Joustavuus ja sopimusvapaus
Hallituksen eilen esittämät toimet kilpailukyvyn parantamiseksi, ja erityisesti tulevia työehtosopimuksia sitova pakottava lainsäädäntö herättävät perustellusti ristiriitaisia tunteita. Se, että hallitus säätelee paitsi minimi- myös maksimiehtoja työsuhteille ei ole askel joustavampaan suuntaan. Ay-johtajien valitukset siitä, että tämä on ”Hyökkäys sopimisen vapautta vastaan” kalskahtavat kuitenkin ontolta, kun samalla pidetään kiinni sopimusvapautta rajoittavasta työehtosopimusten yleissitovuudesta.
Se, että esimerkiksi mahdollistetaan ylityön ja sunnuntaityön tekeminen alemmalla lisäkorvauksella on selkeästi edellytyksiä parantaa työllisyyttä. Se voi siten olla työntekijöidenkin, etenkin tämän myötä työtä saavien, kannalta askel parempaan suuntaan.
Toisaalta on kieltämättä outoa laittaa katto korvaukselle. Ideaalisesti korvaus pitäisi laittaa kussakin tapauksessa tasolle, joka heijastaa työntekijän halukkuutta tehdä ylityötä tai sunnuntaityötä. Joissain tapauksissa iloisesti otetaan vastaan mahdollisuus tehdä työtä matalammallakin korvauksella. Mahdollisesti on kuitenkin tapauksia, jossa työntekijöiden motivoiminen perustelee korkeampia kannustimia.
Ideaali olisi, että liikuttaisiin pois keskitetysti asetetuista säännöistä kohti suurempaa joustavuutta.
Tällainen joustavuus ei ole kuitenkaan mahdollista, niin kauan kuin työehtosopimuksen yleissitovuus ja rajoitettu paikallinen sopimusvapaus keskittää päätöksentekoa. Eduskunta on käytännössä luovuttanut työmarkkinaosapuolille lainsäädäntövaltaa, jolla ne voivat määrätä työehtoja myös työnantaja- ja työntekijäjärjestöille kuulumattomille.
Tätä lainsäädäntövaltaa palautetaan nyt osittain eduskunnalle.
Metallilliton Riku Aalto: jyräsi eilen ”Tässä ei ole kyse enää vain yleissitovuuden vaan koko työmarkkinajärjestelmämme murskaamisesta.
Tässä näyttäisi tämän lausunnon perusteella siten olevan oiva mahdollisuus rakentavaan kompromissiin. Hallitus vetää ehdotukset pakottavaksi lainsäädännöksi pois, ja poistetaan työehtosopimusten yleissitovuus.
Epäilemättä toki kyseessä oli vain retorinen ylilyönti.
Kaiken kaikkiaan hallituksen esitys ylitti minun, tosi matalalle asetetut odotukset. Työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen ilman korvaavia veronkorotuksia on juuri sellaista elvytystä jota kaivataan. Ainoa pieni pettymys oli, että arkipyhiä ainoastaan tehtiin palkattomiksi eikä palautettu viikonloppuun. Jälkimmäinen olisi tuottavuuden kannalta ollut parempi ratkaisu.
Roger Wessman 
Roger,
Olet oikeassa, kuten niin usein.
Yksi asiaan liittyvän kommentin haluan tuoda esiin ja se liittyy enemmänkin esitettyjen ehdotusten läpiviemiseen ja siitä ilmiselvästi nyt syntyvään ”taisteluun” – taisteluun, jossa ammattiyhdistysliike vahvasti jo nyt agitoi liittoja ja sen työntekijöitä barrikaadeille nousuun puolustamaan etuja, joita ei juurikaan muualla ole ja joita meilläkään ei ole mahdollisuutta avoimessa kansainvälisessä taloudessa ylläpitää, mikäli haluamme, että mitään suomalaista tuotetta kukaan maailmalla ylipäätänsä ainakaan hinnan puolesta voisi ostaa,…laatu on sitten vielä oma ongelmansa ja tuotteiden innovatiivisuus sekä muu houkuttavuus ja ominaisuudet, mutta se aihe onkin jo pidempi ja vaikeampi paikata: Se, että olemme keskinkertaista bulkkia tuottava maa on aivan muu ongelma ja saattaa johtaa siihen, että vaikka työntekemisen kustannuksia nyt saataisiinkin alaspäin, eivät tuotteemme mene kaupaksi kuitenkaan. Mutta aiheeseen,…
Satuin lukemaan muutamia keskustelu24 -palstalla olevia asiaan liittyviä keskusteluja ja surukseni jouduin toteamaan, ettei oikein yksikään niistä kirjoittajista kyennyt millään tavalla ymmärtään koko ongelmatiikkaa ja kausaliteetteja asian ympärillä. Saavutettujen etujen menettämisen puolustaminen on edelleen varsin sokeata faktoille ja tälle koko Suomea piinaavalle suorittavan työn pakenemiselle maasta – kohta myös kotimaan palvelujen osalta jossakin muodossa digitaalisen talouden keinoja ainakin käyttäen.Samaan aikaan tuo sama kiihkeästi kommentoiva ryhmä ihmisiä itse äänestää jaloilllaan joka päivä omalla ostokäyttäytymisellään suomalaisen työn liian korkean kustannustason välttämistä – se ostaa itse pääosin vain tuotteita liki kaikissa tuoteryhmissä, jotka ovat tehty maissa, joissa nyt puolustettavia etuja ei ole alkuunkaan: Oman maan tuotteet eivät kelpaa tälle kiihko-kommentoija ryhmällekään, mutta samaan aikaan vaaditaan etuja, jotka tekevät näiden tuotteiden oston itse asiassa kaikille mahdottomaksi ihan jo hinnan takia. Ja työpaikkojen vähentämiset samaan aikaan paljolti tästä syystä juuri jatkuvat liki kiihtyvällä vauhdilla aiheuttaen yhä enemmän työttömyyttä, mitä yhteyttä ei vain millään kyetä sisäistämään.
Muutos lähtee asenteista ja asenteet eivät voi muuttua ainakaan niin kauaa kun ihmiset eivät ymmärrä taustalla olevien asioiden – palkanalennustarpeen, sivukulujen alennustarpeen, lomapäivien vähentämistarpeen, ylityökorvausten poistamistarpeen, jne. – vaikutusta työntekijän oman yrityksen menestysmahdollisuuksiin ja siis sitä mukaa mahdollisuuksiin ylipäätänsä maksaa kuukausipalkkaa (edes yksinkertaista) työntekijöilleen. Vaikutusta koko maamme tilanteeseen ja ennenkaikkea sen tilanteen parantamiseen, yritysten olemassaoloon ja ehkä jopa koko maan olemassaoloon.
Saadaanko ihmiset ymmärtämään näitä syy-seuraus -yhteyksiä muuten kuin vain menemällä sen kovimman kautta – eli kyykätään nyt oikein kunnolla ja menetetään kaikki tuotannolliset työpaikat maassamme…ja sitä mukaa siis myös siitä elävät palvelusektorityöpaikat maassamme ja päädytään sellaiseen työttömyystasoon, ettei Suomi ole sellaista nähnyt edellisenkään kriisin aikana. Valitettavasti vain silloin myös julkinen sektori on enemmän kuin polvillaan, kun julkinen tulovirta sisään on tyrehtynyt jo liikaa ja yhteiskunnalliset maksut sekä tulonsiirrot ulospäin vain kasvaneet. Miten ihmiset saadaan ymmärtämään näitä asioita, vai onko vain todettava, ettei tavallisen kansantaloutta lukemattoman ihmisen kyky ymmärtää näitä asioita vain koskaan tule olemaan kovin korkea.
Hyvä kirjoitus, olen pitkälti samaa mieltä. En kyllä ihan ymmärrä noita maksimeita. Miksei säädetty mieluummin minimejä ? Alentamalla minimikorvauksia käytännössä lisätään joustoja mutta maksimilla on myös haittapuolia jos työnantajalle tulee vaikeuksia saada sunnuntaityöntekijöitä. En myöskään ihan ymmärrä miksi arkipyhien muuttaminen palkattomiksi vapaiksi heikentäisi tuottavuutta jos ne päivät on tehtävä sisään muulloin – tällöinhän kuitenkin työaika pitenee ne 2 pv vuodessa ?
Kiitos hyviä kysymyksiä,
Maksimeja säädettiin, koska muuten riskinä olisi, että työehtosopimusten kautta kaikkia sitova lakisääteinen minimi käytännössä olisi korkeampi kuin hallituksen määräämä minimitaso. Eli minimin lasku olisi ay-liikkeen hyväksymisen varassa.
Arkipyhät heikentävät tuottavuutta koska ne keskeyttävät työviikon ja siten voivat häiritä työrytmiä. Niiden siirto lähimpää lauantaihin (tai maanantaihin kuten USA:ssa) olisi siten todennäköisesti jonkun verran kohentanut tuottavuutta.
Eli lopulta palaamme keskitettyjen palkkaratkaisujen ongelmaan. Ideaaliratkaisu kaiketi olisi, että säädettäisiin minimi turvaamaan työntekijän etuja kohtuullisena pidetylle tasolle, ja sitten paikallisesti joko mentäisiin niiden mukaan tai sovittaisiin korkeammista lisistä jos halutaan. Näin myös paremmin kannattava sektori voisi maksaa enemmän ja sitä kautta houkutella työvoimaa vähemmän kannattavilta sektoreilta. Hallitus tekee epäoptimalisen päätöksen, jotta työmarkkinamekanismi ei johtaisi kilpailukyvyn kannalta vieläkin epäoptimaalisempaan tulokseen.
Oletko Roger kirjoittanut jossain, että millaista joustavuutta työelämään haluaisit ja millä tasolla sovittaisiin? Kiinnostaisi tietää, sillä näistä asioista puhutaan varsin harvoin konkretian tasolla.
Oma ideaalini on, että jokainen työntekijä ja työnantaja vapaasti voisi solmia työehdoista – palkoista, lomista, työajasta jne – niin kauan, kuin ne täyttävät lakisääteiset minimiehdot, jotka suojaavat työntekijää kohtuuttomalta hyväksikäytöstä.
Näin halutessaan työntekijä ja työnantaja voi valtuuttaa työmarkkinajärjestöä neuvottelemaan puolestaan. Työmarkkinajärjestöllä ei kuitenkaan voi olla oikeutta neuvotella muiden kuin omien jäsentensä puolesta.
Se, että voitaisiin kasvavassa määrin sopia valtakunnallisesta työehtosopimuksesta poikkeavista ehdoista työnantajan ja paikallisen ammattiyhdistyksen välillä on mielestäni askel oikeaan suuntaan. Tätä osin ollaan jo käsittääkseni monelta osin menty parempaan suuntaan.
Eikö noiden maksimien idea ole ettei TES niitä ylitä. Jos työnantaja ei saa työvoimaa +75% korvauksella, paikallisesti voidaan edelleen sopia korkeammasta työnantajan ja -tekijän välillä.
Kyllä juuri näin ymmärtääkseni on.
Voitko Roger perustella, mistä lähtökohdista tulkitset noin? Itselläni ei ole hajuakaan siitä, miten uudet pykälät on tarkoitus kirjoittaa yksityiskohdiltaan, mutta vallitseva käytäntö jo voimassa olevasta pakottavasta työlainsäädännöstä on ollut, että kaikki siitä poikkeava sopiminen on ollut pätemätöntä riippumatta siitä millä tasolla (liittotaso, työpaikkataso tai henkilötaso) ao. sopiminen on tapahtunut.
Hyvä huomio. Minun oletus perustui tulkintaan siitä mitä hallitus tällä tavoittelee sekä niihin kommenteihin mitä hallitusleiristä oli tullut. Mutta todellakin työnlainsäädännön asiantuntijoiden kommenttien perusteella todennäköisempää on kuten sanot, että kaikki poikkeava sopiminen on pätemätöntä.
Kiitos kommentista, tätä en ollut ymmärtänyt eli että paikallisesti kuitenkin voidaan sopia korkeammista lisistä. Olisikin ollut todella kummallista jos tämä olisi kielletty !
Hallitus esitti kuusi toimenpidettä kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi (5.02%:lla). Toimenpiteistä tärkein lienee yksityisen työnanantajan sosiaaliturvamaksujen alennus, jolla on suurin yksikkötyökustannuksia alentava vaikutus (1.73%).
Olisiko verokiilaa voinut viilata rohkeamminkin? Esimerkiksi työnantajan eläkemaksuja ja muita työn sivukustannuksia (väliaikaisesti) leikkaamalla. Isompi fiskaalinen devalvaatio taitaa olla tarpeen.
En tuohon voi vastata muuta kuin että kyllä olisi voitu.
Kiitos, kirveellä hioisin itsekin verokiilaa.
Entä elvytys? Aikaisemmin hallitus ehti jo julkaista budjettiehdotuksensa vuodelle 2016. Lyhyesti: menot 53.9 mrd, alijäämä 5.3 mrd ja valtionvelan kasvu 106 mrd:iin (+6 mrd).
Joitakin leikkauksia toteutunee, jos valtion menot pienenevät vuoden 2015 budjetista (54.3 mrd), mutta alijäämä ja valtionvelka itse asiassa kasvavat edelleen.
Hallituksessa taitaakin olla kaappi-keynesiläisiä – etenkin kun edessä häämöttävät jätti-investoinnit (n. 10 mrd) puolustusvoimiin.
Talouden Tulkissa oli kerrankin aika osuva kirjoitus asiasta:
”Suomen työmarkkinoilla on merkkejä kartellin purkautumisesta ja aidon kilpailun vapautumisesta.
Kymmeniä vuosia jatkunut etujärjestöjen työmarkkinakartelli horjuu, kun Suomen hallitus käyttää sille kuuluvaa parlamentaarista valtaa. Joku on tulkinnut hallituksen toimivan paikallista sopimista vastaan pakottamalla tiettyjä heikennyksiä työehtosopimuksiin. Luulen, että tilanne on juuri päinvastoin.
Hallitus ajaa säästöjä julkiseen talouteen valtion ja kuntien työntekijöiden lomia ja vapaita leikkaamalla, mutta yksityiset työnantajat voivat halutessaan jakaa työntekijöilleen niin paljon palkallisia vapaita kuin firman kassa kestää ja työhyvinvointi sitä edellyttää.”
Edellisen tapaisen viestin saaminen suurempaan jakeluun voisi jopa avata silmiä sille, mitä itse asiassa on mahdollista tapahtua nyt.
Kyllä, tääsä paikallista sopimista parhaimillaan.
Tässä vielä kerralleen linkki Talouden Tulkin sivuille, josta tekstiä voi hyvin jakaa.
Paketin läpimenolla tai läpimenemättömyydellä ei ole mitään käytännön merkitystä kustannuskilpailukykyloikan saavuttamisen kannalta.
Tässä loppurivit omasta aihetta käsittelevästä blogikirjoituksestani https://jounimartikainen.wordpress.com/2015/09/10/kaikki-valta-on-tyomarkkinajarjestoilla-edelleen/ :
“Mikään ei estä työmarkkinaosapuolia sopimasta keskenään vaikkapa 6 % palkankorotusta tai 6 % edestä muita korottavia kustannusvaikutustekijöitä. Tällöin työvoiman yksikkökustannukset työnantajalle kasvavat, eivätkä pienene.
Vastaavasti palkansaajan kannalta tuolla 6% korotusten esimerkkialalla sen työehtosopimuksen piirissä olevien vuoden aikana saama palkkatulo keskimäärin kasvaa, eikä pienene. Palkkatulohan pienenisi, jos peruspalkka pysyisi ennallaan ja lainsäädännön kautta tulevat heikennykset pienentäisivät kertymää.
Eri kustannusvaikutustekijöistä vääntäminen on työmarkkinaneuvottelujen arkea. Ei ole odotettavissa, ettei niihin keskusteluihin tuotaisi kompensaatiokeskustelua lainsäädännön kautta tulevista tekijöistä, jotka palkansaajapuolelle ovat palkkanalennuksia tai lisätyötä.
Paljon en perustuslaista ymmärrä, mutta lainsäädännön kautta tuleva totaalikielto kaikille työntekijöiden etujen parantamisille työehtosopimuksissa kuulostaisi maallikosta äkikseltään mahdottomalta tavallisena lakina määrättäväksi. Näin olleen kaikki valta työvoimakustannusten tasosta on edelleen ja myös jatkossa työmarkkinaosapuolilla.”
Kiitos kommentista,
Toki, kuten hallituksen tasolta on todettukin, keskeistä sille että tavoiteltu kilpailukyvyn paraneminen toteutuu on, että myös saavutetaan maltillinen tuloratkaisu. Ay-liikkeen halukkuutta tällaiseen ratkaisuun tämä paketti varmasti nakertaa, joten uusi voimanmittely on edessä.
En menisi kuitenkaan niin pitkälle, että sanoisin, että näillä toimilla ei ole mitään käytännön merkitystä.
Työehtosopimusneuvottelut lähtevät aina jostain lähtötilanteesta, josta nihkeästi liikutaan. Näillä toimilla hallitus on muuttanut lähtötilannetta ja siirtänyt työvoimakustannuksia harppauksen kohti tasapainotasoa. Kompensaation vaatiminen on haastavampaa kuin saavutetun edun puolustaminen. Vastaavasti työnantajille on helpompi pitää kiinni hallituksen tukemasta maltillisesta tuloratkaisusta kuin vaatia palkkojen laskua.
Jos liitot silti saisivat ajettua läpi kuuden prosentin palkankorotuksia hallituksella olisi myös mahdollisuus kumota tämän vaikutuksen, esimerkiksi siirtämällä työnantajien eläketurvamaksuja työntekijöiden maksettavaksi.
Eli se kenellä valta loppujen lopuksi on jää nähtäväksi. Muodollisesti valta on ilman muuta valtiosäännön mukaan eduskunnalla ja hallituksella. Kustannus vallan käyttämisestä voi kuitenkin nousta korkeaksi, jos saadaan avoin voimanmittely työntekijäjärjestöjen ja hallituksen välillä.
Kiitos kommenttini kommentoinnista. Nähdäkseni olennaista on kuinka hahmotetaan lähtötilanne, josta liikkuminen on nihkeää. Perinteisesti tälläiseksi lähtötilanteeksi on mielletty +-0-tilanne, jota edelleen korostaa se, että edellisen sopimuksen työehtojen sisältöä noudatetaan kunnes uusi sopimus on solmittu.
Lainopillinen ymmärrykseni ei riitä arvioimaan, kuinka edellisen sopimuksen noudattamisvelvollisuus suhtautuu tulossa olevaan maksimietuudet määräävään lainsäädäntöön, mutta mikäli uudet lain määräykset tulevat toimeenpantaviksi kullekin sopimusalalle vasta uuden sopimuksen voimaantullessa, niin palkansaajapuolen kannattaa pysytellä mieluimin sopimuksettomassa tilassa, kuin pistää nimiä paperiin, jossa ei ole täyttä kompensaatiota.
En minäkään juristi ole, mutta sopimuksettomassa tilassa pysyminen käsittääkseni takoittaisi nolla palkankorotuksia + hallituksen säätämät muutokset astuvat voimaan. Eli muutos tapahuu käsittääkseni kun vanhat sopimukset umpeutuvat.
Miten Suomen kilpailukyky nousee työehtoja heikentämällä aloilla, jotka palvelevat kotimaisia kuluttajia? En näe miten opettajien, sairaanhoitajien ja kaupan työntekijöiden heikommat tulot voisi nostaa maatamme uuteen kasvuun. Kotimaan kysyntä kasvaa vain paremmilla tuloilla.
Suurin lovi kukkarossa syntyy kun maksaa vuokran.
Korkea vuokrataso syö myös koulujen ja sairaaloden ”kannattavuutta”. Ainoat, jotka tästä hyötyvät ovat omistajat. Varallisuus kasvaa ja raha hakeutuu minne hakeutuu, muttei tuotantoon.
Miten olisi vuokratason puolittaminen. Vuokralaisille jäisi enemmän rahaa muuhun kulutukseen ja kunnille jäisi enemmän rahaa palvelujen parantamiseen ja vaikkapa uusien työpaikkojen luomiseen.
Kiinteistönomistajille voisi luvata vuokratuloverojen vähentämistä.
Samalla ratkasitaisiin laiskan rahan ongelmat. Raha kiertämään ja maa elpyy!
ps
tehokkuudesta: Arkipyhät nostavat työtehokkuuden huippuunsa kun pitää tehdä koko viikon työt muutamassa päivässa! Pienet hypyt arjessa motivoi ja pitää vireen yllä, emme ole koneita.
Kiitos kommenteista Sandra,
Se, että työvoimakustannuksia alennetaan suljetulla sektoreilla ei tietysti suoraan vaikuta kilpailukykyyn. Hallituksen laskelmissa kilpailukyvyn parantamisessa otetaankin huomioon tästä syystä nimenomaan vaikutus yksityisiin työvoimakustannuksiin. Julkisen sektorin työvoimakustannusten alentamisen hyötyä nähdään julkisen sektorin alijäämän supistumisena.
Epäsuorasti suljetun sektorin kulujen laskukin voi hyödyntää kilpailukykyä, esimerkiksi jos sillä voidaan rahoittaa työnantajien sosiaaliturvamaksujen alentamista tai muulla tavalla keventää avoimen sektorin verotaakkaa.
Vuokrien puolittaminen on monesta syystä huono idea. Vuokrien alentaminen alle markkinatason ensinnäkin aiheuttaisi pulaa vuokra-asunnoista. Sosiaalisesti se tuskin myöskään olisi kovin oikeudenmukainen ratkaisu. Suurin hyöty tulisi niille jolla on suurin vuokra, mikä ei suinkaan välttämättä tarkoita vähäosaisia. Päinvastoin kaikkein vähäosaisimmilla on todennäköisesti varaa vain hyvin pieneen, matalavuokraiseen, asuntoon.
Työajan lyhentäminen yleensä jonkun verran nostaa tuottavuutta, mainitsemistasi syistä. Keskelle työviikkoa osuvat arkipyhät ovat kuitenkin tämän suhteen ainakin minun kokemuksen perusteella huonoja, koska ne keskeyttävät työrytmin. Tämä tietysti vaihtelee riippuen työn luonteesta, se on ongelma lähinnä työssä, jossa seuraavana päivänä jatketaan siitä mistä edellisenä päivän lopetettiin.
Henkilökohtaisesti näen myös vapaa-päivää keskellä viikkoa huonona vaihtoehtona. Mieluummin otan vapaan viikonlopun yhteydessä, jotta voisin viettää esimerkiksi pidempään aikaa mökillä. Päiväksi ei kannata mökille lähteä.
Tämä on tietysti hyvin henkilökohtainen preferenssi. Tämä kuitenkin jälleen nostaa esiin sen, että keskitetyt ratkaisut eivät ole optimaalisia. Jos joku tykkää viettää vapaapäivän keskellä viikkoa niin voi varata lomapäivän tähän. Toinen voi säästää lomapäiviä pidempään lomaan.