Onko Suomessa finanssipolitiikka elvyttävää?
Sain lukijalta kysymyksen
Olli Rehn kertoi radion ykkösaamussa muutama minuutti sitten että Suomi on harjoittanut euroopan elvyttävintä politiikkaa monta vuotta ja silti on taantumassa. Siksi mikään elvytys nykytilanteessa ei auta Suomea vaan tarvitaan ”rakenteellisia uudistuksia”.
Suomi on leikannut menojaan miljardeilla ( kuinka monella? oma käsitys vähintään 5 ) viime vuosina ja korottanut melkein kaikkia mahdollisia veroja. Julkisia investointeja ( muuta kuin täysin pakolliset ) ei myöskään ole tehty. Voisitko selittää kuinka tämä voi olla elvyttävää politiikkaa? Minun järkeni ei siihen pysty joten haluaisin ammattilaisen mielipiteen kun Rehniltä asiasta ei pääse kysymään.
Vastaus kysymykseen ”onko finanssipolitiikka ollut elvyttävää?” riippuu osittain määritelmästä. Julkinen talous on ollut alijäämäinen mikä on tukenut talouden aktiviteettia. Jos julkista taloutta olisi tasapainotettu, talouden aktiviteetti olisi nykyistä matalampi.
Jos sen sijaan kysytään miten finanssipolitiikka on vaikuttanut talouden kasvuun, oleellista on muutos alijäämässä.Karkeasti elvytyksen suuruutta voidaan kuvata muutoksessa primäärialijäämässä (eli alijäämässä poislukien korkomenot). Korkomenojen kasvu ei tietystikään taloutta elvytä.
Vuosina 2008-2009 finanssipolitiikka oli selkeästi elvyttävää. Vuonna 2009 alijäämä kasvoi lähes seitsemällä prosentilla BKT:sta. Julkisen alijäämän kasvu vaimensi talouden romahdusta.
Tämä johtui ennen kaikkea niin sanotuista automaattisista vakauttajista. Eli kun talous ajautuu taantumaan ilman hallituksen päätöksiäkin alijäämä kasvaa kuin verotulot laskevat ja työttömyys ym. sosiaalimenot kasvavat.
Aktiivisen poliittisen päätöksenteon vaikutusta voidaan mitata muutoksella rakenteellisessa alijäämässä, jossa puhdistetaan suhdanneluonteisten muutosten vaikutus. Alla olevassa kuviossa oleva OECD.n lukujen perusteella näkyvä muutos rakenteellisessa primäärialijäämässä on suuntaa antava arvio aktiivisten poliittisten päätösten vaikutuksesta. Vuonna 2009 tämän mukaan vajaa puolet elvytyksestä oli aktiivista.
Erityisesti veronkiristysten kautta aktiivinen finanssipolitiikka on viime vuosina ollut pääsääntöisesti lievästi talouskasvua jarruttava (taantumaa syventävä). Etenkin automaattisten vakauttajien kautta julkisella taloudella oli tosin lievästi talouskasvua tukeva vaikutus taantumavuosina 2012-2013.
Aivan toinen kysymys on siten missä määrin Suomen talouden ongelmia voitaisiin ratkoa finanssipolitiisisella elvytyksellä. Ongelmana on, että se tie on umpikuja jos se johtaa maata kestämättömään velkakierteeseen. Suomen hallituksen pitäisi sen sijaan pikemmin tukea yleistä elvytystä koko euroalueella. Olen pohtinut tätä esimerkiksi jutussa Rakenteellinen vai suhdanneongelma?
Roger Wessman 
Tuossa on ilmeisesti jäämän muutos edelliseen vuoteen verrattuna. Ehkä mielekkäämpi vertailu olisi jäämän erotus johonkin viime vuosien keskiarvoon. Tuossa laskutavassahan se vuoden 2009 massiivinen elvytys muuttuukin heti 2010 jo neutraaliksi vertailukohdaksi, jolloin massiivisen elvytyksen pieni pienennys luetaankin jo kiristäväksi finanssipolitiikaksi. Ei ole mun mielestä mitenkään selvää, että nollausväliksi juuri yksi vuosi on oikea. Miksei yhtä hyvin vaikka vuosineljännes, eli jos tuloverot kevenevät vuoden alusta massiivisesti ja huhtikuussa astuu voimaan ALVn pieni korotus, niin sitähän voisi ajatella että fipo muuttui kiristäväksi toisella neljänneksellä.
Kiitos kommentista,
Talouden kasvu ilmoitetaan vuosimuutoksena, joten jos kysytään finanssipolitiikan vaikutusta talouskasvuun on järkevää tarkastella vuosimuutosta myös alijäämässä.
Eli vuoden 2009 taantumaa vaimennettiin, sen jälkeen talouden kasvua on lievästi jarrutettu.
Jos tarkastelee BKT:n kasvua neljänneksestä toiseen olisi periaatteessa järkevää verrata neljännesvuosimuutokseen alijäämässä. Se on kuitenkin jo pelkkää kohinaa.
Toki kuten jutun alussa toteankin, talouden aktiviteetin tasoa finanssipolitiikka on koko ajan tukenut.
Eli jos kysytään miksi talous ei kasva vaikka elvytetään niin oikea vastaus on ettei elvytetä.
Suomessa on elvytystä ja veronkiristyksiä yhdessä… heh.. ?
Minusta olisi suomalaisille raju psykologinen shokki ilmoittaaa kaikki hinnat kaikkialla ilman veroa norsun kokoisilla numeroilla.
Esim. Tämä auto maksaa ja tämä ravintola illallinen maksaa sekä tämä viskpullo maksaa oikeasti näin paljon, mutta kun siihen lisätään vero niin hinta on tämä. Tämä on käytössä oleva mekaniikka esim. USAN länsirannikolla. Minusta tämä hyvin yksinkertainen mekaniikka toisi kaikkien naamalle sen karun faktan kuinka paljon tämän valtion pyörittäminen maksaa. Sitten ihmiset alkavat oikeasti vasta bonjaamaan kuinka hullua tämä kaikki on.
Rogerille tutkimus/kirjoitus aiheita
Miten Roger rakentaisit sijoitussalkun nousevien korkojen maailmaan?
Jenkeissä kyseessä on lähinnä markkinointikikka, sitten kassalla aina kun ne verot pamahtaa päälle nii kiroaa sitä hintaa (nimimerkillä kokemusta on). Helpompi kuluttajalle ilmoittaa hinta esim. hintalapussa kokonaisuudessaan ja kuitista näkee erottelun veron ja verottoma hinnan osalta asiasta kiinnostuneille.
Kannattaa olla tarkkana, kun poliitikko puhuu ”elvytyksestä”, harvoin siinä taustalla kokonaistaloudellinen erittely. Sama SDP:n ”elvytykessä”. Rehnin tapauksessa kyse lähinnä siitä, että yritetään peitellä komission epäonnistunutta austerity-politiikkaa, jota monet talouden kommentaattorit ovat jo pitkään kritisoineet (esim. Paul Krugman, Martin Wolf). Tähänhän paras (virheellinen/valheellinen) argumentti on se, että ”ei ole ollut mitään austeritiyä, koska on elvytetty”.. Krugman tuonut esille jo lähtökohtaisesti sen, että jo perusmakron (Econ 101) mukaan lamassa ei leikata JA monet komission ideologisista lähtökohdista ponnistavat talouspoliittiset linjaukset eivät muutu edes faktojen seurauksena, vaan zombi-ideat pysyvät. Rehnin lause tuosta elvytyksestä kuvastaa hyvin tätä.
Kirjoitat: ”Julkinen talous on ollut alijäämäinen mikä on tukenut talouden aktiviteettia. Jos julkista taloutta olisi tasapainotettu, talouden aktiviteetti olisi nykyistä matalampi.”
Näin on täällä meidän suureen julkiseen sektoriin ja erittäin anteliaaseen sosiaaliturvaan uskovassa sosiaalidemokratiassa uskottu aika kauan. Nyt Suomi on ajautunut kuitenkin sellaiseen tilanteeseen, että usko (vihdoinkin) on loppumassa.
Ajatusleikkinä esitän, että mikäli julkista taloutta olisi tasapainoitettu leikkaamalla passivoivia tukia (työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet jne, jotka siis kannustavat ihmisiä pysymään poissa työelämästä) olisimme saaneet lisää tarjontaa työmarkkinoille. Riittävän suuren tarjontapaineen myötä palkkataso alentuisi (maailmassa ilman ay-liikettä) ja yrityksien kannattaisi palkata lisää väkeä, kasvattaa tuotantoaan jne. Talous lähtisi kasvuun monine myönteisine vaikutuksineen.
Eli sosiaaliturvaa leikkaamalla työllisyys parantuisi ja BKT kasvaisi, mikäli työn hinnan annettaisiin määräytyä sen kysynnän ja tarjonnan mukaisesti.
Olennainen ongelma ajatusketjussa taitaa olla ay-liike ja erittäin jäykät työehtosopimukset.
Vesa: Kysynnän ja tarjonnan teoreettinen tasapaino on suljettujen tasapainomallien abstratktio. Kyseessä on tutkimuksellinen työkalu, ei mikään todellisen maailman ilmiö. ”Tasapainopisteitä” voi hyvinkin olla monta samaan aikaan, jolloin ei voida yksiselitteisesti määritellä tehokkainta valintaa. Koko tasapaino-ajattelu on saanutkin liian suuren roolin talousanalyyseissä.
Tuo ajatusleikki ontuu myös siksi, että esim. 30-luvun lamassa juuri kävi kuten kuvasit (koska tukia jne ei ollut jenkeissä), mutta talous ei lähtenyt nousuun.. miksi? tässä koulukuntaeroja, mutta tietyistä lähtökohdista kuvattuina kokonaiskysyntä tippui pysyvästä uudelle ”tasapainotasolle” ja talous siis ”laskeutui” alaspäin alemmalle tasolle. Mitään automaattista mekanismia ei ole, jolla talous kasvaa. Kyseessä voidaan kuvata olla alaspäin menevä spiraali: kysyntä tippuu -> työttömyys kasvaa -> kysyntä tippuu -> työttömyys kasvaa
Matti. Kiitos ajatuksistasi. Vertauksesi USA:n 30-luvun kokemuksiin ei välttämättä ole relevantti Suomen nykyiseen tilanteeseen. Suomi on pieni, ainakin ennen kovasti vientimarkkinoista riippuva talous, kun taas USA oli jo tuolloinkin yksi iso kotimarkkina-alue.
Olen samaa mieltä spiraalista. Siinä Suomi on juuri pyörinyt viime vuodet ja jostain pitää tulla se sysäys, jolla spiraalin suunta kääntyy positiiviseksi.
Kv-kaupan vapauttamisen, EU:n myötä saadun pääoman, työn, ja tavaroiden vapaan liikkumisen ym. tekijöiden seurauksena suomalainen teollisuusduunari ja nykyään myös yhä enenevässä määrin palvelualan tekijät laitettiin kilpailemaan työehdoillaan muiden maiden duunareiden kanssa. Kun Suomella ei ole rikkaita luonnonvaroja tai aikanaan vaikkapa siirtomaista rosvottua varallisuutta, niin pidän mahdottomana ylläpitää monia muita maita anteliaampaa ja siten kalliimpaa sosiaaliturvaa, lyhyttä vuosityöaikaa ja pitkiä lomia joitakin asioita mainitakseni. Velaksihan sitä on 7 vuotta nyt kokeiltu ja tulokset ovat mielestäni yksiselitteisiä. Jotain muutta pitää nyt kokeilla.
Ihmettelen sitä, eikö viisaat päättäjämme jo 90-luvulla kaupan vapauttamisen ja esim. Kiinan alkavan nousun myötä nähneet muutostarvetta omilla työmarkkinoillamme ja julkisen sektorin koon suhteen. Jotenkin kuviteltiin, että osaamistasoamme nostamalla löydämme oman lokeromme kansainvälisillä markkinoilla, niin että taloutemme avoin sektori pystyy ylläpitämään jättimäisen julkisen sektorin. Ehkä Nokia-klusterin ja Venäjä-kaupan antamat savijalat antoivat väärän kuvan hyvyydestämme. Itse ajattelin jo tuolloin niin, että suomalaisten elintaso tulee laskemaan (paitsi se onnekas 1-prosentti) ja kehittyvien maiden nousemaan kaupan ym. vapauttamisen myötä. Olemme onnistuneet elintasomme viennissä! Velaksi täällä vielä sinnitellään niin, että suomalainen työtön köyhä on vieläkin erittäin varakas maailman suurimman väestönosan keskuudessa eli matkaa alaspäin on vielä vuosiksi. Se ei hirveästi lohduta, että monet muut maat Euroopassa ovat samassa jamassa.
Jo Nokian menestysvuosina 90-luvulta alkanut prosessi on kadottanut suuren osan meille erittäin tärkeistä teollisuuden työpaikoista. Pysyvästi. Jäljellä olevassa teollisuudessa sama kehitys jatkuu ja ne viimeisetkin häviävät jos emme saa olennaisia muutoksia aikaiseksi työmarkkinoillamme. Yksi kuvaava esimerkki löytyy pääkaupunkiseudun rakennustyömailta, kun eniten puhuttu kieli niillä on viron ja venäjän sekoitus. Eli kilpailu työehdoista on jo totta kotimarkkinoillakin. Palvelualalla työpaikkakato tulee jatkossa voimistumaan, valitettavasti.
Kolme perusongelmaa: 1 ylimitoitettu julkinen sektori ja sosiaaliturva. 2. Ay-liike ja työmarkkinoiden jäykkyydet. 3. Poliittisen päätöksentekojärjestelmämme kykenemättömyys ja seuraavien vaalien pelko. Ei hyvältä näytä, sori vaan kaikki sosiaalidemokratian ihailijat.
Itse aloittaisin ongelmien ratkomisen viimeisestä, eli asettaisin virkamieshallituksen noin viideksi vuodeksi tekemään tarvittavat korjaavat päätökset erityisesti kohtia 1 ja 2 koskien. Eduskunta ja poliittinen hallitus satoine avustajineen joutaisi tuoksi ajaksi lomauttaa.
Eli toisin sanoen en nyt niin hirveästi pohtisi sitä, onko finanssipolitiikka Suomessa elvyttävää vai ei. On konkretian aika.
Suomen kurjuuden on pääsääntöisesti aiheuttanut EU:lle/EKP:lle ulkoistettu rahapolitiikka. Omalla kelluvalla valuutalla, kuten Ruotsilla on oma kelluva kruununsa, olisi monet viime vuosien talouden kuopat ohitettu. Nyt Euro on mitoitettu lähinnä Saksan tarpeita ajatellen. Monien makrotalousoppien mukaan hinnat ml. palkat eivät juurikaan jousta vaan jousto tapahtuu joko valuuttakurssin kautta tai tai työttömyyden kautta.
Anssi. Olen samaa mieltä euron ja yhteisvaluutta-alueen turmiollisuudesta Suomen taloudelle. Itse suosittelen Pohjoismaista yhteisvaluutta- ja talousaluetta.
Palkkojen sijaan tulisi tarkastella työvoimakustannusta kokonaisuudessaan. Työmiehen käteensä saama palkka on reilusti alle puolet työnantajalle työntekijästä kaikkiaan aiheutuvasta kustannuksesta. Eli kun huomioidaan sairauslomat, pekkaset, arkipyhät, lasten sairaudet, äitiyslomat, työkyvyttömyyseläkkeet ynnä monet muut kustannukset ja nyt viimeisenä ääliömäisenä uutuutena loma-aikana sairastuneiden oikeus lomansa siirtämiseen ja sairastamiseen työnantajansa kustannuksella. Ei ihme, että Suomessa työttömyystilanne on huono ja uusia työpaikkoja syntyy niukasti.
Työvoimakustannuksia voidaan siis alentaa huomattavasti koskematta itse palkkoihin. Ja bruttopalkkojakin voidaan alentaa helposti jos verotuksen keventämisellä pidetään nettomäärä entisellään.
Oman arvioni mukaan kansalaiset ovat paljon valmiimpia radikaaleihin muutoksiin, mutta ay-liike ja vasemmisto ovat hautautuneet poteroihinsa eivätkä näe todellisuutta ympärillään.
Sanoit, että vuosina 2008-2009 finanssipolitiikka on ollut ehdottomasti elvyttävää ja lisäksi toteat sen johtuvan automaattisista vakauttajista. Mielestäni elvytys ei ole sama asia kuin suuret julkiset alijäämät, on väärin, että vakauttajien toimiessa puhutaan samaanaikaan elvytyksestä. Toki ymmärrän, että tämä sopii vallalla olevaan kuvaan, jossa julkisen elvytyksen voimaan ei uskota. Todellisuudessa elvytys tapahtuu silloin kun etupainotteisesti tarkoituksen mukaisesti lisätään investointeja valtion toimesta, eikä silloin kun automaattiset vakauttajat toimivat esimerkiksi lisääntyvästä työttömyydestä johtuen.
Kiitos kaikista hyvistä kommenteista.
Pari huomiota.
Vesa,
Toki teoriassa on mahdollista, että julkista taloutta olisi voitu tasapainottaa toimilla joiden vaikutukset olisivat niin positiivisia, että talouskasvu olisi vahvistunut.
Parhaimmassakin tapauksessa vaikutukset esimerkiksi vahvimmista kannustimisesta työntekoon tukien karsimisesta näkyisivät vasta vuosien saatossa. Välitön vaikutusta talouskasvuun on aivan varmasti edelleen negatiivinen.
Kuten itse toteat kuvaamasi vaikutus palkkojen kautta toimisi maailmassa ilman ay-liikettä. Jos halutaan suurempaa palkkajoustavuutta (mitä minäkin näen järkevänä) on syytä puuttua suoraan Suomen työmarkkinoiden rakenteisiin – esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuuteen.
TNE,
Aktiivinen elvytys ja vakauttajien kautta tuleva alijäämän kasvu ovat toki eri asioita. Siitä syystä näytin kuvassa sekä rakenteellisen alijäämän (jonka pitäisi heijastaa aktiivisia toimia), että koko primäärialijäämän. Ero näiden kahden välillä heijastaa vakauttajien vaikutuksen.
Vakauttajillakin on siinä mielessä elvyttävä vaikutus, että talouden aktiviteetin on korkeampi kuin mitä se olisi ollut ilman niitä.
Joka tapauksessa finanssipolitiikka oli elvyttävä 2009. Aktiivisillakin toimilla vahvistettiin talouskasvua, Rakenteellinen alijäämäkin kasvoi lähes kolmella prosentilla OECD:n arvioiden mukaan.