonnaisuutensa kanssa. Tanska ei käytännössä ole euron ulkopuolella.
Suomi voi pakottaa markan, niin alas kuin tahtoo, mutta siinä ei vain olisi mitään järkeä, kun mm. öljyä varten markat tarvitsee vaihtaa. En myöskään näkisi sitä, että ”saat” tehdä mahdollissimman paljon töitä hyvänä asiana, vaan sitä, että saat mahdollisimman paljon kaikkea. Tätähän Yhdysvallat on käyttänyt parikymmnetä vuotta, kun se on vain printannut rahaa ja ostanut kaikkea kivaa. Ei orjatkaan Jenkkilässä pitäneet varallisuutena sitä, että saivat mahdollisimman paljon tehdä töitä, niin miksi meidän pitäisi pitää itseisarvona sitä, että vientiyritykset tahkovat rahaa meidän selkänahoista. Ongelma on EU:n laajuinen kysyntäonglelma – saakelin yhteiskuntasopimus ja hölmöt päättäjät.
Olen Wessmanin kannsa ainakin osittain samaa mieltä.
Itse näkisin, että markkaan siirtyminen A mahdollistaa keskuspankkirahoituksen ja elvyttämisen B mahdollistaa ulkoisen devalvaation. A aiheuttaa B:n, mutta tarjoaa minulle shorttimahdollisuuden, joten devalvoisin markan n. 1,10 euroksi ja antaisin markan tämän jälkeen kellua. Tanskan kruunun kaltainen sitominen olisi aivan idioottimaista. Kelluva valuutta on ainut järkevä vaihtoehto, kun alkuryminästä on selvitty.
Ja ne velkakirjat vaihdetaan kanssa markoiksi. Sanoo Englannin laki mitä lystää, niin näin on näreet.
Ei tässä kuitenkaan mihinkään valtavaan markan devalvoitumiseen ole mahdollisuuksia vielä. Toisin on silloin, jos Suomi vielä pitkäänkin kiikkuu tässä Saksan euroveneessä ja velkaantuu yli äyräiden, niin tämän jälkeen olemme lirissä koko saakelin sakki.
Väyrynen provosoi sinua ja muita ”akateemikkoja” ajattelemaan – mahtava kaveri, ei voi kuin rakastaa. Pitäisi ehkä muuttaa kirjat talvihuvilalleni, että pääsen äänestämään tätä kaikkien poromiesten sankaria, vaikka ei sen puoleen, ihan hyvin Anderssonkin vetää…
Tässä tarvitaan lakiasiantuntijoita kertomaan, että mitkä asiat ovat mitenkin laittomia ja miten näihin pikku ongelmiin vastattaisiin, pelkät ekonomit eivät riitä ratkaisemaan tätä ongelmaa.
…siis tarkoitin, että euro on n. 1.10 markkaa eur\fim 1.10, eli n. sama kuin eur\usd parhaillaan.
Tähän hyvin mielenkiintoiseen keskusteluun ( oli todella mielenkiintoisia pointteja). Jää vaan miettimään, ketä/mitä se ( aika todellinen vaihtoehto) markan arvo tulisi hyödyntämään? Jos miettii Suomen yrityskantaa, niiden kulurakenteita, raaka-aine tarpeita jne, niin mikä olisi todellisuudessa se % määrä, jotka tästä aidosti hyötyisi. Itse uskon, että suurin osa yrityksistä, ja kuluttajista markan devalvaatio iskisi vyön alle. Puuteollisuus ehkä ainoa hyötyjä?
Koska kukaan ei ole profeetta omalla maallaan, laitanpa tähän vuodelta 2012 JP Morganin analyysin, joka pohtii silloista Suomen naurettavan suurta 77 miljardin tasoista TARGET2-saatavaa ja Suomen euroeroa.
JP Morgan näki eron aika helppona ja silloin olisi tullut noin 2% revalvaatiokin. Hieman outo tulkinta oli että TARGET2 olisi voinut aiheuttaa jopa 50 miljardin loven NIIP:iin. Sehän ei näyttäisi olevan totta, nythän NIIP on suunnilleen nolla kun Suomen TARGET2 on tippunut 22 miljardin euron tasolle.
Artikkelissa on myös hyvää statistiikkaa, kuulemma 93% valtion bondeista menee Suomen lain alla, joten Lex Monetaella vaihto markkoihin onnistuisi ilman isoa itkua: ”So in a Finnish exit, these public sector liabilities will likely be redenominated to the new Finnish Markka. Assuming that the new Finnish Markka appreciates post exit, those banks that are holders of Finnish assets under local law are likely to gain. Claims under internationallaw are likely to remain denominated in euros.”
LinkkI: Finland will not hang itself to the euro at any cost…
http://ftalphaville.ft.com/2012/07/20/1091091/finland-will-not-hang-itself-to-the-euro-at-any-cost/
Suomen irrottaminen eurosysteemistä neutraalina ”B-kategorian” maana lienee siis suhteellisesti melko kivutonta vieläkin, varsinkin jos otetaan Grexit ensin tabunrikkojana ja sitten vedotaan pohjoismaiseen yhteistyöhön EU:n sisällä syynä ”syventää EU:n pohjoista ulottuvuutta” 🙂
Sami, oikeasti argumentoit perin hyvin Suomen euroeron kivuttomuudesta ja maamme kuulumisesta aiemmin mainittuun ”B-kategoriaan”. Silti näkisin, ettei meidän kannata olla ainakaan se tabunrikkoja, eli vasta sitten harkitaan juttua, jos Grexit toteutuu. Loputon surkeus on tässä tapauksessa minusta parempi kuin äärimmäisen surkea loppu, koska jos euroalue hajoaa kokonaan ketjureaktiona, niin silloin seuraa todennäköisesti käsittämätön taloudellinen sekasorto, josta eivät hyödy ketkään muut kuin lakimiehet. Ja jos Suomi ensimmäisenä eroaa eurosta (ja perussopimukset rikkomalla samalla todennäköisesti EU:sta), aletaan heti pohtia kuka on seuraava ”B-maa” ja pääomat alkavat liikkua jälleen rajusti tuottaen itseään toistavan noidankehän, joka voi hajottaa koko euroalueen.
Toisaalta en näe mitään syytä erota, jos emme halua devalvoida tai kelluttaa valuuttaa alaspäin, eli pääomapaon estämiseksi tässä pitäisi käydä melkoinen informaatiosota jonkin muun syyn puolesta, vaikka väittää, että tukipaketit tulevat meille liian kalliiksi (mikä on minusta ihan älytön väite, jos vertaa julkisen sektorin tuloja vaikka päivä- tai viikkotasolla meidän osuuteemme tukipaketeista — mutta olen kyllä mukana valehtelemassa, jos euroeroa oikeasti aletaan suunnittelemaan! Samalla kun tietenkin itse siirrän rahojani Saksaan).
Kiitoksia. En näe itsekään sellaista skenaariota mahdollisena että Suomi yksin ja ensimmäisenä jättäisi euron. Eipä meillä sellaiseen ole poliittista tukea tai kansallisrohkeutta. Turha sitä siis on liikaa murehtia.
Kreikan euroeron todennäköisyys taas on melko suuri, lähinnä koska Kreikan pankkijärjestelmä on lähes täysin konkurssissa eikä mielestnäni sen pääomittaminen enää onnistu ainakaan ilman järjettömän suuria siirtoja muiden euromaiden veronmaksajilta. Koska vieraan maan pankkitukeminen on varsin epäsuosittua, en jaksa uskoa että tähän lähdetään, varsinkin kun vaikuttaa että lisäksi IMF ja EKP pitäisi maksaa ulos.
Jos siis Kreikka jättää euron, ovi on auki muillekin maille. Silloin luulen että olisi melko luontevaa löytää vaikkapa Italia, Espanja, Hollanti, Viro ja Suomi samalta puolelta pöytää miettimässä yhteishyppyä. Itse kyllä olisin todella onnellinen jos saataisiin GREXIT ja sitten ECUXIT kuten tässä toivoin:
http://samimiettinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/190387-ensin-grexit-sitten-ecuxit
Velansiirtounionin miljariden pienuudesta olen kyllä eri mieltä. Mielestäni euro ei toimi ilman velansiirtojakaan ja kun päälle lataa velansiirtounionin älyttömät maksut mm. juurikin Kreikan pankkien toivottomaan pääomittamiseen, ei koko touhussa ole paljon järkeä ei velallisille eikä velkojille eikä ainakaan syyttömille pienille Pohjoismaille.
Parempi olisi silloin hakeutua omaan viiteryhmään muiden Pohjoismaiden joukkoon.
Tässä vaiheessa tälle ei ole mitään kiirettä. Kiire tulee silloin kun aletaan hyväksymään euroliittovaltion pysyviä palikoita sillä tasolla että niistä on vaikea peruuttaa ulos tai järjestää kansanäänestystä.
Onneksi on Kreikka. Se pakottaa miettimään tulevaisuutta jo nyt, koska Kreikan ongelmanratkaisusta voidaan päätellä minkälaiseen euroliittovaltioon ollaan menossa ja kuka maksaa siitä kumpuavat ongelmat. Jos visio ratkaisuista ei miellytä, varmaankin kaikissa euromaissa alkaa Plan B pohdinta, ja sitten maat löytävät toisensa myös näissä suunnitelmissa.
”Oma arvioni on kuitenkin, että euron hajottamisen välittömät kustannukset ovat niin suuria ja sen tuomat hyödyt niin kaukaisia ja epävarmoja, että en uskalla sitä suositella, vaan pikemmin pyrkisin tekemään eurosta mahdollisimman toimiva.”
Myönnän että joskus itsekin ajattelen, että olisi kiva jos euro olisi toimivampi. Jos olisi vaikka 5%:n hintatasotavoite, joka sallisi 2:ssa vuodessa lähes 10%:n sopeutuksen ongelmien ilmaantuessa. Mutta valitettavasti tämä maailma, jossa elämme, on täysin totta. Euro on uusi kultakanta ja kansakuntien vankila. Tämä on nyt kuitenkin tien pää. Saksa ei luovu euron deflatorisesta olemuksesta, koska se on hakattu kiveen.
Euro on Bretton Woods -aikakauden tuote, muinaisen maailman hirviö. Se ei sovi tähän aikaan eikä markkinatalouteen, jossa valuuttojen arvo ei voi olla mielivaltainen. Ainoa keino tehdä siitä oikeasti toimiva ja tähän aikaan kuuluva, olisi liittovaltio. Koska se on mahdotonta, on nähdäkseni rationaalista pohtia mikä olisi optimaalinen tapa purkaa euro ja sitten suositella sitä.
Mikko-Ville, puhut liiankin totta. Euro ON uusi kultakanta ja Saksan inflaatiomörönpelkofetissi on sen suurimpia ongelmia. Minä itse olen aina, tähän mennessä aina, kannattanut liittovaltiota ja pitänyt euroa ilman sitä tyhmänä ideana, jota ei kuitenkaan voi juuri nyt peruuttaa, jos liittovaltiosuuntaa ei tarpeeksi moni muu kannata (demokraattisestihan tässä pitää toimia). Kansainvälinen rahoitusjärjestelmä on suuren taantuman jälkeen edelleen liian hauras sille, että 20% tjsp. maailman arvopapereista yhtäkkiä menettää perusyksikkönsä, joka muuttuu joksikin koriksi tai jaetaan palasiksi kansallisia valuuttoja tai jotain. Mutta parempiakin aikoja tulee. Aina. Minusta olisi vielä rationaalisempaa pohtia sen lisäksi, mikä on optimaalinen tapa purkaa euro, odottaa ihan rauhassa tätä aikaa. Siis löytää myös optimaalinen aika eikä vain optimaalinen tapa.
Kiitos jälleen kommenteista,
Kuten aikaisemmin olen todennut, järkevästi voi perustella että pitäisi pyrkiä hajottamaan euroa. En lähde siten inttämään vastaan, vaikka oma arvioni on toinen.
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että jos euroa lähtee hajottamaan on syytä miettiä optimaalinen tapa ja ajankohta. Vaikka arvioi, että euron säilyttämisen kustannukset on hajottamisen kustannuksia pienemmät, on syytä pitää mielessä, että hajottamisen kustannukset voivat olla hyvin merkittäviä. Ainoastaan jos me realistisesti pohdimme kustannuksia, voimme miettiä miten niitä voidaan minimoida.
Vaikka pitäisimme euron hajottamista parhaimpana ratkaisuna, on kuitenkin mielestäni realistista varautua siihen, että Suomi tulee olemaan euroalueen jäsen hyvin pitkään. Siitä syystä on myös järkevää pohtia, miten euron aiheuttamia ongelmia voidaan minimoida.
Siitä ovatko kiinteät valuuttakurssit menneen ajan ratkaisut olen eri mieltä lähinnä siltä osin, että uskon, että kelluvat valuuttakurssit olisivat olleet paras ratkaisu Bretton-Woods vuosinakin (ehkä ihan sodan jälkeisiä kaaottisia vuosia lukuunottamatta). Itse asiassa päinvastoin, mitä enemmän taloudet ovat integroituneet, sitä vähemmän hyötyä on kansallisista valuutoista.
Euro voi todellakin tuottaa yksittäiselle maille samankaltaisia ongelmia kuin kultakanta . Vertailu on kuitenkin mielestäni liioiteltu. Niin kauan kun EKP kaikissa olosuhteissa toimii inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi yleistä koko talousalueen delfaatio- (tai inflaatio-)kierrettä pitäisi pystyä välttämään.
Totta, optimaalinen ajoitus ja toteutus olisivat tärkeitä. Kustannusten minimoiminen ja hyötyjen maksimointi ovat euroerokeskustelussa tärkeitä. Tässä mielessä Suomella on myös varaa kytätä kehitystä, koska olemme keskimääräisen heikko euromaa ja meillä on loistava TARGET2-positio.
Monella muulla euromaalla tilanne on kestämättömämpi, ääriesimerkkinä Kreikka. Kreikan mahdollinen euroero voi olla vuoden 2015 tapahtuma, haluttiin sitä tai ei. Tämä loisi erillistilanteen, jota varten muillakin euromailla on hyvä olla suunnitelma. Minimissään ei pitäisi osallistua euroero-oven vapaaehtoiseen ja kategoriseen sulkemiseen tähtääviin toimiin vaan pikemminkin Schäublen tavoin pitää toimintavalmiutta yllä myös euron rakenteen avaaviin ratkaisuihin kuten ”väliaikaisiin euroeroihin”.
Näenkin tällä tiellä paljon voitettavaa. Kreikan väliaikainen euroero voi olla avain, joka avaa lukkiutuneen tilanteen. Siksi en näe järkevänä neutraaleille euromaille yrittää ainakaan suurilla summilla estää sitä. Pitäisi pikemminkin työstää yhteisvoimin nyt vähemmän kiellettyjä B-suunnitelmia. Viimeisimmät kaksi blogaustasi ovat mielestäni olleet erinomaisia askeleita tällä tiellä.
Toinen kehityskulku johon kannattanee panostaa on euromaiden setelirahoituksen myötä kansallisten keskuspankkien reservienhallintataitojen verestäminen. Sille voi tulla vielä käyttöä. Jos ei osata sitä, tulee kiusaus lukita kiinteisiin kursseihin Tanskan tyyliin. Tämä nyt on toki vasta toisem aallon valmistelua, mutta hyvä sitäkin on viedä eteenpäin.
Euroliittovaltiotiellä on myös syytä pohtia miten siitä saisimme parhaiten irti tehoja. Kannattaisi esim. vaurastuttaa kansalaisia, koska nähtävästi euron ylläpitämisen vaatimat nettona varsin negatiiviset euroliittovaltiomaksut ovat pois Suomen valtion budjetista. Tässä skenaariossa Suomessa tarjottavat valtiolliset palvelut ja tulonsiirrot ovat nykyisiä pienempiä. Pitäisi siis antaa kansalaisille mahdollisuus kerätä varallisuutta ja kattaa niitä omalla kustannuksellaan.
Millaista empiiristä ennakkotietoa on kertynyt aikaisemman historian aikana puretuista rahaliitoista (iso-G: ”disbanned currency unions”)? Kuinka silloin kävi?
Epäilen, että euroalueella tölkki saa jatkossakin kyytiä kerta toisensa jälkeen, kunnes Kreikka saa potkut valuuttaliitosta. Wernerin varoitukset kaikuivat kuuroille korville.
Pitäisikö Schäublen päivittää muuttuvan geometrian ”Kerneuropa”-ehdotuksensa kolmannen kerran? Germaaninen liittovaltio Keski-Eurooppaan ja sen ympärille kansallisia eurojaan tai muita valuuttoja vaihtava vapaakauppa-alue.
Eurolle ja omalle uudelle markalle on vaihtoehto. Kuulisin mielelläni asiantuntijoiden arvioita pohjoismaisesta yhteisvaluutta-alueesta, tätähän Väyrynenkin on joskus ehdottanut. Mitä hyötyjä/haittoja Suomelle? Suomen euroerokin taitaisi olla helpommin hyväksyttävissä euroon jäävien osalta, kun Suomi liittyisi toiseen yhteisvaluuttaan.
Norjan öljyvarat, ruotsalaisten ja tanskalaisten bisnesosaaminen, suomalaisten hmmm…. ?
Vesa – Suomen ja Viron yhteisvaluutta-alue tuntuu toimivan. Voisipa olla ainesta jopa valtioliitoksi tai liittovaltioksi.
Muut Pohjoismaat sen sijaan ovat haluttomia yhteisvaluuttakokeiluihin. Omassa valuutassa vara parempi. Oppivat varmaan skandinaavisesta rahaliitosta.
Islantikin piti kruununsa, vaikka spekulantit (banksterit ja carry traderit) sen jo kerran upottivat.
Kysymykseni olikin tarkoitus olla tässä vaiheessa akateeminen. Pikaisesti pohdittuna pohjoismainen kruunu/plootu olisi Suomelle ilmeisen hyvä ratkaisu ja ainakin parempi kuin mikään esillä olleista vaihtoehdoista.
Onko se mahdollinen, minkälaisessa tilanteessa, millä aikataululla ja millä ehdoilla olisi sitten seuraavan vaiheen aihe.
Kiitos Vesa ja Juha, hyviä kysymyksiä,
Empiirisiä kokemuksia euroalueen tyyppisten rahaliittojen hajoamisesta ei paljoakaan ole, koska euroalueen tyyppisiä rahaliittoja ei käsittääkseni ole aikaisemmin ollut.
Tyypillisesti valuutta-alueet ovat hajonneet kun valtiot ovat hajonneet, esimerkkinä Neuvostoliitto tai Tšekkoslovakia. Valtioiden hajoamiset voivat aiheuttaa muitakin ongelmia kun valuutan romahtaminen kuten Neuvostoliiton kohdalla. Spekulatiivisille valuuttaliikkeille on vähemmän syytä, jos omaan valuuttaan siirtyminen on vain seuraus oman valtion luonnista kuten Tšekkoslovakian hajoamisen kohdalla, eikä heijasta halua devalvoida valuutta.
Aikaisemmissa valtionrajoja ylittäneessä valuuttaliitoissa (kuten esimerkiksi Latinalainen valuuttaunioni https://en.wikipedia.org/wiki/Latin_Monetary_Union) maat säilyttivät oman valuutan ja oman itsenäisen keskuspankin – jolloin irtautuminen oli helpompaa. Tai sitten kyseessä on ollut vähemmän kehittynyt maa, joka yksipuolisesti on käyttänyt suuremman maan valuuttaa, mutta jonka rahoitusjärjestelmä ei missään vaiheessa ole nauttinut tukea suuremman maan keskuspankilta.
Rahaliitto Tanskan tai Norjan kanssa ei kuulosta kovin järkevältä, koska taloudet ovat luonteeltaan hyvin erilaisia kun Suomen. Norjalla on öljynsä, Tanskan talous on vahvasti integroitunut euroalueen ytimeen ja sen vienti ei ole kovin suhdanneherkkää. Ruotsi ja Suomi sopisivat paremmin, koska mailla on varsin samankaltainen talouden rakenne. Molemmilla mailla on esimerkiksi kohtuullisen suhdanneherkkä vientiteollisuus.
Joka tapauksessa yhteinen valuutta ilman laajempaa poliittista liittoa, talousunionia, on ongelmallinen. En siksi näe mitään syytä mennä uutteen yhteisvaluuttaan, jos lähdettäisiin eurosta.
Kiitos Roger,
itse näkisin, että juuri monipuolinen talouselämän ja tuotannon rakenne yhdistettynä monipuoliseen osaamiseen olisi avain menestyvään kansantalouteen. Kunkin Pohjoismaan vahvuudet yhteenlaskemalla 1+1+1+1>4. Islanti siihen ehkä vielä lisää.
Sitten toisaalta kulttuurilliset, kielelliset, maantiede ja monet muut asiat ovat pohjoismaita ja niiden kansoja yhdistäviä tekijöitä. Näillä eväillä pohjoismaista syntyisi taloudeltaan heterogeeninen, mutta kansojen osalta aika lailla homogeeninen talousalue. Vaikkapa suomalaisille olisi olennaisesti helpompaa löytää yhteenkuuluvuuden tunne ja siihen pohjautuva toiminta, kuin mitä se on nykyisin EU/euro-kokeiluissa Etelä-Euroopan tai entisten sosialististen maiden kanssa. EU:sta ei ikinä tule liittovaltiota tai edes valtioliittoa, jonka kansat kokisivat omaksi kotimaakseen.
Itse olisin valmis pohjoismaiseen liittovaltioonkin tai miksei ajan kanssa yhteen valtioon. Monilla elämän alueilla elämme jo nyt hyvin läheisissä suhteissa ja siten pidän yhteisen rahan, talousalueen, valtioliiton ja liittovaltion onnistumista hyvinkin mahdollisena. Joka tapauksessa onnistumismahdollisuudet olisivat paljon paremmat euro/EU-kokeiluun verrattuna.
Suhde jäljelle jäävään EU:hun voisi olla esim. ETAn tapainen, niin aika paljon mm. nykyisestä lainsäädännöstä voitaisiin säilyttää.
Mikäli Suomi taas irrottautuisi eurosta palaten omaan markkaan, niin riskinä on paluu myös aiempaan devalvaatio-kierteeseen. Kun Suomen teollisuustuotannosta merkittävä osa on siirtynyt halpamaihin ja suurehko osa kotimaisesta teollisuustuotannosta nojaa aiempaa enemmän tuontipanoksiin, niin edes devalvaatioista ei taidettaisi saada entisenlaista potkua talouteen.
Kirjoittelin vähän juttua TMS-nimisestä (The Matheo Solution) ehdotuksesta tuonne ”Aivovoimistelua Euron hajottamisesta” kommentteihin (linkki sinne löytyy sivun alalaidasta).
Siinähän ideana on lyhyesti ottaa käyttöön virtuaalinen markka (Suomen tapauksessa), mutta säilyttää euro ainoana laillisena maksuvälineenä. Tuo virtuaalinen markka voidaan sitten devalvoida ja palauttaa sillä tavalla menetetty kilpailukyky: näinhän ajatus menee oman valuutan palauttamisessakin eli eurosta eroamisessa. Tuossa virtuaalisen markan tapauksessa ei kuitenkaan tarvitse erota eurosta. Tämä olisi merkittävä etu sekä päätöksenteon nopeuden kannalta että seurauksien kannalta (EU eroa ei seuraisi).
Jos löytyy poliittista tahtoa ja kantti kestää, niin virtuaalisen markan kautta omaan markkaan siirtyminen on yksinkertaisempaa kuin suora siirtyminen. Etuja ovat:
– ensimmäisessä vaiheessa ei tarvita omia markan seteleitä
– eurot ei voi loppua koska se on Eurojärjestelmän (EKP) vastuulla
Viimemainittu ei kuitenkaan tarkoita ”ilmaista lounasta”, kuten Irlannin tapaus osoittaa.
Kun virtuaalisen markan kurssi on ensin saatu oikealle tasolle ja kilpailukyky palautettua, voidaan 2. vaihe eli oman markan käyttöönotto (eurosta eroaminen) toteuttaa helpommin, koska valuuttapaon vaara on pieni (tai ainakin paljon pienempi).
Muuten tuossa (1. vaihe yksipuolisesti toteutettuna) on samanlaiset haasteet kuin suorassa siirtymisessäkin: Riskinä on mm. euroeliitin ja muiden maiden kostotoimet, vrt. Kreikan kohtelu.
Joten ei tämäkään näytä ratkaisevan ongelmia eli ei tästä kuitenkaan löytynyt ”viisasten kiveä” niin kuin aluksi voisi ajatella.