Poliittiset rajoitteet pitävät EKP:n toimia vaisuna
Pitkäaikainen kollegani Reijo Heiskanen on kirjoittanut hyvän yhteenvedon Euroopan keskuspankin mahdollisuuksista toimillaan heikentää Euroa.
Olen samaa mieltää hänen kanssaan, että heikompi euro olisi euroalueen talouden kannalta hyvä asia. Valitettavasti Reijo on myös oikeassa siitä, että ne vaihtoehdot mitä EKP:ssa todennäköisesti pohditaan ovat hienosäätöä eivätkä dramaattisesti muuta tilannetta.
Voin vain lisätä, että ongelma ei ole, ettei EKP:lla olisi kykyä vaikuttaa tilanteeseen. Tehokkaat keinot ovat vaan poliittisesti hankalia.
EKP voisi periaatteessa suoraan heikentää euroa myymällä niintä valuuttamarkkinoilla. Kuten Sveitsin keskuspankki on hyvin osoittanut halutessaan keskuspankki voi aina heikentää omaa valuuttansa, koska se voi myydä sitä rajattomasti. Tämä tie on kuitenkin poissuljettu, koska suuret talousmaat ovat sopineet antavansa valuuttansa kellua vapaasti. Muut keskuspankit voisivat suostua yhteisiin toimiin euron heikentämiseksi, jos euro olisi poikkeuksellisen korkealla. Suhteessa esimerkiksi dollariin euro on kuitenkin vielä kaukana viime vuosien huippulukemista.
Japanin ja Yhdysvaltain keskuspankit ovat suurilla valtionlainaostoillaan heikentäneet valuuttansa. Näissä maissa valtionlainaostot eivät herätä niin suurta poliittista kiihkoa, koska on itsestään selvää minkä maan valtionlainoja ostetaan. EKP:n kohdalla syntyisi poliittista kiistelyä siitä minkä maiden valtionlainoja ostetaan ja millä koroilla. Tämä asettaa kynnyksen valtionlainaostoille varsin korkeaksi.
EKP voi ostaa muita joukkolainoja, ja onkin ostanut vakuudellisia joukkolainoja. Nämä markkinat ovat euroalueella sen verran pienet, ettei tällä saada ratkaisevaa muutosta aikaan.
EKP:n ainoaksi tehokkaaksi keinoksi jää sitten pitkäaikainen luotonanto pankeille. Tälle on olemassa selkeä toimintatapa. Rahoitusoperaatioissa kaikki pankit saavat vakuuksia vastaan niin paljon rahoitusta kun haluavat samalla korolla. Tämä suosii tietysti erityisesti ongelmissa olevia pankkeja ja maita, jotka muuten maksaisivat selkeästi muita korkeampia korkoja. Siten kovin aggressiiviset toimet tämänkään suhteen on epätodennäköisiä.
Valtionlainaostot ja aggressiivisemmat pankkien rahoitusoperaatiot ovat toki mahdollisia. EKP on viime vuosina osoittanut, että kuilun partaalla poliittisia rajoitteita voidaan poistaa. Pelkkä heikko talouskehitys ei kuitenkaan riitä.
Kiitos kommenteista,
Kari,
Olet tietysti aivan oikeassa siitä, että poliittiset päätökset eivät aina ole rationaalisia. Jos Euro joskus hajoaa, se todennäköisesti tapahtuu nimenomaan rajun riidan ja kiihkon vallassa, ei järkevän harkinnan tuloksena.
Kreikan kohdalla ajatus että hallituksen katseet ovat seuraavassa vaaleissa näyttä rajusti aliarvioivan politikkojen lyhytnäköisyyttä. Jos nyt ylipäätänsä Kreikan kohdalla voidaan puhua toimivasta hallituksesta. Pikemmin vaikuttaa siltä, että maassa jokainen ministeri ja virkamies on ajanut vaan omaa agendaa kokonaisuudesta piittaamatta.
Toistaiseksi Kreikassakin uhka ajautumisesta Eurosta on saanut politikkoja ryhdistäytymään juuri sen verran, että Kreikka on edelleen euron jäsen.
Onko tämä siten Kreikan kohdalta hyvä vain huono asia on toinen kysymys. Ehkä Kreikan talous olisi nyt paremmassa kunnossa jos eurosta olisi luovuttu 2010. En osaa sanoa. Riippuu aivan siitä millaisen tapahtumaketjun eurosta luopumisen aiheuttama taloudellinen romahdus olisi saanut aikaan. Pelkään, että yhtä hyvin lopputulemana olisi voinut olla, että Kreikka olisi nyt toinen Ukraina.
Eurosta luopumista verrataan usein devalvaatioon. Tämä on minusta hyvin harhaanjohtavaa. Devalvaatio on yksinkertainen toimenpide, jossa olemassa olevan valuutan arvoa vain muutetaan suhteessa muihin valuuttoihin. Eurosta luopuminen on monimutkainen prosessi: Täytyy luoda uusi valuutta ja rahoitusjärjestelmä.
Kirjoitin muutama vuosi sitten siitä mitä tapahtuisi jos Kreikka luopuisi eurosta. Vaikka se kuulostaa aika synkältä, korostan että tämä on hyvin ruusuinen skenaario.
http://newsroom.nordea.com/fi/blogpost/kreikan-irtautuminen-eurosta-onnistuu-mutta%E2%80%A6/?doing_wp_cron=1395036019.1262900829315185546875
Mikko-Ville,
Anteeksi, että ymmärsin sinut väärin.
En edelleenkään ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että EKP antoi euron kaatua todellisena yhteisvaluuttana.
Toki EKP:n olisi mielestäni pitänyt toimia aggressiivisemmin talouden aktiviteetin tukemiseksi kun eurokriisi kärjistyi. Syitä tähän olen pohtinut tässä. https://rogerwessman.com/2013/10/07/poliittiset-rajoitteet-pitavat-ekpn-toimia-vaisuna/