USA:n laiha budjettisopu turvaa talouskasvun
Republikaanien ja demokraattien johto ovat päässeen sopuun ensi vuoden budjetista. Kovin dramaattinen saavutus ei ole. Aikaisemmin sovittuja automaattisesti voimaanastuvia budjettileikkauksia lievennettiin, ja korvattiin toisilla säästöillä ja maksujen korotuksilla. Kokonaisuudessaan paketin sanotaan kaventavan budjettialijäämää 20 miljardilla dollarilla, eli runsaalla 0,1 prosentilla USA:n BKT:sta.
Mitään merkittävää muutosta USA:n julkisen talouden näkymiin sopu ei aiheuta. Tämä on rohkaisevaa talouden ensi vuoden kasvunäkymiä ajatelleen kahdesta syystä:
- Julkisen sektorin kiristystoimet eivät ensi vuonna merkittävästi talouskasvua jarruta. Tänä vuonna OECD:n arvion mukaan rakenteellinen alijäämä veronkorotusten ja budjettileikkausten kautta pienenee yli 2,5 prosentilla BKT:sta – mikä vastaavasti on jarruttanut talouskasvua. Ensi vuonna vastaava jarruvaikutus jää noin puoleen prosenttiin.
- Sopu vahvistaa toiveita siitä, että republikaanit ovat lokakuun umpikujan jälkeen havainneet, ettei niillä ole mitään voitettavaa ajamalla valtiontaloutta kuilun partaalle. Siten poliittinen epävarmuus tuskin jarruttaa investointeja ja kulutusta ensi vuonna.
Toki poliittinen teatteri vielä jatkuu. Sopua pitää vielä hyväksyttää kongressissa, ja edessä ovat vielä neuvottelut velkakatosta alkuvuonna. Tuskin kokonaiskuva näistä kuitenkaan tulee järkyttymään. USA:n talouskasvulla on vahvat edellytykset vahvistua ensi vuonna, jolloin keskuspankki voi hiljalleen alkaa vähentämään tukitoimiaan.