Puhuvatko pankkiekonomistit isännän äänellä?

Minun kannattaisi varmasti korostaa kuinka pankkien ekonomisteja pakotetaan toistamaan isännän viestiä, kun nyt yritän kilpailla itsenäisenä ekonomistina. Kokemukseni kahden vuosikymmenen ajalta eivät kuitenkaan anna tälle vahvaa tukea.

Vuosien varrella monesti on toki kysytty edistävätkö näkemykseni työnantajani liiketoimintaa. Esimerkiksi 90-luvun teknohuuman aikana osakeantiaan järjestävän yrityksen toimitusjohtaja huolestui antia järjestävän pankkiiriliikkeen pääekonomistin näkemyksistä. Olin varoittanut, että osakkeet olisivat kalliita vaikka pörssikurssit laskisivat 20-30 prosenttia.

Pankkiiriliikkeen puolelta vastattiin suoraselkäisesti valitukselle, että pääekonomistin näkemykset ovat riippumattomia. En saanut esimiehiltäni mitään moitteita lausunnoistani.

Tutkimuksen riippumattomuus on minun mielestä hyvin perusteltu puhtaasti business-näkökulmasta. Pääekonomisti joka osakkeiden myynnin edistämiseksi aina maalaa ruusuista kuvaa menettää ennen pitkää uskottavuutensa. Ei kukaan asiakas jaksa tällaista ekonomistia kuunnella, jolloin ekonomistista tulee hyödytön työnantajallekin.  Useimmille uskottavuuden menetys tapahtuu hyvin nopeasti, koska harva osaa vakuuttavasti perustella jotain mihin ei itse usko.

Osakevälittäjän tapauksessa ei ole edes itsestään selvää, että aina haluttaisiin vakuuttaa sijoittajille nyt olevan hyvä aika ostaa. Välityspalkkioita saa myös kun asiakkaat osakkeitaan myy, ja kun osakesijoittaja on myynyt niin hän voi ostaa uudelleen…

Muiltakin tahoilta kun osakevälittäjiltä pankkiekonomisteihin kohdistuu erilaisia toivomuksia koskien viestiä talouden näkymistä. Toiset haluavat rohkaisevaa viestiä luottojen kysynnän piristämiseksi. Toiset haluavat varoittelua uhkakuvista, jotta suojaustuotteita saataisiin paremmin myytyä. Yritysasiakaspuolelta olen kuullut toivomuksia synkistä viesteistä antamaan tukea vaatimuksille yritystoiminnan edellytyksiä parantaville uudistuksille.

On verrattain helppo keskittyä siihen miltä tilanne aidosti näyttää, kun toivomuksia ennusteiden vedättämiseksi on kaikkiin suuntiin. Tämä on ehkä yksi syy siihen, että Jyväskylän yliopiston järjestämässä talousennustajakilpailussa pankkien ekonomistit ovat pärjänneet kohtuullisen hyvin.

Suurin rajoite ei ole kuitenkin se mitä mieltä pitää olla, vaan se mistä asioista ylipäätänsä puhuu.

Pankkiekonomistina käytiin ensisijaisesti aikaa sellaisiin talouskysymyksiin jotka vaikuttavat pankin liiketoiminnan kannalta keskeisiin asioihin; korkoihin, valuuttakursseihin, yritysten tuloksiin jne. Ajan käyttämistä esim. Guggenheim-museosta pohtimisiseen olisi ollut vaikeampaa perustella.

Pankkien tutkimuksen fokus on myös usein lähitulevaisuudessa. Jos halutaan aktivoida asiakkaita aktiivisesti ostamaan ja myymään arvopapereita, niin näkemys siitä mitä tapahtuu ensi viikolla tai ensi kuussa, on relevantimpi kun se mitä tapahtuu 50 vuoden kuluttua.  Pitkän aikavälin pohdiskelu ei ole poissuljettua (sekin asiakkaita kiinnostaa) mutta painopiste ei ole siinä.

Poliittisissa kiistakysymyksissä yritin vetää pankkiekonomistina hyvin tiukkaa linjaa: puhuin vaan siitä miten asiat ovat, ei siitä miten niiden pitäisi olla. Otin esimerkiksi kantaa siihen mitä vaikutuksia tuloverotuksen kiristymisellä olisi, mutta en siihen onko se oikein vai väärin.  Jälkimmäinen kysymys vatisi kannan ottamista arvovalintoihin (kuten esimerkiksi miten korkealle arvostaa tuloerojen kaventamista).

Nyt voin sanoa, että palkkatulojen verotus on Suomessa mielestäni liian kireä. Tuskin aikaisemmat työnantajani olisivat juuri tämän mielipiteen esittämisestä minua moittineet, päinvastoin. Oli kuitenkin helpompaa olla ottamatta kantaa poliittisiin kysymyksiin ylipäätänsä, kuin yrittää tasapainoilla poliittisella miinakentällä.