Palkallinen sopiminen ja palkkojen jäykkyys
Ripeätä yleistä palkkojen laskua kilpailukyvyn parantamiseksi tuskin voidaan saavuttaa siirtymällä paikallisen sopimusmalliin. Tästäkin olen samaa mieltä SAK:n Olli Kosken kanssa, jonka kirjoitusta aiheesta aloitin kommentoimaan viime viikolla. En kuitenkaan näe syytä tähän siinä, että tuotanto on tänä päivänä jakaantunut pitkiin alihankintaketjuihin kuten Koski esittää. Ongelmana on pikemmin palkkojen jäykkyys paikallisessakin sopimusmallissa, josta johtuen sopeutuminen on hidasta. Tästä syystä näen fiskaalisen devalvaation hyvinkin toimivan sopeutusta vauhdittavana voimana paikallisessakin sopimusmallissa.
On toki totta, että esimerkiksi telakkayhtiön työläisten palkat tuskin ratkaisevat kannattaako risteilijää rakentaa Suomessa. Telakalla työskentelee monen aliurakoitsijan työntekijöitä. Todennäköisesti mm. siivous- ja turvallisuustoimintoja on ulkoistettu ja sähköurakoitsijat hoitavat oman osuutensa. Suurin osa laivan osista, potkureista hyttien sisutukseen, on ostettu alihankkijoilta. Monta telakan ulkopuolella olevaa palvelun tuottajaa kuljetusyhtiöistä lakiasiaintoimistoihin vaikuttavat tuotantokustannuksiin.
Minkään yhtiön työntekijöillä ei siten ole syytä miettiä suomalaisen telakkateollisuuden kilpailukykyä kun ne asettavat palkkavaatimuksiaan. Minkään yksittäisen yrityksen vaikutus kustannuksiin tuskin on ratkaiseva.
Tämä on kuitenkin pitkälti epäoleellista, siltä osin kun alihankinnoista on kilpailua usean yrityksen kesken. Vaikka alihankkijan palkkakustannukset eivät ratkaise telakkateollisuuden kilpailukykyä, se voi hyvin ratkaista sen saako kyseinen alihankkija tilauksen vai ei. Siten jos tarvetta on kansallisen kilpailukyvyn parantamiseen (eli työstä on Suomessa puutetta) paineita on hillitä palkkavaatimuksia oman työnantajan kilpailukyvyn parantamiseksi, vaikkei kansallisesta kilpailukyvystä piittaisikaan.
Vanhojen työntekijöiden nimellispalkkojen lasku on kuitenkin erittäin harvinaista, niissäkin maissa (kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa) jossa on hyvin laaja sopimusvapaus työmarkkinoilla. Palkat ovat kaikkialla jäykkiä alaspäin. Yleinen reaalipalkkojen lasku toteutuu yleensä hitaasti sitä kautta, että annetaan inflaation ajan myötä nakertaa palkkoja, tai että uusia työsuhteita solmitaan alhaisemmalla palkkatasolla.
Palkkoja harvoin Yhdysvalloissakaan tarkistetaan alaspäin
Kuten yllä oleva kuvio kertoo, palkkojen tarkistukset eivät ole normaalista jakautuneita, kuten olisi syytä odottaa jos palkat joustavasti heijastaisivat muuttuneita olosuhteita. Alle nollan tuskin löytää havaintoja. Syy tähän ei ole mitenkään ihmeellinen: On inhimillistä suhtautua erittäin negatiivisesti työehtojen heikentämiseen, joten harvoin työnantaja edes sitä ehdottaa. Ei ole mitenkään erityisen suomalainen ilmiö, ettei saavutetuista eduista luovuteta.
Juuri tästä syystä devalvaation, mukaan lukien fiskaalinen devalvaatio (työnantajamaksujen alentaminen) ovat toimivia ratkaisuja työvoimakustannusten alentamiseksi. Koski argumentoi, että fiskaalinen devalvaatio ei onnistuisi paikallisen sopimisen mallissa, koska alennus valuisi korkeampiin palkkavaatimuksiin. Näin varmasti tapahtuisi, jos työllisyystilanne olisi hyvä ja yritykset kilpailisivat työntekijöistä. Jos päinvastoin ongelmana on, että nimellispalkkojen jäykkyys alaspäin estää tasapainon saavuttamisen työmarkkinoilla työnantajamaksujen alentaminen voi vauhdittaa sopeutusta.
Roger Wessman 
Paikallisesti sovittaessa olisi helpompi sopia hyvinä aikoina osa korotuksista tulospalkkioiksi, jotka pienenevät, kun yrityksillä menee huonosti. Onko Yhdysvalloissa käynyt näin? Virossa vanhojenkin työntekijöiden palkkoja leikattiin rajusti, kun Bkt romahti 2009, jopa suomalaisyritysten, ja talouden elvyttyä nopeasti niitä nostettiin nopeasti.