Pankkiunioni ei euron rakennevikoja poista

Sixten Korkmanin uudessa kirjassa toistettu ajatus siitä, että pankkiunioni korjaa euroalueen rakennevikoja on mielestäni samanlaista toiveajattelua kun mihin koko euro aikoinaan rakennettiin.

En tosin jaa pankkiunionin herättämää yleistä huolta Suomessa, eli se että yhteisen talletussuojan myötä joutuisimme maksamaan muiden maiden pankkien ongelmista. Tämä ovi avautui jo kun liityttiin rahaliittoon. Euroopan keskuspankin kautta olemme jo mukana rahoittamassa ongelmissa olevia pankkeja ympäri Euroaluetta.

Todellisuudessa tänä päivänä euroalueen tallettajien rahat on jo suojattu sillä, että Euroopan keskuspankkijärjestelmä rahoittaa ongelmissa olevia pankkeja. Kyproksen kohdalla tehtiin tosin poikkeus, mutta jopa kreikkalaisten pankkien velkojia on suojattu EKP:n. Pankkiunionia ei siten tarvita rauhoittamaan tallettajien huolia talletusten turvallisuudesta. Sen EKP jo hoitaa.

Jos pankkiunionin myötä saadaan toteutettua periaate, että ongelmissa olevien pankkien velkojien saatavia leikataan (kuten Kyproksen tapauksessa talletusturvan piirissä olevia talletuksia lukuun ottamatta) meidän riskimme EKP:n kautta pienenee. Tosin samalla riski kasvaa siitä, että eurokriisi kärjistyy kun suurtallettajat pakenevat ongelmissa olevista maista.

Epäilen kuitenkin suuresti, että olisi poliittisesti mahdollista leikata velkojien saatavia suurimpien euromaiden kuten Italian (puhumattakaan Ranskan tai Saksan) pankkien kohdalla.

Yhteinen pankkivalvonta voisi teoriassa merkittävästi korjata rakennevikoja, jos tämä ennaltaehkäisisi Espanjan kaltaisia velkakuplia.  En olisi kuitenkin kovin luottavainen tästäkään.

Kuplia ei ehkäistä pelkästään sillä, että samoja sääntöjä sovelletaan kaikkien maiden pankkeihin. Käsittääkseni Espanjan viranomaisten säännöt olivat muita maita tiukempia kun kuplaa rakennettiin. Ongelmana on, että kaikki pankkien tunnusluvut näyttävät hyvältä kun talous pyörii täysillä velkarahan ruokkimana: Velallisten tulot riittävät hyvin lainojen hoitamiseen ja vakuuksien markkina-arvot turvallisesti ylittävät lainasummat. Ongelmat paljastuvat vasta kun velkahanat sulkeutuvat.

Velkakuplien ehkäiseminen vaati siten, että yhteinen pankkivalvonta tarpeeksi aikaisessa vaiheessa tunnistaa kuplan ja ryhtyy tarpeeksi rajuihin toimenpiteisiin. Valvoja voi esimerkiksi reippaasti nosta pääomavaatimuksia kyseiseen maahan myönnetyille lainoille.

Keskitetylle valvonnalle tunnistaminen ei pitäisi olla suuri haaste, jos kyseessä on Espanjan kokoluokan kupla. Käytännössä tämäkin voi olla ongelma, jos valvojien fokus on yksittäisten pankkien tilanteessa, eikä koko talouden tasapainossa. Metsää ei silloin nähdä puilta.

Vaikka kuplaa tunnistetaan toimenpiteet jäävät herkästi liian varovaisiksi. Tätä riskiä ei vähennä se, että kyseisen maan pankit ja poliitikot kiihkeästi vastustavat jyrkkiä toimenpiteitä.

Ongelmaa lisää se, että rahoitusalalla ollaan hyvin kekseliäitä sääntöjen kiertämisessä. Esimerkiksi muita maita korkeammat pääomavaatimukset yhdessä maassa voidaan kiertää myöntämällä luottoa toisessa maassa rekisteröidyn yrityksen kautta.

Vaikka onnistuttaisiinkin velkakuplien ehkäisemisessä, tämä ei vielä ratkaise kaikkia rahaliiton ongelmia. Yksittäinen maa voi joutua taloudellisiin ongelmiin muistakin syistä, esimerkiksi jos maan keskeinen vientisektori kokee jonkun kriisin. Kyky reagoida tähän on rajoitettu, jos ei ole itsenäistä rahapolitiikka eikä omaa valuuttaa. Tilannetta vielä pahentaa, jos tiukat säädökset rajoittavat valtion kykyä talouteen aiheutuvaa sokkia pienentää velkarahoituksella.