Skip to content

Miksi pankkiekonomistia haastatellaan?

by : 25.9.2015

Juhana Vartiainen pohtii blogissaan, miksi virkamiesekonomistit ovat akateemisia taloustieteilijöitä paremmassa asemassa käymään julkista talouspoliittista keskustelua. Ainakin eurokriisin kommentoinnissa molemmat ryhmät jäivät kuitenkin pankkiekonomistien varjoon. Selitys tälle on käsittääkseni yksinkertainen; pankkiekonomistin työn fokus on lähempänä toimittajan kuin tutkijan ja pankkiekonomisteilla on selkeät kannustimet antaa haastatteluja.

Vartiainen näkee, että ”akateemiset taloustieteilijät harvoin kykenevät luomaan numeroiksi puettua kokonaiskuvaa koko kansantaloudesta” koska päinvastoin kuin esimerkiksi virkamiesekonomisteilla Suomen pankissa niillä ei ole tukenaan taloudellisia malleja kehittävää ryhmää. Pankkiekonomisteillakaan ei tätä tukea ole. Silti, kuten esimerkiksi Aapo Parviaisen eurokriisin mediaseurannasta tekemä tutkimus ”Mediassa paras ekonomisti on pankkiekonomisti” todisti, niiden (tai pitäisi kai tässä tapauksessa sanoa meidän) kommentit nousivat esiin akateemisia taloustieteilijöitä enemmänkin.

Osittain varmasti haastateltavan valinta selittyy asiantuntemuksella. Eniten julkisuutta Parviaisen tutkimuksen mukaan saaneen pankkiekonomistin kohdalla olen jäävi, mutta Jan von Gerichin kakkosija eurokriisin kohdalla on tämän perusteella ymmärrettävä. Hän lienee Suomen paras euroalueen valtionlainamarkkinoiden asiantuntija. On siis luontevaa, että toimittajat monesti kääntyivät hänen puoleen eurokriisin yhteydessä.

Useimmiten ei niinkään syvällinen asiantuntemus kyseistä aihepiiristä ole ratkaiseva. Selityksenä on pikemmin, että pankkiekonomistin työ on esitysten ja kirjoitusten kautta auttaa asiakkaita ymmärtämään mitä taloudessa nyt tapahtuu. Akateeminen tutkija karrikoiden keskittyy suppeaan aihealueeseen, josta hän ehkä vuosikausia vahan tilastoaineiston perusteella voi kirjoittaa muita tutkijoita kiinnostavan uraauurtavan artikkelin.

Jos toimittaja halua vastauksen kysymykseen mitä ihmettä Kreikan kriisin viimeiset käänteet tarkoittavat euroalueen ja Suomen talousnäkymille tämä on asia jota työssään pankkiekonomisti pohtii. Akateemisella taloustutkijalla sen sijaan harvemmin on viransa puolesta syytä asiaan perehtyä.

Ei ole myöskään haitaksi, että pankkiekonomistin työhön kuuluu asioiden selittäminen lyhyesti ja selkeästi maallikoille. Muistan hyvin millainen haaste oli, kun siirryttyäni akateemisesta maailmasta pankkiiriliikkeen palvelukseen sain ohjeen tiivistä sanomani yhdelle A4-sivulle, ”kun ei kukaan kuitenkaan pidempää tekstiä jaksa lukea”.

Toki on akateemisiakin ekonomisteja jotka pystyvät ilmaisemaan itseään selkokielellä. Tätä ei välttämättä kuitenkaan niiltä vaadita. Uran eteneminen pikemmin riippuu siitä miten tarkasti ja täsmällisesti pystyy kommunikoimaan muille tutkijoille.

Kannustimet antaa haastatteluja

Pankkiekonomisteille haastattelujen antaminen toimittajille on osa niiden työtä. Mikä on parempi mainos pankille, kun että pankin ekonomisti esiintyy asiantuntijana julkisuudessa? Yliopisto-ekonomistille haastattelu on lähinnä varsinaista työtä häiritsevä tekijä.

Vahva syy toimittajalle soittaa pankkiekonomistille on siten, että hän todennäköisesti vastaa puhelimeen ja on valmis vastaamaan kysymyksiin.

Miksi toimittajat eivät siten ahkerammin soittaa Vartiaisen mainostamalle virkamiesekonomistille kun esimerkiksi haluavat tietää miten ruplan romahdus vaikuttaa Suomen talouteen? Ei ole epäilystäkään, etteivätkö valtiovarainministeriön ekonomistit pystyisi antamaan tähän tarkemman ja yksityiskohtaisemman vastauksen kuin pankkiekonomisti.

Toimittaja ei kuitenkin kaipaa viikon kuluttua valmistuvaa seikkaperäistä selitystä, vaan illan uutislähetykseen tai huomispäivän lehteen lyhyen ja ytimekkään vastauksen tärkeimmistä vaikutuskanavista ja vaikutusten suurusluokasta.

Kysymys ei sinällään ole vaikea. Moni ekonomisti pystyy varmasti antamaan siihen kohtuullisen vastauksen. Kuinka moni virkamiesekonomisti on kuitenkin valmis lonkalta antamaan kommentin, ennen kun yksikössä on muodostettu harkittu virallinen näkemys?

Mainokset

From → Yms

6 kommenttia
  1. Nestori permalink

    Minusta on ensinnäkin erittäin hienoa, että nykypäivänä kansantaloutta saadaan näin ekonomistien julkisten keskustelujen – media-, SOME- että julkisten tilaisuuskeskustelujen – kautta laajemman kansanosan pohdittavaksi ja myös (erittäin tärkeä asia) parempaa kansantalouden ymmärrystä.

    Näin lisäämme sitä tarvittavaa edistyksellistä ketteryyttä myös valtion kilpailukyvyn parantamiseen.

    Juhanan seuraavaan blogikommenttiin on helppoa yhtyä:
    ”uskon myös että kriittinen keskustelu nostaa myös hallituksen toiminnan tasoa”

    Kansantaloustiede on samalla nostanut varmasti mielenkiintoa myös nuoremmissa sukupolvissa – ainakin toivon niin.

  2. Pasi Pulkkinen permalink

    Pankkiekonomisteilla on syvä intressi vaikuttaa yhteiskunnalliseen keskusteluun kansantaloutta kehitettäessä. Vuosikymmenien aikana aikaansaatu finanssijärjestelmä on suosinut erityisesti finassijärjestelmän sisällä olevia toimijoita kansantalouksien tulonjaossa.

    Rahoitusjärjestelmän ilmeiset viat pakottavat muutokseen, joka nähdään vaarabtacan
    vaarantavan finassisektorin asemaan tulonjaossa. Finanssisektorilla on ilmeinen tarve tarjota omaa näkemystään kansantalouden kehittämiseen ja eurokriisin hoitoon.

    Akateemisen taloustieteen väheksyminen kuuluu tähän tarinaan. Liiketaloudellisen osaamisen ja kokemuksen julkinen korostaminen sopii paremminin pankkiirien agendaan.

    Liiketaloustieteellisien oppien soveltaminen kansantalous”tieteeseen” ja kansantalouden kehittämiseen on kuitenkin nykyisen kriisin syy. Ovatko pankkiekonomistit tietoisia tästä vai eivät eli toimivatko vailla ymmärrystä vai moraalia, sitä en tiedä. He ovat kuitenkin tiukasti osallisia eli lobbaajia, ja heidän poliittiset suosituksensa on nähtävä siinä valossa.

    Kansantalouden kehittäminen vaatii laajaa katsantoa ja arvoja. Toistan ARVOJA. Kansantaloustiede ei ole tiedettä siinä merkityksessä kuin tiede yleensä käsitetään. Puhun nyt siitä kansantaloustieteestä, josta ponnistaa edes jotenkuten järkevästi argumentoidut poliittiset suositukset kansantalouden kehittämiseen. Kansakunnalla tulisi olla missio ja visio siitä mihin pyritään. Jos pyritään hyvinvointiyhteiskuntaan siitä seuraa hyvin erilaisia poliittisia suosituksia kuin jos pyritään yövartiovaltioon ja sosioekoniliseen luokkayhteiskuntaan. Jokaisen tulisi miettiä mihin suuntaan nyt yhteisöä ollaan kehittämässä.

    Jokaisen tulisi tunnustaa ensin näkemyksensä siitä mihin pyrkii ennen poliittisien suosituksien antamista. Minä pyrin tulevien sukupolvien mahdollisuuksien maksimointiin, johon hyvinvointiyhteiskunta sopii hyvin. Mikä on kulloinkin mediassa esiintyvän pankkiekonomistin visio vai onko hänellä vain työnantajan antama motiivi.

    Akateemisella taloustieteellä on huomattavasti enemmän puolueetonta annettavaa kansantaloustieteessä ja kansantalouden kehittämisessä kuin pankki- tai etujärjestöekonomisteilla. Kansantalouden kehittäminen vaatii paljon enemmän ja laajempaa ymmärrystä kuin liiketaloustieteen oppit. Liiketaloustieteen oppeja tulee sotkea kansantalouden kehittämiseen hyvin harkiten.

  3. Kiitos kommentista Pasi,

    Tietysti varmasti on monia, osittain ristiriitaisia, motiiveja miksi pankkien ekonomistit esiintyvät julkisuudessa. Eikä tietenkin voida olettaa, että pankin palkkalistoilla oleva esittäisi täysin puolueettoman näkemyksen esimerkiksi pankkien sääntelyä koskevissa asioissa.

    Useasta syystä en kuitenkaan usko, että tarve puolustaa finanssisektorin asemaa tulonjaossa olisi tärkein syy siihen, että pankkiekonomistit esiintyvät julkisuudessa.

    Jos olisin pankin johtaja ja haluaisin edistää jotain näkemystä en palkkaisi pankille ekonomistia joka puhuisi tämän puolesta. Kuulijat todennäköisesti olettaisivat, että pankkiekonomisti edustavat tiettyä arvomaailmaa, ja arvioivat sanoman sen mukaisesti. Sikisi kanavoisin esimerkiksi rahaa säätiölle, joka rahoittaisi oikean näkemyksen omaavien riippumattoimien akateemisten tutkijoiden näkemysten levittämistä.

    Pankkiekonomistia palkkaisin koska haluan parantaa pankin julkisuuskuvaa.

    Pääekonomistina useimmiten kommentoin asioita, jolla ei ollut mitään tekemistä pankkien kannattavuuteen vaikuttaviin poliittisiin päätöksiin. Siltä osin kun joskus joku ilmaisi toiveita siitä mitä näkemystä minun pitäisi esittää, se liittyi enemmän pankkien tuotteiden myyntiin (korkosuojausten myymiseksi ei olisi pahitteeksi jos korostaisi korkojen nousun riskiä) tai asiakkaiden toiveita tuesta omalle näkemykselleen (esimerkiksi yritysasiakkaat olivat närkästyneitä arviostani, että suomalaisten yritysten kilpailukyky oli kohtuullisen hyvä, mikä ei tukenut vaatimuksia työvoimakulujen alentamisesta). Usein toiveet olivat kuitenkin ristiriitaisia, osakevälityksessä oltiin tyytyväisiä optimistiseen näkemykseen suomalaisten yritysten kannattavuudesta.

    En myöskään tiedä mikä olisi se näkemys eurokriisistä ja sen hoidosta, joka ajaisi finanssisektorin intressiä? Millä tavoin pankkiekonomistien näkemys poikkesi esimerkiksi akateemisten ekonomistien? Molempien ryhmien sisällä näkemyksissä oli toki suurta eroa esimerkiksi siitä pitäisikö kriisivaltioiden velkoja leikata tai olisiko niiden eroaminen eurosta järkevää.

    Voitko avata millä tavalla näet että pankkiekonomistit olisivat väheksyneet akateemista taloustiedettä ja korostaneet liiketaloustiedettä? Lähes kaikki suomalaiset pankkiekonomisti ovat taustaltaan kansantaloustieteilijöitä.

  4. Hyvä Roger

    ”…kanavoisin esimerkiksi rahaa säätiölle, joka rahoittaisi oikean näkemyksen omaavien riippumattoimien akateemisten tutkijoiden näkemysten levittämistä…”

    Itse asiassa näin tapahtuukin. Itse suuntaisin rahoitusta juuri kauppakorkeakoulujen ja kansantaloustieteen laitosten progradu -tutkielmien ja professuurien / oppituolien rahoitukseen. Näin luodaan helposti niitä sosiaalisia suhteita sekä ohjataan tutkimusta, joka ehkäisevät tehokkaasti liian kriittisen asenteen leviämistä. Näin olettaisin toimittavan vielä nykyäänkin.
    Yksityinen finanssisektori on integroitunut tehokkaasi niin tutkimukseen kuin suoraan politiikkaankin.

    ”…Lähes kaikki suomalaiset pankkiekonomisti ovat taustaltaan kansantaloustieteilijöitä…”

    Jotta meillä olisi edes jonkinlainen yhteisymmärrys siitä mistä puhutaan kun kirjoitan kansantaloustieteestä, joudun hiukan tarkentamaan termin merkitystä minulle.

    Edustuksellisessa demokratiassa tai missä hallintomuodossa tahansa, muodostetaan poliittisilla päätöksillä yhteiskunnalliset tavoitteet joihin pyritään (jos päättäjät ovat ymmärtäneet tehtävänsä). Tämän korkeamman tason päätökset koskevat siis yhteiskunnan järjestäytymistä ja sen tavoitteita niin suhteessa kansalaisiin kuin kansalaisryhmiin. Yhteiskunnallisista tavoitteista ja arvoista suurimman kannatuksen suomalaisien keskuudessa saavat itsenäisyys ja hyvinvointiyhteiskunta, joten voimme olettaa kansantaloustieteen tuottavan poliittisia suosituksia etenkin näiden tavoitteiden saavuttamiseen.

    Kansantaloustieteen tehtävä on luoda välineitä arvioida tavoitteita ja pyrkiä niitä kohti, ja kertoa tietenkin sekin onko tavoitteet mitenkään realistiset. Kansantaloustieteen on siis otettava kantaa ympäröivän maailman reaalisiin resursseihin eli sellaisiin asioihin kuten uusiutuvat ja uusiutumattomat resurssit, työvoima, koulutus, teknologia, ja lisäksi luotava realistinen kuva ihmisestä taloudellisena toimijana psykologiaa, sosiaalipsykologiaa ja sosiologiaa hyväksikäyttäen. Kansantaloustieteen on kyettävä näkemään tavoiteltavan yhteiskuntajärjestelmän sisäiseen dynamiikkaan etenkin talouden näkökulmasta. Tällöin sen on otettava kantaa myös tulonjakoon, ja niihin välineisiin joilla vaikutetaan siihen eli rahajärjestelmään, verotukseen ja sopimuskulttuuriin.
    Kaikkeen tähän kansantaloustieteen on kyettävä ainakin jotenkin pureutua, jotta se voisi tuottaa siltä vaadittua ”tieteellistä” tietoa poliittisen päätöksenteon tueksi. Kansantaloustieteen on siis katsottava kaikkien niiden jo olemassa olevien taloudellisien järjestelmien yli voidakseen varmasti löytää parhaat mahdolliset poliittiset suositukset tavoitteiden saavuttamiseksi.

    Kun sovitamme nämä huomiot nykyiseen keskusteluun talouden suunnasta, ja ymmärrämme ettei kansantaloustiede rajoita tarkasteluaan vallitsevaan raha- tai verojärjestelmään, voida sanoa ettei julkisuudessa juuri kukaan ekonomisti puhu kansantaloustieteen poliittisista suosituksista vaan jostain rajoittuneemmasta analyysistä.

    Kansantaloustiede loistaa poissaolollaan julkisessa keskustelussa.

    Kuten arvaat otan esille nykyisen rahajärjestelmän. Kansantaloustieteessä rahalla on niin merkittävä vaikutus talouden toimintaa, ettei sitä voi jättää huomiotta. Näin yleensä kuitenkin tehdään ( tämän olen linkannut ennenkin: https://www.youtube.com/watch?v=O0wA6SbsHg8&feature=related )
    Euro järjestelmä on finanssisektorin sisällä toimiville hyvin ”edullinen” tulonjaossa. Tämä on yksi syy miksi pankkiekonomistien antamat poliittiset suositukset, etenkin rahajärjestelmän osalta, on tarkasteltava ”luupilla”. Euroon liittyvä keskuspankkirahoituksen kielto on toki huomattavasti vanhempi konstruktio kuin euro, mutta se on tuonut liikepankkisektorille suunnattomasti tuottoja etenkin euro-aikana. Euroopan talousaluetta perustettaessa luotiin keskuspankkirahoituksen kielto. Suomessa tämä toteutettiin 1985. Vaikka Suomikaan ei ollut käyttänyt aiemmin keskuspankkirahoituksen täyttä potentiaalia, vei tuo kielto ”leipähampaan” demokratialta, rajoittamalla valtion finanssipoliittista valtaa. Lisäksi tämä päätös varmisti liikepankeille suuret ylimääräiset tuotot tuleville vuosikymmenille. Tämä näkyi osaltaan finanssisektorin paisumisena.

    Pyrkimys pääomien ”vapauttamiseen” on luonut sellaista lainsäädäntöä, joka on ollut hyvin edullista finanssisektorille. Ekp:n mandaatti ja nyt nämä QE-toimet nekin ovat suojelleet pääomia ja finanssisektoria.

    Ohimennen sanottuna: Ensimmäinen euro harjoitelma eli ecu-kytkentä oli katastrofi, ja se hoidettiin Suomessa erityisen huonosti. Mallia olisi tullut ottaa vaikka Norjasta.
    Ei ole olemassa yhtään edes kohtuullisen järkevää tutkimusta, jossa todettaisiin euron tuoneen mitään merkittävää hyötyä meille taloudellisessa mielessä. Kansainvälisestikin on täysi yksimielisyys nykyisen euron negatiivisesta vaikutuksesta euro-alueen taloudelle.

    Kansantaloustieteellinen keskustelu ei rajoitu vallitseviin hallinnollisiin rakenteisiin (kuten raha) vaan katsoo niiden yli. Kuitenkin keskustelussa siirtyminen omaan kelluvaan valuuttaan loistaa käytännössä poissaolollaan, joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Poliittisia suosituksia antaessaan eivät pankki eivätkä juuri muutkaan ekonomistit siis puhu kansantaloustieteellisistä suosituksista vaan jostain sellaisista suosituksista, joita rajoittaa jotkin julkilausumattomat ennakkoehdot.

    ”…En myöskään tiedä mikä olisi se näkemys eurokriisistä ja sen hoidosta, joka ajaisi finanssisektorin intressiä?…”

    Euron olemassaolon pitäminen de facto eli euroeron pitäminen keskustelun ulkopuolella, ajaa finanssisektorin etua, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Valtioiden rahoitusjärjestelmää koskevan keskuspankkirahoituksen kiellon pitäminen de facto eli keskustelujen ulkopuolella, ajaa finanssisektorin etua. Finanssisektorista on kasvanut uhka koko reaalitalouden vakaudelle, ja yksi varteen otettava tapa rajoittaa finanssisektorin kuohunnasta johtuvia reaalitaloudellisia seurauksia on talletus(luotto)pankkien ja muiden finanssipalveluiden erottaminen toisistaan. Tämäkään ei ole pankkiekonomistien asialistalla, yllätys yllätys, vaan ratkaisuksi edotetaan valvonnan lisäämistä ja joitakin instituutioita ”riskiä” jakamaan…

    Finanssisektorin etua ajaa ne asiat joista ei puhuta. Nämä ovat kuitenkin aivan keskeisiä aiheita kansantaloustieteessä, jos siltä halutaan mitenkään järkeviä poliittisia suosituksia yhteiskunnan kehittämiseen.

    ”…Voitko avata millä tavalla näet että pankkiekonomistit olisivat väheksyneet akateemista taloustiedettä ja korostaneet liiketaloustiedettä?…”

    ”…Akateeminen tutkija karrikoiden keskittyy suppeaan aihealueeseen, josta hän ehkä vuosikausia vahan tilastoaineiston perusteella voi kirjoittaa muita tutkijoita kiinnostavan uraauurtavan artikkelin…”

    Vaikea kuvitella laajempaa aihealuetta kuin kansantaloustiede.

  5. Hyvä Pasi,

    Muutama huomio.

    On mielenkiintoista, että näet että pankkiekonomistit ovat pitäneet euroeroa keskustelun ulkopuolella. Kriisin ajoilta minulla on pikemmin päinvastainen muistikuva, että pankkeja syytettiin euron hajoamisspekulaatioiden lietsomisesta. Entiset kollegani kirjoittivat myös raportin siitä, miten euro voisi hajota. En löydä sitä enää netistä, mutta sitä on referoitu tässä Taloussanomissa:

    http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/10/10/mita-jos-suomi-eroaisi-eurosta-nain-se-tapahtuisi/201239615/12

    Perustelut sille, että nimenomaan euro olisi hyödyttänyt pankkisektoria, ovat minusta heikot. Onko pankkisektorin paisuminen mielestäsi pienempää euron ulkopuolelle jättäytyneessä Iso-Britanniassa tai Ruotsissa?

    Päinvastoin voin kertoa, että kansanäänestys, jossa Ruotsi hylkäsi euron liittymisen, aiheutti samppanjapullojen poksahtamisen pankeissa. Valuutanvaihto on tärkeä tulonlähde, ja oma valuutta suojaa myös muita tulolähteitä kansainväliseltä kilpailulta. Liike-elämässä Euro kannattajat löytyvät pikemmin ulkomaankauppa käyvistä yrityksistä kun pankeista.

    Kansantaloustiede on todellakin laaja aihealue. Akateeminen tutkija kuitenkin fokusoi tyypillisesti vain pieneen osa-alueeseen. Tämä on välttämättömyys, koska kukaan ei pysty syventymään kaikkeen. Harvoin yksittäiset tutkijat mullistavat kansantaloustiedettä, vaan tiede edistyy pala palaselta. Tämä ei ole akateemisen tutkimuksen väheksymistä. Näin täytyy tehdä jos haluaa viedä tiedettä eteenpäin.

    Pankkiekonomistit sen sijaan eivät ole uutta tietoa luovia tutkijoita jotka vievät tiedettä eteenpäin, vaan taloustieteen soveltajia. Ne seuraavat laajasti ajankohtaisia kysymyksiä, sillä kustannuksella, että ne harvoin ehtivät syventyä siten, että olisivat minkään asian parhaita asiantuntijoita. Parhaimmillaan ne kansantajuistavat akateemisen taloustutkimuksen luomaa tietoa.

    Sekä kansanvalistajia että tutkijoita tarvitaan. Parhaat kansanvalistajat toki voivat olla taustaltaan akateemisia tutkijoita, kuten Paul Krugman. Haastavaa kuitenkin on samaan aikaan tehdä huippuluokan akateemista tutkimusta, että kansantajuisesti selittää ajankohtaisia talouskysymyksiä.

  6. Hyvä Roger,

    ”…Kriisin ajoilta minulla on pikemmin päinvastainen muistikuva, että pankkeja syytettiin euron hajoamisspekulaatioiden lietsomisesta…”

    Voi toki olla näinkin. Omat huomioni ovat olleet juuri siinä, että media käyttää hyvin harvoja ekonomisteja. Etenkin Kangasharju on näkynyt kommentoimassa ”velkakriisiä”. Hän on vasta viimeaikoina julkisuudessa tunnustanut euron virheeksi. Toki hänkin väittää euroeroa liian vaikeaksi toteuttaa. Taloussanomienkin linkissäsi (2012) istutetaan sitä epäilyn siementä väitteellä että siirryttäessä omaan valuuttaan

    ”… Olemassa olevat sitoumukset säilyisivät varmasti euromääräisinä, koska niiden yksipuolinen muuttaminen romauttaisi Suomen luottoluokituksen…”

    En näe mitään mieltä pitää Suomessa olevia (tehtyjä) velkoja, pääomia, hintoja, maksuja tai veroja vieraassa valuutassa, vaan ne on siirrettävä suoraan omaan valuuttaan. Tällöin säilytetään parhaiten oikeudenmukaisuus pääomien, velkojen ja tulotason suhteen. Siirtyminenkin olisi toteutettava yhdessä viikonlopussa mahdollisen valuuttapaon estämiseksi. Toki jos toteutetaan Ecuxit voidaan toteuttaa pitkäkin siirtymä aika.

    Lisäksi tällä hetkellä vaihtotase on tasapainossa, joten painetta oman valuutan devalvoitumiseen ei kovinpaljoa ole. Tätä ei paljoa uutisissa näy.

    Luottoluokittajien näkemyksiin ei ole meillä mitään syytä kiinnittää huomiota. Omaan valuuttaan siirryttäessä on tietenkin rakennettava uusi rahatalousjärjestelmä järkevästi, eikä euroa tai uusliberaaleja ajatuksia mukaillen. Oma valuutta estää sisämarkkinoiden likviditeetin karkaamisen, mikä eurossa on mahdollista (Kreikka). Samoin keskuspankkirahoituksen avautuminen tekee luottoluokituksesta merkityksetöntä. Ohimennen sanoen keskuspankkirahoituksen kieltäminen perustuu täysin järjettömään hypoteesiin valtion vastuuttomasta kulutuksesta.

    ”… Perustelut sille, että nimenomaan euro olisi hyödyttänyt pankkisektoria, ovat minusta heikot…”
    No, sanotaan niin että euron sisällä olevat finanssisektoria hyödyttävät säädökset, instituutiot ja rakenteet ovat sellaisia, ettei Suomi voi niitä muuttaa eurojärjestelmän sisällä. Omassa valuutassa Suomen eduskunnalla olisi mahdollisuus todeta ettei valtion talouden rahoitukseen otettujen lainojen korkoja makseta enää liikepankeille ja niiden omistajille, vaan siirrytään keskuspankkirahoitukseen. Vuodesta 1985 on Suomi maksanut käsittääkseni 75 mrd euroa korkoina yksityissektorin pankeille. Tällä on varmasti ollut vaikutusta pankkiirien ja pankkien omistajien tuloihin sekä finanssisektorin paisumiseen. Kuten totesin aikaisemmassa viestissä tämä järjestely on euroa vanhempi, mutta se on juuri Euroopan yhteisvaluutan ”lähestymiskriiteerejä” 1970-luvulta… järjetön sellainen.

    ”… Onko pankkisektorin paisuminen mielestäsi pienempää euron ulkopuolelle jättäytyneessä Iso-Britanniassa tai Ruotsissa?…”

    Kyse on siitä mitä on järjestelmien sisällä. Iso-britanialla ja Ruotsilla on samanlaisia järjestelmiä rahataloudessaan, joten kehitystrendit ovat samat. Mikä erottaa punnan ja kruunun eurosta on se, että ne ovat kunkin valtion omia valuuttoja, mitä euro ei ole millekään euromaalle. Euro on vieras valuutta kaikille jäsenmailleen, ja luo siksi erityisen riskin jokaiselle maalle, joka ei kykene ylläpitämään vaihtotaseen ylijäämää tai tasapainoa. Punnat eivät voi karata Isosta-britaniasta, eikä kruunut Ruotsista, mutta eurot voivat karata kokonaan jäsenmaasta, jolla on vaihtotaseen alijäämää liian pitkään (Kreikka). Käsittääkseni Suomen Tarket2 saldo on onneksi vielä plussalla.

    ”… Päinvastoin voin kertoa, että kansanäänestys, jossa Ruotsi hylkäsi euron liittymisen, aiheutti samppanjapullojen poksahtamisen pankeissa…”

    Mitä tuohon voi sanoa: Ruotsalaiset ovat meitä fiksumpia. Oma valuutta ja oma politiikka yhteiskunnan kehittämisessä on pitkäjänteisempää ajattelua.

    Tuosta taloussanomien artikkelista:

    En tiedä kuka on sen kirjoittanut mutta muutamia kommentteja se vaatii.

    ”…Euroalueen säilyminen on Nordean arvion mukaan ensisijaisesti kiinni poliittisista päättäjistä – ei rahasta…”

    Tämä on erittäin totta.

    ”…Pankki arvioi, että Saksan lähtö kaataisi koko euroalueen…”

    Tämä osoittaa taas sen ettei kirjoittaja/sanoja ymmärrä rahatalouden mekaniikkaa. Saksan valtavat euroalueen sisäiset vaihtotaseen ylijäämät imevät muista talouksista likviditeettiä. Saksan nihkeys ”rahoittaa” muiden alijäämiä johti lopulta kriisin kärjistymiseen. Saksan eroaminen antaisi nykyiselle eurolle hengähdysaikaa. Saksa ja sen vaihtotaseen ylijäämät on euron suurin ongelma.

    ”…Lisäksi rahamarkkinat voisivat epäillä Suomen talouspolitiikkaa, koska Suomi oli ennen eurojäsenyyttä kuuluisa devalvaatiosykleistä…”

    Kukaan järkevä ihminen ei haikaile vahvanmarkan politiikkaan takaisin.

    ”… Parhaat kansanvalistajat toki voivat olla taustaltaan akateemisia tutkijoita, kuten Paul Krugman…”

    Krugmanin suhteen olen hiukan välttelevä. Vaikka hän onkin omaksunut jälkikeynesiläisen näkemyksen eurokriisin hoitoon, on häneltä tullut joskus merkittäviä kömmähdyksiä lausunnoissaan. Mielestäni esimerkiksi Suomessa juuri käynyt Stiglitz on turvallisempi kuunneltava kansantaloustieteilijänä. Häntäkin yritettiin mollata tuoreeltaan sanomalla ettei hän ymmärrä Suomen erityispiirteitä. Kansantaloustieteellisessä näkökulmasta Suomella, tai millään muullakaan maalla, ei ole mitään erityispiirteitä. Erot tulevat puhtaasti yhteiskunnallisista tavoitteista, ja niistä johtuvista erilaisista poliittisista suosituksista. Stiglitz ihailee pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntatavoitetta. Hänen meille antamat ohjeet pohjaavat tähän ajateltuun tavoitteeseen. Tällä hetkellä minusta kylläkin kuulostaa siltä ettemme ole enää pyrkimässä hyvinvointiyhteiskuntaan.

    Kansantaloustieteen kaikkien osa-alueiden syventäminen vaatii tietenkin paljon tutkijoita. Mutta sitten kun ymmärrys lisääntyy on siitä rakennettavissa malleja, joilla löytyy niitä poliittisia suosituksia kuhunkin yhteiskunnalliseen tulevaisuuden skenaarioon.

    Olen vakuuttunut, että niitäkin taloustieteilijöitä löytyy, jotka jo nyt kykenevät kohtuullisen pätevään talouspoliittisten suosituksien esittämiseen. Toki vasta tulevaisuus kertoo kuka oli oikeassa…tai ehkä ei kerro, koska 90-luvun laman selitystäkin hallitsee vielä myytit 🙂 Joka tapauksessa kannattaisi kysyä neuvoa niiltä, jotka ennustivat eurokriisin jo 90-luvulla ja jo aiemmin, mikäli ovat elossa.

    Olennaista on se, että yhteiskunnallisien päämäärien saavuttamiseksi katsotaan kaikkien olemassa olevienkin instituutioiden yli. Ainut universaali taloudessa on reaalitalouden resurssit ja ihminen ( joka tunnetaan talouden toimijana vielä heikosti). Kaikki muu on vain hallinnollisia rakennelmia, jotka voidaan muuttaa tarpeen vaatiessa.

    Keskustelua jossa mennään arvojen ytimeen ei juurikaan näy, vaikka ne ovat aivan keskeisiä yhteiskunnan kehittämisessä. Raha on vain hallintoa.

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s