Siirry sisältöön

Maailmantalous piristyy, Venäjä vajoaa

by : 23.12.2014

Öljyn hinnan jatkuvan laskun myötä fokus on ollut sen vaikutuksissa Venäjän talouteen ja muihin öljyntuottajiin. Helposti unohtuu, että öljyn hinnan lasku on suurin yksittäinen piristysruiske, jonka kehittyneet taloudet ovat saaneet sitten vuoden 2008-2009 yhdistetyn finanssi- ja rahapoliittisen elvytyksen. Tämä tukee toiveita piristymisestä maailmantaloudessa, kuten kirjoitin linkin takana olevassa päivityksessä.

Yleisesti paranevat näkymät alkavat näkyä monessa muuttujassa kuten esimerkiksi siinä, että Euroalueen ostopäälliköt ovat hivenen optimistisempia. Öljyn hinnan viimeaikainen raju lasku ei vielä näihin lukemiin ole ehtinyt paljon vaikuttaa, joten tämä piristyminen lienee vasta alkua.

Suomenkin talouden kehityksestäkin on tullut joitain rohkaisevia uutisia, etenkin verrattuna alkusyksyn keskustelun näkymien jyrkästä heikkenemisestä (jota kommentoin elokuussa jutussa Ylireagointia markkinoilla ja talousennusteissa). Mielenkiintoista huomata että valtionvarainministeriön tuorein taloudellinen katsaus ennustaa Suomen taloudelle hiuksenhienoista (0,1%:in) kasvua tälle vuodelle: lähes täysin sama kun kesäkuun alkusyksyllä toivottoman ylioptimistiseksi kritisoitu ennuste. 2014 vahvistuu nollakasvun vuodeksi ja entisen kollegani Pasi Sorjosen epäilyistä huolimatta Suomen BKT-luvut vaikuttavat uskottavilta. Vahvistusta tähän on saatu sen jälkeen mm. Suomen lupaavista lokakuun vientiluvuista.

Venäjän talouden ongelmat toki kärjistyvät jyrkästi. Tällä ruplakurssilla vienti Venäjälle ehkä jopa puolittuu. Pitkälti kuitenkin, kuten kirjoitan tässä: on yhdentekevää, miten Venäjä hallitsee valuuttakriisinsä. Jos öljyn hinta pysyy näillä tasolla Venäjän vientitulojen romahtaminen pakottaa ennen pitkää Venäjää supistamaan tuontia tavalla tai toisella.

Ruplan romahdus on painanut myös muiden kehittyvien markkinoiden valuuttoja, markkinoiden suoraviivaisen logiikan mukaisesti, vaikka mitään järkeä ei ole siinä miksi esimerkiksi Intian valuutan pitäisi heikentyä. Päinvastoin Intia kuuluu vahvasti öljyn hinnan laskusta hyötyviin talouksiin.

Yrityslainamarkkinat ovat myös hermostuneet johtuen öljyn hinnan dramaattisen laskun vaikutuksesta energiayhtiöiden maksukykyyn. Selitän yllä olevan linkin takana, miksi on loogista, että yrityslainamarkkinat kärsivät vaikka öljyn hinnan lasku on osakemarkkinoille ja taloudelle hyvä asia.

 

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: