Macron ja euroalueen kohtalo
Le Penin murskatappiosta huolimatta huolet Ranskasta uhkana EU:lle ja euroalueelle eivät ole täysin haihtuneet. Korkoero Saksaan on yhä korkeampi kuin ennen presidenttivaalien aiheuttamaa nousua. Macronia nähdään nyt EU:n viimeisenä toiveena, jonka täytyy onnistua oman maan ja EU:n valtavien ongelmien ratkaisemisessa. Näen kuitenkin Ranskan tilanteessa enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Mitään vääjäämätöntä katastrofia ei ole näkyvissä, vaikka Macron ei saisi paljoakaan aikaan. Parhaimmillaan hän voi pidentää Ranskan ja euroalueen alkanutta nousukautta.
Le Pen 2022?
Macron itsekin on lietsonut epävarmuutta varoittelemalla mm siitä, että jos EU ei muutu Kansallinen rintama voitta viiden vuoden kuluttua. Tämän uhkakuvan maalaaminen tietysti hyvin sopii presidentille, joka halua koota rivit hänen ehdottamien uudistusten taakse ja saada muita EU-maita taipumaan syvempään integraatioon
Selvää on, että monet ranskalaiset ovat tyytymättömiä merkittävältä osin johtuen talouden ongelmista. EU-komission kyselyssä ranskalaisten ilmaisema epäluottamus sekä omaan hallitukseen että Euroopan unioniin on kärjistynyt sitä myötä, kun työttömyys on noussut. Tilastojen mukaan tyytymättömyys ei tosin kohdistuu erityisesti EU:hun. Epäluottamus maan omaan hallitukseen on vielä korkeampi.
Talousongelmat eivät tosin ole ainoa syy epäluottamukseen. Huomionarvioista on, että epäluottamus EU:hun vahvistui jyrkästi 2015 loppupuoliskolla vaikka työttömyys laski. Luonnollinen selitys tälle oli räjähdysmäinen turvapaikkahakijoiden määrän kasvu.
On tuskin kovin rohkea arvaus, että ranskalaiset pysyvät tyytymättöminä ja haluavat jälleen muutosta vuoden 2022 vaaleissa, jos työttömyys pysyy nykytasoilla. Aivan toinen kysymys on ovatko ranskalaiset silloinkaan valmiita antamaan vallan Le Penille.
Valtaenemmistön negatiivinen käsitys Le Penistä on viime vuosina pikemmin lujittunut. Äärioikeistoon positiivisesti suhtautuneiden osuus ei viimeiseen viiteen vuoteen ole kasvanut. Molemmilla perinteisillä pääpuolueilla on surkeasta presidenttivaalituloksesta huolimatta tässä edelleen etumatka. Sosialisteilla ja republikaaneilla on nyt viisi vuotta aikaa palautua Hollanden presidenttikauden, Fillonin skandaalien ja Macronin aiheuttamasta hajaannuksesta.
Uudistukset ja talouden nousu
Uhkakuvat näyttävät myös liioitellulta ottaen huomioon, että Ranskan talous on jo muutaman vuoden ollut maltillisessa kasvussa ja työllisyys on lievästi parantunut. Toki paraneminen on toistaiseksi ollut varsin hidasta, mutta luottamuskyselyt ennakoivat käänteen voimistuvan.
Julkista alijäämää on jo viime vuosina supistettu. OECD:n arvion mukaan julkisen talouden rakenteellinen alijäämä on jo nolla: jos talous saavuttaisi täystyöllisyyden julkinen alijäämä tasapainottuisi itsestään. Macronilla ei siten ole suurta tarvetta kiristää valtiontalouden nyörejä julkisen talouden tasapainottamiseksi, mikä jarruttaisi talouden kasvua.
Maan ongelma ei missään vaiheessa ole ollut ulkomainen velkaantuminen. Vaihtotase on jatkuvasti ollut kohtuullisen hyvässä tasapainossa. Siten Ranskalla on varaa kasvattaa kotimaista kysyntää samaa vauhtia kuin vienti kasvaa.
Mitään erityistä syytä huoleen ei siten ole siitä, että Ranska vajoaisi euroalueen kriisimaiden kaltaiseen deflaatiokierteeseen (kuten esimerkiksi Kreikan entinen valtiovarainministeri Varoufakis on varoittanut).
Ranskan taloudessa toki on paljon parantamisen varaa. Verotaakkaa on korkea, työmarkkinoiden joustavuus on puutteellinen ja verrattain suuri osa työikäisistä on työmarkkinoiden ulkopuolella. Macron on luvannut tältä osin uudistuksia, mitkä nostaisivat talouden kasvupotentiaalia. Itse asiassa viime vuosina jo osallistumisaste on noussut, mikä osittain on nostanut työttömyyslukemia.
Edellytykset uudistusten läpiviemiseksi ovat kohtuullisen hyvät. Kaksivaiheinen enemmistövaalijärjestelmä antaa Macronin En Marche-liikkeelle hyvän mahdollisuuden saada tukevan enemmistön parlamentissa, ja marginalisoi ääriliikkeiden edustusta. Pääoppositiopuolueeksi näyttää nousevan republikaanit, jotka vaativat vielä rajumpia uudistuksia. Vastustus tulee todennäköisesti siten pikemmin parlamentin ulkopuolelta.
Koko EU:n muuttaminen on suurempi haaste. Itselläni on kuitenkin vaikea nähdä miten Macronin ehdotukset esimerkiksi yhteisestä valtiovarainministeristä ratkaisisi Ranskan tai euroalueen ongelmia.
Siltä osin, kun Macron onnistuu viemään läpi rakenteellisia uudistuksia jotka kasattavat tuottavuutta ja työvoiman tarjontaa tällä voi olla merkittävä positiivinen vaikutus koko euroalueelle. Riski siitä, että talouden nousu kasvattaisi palkka- ja hintapaineita siirtyisi yhä kauemmas tulevaisuuteen. Tämän myötä myös EKP:llä olisi syytä tukea talouskasvua alhaisilla koroilla yhä pitempään.
Roger Wessman 
Ranskan ongelmat ovat hyvin yhtenevät Suomen kanssa:
Vanhanaikainen matalan jalostusarvon ja tuottavuuden liki alkutuotannon tasolla oleva teollisuus, joka kärsii vientihaasteista. Siis vientiteollisuuden rakenteellinen uudistumisongelma.
Myös suuri nuoriso- ja varhaisaikuistyöttömyys.
Myös ylisuuri ja tehoton julkinen sektori.
Ja kaikenlainen muutoksien tekemisen mahdottomuus. Paljolti vahvojen etujärjestöjen sekä erilaisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia kausaliteetteja totaalisesti ymmärtämättömän valtaväestön takia.
Siis kumpikin kaukana Saksasta ja Ruotsista. Jotka tekevät kansakuntina muun maailman haluamia tuotteita riittävällä lisäarvolla,…mikä vaurastuttaa kansaa ja ylläpitää hyvinvointivaltiota.
Edward Harrison on kirjoittanut samasta aiheesta hieman Rogeria pessimistisemmin. Sekä Harrison että Macron näkevät tilanteen huomattavasti vakavampana.
https://pro.creditwritedowns.com/2017/05/france-what-macron-means-when-he-says-the-eu-must-reform-or-face-frexit.html
”At the weekend, French Presidential election frontrunner Emmanuel Macron told the BBC that EU leaders “have to face the situation, to listen to our people, and to listen to the fact that they are extremely angry today, impatient and the dysfunction of the EU is no more sustainable”. He then warned that if EU leaders do not correct this dysfunction, either France would exit the eurozone or the National Front would take over or both.”
”if they don’t change the system, Europe will break apart — in a violent and chaotic way. This is Macron’s clear message. He is presenting himself as the establishment candidate who is innovative enough to change things from the inside — to make major reforms but keep the system intact. And he’s saying that If he can’t do it, the European Union will break apart. I think he’s right.”
Kiitos kommenteista,
Tage,
Ranskan ongelmat todellakin on monella tapaa samanlaiset kuin Suomen. Verotus- ja sääntelyinnossa jopa usein pahempi.
Ville,
Kuten totesin, Macronilla on vahva syy maalata synkkä uhkakuvaa Le Penin noususta valtaan ja EU:n hajoamisesta patistaakseen muita EU-maita hyväksymään hänen ajamia muutoksia.
Huolestuttavinta kummassakin maassa on kyvyttömyys tehdä muutoksia ja nimenomaan uudistuksia perimmäisten ongelmien poistamiseksi, tai edes lieventämiseksi.
Tyytymättömyys nykypolitiikkaan monessakin maassa juontaa juurensa työttömyydestä. Kyvyttömyys luoda työpaikkoja nimenomaan korkeasti koulutetussa maassa on erityisen huolestuttavaa. Huhtikuun työtilastot eivät anna uskoa tilanteen suurelle trendimuutokselle Suomessa, toivottavasti olen väärässä.
Työpaikkojen luomisen kyky taas on paljolti relaatiossa kykyyn luoda tuotteita ja palveluita, joita muut kansantaloudet ovat halukkaita ostamaan niitä tarjoavan kansatalouden ehdoilla. – erityisesti hinta-/laatusuhteella. Tässä Suomella. – ja Ranskalla. – on riittävässä määrin vaikeuksia. Nimenomaan siinä määrin, että sillä olisi kansantalouden kannalta merkittävä muutos. Ja yksi selkeä selitys tälle kummassakin maassa suhteellisesti katsoen matala panostustaso tuotekehitykseen ja siis uudistumiseen.
Uudistumista siis tarvitaan ja se jopa useimmiten tiedostetaan, mutta kuitenkaan ei panosteta siihen. Tätä on vaikeaa ymmärtää.
Toteat, että vastustus Macronin uudistuksille tulee ehkä eniten parlamentin ulkopuolelta, koska pääoppositiopuolueeksi noussee uudistusmielinen republikaanipuolue. Kumpa jakaisin saman toiveikkuuden. En tiedä millainen on Ranskan poliittinen kulttuuri, mutta valitettavasti täällä Suomessa oppositio ampuu alas sellaisetkin yritykset joista ovat itse samoilla linjoilla. Ihan vaan siksi että se kuuluu poliittiseen kulttuuriin ja jonninjoutavaan nahisteluun. Suomessa on perinteisesti päästy merkittäviin uudistuksiin vasta aivan pakottavassa hädässä. Yritysten johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyssä pyritään viemään yhdessä asioita eteenpäin päätösten ja tulosten aikaansaamiseksi. Sen sijaan politiikassa tärkeämpää tuntuu olevan keskustelun laajuus ja protokollanmukaisuus virkatietä ja omia asemia unohtamatta. Valta itsessään lienee poliittiselle päätöksentekijälle usein tärkeämpää kuin se miten valtaa käyttää.
Hyvä huomio Putte,
”Väärin sammutettu” on todellakin tavallinen reaktio poliittisessa pelissä. Oppositio etsii etsimällä hallituksen ehdotuksista syyn vastustaa.
Vaikka ei siten voida luottaa republikaanien automaattiseen tukeen, silti Macronin hallituksella on kuitenkin helpompi viedä läpi uudistuksia, kuin aikaisemmat hallitukset jotka ovat kohdanneet periaatteellisesti kaikkia uudistuksia vastustavan opposition. Republikaanien on haastavampi uskottavasti johtaa protesteja uudistuksia vastaan, joiden puolesta ne itse ovat puhuneet. Ranska on poikkeuksellisessa tilanteessa, jos sekä hallitus että pääoppositiopuolue ovat kampanjoineet talouskasvua vahvistavien uudistusten puolesta
Ranskassa on kuitenkin vahva perinne ulkoparlamenttaariselle oppositiolle (lakot, mielenosoitukset) jotka voivat olla Macronille suuri haaste.
Paras tapa on pitää kansa tyytyväisenä on pitää se työteliäänä. Ikäviin tilanteisiin joutuu jatkuvasti, kun kansa ja erityisesti keskiluokka on tyytymätön ja kokee tulevaisuutensa näköalattomaksi. Mitä, jos oltaisiin joskus ennakoviisaita ja huolehdittaisiin joskus jo etukäteen siitä työpaikkojen luomisesta ja kasvustakin – silloin ei ole syytä tyytymättömyyteen eikä tarvitse opponoida kaikkea koko ajan,….kun menee hyvin ja opponointi ei osu otolliseen maaperään.Pidetään huolta, että fiksu kansa tekee fiksuja ja haluttavia tuotteita, joista voi pyytää hyvä hinta. Ei vaan sellua, metalleja, rautatankoja, lankkua, peruskemiaa, alihankintaa. Uudistutaan, jookos?
Sen sijaan, että mietitään kummassakin maassa sitä miten vältetään poliittisia kahinoita tyytymättömyyden johdosta (ja torjutaan populismi), pidetään väki tyytyväisinä ja siis järkevissä koulutusta vastaavissa hommissa. Pätee Ranskaan ja Suomeen, Ranskassa ehkä tosin reagointi on nopeampaa ja voimakkaampaa. Ja poliittiset vastakohdat ehkä vaarallisempia.