Saivartelu Saulin sananvalinnoista
Presidenttimme ilmaisema huoli julkisten menojen suuruudesta on saanut paljon kritiikkiä, joka on fokusoitunut epätarkkuuteen sanojen valinnassa. Sympatiani on tässä Niinistön puolella, koska itsekin ilmaisen usein itseni samalla tavalla hiukan epätarkasti. Itse sanoma oli kuitenkin minusta hyvin perusteltu. Tämä on ollut minunkin päähuolenaiheeni julkisen talouden suhteen.
Keskustelussa on ammuttu viestiä alas toteamalla, että on väärin sanoa, että julkiset menot ovat lähes 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun selittää ansiokkaasti käsitteitä tässä. Julkiset menot eivät ole bruttokansantuotteen osa, joten korrektia on sanoa, että julkiset menot ovat lähes 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Muuten voi jollekin syntyä sellainen harhakuva että yksityiset menot ovat vain 40 prosenttia BKT:sta, mikä on täysin väärin. Yli puolet julkisista menoista on tulonsiirtoja kotitalouksille ja yhteisöille. Nämä rahat päätyvät siten osittain yksityisiksi menoiksi.
Marjo Bruun on siten aivan oikeassa, ja minunkin pitäisi olla tässä huolellisempi. Olen kirjoittanut joskus julkisten menojen osuudesta BKT:sta kun olen tarkoittanut julkisten menojen BKT-suhdetta.
Korrektin terminologian käyttö ei kuitenkaan poista perusongelmaa. Jos julkiset menot ovat lähes 60 prosenttia suhteessa BKT:hen, se tarkoittaa, että julkisten tulojenkin pitää olla 60 prosenttia suhteessa BKT:hen, jotta saadaan julkinen talous tasapainoon. Julkisten menojen kasvu suhteessa BKT:hen indikoi siten tarvetta vastaavaan kokoluokan kiristykseen verotuksessa.
On vahvoja syytä huoleen siitä, että raskaampi verotus jarruttaa talouden kasvua mm. heikentämällä kannustimia työntekoon ja yrittämiseen. Ruotsalaisten ekonomistien tekemän hyvä yhteenvedon perusteella kymmenen prosentin nousu julkisten menojen BKT-suhteessa hidastaa talouden kasvua ainakin puolella ja ehkä jopa kokonaisella prosenttiyksiköllä.
Tarkkoihin numeroarvioihin on syytä suhtautua skeptisesti. Taloudessa vaikutuskanavat ovat niin monimutkaisia, että suhteet eri muuttujien välillä harvoin ovat vakioita.
Kasvavan kansainvälistymisen myötä on syytä pelätä, että vaikutus itse asiassa on suurempi kuin mitä se oli tutkimusten tarkasteluajankohta. Verotus siirtää yhä herkemmin toimintaa muihin maihin. Siten on syytä huoleen siitä, että Suomi kansainvälisissä vertailussa julkisten menojen BKT-suhteessa on ottanut kärkisijan.
Lähde:OECD
Ongelmaa vähättelevät yrittävät tässä kiinnittää huomiota siihen, että nämä luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia eri maiden välillä. Julkiset menot vaikuttavat esimerkiksi korkeammalta maissa, jossa Suomen tapaan verotetaan sosiaalietuuksia. Sosiaalimenot näyttävät harhaanjohtavasti pienemmältä, jos työttömyyskorvaus maksetaan puhtaana käteen vaikka työttömän saama netto olisi sama.
Talouden tilastoluvut eivät koskaan ole täysin vertailukelpoisia maiden välillä. BKT vaikuttaa suuremmalta maassa, jossa pieniä lapsia hoidetaan päiväkodissa verrattuna maahan jossa sama työ tehdään palkatta kotona. Tälläkin on vääristävä vaikutus julkisten menojen BKT-suhteeseen. Pohjoismaiden kohdalla tällä kertaa kansainvälisissä vertailussa suhdetta alentavasti.
Olisi hauska saada tilastoja joista kaikki vääristymät on poistettu. Kuva tästä tuskin kovin paljon muuttuisi.
Ja vaikka TV-lupamaksun muuttuminen yleisradioveroksi selittää pienen osan tilastoiduista noususta julkisen menojen BKT-suhteesta, suurin osa on kyllä valitettavan todellista.
Tätä tekstiä on julkaistu myös Taloustaidon blogissa.
Roger Wessman 
Aivan mahtavaa, löysin blogisi pariin vasta nyt – erinomaista jälkeä ja erityiskiitos aktiivisesta osallistumisesta keskusteluun.
Kiitos mielenkiintoisista blogauksistasi! Tässä huomioni ko. kirjoituksestasi.
”Ruotsalaisten ekonomistien tekemän hyvä yhteenvedon perusteella kymmenen prosentin nousu julkisten menojen BKT-suhteessa hidastaa talouden kasvua ainakin puolella ja ehkä jopa kokonaisella prosenttiyksiköllä.”
En valitettavasti pääse lukemaan tuosta kuin abstractin, mutta jo siinä todetaan, että ”The most recent studies find a significant negative correlation: an increase in government size by 10 percentage points is associated with a 0.5% to 1% lower annual growth rate. We discuss efforts to make sense of this correlation, and note several pitfalls involved in giving it a causal interpretation.” Abstractissa yleensä esitetään tärkeimmät johtopäätelmät, joten mielestäni vedät melkolailla mutkat suoriksi omassa toteamuksessasi. On toki mahdollista, että tutkimuksessa olisi noin päätelty, kun en sitä pääse kokonaan lukemaan. Korrelaatio, kuten varmasti tiedät hyvin, ei tarkoita automaattisesti kausaalisuutta.
Pikaisella googlauksella löytää myös toiseen suuntaan viittaavia artikkeleita (esim. http://ageconsearch.umn.edu/bitstream/37515/2/loizides.pdf), ”The analysis generally rejects the hypothesis that public expansion has hampered economic growth in these countries. The underlying growth rates impact of the public sector has been positive, which means that public spending fosters overall economic development.” Joten kannattanee olla hieman varovaisempi johtopäätelmissä. Tutkimuksissa ei millään voida huomioida kaikkia talouskasvuun vaikuttavia seikkoja, eikä niiden suuruutta, jos edes suuntaakaan. Toisekseen aineistokaan ei anna siihen mahdollisuutta, kuten mainitsitkin eroavuuksista.
Sen lisäksi luulen, että esimerkiksi globaalilla taloudellisella tilanteella on vaikutus muuttujien (julkiset menot/bkt ja talouskasvu) välisiin suhteisiin.
Aika hyvä keskustelu tapahtui tämän blogauksen keskusteluosiossa: http://markok.puheenvuoro.uusisuomi.fi/144407-poliittiset-taikaluodit
Ja tässä vapaapääsy Rogerin mainitsemaan artikkeliin http://journalistsresource.org/wp-content/uploads/2011/08/Govt-Size-and-Growth.pdf
Kiitos kommentista E.T ja kiitos MoreLiver linkistä viittaamani tutkimukseen,
Kuten huomaatte jos luette tutkimusta, ne käsittelevät vaihtoehtoisia kausaalisuuksia jotka voivat vääristellä tutkimustuloksia, mutta päätyvät nämä huomioiden siihen johtopäätökseen jota siteerasin,
Käsitykseni siitä, että verotuksen kiristäminen heikentää talouskasvua ei toki perustu ainoastaan tähän tutkimukseen. Tutkimus antaa kuitenkin arvion vaikutuksen suuruusluokasta,
Kiitos MoreLiverille linkistä ja Rogerille täsmennyksestä. Lueskelin hieman tuota tutkimusta ja siinä tulikin vastaan ajatuksia, joita hieman koitin aiemmassa kommentissani esittää.
”Finally, while there is close to a consensus on the sign of the correlation, there is also consensus on the fact that causality is very hard to establish with certainty using the method of instrumental variable estimation — or any other method currently available. In fact, it is close to conceptually meaningless to discuss a causal effect from an aggregate such as government size on economic growth. Thus, several scholars in our view have rightly concluded it is more fruitful to analyze separately the mechanisms through which different taxes and expenditure affect growth. Not all taxes are equally harmful, and some studies identify public spending on education and public investment to be positively related to growth.”
Eli ei voida yksinkertaisesti ja suuripiirteisesti esittää, että julkisten menojen kasvattaminen suoraviivaisesti hidastaisi talouskasvua, vaan huomio pitäisi kiinnittää siihen, mitä verotetaan, ja mihin menot kohdennetaan. On varmasti olemassa vaihtoehtoja, joissa veronkorotuksen nettovaikutus on positiivinen, toisaalta monesti myös negatiivinen. Esimerkiksi sillä on suuri merkitys, missä tilanteessa maan talous on, ja miten verot ja menot kohdistetaan, tai kuten tutkimuksessa mainitaan: ”Welfare states with high taxes can compensate negative growth
effects from large government by applying other growth – promoting policies.”
Siksi suoraviivaiset viime päivinä julkisuudessa usein nähdyt lausunnot tyyliin ”Suomen julkinen sektori on liian suuri ja talouskasvulle haitallinen” esittämällä yhden (harhaisesti) käytetyn suhdeluvun valossa, on erittäin epäilyttävää, turhauttavaa ja harhaanjohtavaa.
Kiitos kommentista.
Ensinnäkin olen samaa mieltä siitä, että yhteys ei varmastikaan ole suoraviivainen. Tapa millä verotetaan ja se mihin julkisia menoja ohjataan on varmasti merkitystä.
Eli meidän toki täytyy pitää huoli siitä, ettemme leikkaa sellaisia julkisia menoja, jolla on positiivista vaikutusta talouskasvuun. Ja meidän on syytä kerätä verot mahdollisimman tehokkaalla tavalla.
Talouskasvua voidaan tietysti edistää muillakin toimilla, jotka eivät liity julkisen talouden hoitoon.
Silti huoli siitä, että kokonaisverotaakka nousee liian raskaaksi, ei ole mielestäni perusteeton.
Voidaan keskustella korrelaation syystä.
On vahvaa syytä olettaa, että korkeampi verotus jarruttaa talouskasvua. Tätä tukee myös moni mikrotason tutkimus.
Tutkimuksessa pohdittiin mutta hylättiin joitain mahdollisia syitä miksi yhteys olisi toiseen suuntaan.
On tietysti mahdollista, että on vielä joku syy jota ei otettu huomioon joka selittää yhteyden. On mahdotonta todistaa, ettei sellaista syytä voi olla olemassa.
Kunnes, joku kertoo mahdollisen tekijän joka aiheuttaa sekä alhaista BKT:n kasvua että korkeaa julkisten menojen BKT-suhdetta oletan, että korkea verotusaste vaikuttaa talouskasvuun negatiivisesti.
”Kunnes, joku kertoo mahdollisen tekijän joka aiheuttaa sekä alhaista BKT:n kasvua että korkeaa julkisten menojen BKT-suhdetta oletan, että korkea verotusaste vaikuttaa talouskasvuun negatiivisesti.”
Globaali taantuma aiheuttaa alhaista bkt:n kasvua ja siten kasvattaa julkisten menojen suhdetta bkt:een. Et tainnut kuitenkaan hakea tätä.
Sitten vielä tuosta verotusasteen vaikutuksesta talouskasvuun. Siteeraamassasi tutkimuksessa taulukossa 5 on esitetty eri maaryhmiä mm. talouskasvun ja verot/bkt näkökulmasta. Siitä nähdään, että korkean verot/bkt-ryhmän talouskasvu on ollut ko. aikavälillä korkeampi kuin matalamman verot/bkt-ryhmillä.Tämä nyt ei tietenkään ole mikään riittävä todiste puolesta eikä vastaan, mutta huomautus siitä, että muuttujien, aikavälin, maiden, yms. valinta vaikuttaa hankalasti tehtäviin johtopäätelmiin. Ryhmen sisälläkään talouskasvun ja verot/bkt-muuttujien välinen suhde ei ole selkeä.
Sen perusteella ei tosiaan voi päätellä myöskään, että korkea verot/bkt-suhde olisi yhteydessä negatiiviseen talouskasvuun. Siksi ei tulisi tehdä noin yksioikoisia syy-seuraussuhteita. Olen kyllä kuitenkin samaa mieltä siitä kanssasi, että veronkorotuksilla on todennäköisesti vallitsevilla rakenteilla negatiivinen vaikutus talouskasvuun.
Hei E.T.,
Taantuman julkisten menojen BKT-suhdetta nostava vaikutus on tietysti ilmeinen mahdollisuus. Tästähän raportissa keskustellaan joten, kuten arvelit, nimenomaan en tarkoittanut sitä. Tutkimuksessahan tästä syystä päätellään, että on parempi analyysissä mitata julkista sektoria tulojen BKT-osuudella – joka verojärjestelmän progressiivisuudessa johtuen usein pikemmin tippuu taantumissa.
Olen valmis uskomaan, että korkeista julkisista menoista olisi enemmän hyötyä kuin haittaa, jollei niitä tarvitsisi jollain tavalla rahoittaa.
Pelkkä maiden välisen kasvun vertaileminen ottamatta huomioon muita talouskasvuun vaikuttavia tekijöitä ei paljoakaan kerro, kuten itsekin vaikutat ymmärtävän.
Toki kytkökset ovat monimutkaisia. Minusta ihan varteenotettava argumentti pohjoismaisen mallin puolesta (jota tutkimuksessa sivutaan) on, että hyvinvointivaltion turvaverkon olemassaolo on sallinut politiikan, jossa liike-elämä on muuten pystynyt toimimaan varsin vapaasti. Esimerkiksi monessa manner-Euroopan maassa, jossa työttömyysturva on heikompi, poliittiset paineet rajoittaa yritysten irtisanomisia ovat olleet voimakkaampia. Tämä on jarruttanut talouden rakennemuutoksia ja siten kasvua.
Jos valinta on näiden kahden mallien välillä, minun valinta kallistuisi ilman muuta pohjoismaisen mallin puolelle. Mieluummin selkeitä tulosiirtoja, kuin yksityiskohtaista sääntelyä.
Erittäin vaikea aihea, jossa intuitiolla ja ennakkokäsityksillä on isompi merkitys kuin puhtaalla datalla. Automaattiset stabilisaattorit voivat olla portfolioteorian tyyliin tekijä, joka mahdollistaa yksilötason suuremman riskinoton, milloin aggregaattina talous on kasvuhakuisempaa. Länsimaissa valitettavasti valtion velkaisuus liittyy liian usein pankkijärjestelmän säännöllisiin pelasteluihin, joten voidaan esittää, että nimenomaan regulaatio hillitsee yllätyksellisien rahareikien syntymistä valtiolle.
Mielestäni ei myöskään ole itsestäänselvää, että yksityinen sektori on läheskään aina automaattisesti parempi kuin julkinen sektori. Ihan samalla lailla yksityinen sektori harrastaa rent seekingiä, muodostaa kilpailu- ja tehokkuusesteitä ja hakee skaala- ja TBTF-etua.