Italia: parempi vuosikymmen edessä?

Italia on ollut viime päivinä otsikoissa uuden pääministerinsä Matteo Renzin myötä, jolla on edessään valtava urakka Italian talousnäkymien kääntämiseksi. Ilmeisen innokkaan uuden pääministerin kunnianhimoisella agendalla on ainakin viedä rivakassa tahdissa (ensimmäisen 100 päivän aikana) läpi uudistuksia niin vaalijärjestelmään, verotukseen, työmarkkinoihin, kuin yleisemminkin julkiseen sektoriin liittyen. Uudistusurakan taustalla on mitä suurimmissa määrin maan jo pitkään kestänyt heiveröinen talouskehitys.

Italia ei pienen julkisen sektorin alijäämänsä sekä kohtalaisen hyvin tasapainossa pysyneen vaihtotaseensa ansiosta ole ollut euroalueen pahimpia kriisipesäkkeitä, vaikka se markkinoiden pahimpina myrskynhetkinä joutuikin sijaiskärsijäksi, lähinnä merkittävän julkisen velkansa vuoksi (noin 130 % BKT:sta).

Italian BKT:n kehitys on kuitenkin ollut euroalueenkin standardeilla heikkoa jo pidempään. Reaalinen BKT on viimeksi ollut Italiassa näin matalalla vuonna 2000, joten Italian kohdalla voisi jo puhua menetetystä vuosikymmenestä. Keskeisiä ongelmia Italiassa ovat rakenteelliset heikkoudet, kuten yritysten heikko toimintailmapiiri ja pidemmällä tähtäimellä ikääntyvä väestö, sekä esimerkiksi heikko kehitys investoinneissa. Ehkä hieman yllättäen Italian vientisektorin kehitys on ollut maailmantalouden notkahduksen aiheuttaman pudotuksen jälkeen verrattain rohkaisevaa.

Jos tarkastellaan IMF:n (ostovoimapariteettikorjattuja) BKT/henkilö lukuja viimeiseltä kymmeneltä vuodelta nähdään, että Italia on tässä mielessä kasvanut vuosien 2002 ja 2012 välillä vain vajaa 15 %, mikä on surkeaa verrattuna esimerkiksi Suomen noin 35 prosenttiin, Saksa yli 40 prosenttiin ja Espanjankin lähes 25 prosenttiin. Luvut kertovat vahvasti Italian rakenteellisten ongelmien aiheuttamasta painolastista.

Nähtäväksi jää, kuinka hyvin uusi pääministeri, jota ei (ainakaan vielä) ole valittu vaaleilla, saa vietyä läpi kunnianhimoisen uudistusagendansa – Italian ongelmia tuskin kuitenkaan ihan 100 päivässä ratkaistaan. Toivottavaa olisi, että pääministeristä tulisi ainakin edellistä pitkäaikaisempi, sillä jatkuva poliittinen epävarmuus vie energiaa uudistustoimista, joita Italia niin kipeästi tarvitsee talouskasvunsa piristämiseksi. Kunnianhimoa ja töitä uudella pääministerillä ainakin riittää.