Häämöttääkö teollisuuden taantuman loppu?
Suomen vientiteollisuuden taantuma jatkui edelleen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Teollisuuden tilausten nousu on viime kuukausina jälleen herätellyt toiveita siitä, että taantuman loppu häämöttää. Toisetkin indikaattorit tukevat näitä toiveita. Luvut ennakoivat kuitenkin vielä korkeintaan hiuksenhienoa kasvua. Mitään selkeätä noususuhdannetta ei ole vielä näköpiirissä.
Teollisuuden tilaukset nousivat ensimmäisellä neljänneksellä vajaat kolme prosenttiyksikköä viime vuodesta. Yleensä teollisuustuotanto seuraa tilauslukuja muutaman kuukauden viiveellä. On syytä pitää mielessä, että tilausluvut heiluvat paljon tuotantolukuja enemmän. Alkuvuoden tilausluvut siten eivät edes ennakoi prosenttiyksikön vuosikasvua teollisuustuotannossa.
Varovaista rohkaisua antavat teollisuuden luottamusluvut jotka ovat syksystä hivenen toipuneet. Nekin ovat nyt tasolla, jotka ennakoivat hiuksenhienoista kasvua teollisuustuotannossa. Mistään ratkaisevasta käänteestä ei voida puhua. Vuosi sitten luottamus oli nykyistä korkeammallakin tasolla, mutta kääntyivät jälleen laskuun.
Tavaraviennissä käännettä nähtiin jo viime vuoden lopulla jolloin lasku kääntyi pieneksi nousuksi. Alkuvuosi oli kuitenkin pettymys, ja viennin arvo kääntyi jälleen laskuun. Suurin osa ensimmäisen neljänneksen laskusta selittyy kuitenkin öljyjalosteiden viennin arvon laskulla, joka heijastaa raakaöljyn hinnan laskua. Viime vuonna päinvastoin vientilukuja kaunisteli öljyn hinnan nousu. Koska öljyjalosteiden viennin Suomessa tuotettu lisäarvo on pieni, vientilukemat poislukien öljyjalosteet antavat luotettavimman kuvan kokonaiskehityksestä.
Toiveita vientiteollisuuden piristymiestä tukevat edelleen maailmantalouden suhdanteet. Viime kuukausina maailmantalouden näkymät eivät tosin enää ole vahvistuneet. Suomen vientiteollisuus seuraa kuitenkin usein maailmantalouden suhdanteita merkittävällä viiveellä, joten on perusteltua toivoa, että edellisvuoden piristyminen etenkin Euroopan talousnäkymissä ei vielä Suomen teollisuuteen ole täysin vaikuttanut.