Nollakorot eivät keinotekoista manipulointia

Nollakorot herättävät paljon närää. Säästäjät valittavat, että inflaatiota alittavat nollakorot syövät heidän säästöjään. Keskuspankkien nähdään rankaisevan vastuullisia säästäjiä, ja palkitsevan vastuuttomia velanottajia. Euroalueen säästäjämaiden edustajat EKP:n viime kokouksessa vastustivatkin EKP:n ohjauskoron laskua, heijastaen ehkä näitä mielialoja.

Nollakorot eivät ole kuitenkaan mikään luonnoton keskuspankkien manipuloinnin tulos.  Päinvastoin nollaa ylittävä riskitön korko olisi nykyisessä taloustilanteessa keinotekoisesti korkea.  Se olisi yhtä väärin kuin se, että valtio takaa viljelijälle markkinatasoa korkeamman viljan hinnan, tai että kaivokselle taattaisiin korkea nikkelin hintaa.

Markkinataloudessa hintojen pitäisi määräytyä kysynnän ja tarjonnan mukaan. Riskitöntä sijoituskohdetta etsivästä säästöistä on tällä hetkellä nollakoroillakin maailmassa ylitarjontaa. Säästäjien rahaa kertyy nollakorkoisina talletuksina keskuspankkeihin. Markkinoiden tasapainokorko olisi itse asiassa negatiivinen, jos tämä vaan olisi käytännössä mahdollista.

On pötypuhetta väittää, että pitäisi kannustaa säästämiseen, jotta voidaan rahoittaa investointeja.  Investointeja ei tällä hetkellä rajoita säästöjen määrä, vaan haluttomuus kantaa investointeihin liittyvää riskiä. Epävarmat talousnäkymät nakertavat uskoa investointien kannattavuuteen. Pankit ja muut rahoittajat ovat, osittain kiristyvästä sääntelystä johtuen, yhä haluttomampia kantamaan investointien rahoittamiseen kuuluvan luottoriskin.

Keskuspankin tehtävä ei ole subventoida säästämistä pitämällä koron keinotekoisesti korkeana, vaan sen tehtävä on pitää rahan arvoa vakaana.

Inflaation kehitys vahvistaa, että korot ovat pikemmin olleet liian korkeita ja keskuspankkien rahahanat liian kireitä. Inflaatio on useimmissa länsimaissa jäänyt alle tavoitteiden.

Toki voidaan sanoa, että nykyisessä heikossa taloustilanteessa oltaisiin ajauduttu deflaatioon,  ilman keskuspankkien vastatoimia.  Tämä olisi hyödyttänyt säästäjiä nostamalla rahan ja siten säästöjen arvoa.  Kun keskuspankit ovat katkaisseet deflaatiokierrettä, ne ovat siten toimineet säästäjien intressien vastaisesti ja suosineet velallisia.

Lainoja on kuitenkin myönnetty, ja niiden ehdoista sovittu, tietäen keskuspankkien inflaatiotavoitteista. Jos keskuspankit nyt lipsuisivat tavoitteistaan (kuten ruotsin keskuspankki selkeästi on tehnyt) keskuspankki jälkikäteen muuttaa sopimuksia tavalla, joka hyödyttää velkojia velallisten kustannuksella.

Ennen kaikkea säästäjien (ja säästämisylijäämäisten maiden kuten Saksan) on turha valittaa deflaatiota estävästä politiikasta, koska vaihtoehtona olisi ollut velallisten kasvava maksukyvyttömyys laman syventyessä. Kasvavat luottotappiot olisivat syöneet hyödyn siitä, että deflaatio olisi nostanut reaaliarvoja. Ilman keskuspankkien viime vuosien kriisien aikaisia pelastustoimia, riskittömät talletukset olisivat olleet kaikkea muuta kuin riskittömiä.