Pitkäkestoinen suhdanneluonteinen alijäämä
Olen törmännyt viime aikoina usein argumenttiin, että julkisen talouden alijäämä selvästi on rakenteellinen eikä suhdanneluonteinen koska alijäämä on jatkunut jo niin monta vuotta. Alijäämän kesto ei kuitenkaan todista sen luonnetta. Selityksenä voi myös olla, että matalasuhdanne kestää pitkään.
Julkista alijäämä voidaan perustella talouden suhdanteilla, niin kauan kuin yksityisen sektorin kulutus ja investoinnit ovat heikkoja. Itse asiassa, kun yksityinen sektori ylläpitää rahoitusylijäämää julkinen sektori vääjäämättä on alijäämäinen. Yritykset supistaa julkista alijäämää veronkorotuksilla ja menojen leikkauksilla vain syventävät maailmantalouden taantumaa, mikä palautta julkisen talouden alijäämän lähtöruutuun.
Kirjoitin neljä vuotta sitten tärkeämmästä asiasta mitä mielestäni pitää maailmantalouden viime vuosien ongelmista ymmärtää: Emme kaikki voi olla nettosäästäjiä
Yksittäinen kotitalous tai kansakunta voi ansaita enemmän rahaa kuin käyttää ja laittaa rahaa säästöön. Koko maailmantalouden kannalta tämä on kuitenkin mahdotonta. Toisen käyttämä raha on aina toisen ansaitsema. Jos me kaikki yritämme käyttää vähemmän rahaa kuin ansaitsemme, lopputuloksena on loputon syöksykierre.
Alla oleva kuva havainnollistaa tämän yhteyden euroalueella. Julkisen ja yksityisen sektorin rahoitustilanne ovat pitkälti toistensa peilikuvia. Viime vuonna toki sekä yksityinen sektori, että julkinen sektori onnistui samanaikaisesti kasvattamaan säästämistään. Muu maailma auttoi kääntymällä yhä vahvemmin euro-alueen tuotannon netto-ostajaksi, mikä näkyy kasvavana vaihtotaseen ylijäämänä. Toki kasvanut säästämisinto heijastui myös syvenevänä taantumana
Lähde: OECD
Niin kauan kun yksityisellä sektorilla on suuri säästämisylijäämä, korkean julkisen sektorin alijäämän rahoittaminenkaan ei ole ongelma. Kuten Japanin kokemus osoittaa, velkaa voidaan tällaisessa tilanteessa paisuttaa hyvin pitkään.
En toki suosittele, että seurattaisiin Japanin tietä. Pikemmin tilannetta pitäisi korjata sillä, että saadaan yksityisen sektorin säästäminen vähenemään ja investoinnit kasvamaan. EKP:n eilinen koronlasku oli tässä pienen pieni askel oikeaan suuntaan. Muita keinoja tarvitaan kun ohjauskorko on käytännössä nollassa.
Roger Wessman 
Sinulla on tässä blogissa edelleen sama vanha hyvä tyylisi kuvata talouden ilmiöitä niin, että maallikkokin ne ymmärtää. Tätä on mukava lukea. Toivotan onnea blogillesi.
Kiitos ystävällisistä sanoista Leo.
Uskallan olla siinä leirissä, joka pitää julkisen sektorin vajetta rakenteellisena. Teolllisuudesta on Suomessa kadonnut muutamassa vuodessa kymmeniä tuhansia työpaikkoja, pysyvästi. Kerrannaisvaikutuksineen on kyse yli sadasta tuhannesta työpaikasta.
Tämän myötä julkinen sektori pysyvästi menettää vuositasolla miljardin verran pelkästään ansiotuloveroina. ALV:a jää kertymättä muutamia satoja miljoonia kulutuksen laskun myötä ja eläkevarojen kertymä pienenee 700-800 miljoonaa vuodessa.
Suurin paukku julkiselle sektorille tulee kuitenkin työttömyyskorvauksista, reilut pari miljardia vuodessa. Valtion pussistahan taitaa mennä yli 90 % näistä korvauseuroista. Pienempiä puroja ovat muut sosiaalituet ja vaikkapa päivähoitomaksujen helpotukset työttömille.
Suuruusluokkaa laskien julkisen sektorin alijäämää näiden työpaikkojen menettäminen kasvattaa reilut neljä miljardia, siis vuodessa ja niin kauan kunnes nämä ihmiset löytävät uuden työpaikan.
Aivan keskeistä on, että Suomeen pystytään synnyttämään vähintään sata tuhatta työpaikkaa ja mielellään niistä pääosa vientisektorille. Kilpailukykyä älyttömästi rasittavaa, nykyisen ylisuuren julkisen sektorin aiheuttamaa painolastia on pakko keventää ja paljon. Muuten ei työpaikkoja tule syntymään. Yhteisöveron päätetty kevennys on kaunis ajatus, mutta ei kyllä tähän oikeasti auta, vääristää vaan entisestään tulonjakoa.
Olet oikeassa, että liian monet vielä työpaikkansa säilyttäneet ajavat kulutuksessaan käsijarru päällä. Ongelmana kulutuksen lisäämisessä on näin suomalaisittain itsekkäästi ajateltuna se, että kulutuksen lisäyksestä valitettavan suuri osa kohdistuu tuontitavaroihin. Elintarvikkeiden lisäksi Suomessa ei enää paljon kulutustuotteita valmisteta. Syömistä lisäämällä emme pelasta teollisuuttamme tai lisää sen työpaikkoja. Palvelujen kysynnän merkittävään kasvuun en usko. Kysyntäpainetta on lähinnä sairaanhoidossa ja vanhustenhoidossa, mutta niiden maksajista on pulaa.
Jos, ja mielestäni kun vajeet ovat rakenteellisia, niin emme tule selviytymään tästä ahdingosta ilman elintason laskua. Yksi haaste on siinä, miten tämä elintason lasku jaetaan kansalaisten kesken. Köyhät ja tukien varassa elävät tähän varmasti osallistuvat etujen heikkenemisen myötä, töissä käyvä keskiluokka osallistuu verotuksen kiristymisen kautta ja myös julkisten palvelujen menetyksen myötä, mutta entäs se rikkain 10 prosenttia, joka esim. vapautui varallisuusverotuksesta ja pakenee pääomatulojen verotustakin pääomineen veroparatiiseihin?
Kiitos jälleen Vesa monesta hyvistä huomioista.
Osa suomen valtiontalouden alijäämästä on ilman muuta rakenteellinen, eikä se siten poistu itsestään talouden toipuessa.
Toisaalta työttömyyden kustannuksethan nimenomaan ovat suhdanneluonteisia, jos uskomme että pystymme joskus nousemaan tästä ahdingosta. Minun mielestä meidän ei pitäisi alistua siihen, että työttömyys jää tälle tasolle.
Pienessä avoimessa taloudessa todella on niin kun toteat, että kulutuksen kasvusta merkittävä osa palautuu tuontitavaroihin, En sinällään pidä tätä valitettavana se on osa siitä kansainvälisestä työnjaosta, joka on nostanut meidän elintasoa. Se rajoittaa kuitenkin meidän mahdollisuutta yksinään elvyttää taloutta. Koko Eurooppa tarvitsisi elvytystä,
Keinoja suunnata elvytystä nimenomaan suomalaiseen tuotantoon kuitenkin on olemassa. Yksinkertaisin olisi tietysti työnantajamaksujen lasku, joka suoraan tekisi työllistämisen halvemmaksi.
En näe mitään pakottavaa syytä miksi emme voisi selviytyä tästä ahdingosta ilman yleistä elintason laskua. Kansakuntana emme tällä hetkellä kuluta merkittävästi enempää kuin tuotamme: Toki valtiontalous velkaantuu mutta muiden sektoreiden ylijäämä kompensoi tätä lähes täysin. Jos vielä työttömiä saisi työllistettyä tuottavaan työhön niin kokonaiskakkua saisi kasvatettua.
Toinen asia sitten on esimerkiksi, että kaikille työttömille tuskin löytyy työtä sillä palkkatasolla kun mihin he ovat aikaisemmin tottuneet.