Voodo-talous, erä II
Professori Heikki Patomäki vastaa esittämääni kritiikkiin omassa blogissaan. Kuvani siitä, että hänen argumentoinnissaan on loogisia virheitä ja perustuu lähinnä aatteelliseen toiveajatteluun ei siitä muuttunut miksikään.
Harhaanjohtavia laskelmiaan siitä, että velkaantuneisuusaste ei kasva jos kerroin on yksi, hän puolustaa sillä, että kerroinvaikutus ei ole tilapäinen vaan pysyvä. Eli kun hän sanoo, että miljardin kasvu investoinneissa kasvattaa BKT:ta kertoimella yksi, hän tarkoittaa, että se kasvattaa BKT:tä miljardilla joka vuosi tästä eteenpäin.
Tässä tapauksessa kerroinvaikutus ei ensinnäkin ole käsittääkseni yleisesti käytetyllä terminologialla yksi, se on periaatteessa ääretön (jos pysyvällä tarkoitetaan täältä ikuisuuteen, eikä diskontata tulevaa BKT). Äärettömällä kerroinvaikutuksella toki julkisten menojen lisääminen ei kasvata velkaantuneisuutta.
Määritelmistä on turha riidellä. Kritiikkini siitä, että on väärin tarkastella vaikutusta ainoastaan ensimmäisenä vuonna pitää yhä paikkansa, vaikka tulkitsee Patomäen kirjoitusta hänen omaa määritelmää käyttäen. Laskelmien virhe menee tosin nyt toiseen suuntaan. ”Patomäkeläisellä yhden kertoimella” velkaantuneisuus pysyy ensimmäisenä vuonna vakaana, mutta kääntyy sen jälkeen ikuiseen laskuun. Itse asiassa kolmannen vuoden jälkeen velka vähenisi absoluuttisestikin. Paljon pienempikin kerroin riittäisi kääntämään velkaantuneisuusasteen ennen pitkää laskuun.
Oletusta, että miljardin investointi yhtenä vuonna kasvattaa BKT:ta miljardilla pysyvästi hän perustelee blogissaan sillä että ”Julkisen menonkäytön lisäyksellä talous saadaan itseään vahvistavan kasvun kierteeseen”. Argumentti näyttää olevan, että kun taloutta yhtenä vuonna nostetaan laman kuopasta, niin kaikkien talouden toimijoiden luottamus vahvistuu. Tämä luottamuskeiju siivittää taloutta eikä talouden aktiviteetti horju ollenkaan, vaikka seuraavana vuonna julkiset investoinnit vähenevät miljardilla.
Pysyvä vaikutus vaatii siis asymmetriseen kertoimen: Julkisten investointien lisäys kasvattaa kerroinvaikutuksella BKT:ta mutta julkisten investointien supistaminen ei sitä vähennä ja aiheuta vastaavaa heikkenevän kasvun kierrettä.
Tällainen vaikutus on toki loogisesti mahdollinen. Kaipaisin kyllä jotain empiiristä tukea näille villeille spekulaatiolle. Etenkin Suomen kaltaisessa vientikysynnästä riippuvaisessa taloudessa on epätodennäköistä, että julkisilla investoinneilla voidaan näin vahvasti ja pysyvästi palauttaa talouden yleistä luottamusta.
Kritiikkiäni siitä, että hän ei ota huomioon verotusta kun hän laskee kerrointa hän sivuuttaa syytämällä minua loogisesta virheestä, perustelulla joka on niin sekava, että en ymmärrä sitä ollenkaan. Toistan vaan mitä sanoin, toivottavasti nyt selkeämmin:
Patomäki jättää huomioimatta, että verotus alentaa kerrointa. Hänen ehdottama julkisten menojen lisäys, joka kompensoisi verojen vaikutuksen, ei kasvata julkisten menojen kerrointa. BKT toki kasvaa silloin enemmän, mutta vaan siitä syystä että julkiset menot kasvavat enemmän. Kerroin, eli julkisten menojen ja BKT:n lisäyksen suhde, ei julkisten menojen lisäämisestä sinällään muutu.
Olen Patomäen kanssa samaa mieltä siitä, että nyt on hyvä aika tehdä talouden tuotantopotentiaalia nostavia julkisia investointeja. Arviot siitä mitä on järkevää tehdä täytyy kuitenkin tehdä järkevillä laskelmilla, ei toive-ajatteluun perustuvalla Voodoo-taloustieteellä.
Järkevää pohdintaa siitä millä ehdoilla julkinen elvytys voi vähentää velkaantumista löytyy PT:n Heikki Taimion blogikirjoituksesta.
Roger Wessman 
Kirjassa tarkastelen asiaa sekä velkasuhteen että absoluuttisen velan kautta. Taimio tarkoittaa ilmaisulla ”julkisten menojen lisäys maksaa itsensä takaisin” lähinnä jälkimmäistä. Velkasuhteeseen vaikuttaa myös yhtälön toinen puoli eli se, että BKT kasvaa. Velkasuhteen taittamiseen riittää selvästi pienempi kerroin kuin absoluuttisen velan määrän pienentämiseen. Kirjassa olen tässä suhteessa täysin eksplisiittinen (ks. esim. taulukko 9 s.146).
Toinen keskeinen pointtini on, että kerroin riippuu suhdannetilanteesta. Tämä todetaan yleisesti asiaa koskevissa tutkimuksissa ja on yhteensopiva (jälki-)keynesiläisen teorian kanssa. Korostan tätä kirjassa useassa kohtaa. Myös Taimio kirjoittaa, että ”parametrien saamat arvot vaihtelevat helposti paljon ekonometrisen menetelmän, käytetyn aineiston ja suhdannevaiheen mukaan”.
Vaikutus on näin ollen asymmetrinen: kun talous on lamassa tai taantumassa, kerroin vivuttaa julkisen menonkäytön lisäystä reippaasti, mutta korkeasuhdanteessa menonkäytön rajoittaminen (tai lisäämisen vähentäminen) ei vie taloutta suhteellisesti alaspäin ollenkaan yhtä paljon.
Itseään vahvistavat vaikutukset ovat ajallisia ja historiallisia. Kapitalistiseen markkinatalouteen kuuluvat suhdanteet ja kriisit; käänne kyllä tulee. Mitään äärettömiä kertoimia tms en oleta, vaan nojaan tässä Kaleckiin, Minskyyn ja muihin vastaaviin teoreetikoihin.
Ystävällisin terveisin,
Heikki Patomäki
Kiitos vastauksista.
Juuri sivun 146 taulukon laskelmat ovat nimenomaan harhaanjohtavia koska, ne laskevat ainoastaan vaikutuksen yhden vuoden tähtäimellä.
Sanot että et oleta ääretöntä kerrointa. Sehän tarkoittaa, että jossain vaiheessa talous palautuu sille uralle missä se olisi ollut ilman elvytystoimia. Eli elvytyksen BKT:ta nostava vaikutus ei ole pysyvä, eikä siten laskelmasi siitä miten elvytys vaikuttaa velkaantuneisuuteen pidä paikkansa pidemmällä perspektiivillä.
Toki empiiriset arviot kerroinvaikutuksesta ovat vaihtelevia. Sinä esität kuitenkin varovaisena arviona näkemyksen, joka ei osu edes empiiristen arvioiden antamaan leveään haarukkaan Harvassa ovat ne tutkimukset jotka tukevat esimerkiksi sitä, että elvytyksellä olisi yhden kerroinvaikutus edes kolmen vuoden aikana. Lähinnä IMF:n arvio julkisisista infrastruktuuri-investoinneista tulee mieleen, ja silloin nimenomaisena ehtona oli tehokkaasti toteutetut investoinnit.
Toki kerroin vaihtelee riippuen talouden suhdanteista. Jos olemme tilanteessa, jossa talous on lähellä täystyöllisyyttä ja kapasiteettipula rajoittaa yksityisen sektorin kasvua kerroin on oletettavasti lähellä nollaa. Kun perusongelma Suomessa on tällä hetkellä viennin heikkous niin suhdannenousu joka perustuu julkisten menojen kasvattamiseen tuskin kuitenkaan kerrointa paljoakaan muuttaa. Kun julkisia investointeja vuoden kuluttua aietaan alas, ei ole mitään syytä olettaa, että yksityinen kysyntä sen vahvemmin ryntää täyttämän luotua tyhjiöitä kun nyt.
Keskustelu alkaa silloin saavuttaa luonnollisen päätepisteensä, kun uusia pointteja ei enää tule, vaan aletaan toistaa samoja asioita. Olen jo aiemmin todennut, että ei ole olemassa annettua kasvu-uraa, vaan se riippuu myös talouspolitiikasta. Jos nykyisen taantuman tai nollakasvun sijasta talous saadaan reippaaseen kasvuun 3-4 vuodeksi, niin sen jälkeen kaksi eri mahdollista potentiaalista kasvu-uraa ovat jo erkaantuneet (vaihtoehtoisen todellisuuden taantumaan jääneen talouden pitäisi myöhemmin kasvaa.nopeammin, jotta se saisi kasvun kiinni). Ja jos sama toistuu myöhemmissä suhdannevaiheissa, kasvu-urien erkaantuminen suurenee.
Mitä vaikutusaikaan tulee, kirjoitan kirjassa näin: ”Taulukko 9 kuvaa menonkäytön muutoksen kerrannaisvaikutuksia, joiden toteutuminen vie aikaa. Ensimmäiset vaikutukset näkyvät nopeasti, mutta kaikkien kerrannaisvaikutusten toteutuminen vie kaikkiaan ehkä kolmisen vuotta. BKT:n kasvu on kasautuvaa ja eksponentiaalista, joten seuraavan vuoden korkeampi lähtötaso voi tarkoittaa kasvavaa eroa toisen vuoden tilanteessa ja niin edelleen.”
Kirjan johtopäätöksissä totean: ”Kertoimen arvioinnissa kyse on käytännöllisestä arvostelmasta, ei pelkästä tekniikasta. Kertoimen arvioinnissa joudutaan aina hyödyntämään paitsi tilannekohtaista historiallista päättelyä niin myös kontrafaktuaaleja, eli vertaamaan tapahtunutta todellisuuteen siihen, mitä olisi tapahtunut, jos olisi toimittu toisin. Ekonometria, joka perustuu oletuksiin vakaista ja normaaleista jakaumista latteassa todellisuudessa, voi auttaa tässä vain jossain määrin.”
Keskimäärin kerroin voi olla esimerkiksi vähän reilu yksi, mutta korkeasuhdanteessa lähellä nollaa, ja nykyisissä olosuhteissa (jotka spesifioin kirjassa) jopa välillä 2-3. Ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen Euroopassa ja havaita miten säästö-, leikkaus- ja yksityistämiskuurit ovat johtaneet kasvun häviämiseen (niissä maissa missä tätä on tehty maltillisemmin kuten Suomessa) ja suoranaiseen romahdukseen (siellä missä kuuri on ollut kovempi, esimerkiksi Espanjassa). Jo tämä on evidenssiä siitä, että kertoimen täytyy nykyolosuhteissa olla selvästi keskimääräistä korkeampia — kuten myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on nyttemmin päätellyt. Minusta todistamisen taakka on niillä, jotka muuta väittävät ainakin siinä rajatussa mielessä, että miten tämä ja muu vastaava historiallinen kokemus (jota käyn läpi kirjassa) sitten voidaan selittää?
Hei, naputtelin keskusteluistanne eilen kommentin omaan blogiini (tosin huomaamatta täällä kommenttiosiossa käymäänne sananvaihtoa): http://harhala.blogspot.fi/2015/01/kerroinvaikutus-ja-velkaantumisaste.html
Voisikohan asetelmaa valaista karkealla laskuesimerkillä.
Ajatellaan taloutta, jossa bkt on 200 mrd ja julkinen velka 100 mrd, bkt:n trendikasvu ja korkotaso 1 % ja lisäksi taloudessa on riittävästi vapaita resursseja (U > NAIRU). Toteutetaan nyt 5 mrd:n julkinen investointiohjelma.
Toteutusvaiheessa bkt kasvaa 5 mrd, jos kerroin on 1. Jos veroaste on 50 %, tuloutuu tästä takaisin julkiselle sektorille erilaisina veroina 2,5 mrd. Velka kasvaa siten loppujen lopuksi 2,5 mrd eli 102,5 mrd:in.
Oletetaan lisäksi, että investointien yhteiskunnallinen tuotto on 4 %, joten ne kasvattavat bkt:ta pysyvästi 200 milj. per vuosi. Tästä tuotosta palautuu verotuloina julkiselle sektorille puolet eli 100 milj. per vuosi. Koska velan lisäyksestä aiheutuva korkokulu on 25 milj. per vuosi, paranee julkisen talouden ylijäämä aluksi 75 milj. per vuosi,ja myöhemmin enemmän sitä mukaa kun velka supistuu.
Bkt menee nyt näin:
200
207
204,2
206,3
208,4 jne
velka puolestaan kehittyy näin:
100
102,5
102,425
102,350
102,175 jne
ja velkasuhde kehittyy näin:
50,00 %
49,52 %
50,16 %
49,61 %
49,03 % jne
Eli jos korko on matala ja taloudessa on jotain trendikasvua ja jos lisäksi investointi on tuottava, niin kertoimen arvo 1 riittää siihen, että velkasuhde lähtee laskuun.
Kiitos kommentista Jaakko,
Investointien yhteiskunnallinen tuotto on tietysti yksi tekijä joka vaikuttaa yhtälöön, ja kasvattaa todennäköisyyttä siitä, että menojen lisäys pienentää velkaantuneisuusastetta.
Laskelmasi ei oikeastaan vielä kerro siitä missä vaiheessa menojen lisäys vähentää velkaantuneisuusastetta suhteessa siihen uraan missä oltaisiin oltu ilman menojen lisäystä. Esimerkissäsi velkaantuneisuusastehan olisi ilman menojen lisäystä heti kääntynyt laskuun.
Jos tehdään investointi jonka yhteiskunnallinen tuotto on sen verran korkea, että valtion verotuloina saamat lisätuotot ylittävät korkokulut on kuitenkin selvää, että ennen pitkää sillä on velkaa alentava vaikutus (ja siten myös tietysti alentaa velkaantumisastetta).
Tämä ihan millä kerroinvaikutuksella hyvänsä, joskin tietysti korkeampi kerroinvaikutus vielä parantaa yhtälöä.
Nyt kun korot ovat alhaisia, ja kerroinvaikutus selkeästi pienentää julkisten investointien kustannusta valtiolle on kuten kirjoitin ”hyvä aika tehdä talouden tuotantopotentiaalia nostavia julkisia investointeja”. Pelkällä kerroinvaikutuksella ne tuskin maksavat itsensä takaisin, vaan on syytä fokusoitua edes jossain määrin tuottaviin investointeihin
Mainiota keskustelua raskaansarjan kommentaattoreilta yhteiskunnallisesti tärkeistä asioista (Allan Seurin blogikirjoitus mukaan luettuna)!
Itselläni on luonnontieteispainotteinen tausta, joka saa minut ihmettelemään ekonomistien erimielisyyksiä perustavaa laatua olevissa kysymyksissä, jopa liittyen käsitteiden määrittelyyn. Onko tämä tavanomaista myös ekonomistien akateemisessa keskustelussa?
”hyvä aika tehdä talouden tuotantopotentiaalia nostavia julkisia investointeja”.
Hienoa ! Nyt tämän tunnustaa siis jo pankkialan ekonomisti, vielä kun saataisiin lisää siltä sektorilta tämän tapaisia kommentteja, Kangasharju taitaa olla liian kova pala 😉
Kiitos palautteesta,
Talouslehmä,
Mihin erimielisyyksiin viittaat? Itse koen, että Jaakko Kiander ja Allan Seuri täydentävät ja tarkentavat esittämäni näkemyksiä eri näkökulmista. Nähdäkseni ne eivät ole varsinaisesti eri mieltä sen enempää toistensa kun minun kanssa.
TNE,
Tätä mieltä olen ollut jo vuosikausia ja esittänyt sen monissa yhteyksissä. En toki enää ole pankkiekonomisti. Ja huomaa, että en varauksettomasti tue kaikkia ehdotuksia julkisten investointien lisäämiseksi. Sanon vaan, että nyt on erityisen hyvä aika toteuttaa järkeviä julkisia investointeja.
Muotoilin asiani ehkä hieman huolimattomasti (ja tietysti tarkoituksellisen ylimielisesti, kuten nimettömien nettikirjoittelijoiden tavanmukaisesti kuuluukin). Viittasin siihen, että tämän fiskaalikertoimen merkitys näytti olevan jossain määrin epäselvä. Mm. Kiander nähdäkseni vain esitti, että investoinnit velkarahalla kannattaa, jos tuotto ylittää korot, mutta tämän yhteys kertoimeen ei auennut ainakaan minulle.
Saurin kirjoitus oli mielestäni hyvä, koska pyrkimys esittää asioita matemaattisilla malleilla usein selkiyttää ajattelua ja tuo eksplisiittisesti ilmi kirjoittajan olettamukset. Patomäen viimeisintä kommenttia (johon tällä sivulla on tracback-linkki) on osaltaan tästä syystä vaikea käsittää ja edes muutama selventävä yhtälö auttaisi asiaa. (Ehkä yhtälöt ovat kirjassa, jota en valitettavasti omaa, mutta hämmennystä herättää mm. ”BKT:n kasvu on […] eksponentiaalista […]”. )
Talouslehmä,
Minunkaan tulkinnan mukaan Kianderin kommentissa kerroin ei ollut keskeisessä roolissa.
Patomäen kirjasta ei kyllä mitään yhtälöitä löydy. Se on suurimmalta osin vain lähes kaikkien taloustieteellisten teorioiden haukkumista, ilman että hän esittäisi mitään vaihtoehtoista kehikkoa.
Mielenkiintoista keskustelua (jota olen seurannut sivullisena luonnontieteilijänä).
Jos (matemaattiset) nykymallit taloustieteille olisivat riittäviä, tämäntyyppisiä keskusteluja ei käytäisi? Hämmentävää spotata ’asiantuntijoiden’ argumenteista sellaisia sanoja kuin ’aate’. Matemaattiset mallit tai se, miten hyvin ne kykenevät ennustamaan systeemin dynamiikan, eivät riipu erilaisista affektiheuristiikoista.
Otin viime torstaina töistä lomapäivän ja matkustin (omilla rahoillani) yli 100km suuntaansa päästäkseni kuuntelemaan Pertti Haaparannan luentoa aiheesta:
”Miten Suomen taloutta voitaisiin elvyttää ?
”… Tällä perusteella elvytys voisi hyvinkin olla Suomessa
itserahoittavaa, suurimmillaankin vaadittava lyhyen ajan
kerroin on alle näiden lukujen. Ja vaikka IMF:n
normaaliaikojen kerroinarvioita käytettäisiin, niin silloinkin
itserahoitus näyttää hyvinkin mahdolliselta, olenhan
käyttänyt varsin konservatiivisia arvoja pitkän ajan kertoimelle.
Edelleen näyttää siltä, että historiasta arvioitujen parametrien
perustapauksessa itserahoittava elvytys on hyvin mahdollinen …
Näillä perusteilla on realistista arvioida, että Suomessa
elvyttävä finanssipolitiikka rahoittaisi itse itsensä”
Suomessa merkillepantavaa on, että vanhempien ikäluokkien
työllisyysaste on noussut tämän laman, tai laantuman
(pitkäaikainen taantuma, termi Eero Tuomaisen ehdottama),
joten nuorempien ikäluokkien työllisyysaste on laskenut
huomattavasti.
Tämän ilmiön vaikutukset nähdään 20 vuoden päästä, jollei mitään tehdä.
Tämä on yksi lisäperuste elvytykselle, näin pitkälle ulottuvat vaikutukset tekevät entistä varmemmaksi sen, että elvytys rahoittaa itsensä.”
(https://vapausvalitatoisin.files.wordpress.com/2015/01/haaparanta-22-1-2015-vvt.pdf)
Ehdotan, että kok, dem, kesk ja ps jne… puolueet ottavat Pertti Haaparannan vuoden
2015 hallitusneuvottelujen ylimmäksi arkkitehdiksi ja neuvonantajaksi mukaan hallitusohjelman
laadintaan!
Epäpoliittisena henkilönä (”kammiotyöskentelijänä”?) Pertin on mahdollista saavuttaa kaikkien puolueiden edustajien luottamus, jonka ansiosta Suomeen voidaan laatia uskottava itse itsensä takaisin maksava velkaelvytysohjelma.
Velkaelvytyksellä ja velkaelvytyksellä on eroa, huonosti tehty velkaelvytys ei maksa itseään takaisin, mutta hyvin tehty maksaa.
Kotitalousvähennyksen käyttö kylpäriremonttiin (siis portugalilaisten kaakelien liimaaminen saksalaisella Henkelin liimalla ulkomaalaisomistuksessa olevan suomalaisen tehtaan tuottamaan Knauf -kipsilevyyn Virolaisen työntekijän tekemänä) on mielestäni esimerkki ”ei itsensä takaisin maksavasta elvytyksestä”:
”Suomesta pienenä avotaloutena suurempi osa elvytyksen luomasta tulosta “vuotaa” ulkomaisten tuotteiden kysyntään kuin isommista talouksista.”
(https://vapausvalitatoisin.files.wordpress.com/2015/01/haaparanta-22-1-2015-vvt.pdf)
Kysyin lämpöpumppuja asentavasta liikkeestä uusien lämpöpumppujen tehokkuudesta:
”Keskimäärin vuositasolla kilowattitunti sähköenergiaa tuottaa neljä kilowattituntia lämpöenergiaa.”
Valtion on myöntänyt erilaisia energia-avustuksia, joiden avulla on houkuteltu yksityistä rahaa käynnistämään erilaisia talojen energiatehokkuutta parantavia hankkeita. Ilmalämpöpumput ovat pitkälti tuontitavaraa, mutta poistoilmalämpöpumput ja varsinkin niiden asentaminen ja putkistojen ja kaapeleiden veto ovat ”avainlipputuotteita”, jos kotimaisuusastetta lasketaan vasta valmiiksi tehdylle asennukselle ?
Ja näille investoinneille on laskettavissa takaisinmaksuaika. Näissä laskelmissa korkotaso ja sähkön hinta ovat hyvin määrääviä tekijöitä.
Sähkön hinta on nyt alhaalla, joten erilaisten lämpöpumppujen asentaminen ei ole siksi tämän päivän sähkön hinnoilla tehdyillä laskelmilla kovinkaan nopeasti itsensä takaisin maksavaa. Mutta valtion energia-avustuksen avulla voitaisiin takaisinmaksuaikaa lyhentää siten, että hankkeet lähtevät liikkeelle ja lämpöpumppuasentajien työllisyys säilyy koko ajan hyvänä alhaisesta sähkön hinnasta huolimatta! Myös kallioon lämpökaivo reikiä poraavien maalämpöpumppuyrittäjien työllisyystilanne pitäisi saada säilymään hyvänä sähkön hinnan laskusta huolimatta.
Valtion 10-vuotisen nollakorkoisen lainan kanavointi lämpöpumppujen yleistymisen edistämisen kautta edistää samalla myös sähkön hinnan alhaalla pysymistä pitemmällä aikavälillä, jolloin kyseessä on siis pitkäkestoinen elvyttäminen halvan sähkön avulla.
Setelielvytyksen yhteydessä on tapana puhua ns. ”helikopterirahasta”, jonka levittämisen sijaan kannattaa mieluummin levittää ”helikopterisähköä”, joka on samalla myös suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukykyä nostava tekijä.
Myös kaukolämmitetyssä kerrostalossa asuvat hyötyisivät epäsuorasti siitä, että seuraavalla nousukaudella sähkön nousun hintapaineet ovat paljon pienemmät, jos esim. lainsäädännön ja energia-avustuksen voimin kaikki Suomessa olevat sähkölämmitystalot ovat ”pakotettuja” asentamaan vähintäänkin yksi poistoilma -tai ilmalämpöpumppu. Toisin kuin ns. paskalain yhteydessä ”lämpöpumppulaine” avulla ”pakottaminen” tulee tehdä porkkanan (ei siis kepin) avulla!
Myös märkien metsien metsäojitukselle (tai vanhojen, tukkeutuneiden ojien perkaukselle) on mahdollista laskea takaisinmaksuaika, hyöty puiden kasvun kiihtymisenä, koska kuivemmassa metsässä puun juuristo ei kärsi liiasta syys -ja kevät kosteudesta. Tälle itse itsensä takaisin maksavalle elvytysmuodolle on helppoa saada keskustapuolueen tuki.
Halvan (raskaan) öljyn sekoittaminen soraan, ja levittäminen pinnaltaan hajoavalle tielle on myös hyvää elvytystä, jos vertailukohtana käytetään tilannetta, jossa sama työ tehdään kallista öljyä käyttämällä (Pasi Holmin em. VVT elvytysseminaarin puheosuudessa esittämä idea).
Pasi Holm: https://vapausvalitatoisin.files.wordpress.com/2015/01/holm-22-1-2015-vvt.pdf
Kuunneltava versio elvytyseminaarista: https://www.youtube.com/watch?v=mjm6-2gmlPo&feature=youtu.be