Säästäminen, rahoitus ja metsämansikoita
Viime viikollaa heittämäni kalikka Rahaa pankista ja sähköä pistokkeesta sai Raha ja talous aktivistit älähtämään Twitterissä.
@WessmanRoger Surkea vertaus. Raha on kahdenkertainen kirjanpitoidentiteetti, joka luodaan tyhjästä (ks. esim. BoE). Laina luo talletuksen.
— Raha ja talous (@rahajatalous) 24 juli 2014
Kummallinen reaktio. Tietysti raha on kahdenkertainen kirjanpitoidentiteetti – sitähän minä juuri yritin sanoa. Sehän juuri tarkoittaa, että laina ei tule tyhjästä, vaan sillä on vastine taseen toisella puolella.
Tätä viestiä seuranneesta keskustelusta tuli jälleen mieleen, että johtuvatko minusta täysin järjettömältä tuntuvat väitteet siitä, että annamme sanoille säästäminen ja rahoittaminen eri merkitys?
Säästäminen on ekonomistien terminologiassa se osa tuloista jota ei kuluteta. Kun lapsena olin poiminut metsämansikoita ja säästin niitä huomiseksi, käytin jo sanaa tässä merkityksessä. En kuluttanut kaikkia tulojani (poimitut marjat) heti, vaan säästin.
Säästää sanalla on kuitenkin toinen merkitys, joka ehkä saa vasemmistoradikaalit tässä barrikadeille. Talouspoliittisessa keskustellussa puhutaan usein säästämisestä kun tarkoitetaan menojen leikkausta. Ne liittyvät toki toisiinsa. Jotta voisin säästää metsämansikoita huomiseksi, en tietysti voi niitä syödä tänään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että minun täytyy vähentää marjansyöntiäni, jotta voisin säästää marjoja huomiseksi. Vaihtoehtoisesti voin viettää enemmän aikaa marjametsässä ja poimia enemmän marjoja.
Säästämistä voi kasvattaa joko menoja vähentämällä tai tuloja lisäämällä.
Yhteys säästämisen ja menojen leikkausten välillä on vielä heikompi kuin puhutaan asioista kansantalouden tasolla. Silloin menojen leikkaus syventämällä talouden taantumaa ja supistamalla tuloja voi jopa vähentää säästämistä. Tätä ongelmaa olen esimerkiksi sivuttanut jutussa Globaalilla vyönkiristyksellä ei velkoja makseta.
@WessmanRoger Tuossa tarkoitettiin kulutuksesta pidättäytymistä. Eli kulutuksen ja investointien suhteen muuttamista investointeihin päin.
— Raha ja talous (@rahajatalous) 24 juli 2014
Palatakseni metsämansikkaesimerkkiini: Todennäköisempää oli, että halusin heti syödä enemmän marjoja kuin olin poiminut. Taivuttelin silloin isosiskoni antamaan minulle osan hänen metsämansikoista, ja lupasin huomenna antaa vastavuoroisesti hänelle osan metsämansikoistani. Isosiskoni silloin rahoitti marjan syöntini, ja säästi metsämansikkaa huomiseksi.
Tässä ehkä suomenkieliselle kummallista on, että puhun rahoittamisesta vaikka tällä transaktiolla ei ole mitään tekemistä rahan kanssa. Äidinkielessäni rahoittaa-sana ei ole johdettu sanasta rahaa, joten minulle sanan käyttäminen tässä yhteydessä on ihan luontevaa.
Jos lainaamalla metsämansikoita sain siskoni poimimaan enemmän marjoja harrastin onnistuneesti velkaelvytystä.
Perustellusti siskoni ei kuitenkaan luottanut siihen, että todellakin huomenna poimisin hänelle marjoja. Pyysin isoveljeltäni apua, joka kirjoitti lapun minulle, jossa hän lupasi toimittaa desilitran metsämansikoita huomenna.
Lappu kourassa kävin siskoni luokse ja sain desilitran metsämansikoita, koska isoveljeeni siskoni luotti.
Vau. Veljeni oli ihan tyhjästä luonut rahaa, jolla oli rahoittanut minun ostamani metsämansikat!
Edelleen kuitenkin siskoni viime kädessä rahoitti minun metsämansikkasyöntini. Hyväksymällä maksuksi veljeni kirjoittaman velkakirjan siskoni rahoitti veljeni minulle myöntämän lainan.
En voinut syödä veljeni minulle antamaa lappua. Siskoni täytyy jättää syömättä osan poimimistansa marjoista, jotta minä voisin syödä enemmän kuin olen poiminut.
Eiväthän nämä asiat kovin vaikeita ole? Sähköä ei tule tyhjästä pistokkeeseen, eivätkä pankit tyhjästä luo metsämansikoita.
Roger Wessman 
Kirjoitit: Tietysti raha on kahdenkertainen kirjanpitoidentiteetti – sitähän minä juuri yritin sanoa. Sehän juuri tarkoittaa, että laina ei tule tyhjästä, vaan sillä on vastine taseen toisella puolella.
Myös se vastine luotiin samalla hetkellä tyhjästä eli kenenkään etukäteen säästämistä ei tarvittu kyseiseen operaatioon.
Kiitos kommentista.
Olisin todellakin voinut ilmaista asian selkeämmin.
Toki kun pankki luo rahaa se ilmestyy taseen molemmille puolille yhtä aikaa. Rahaa luodaan siten tavallaan tyhjästä, aivan kuten veljeni taikuroi ”rahaa” kirjoittamalla lupauksen lappuselle.
Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että pankki tyhjästä luo lainan ilman että se rahoitetaan kenenkään säästöistä.
Päinvastoin se, että raha ilmestyy taseen molemmille puolille tarkoittaa, että kun pankki antaa lainan se samalla ottaa velkaa (talletushan on pankin velkaa) jolla lainaa rahoitetaan. Eli jotta pankki voisi antaa jollekulle lainaa, sen täytyy samalla ottaa joltakulta lainaa. Laina ei siten ilmesty tyhjästä vaan tulee viime kädessä sen säästöistä joka antaa pankille lainaa.
Eli kun veljeni luo ”rahaa” hän antaa minulle lainan jonka hän rahoittaa siskoni säästöistä. Veljeni taseessa on laina minulle ja taseen toisella puolella velka siskolleni. Veljeni nettovarallisuus tästä transaktiosta on nolla, eli hän tietysti ei ole luonut mitään säästöjä itselleen tyhjästä.
En missään vaiheessa ole sanonut, että kenenkään täytyy säästää etukäteen. On aivan mahdollista, että ensin käyn hakemassa lainaa veljeltäni ja sen jälkeen vasta siskoni käy poimimassa metsämansikat, joita hän luovuttaa minulle veljeni velkakirjaa vastaan.
”Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että pankki tyhjästä luo lainan ilman että se rahoitetaan kenenkään säästöistä.”
Juu voihan noin sanoa. Pankki luo lainan ja talletuksen samaan aikaan. Tuo laina on siis samalla talletukseni pankkiin, jonka pankki on velkaa minulle ja joka rahoittaa lainan. Laina rahoittaa itsensä.
Se tosiasia ei siten muutu miksikään, että lainan/talletuksen luominen ei vaadi minulta eikä pankilta juuri minkäänlaisia henkisiä, aineellisia tai ajallisia resursseja, joten aivan perusteltua sanoa pankkien luovan lainoja/talletuksia/rahaa tyhjästä.
Tuo talletuksen ja reaalimaailman säästämisen (tässä tapauksessa mansikoiden) välinen kytkentä on pelkkää semanttista pyörittelyä. Sen jälkeen kun pankki on myöntänyt lainan, on pankin kannalta aivan sama miten rahaa/talletusta käytetään. Voin vaikka makuuttaa ottamaani lainaa pankissa, ja pankki perii suvereenisti lainan ja talletuksen korkoeron itselleen kuten kaikissa muissakin tapauksissa. Korkokatteella voidaan sitten maksaa johtajien kovalla työllä ansaitut bonukset.
Kiitos kommentista,
Juuri näin. Se, että rahaa luodaan tyhjästä ei muuta sitä tosiasiaa että pankin liiketoiminta on tallettajan (tai muun rahoittajan) ja lainanottajan yhdistäminen, josta pankki veloittaa korkoeron. Jos kaikki ymmärtäisivät tämän, minulla ei koskaan olisi ollut tarvetta kirjoittaa tätä juttua.
Siinä tapauksessa, että lainanottaja jättää rahat talletettuna pankkiin ja siten jostain syystä haluaa rahoittaa oman lainansa (ja pankkiirien bonuksia) mitään säästämistä ei itse asiassa tarvita. Lainaa rahoitetaan todellakin itsellään, ne kiertävät ympyrää pankissa.
Säästämistä tarvitaan vaan jos lainarahat käytetään kuluttamiseen tai investointeihin. Silloin pankin täytyy löytää toisen rahoittajan: jonkun täytyy säästää tuloistaan vastaavan summan.
Tästä enemmän:
https://rogerwessman.com/2014/02/01/paradoksi-rahan-luomisesta-ja-saastamisesta/
Mielenkiintoista kommentointia..Roger kirjoittaa ymmärtävänsä rahanluonnin tyhjästä muttei sittenkään ymmärrä. Rahanluontiin ei tarvitä kenenkään olemassa olevia säästöjä.
Rahan luontiin ei. Kulutuksen ja investointien rahoittamiseen kyllä.
Eikä siihenkään tarvia olemaassa olevia säästöjä.
”Säästämistä tarvitaan vaan jos lainarahat käytetään kuluttamiseen tai investointeihin. Silloin pankin täytyy löytää toisen rahoittajan: jonkun täytyy säästää tuloistaan vastaavan summan.”
Jos kulutan lainaamani summan ja myyjällä on tili samassa pankissa kuin minulla, raha siirtyy kaupassa saman pankin tililtä toiselle. Rahan synnyn, rahan olemassolon ja pankin taseen kannalta tuo tapahtuma on mitään muuttamaton sen tilanteen kanssa, että otan lainan ja makuutan rahoja tililläni. Periaatteessa mikään ei muutu sittenkään, vaikka myyjän ja ostajan tilit ovat eri pankeissa, koska pankkien välillä voi olettaa olevan maksuliikennettä vastaavilla tavoilla molempiin suuntiin.
Väite, että pankkien rahanluonnin perusta on säästöissä, on siten puhetta vailla merkitystä. Vielä hämärämpää on kytkeä reaalimaailman säästöt rahanluonnin perustaksi. Velkarahalla voi yhtä hyvin ostaa ylimääräisiä mansikoita kuin ilmaa Saksasta.
Hei Ra!
Jos kulutat rahat ja myyjä jättää tulot talletuksena pankkiin niin silloinhan hän säästää?
Tai miten sinä määrittelet säästämisen?
Minua ei ainakaan kovin paljon kiinnosta joku fiktiivinen täysin reaalitaloudesta irrallaan oleva rahatalous. Minua kiinnostaa nimenomaan reaalitalous, ja rahoitusjärjestelmän rooli siinä.
”Jos kulutat rahat ja myyjä jättää tulot talletuksena pankkiin niin silloinhan hän säästää?”
Ts. kun maksan lainarahalla ensimmäisen kerran jotain (tilisiirto), rahan status muuttuu säästöksi, joka rahoittaa lainan kuten alunperinkin lähtötilillä ollessaan. Rahanluonnin ja pankin näkökulmasta mikään ei muutu. Minusta tuo onkin vain termeillä pelaamista. Myös lähtötilillä ollessaan rahan voi sanoa olleen säästöjä. Minulla oli heti lainannoston jälkeen yhtä paljon velkaa kuin säästöjä (talletuksia).
Tällä uuskielellä ilmaistuna kaikki, jotka tuottavat jotain tai joilla on jotain myytävää, ovat säästäjiä.
Käytännössähän sitä eivät ole yksittäiset marjanpoimijat (kuluttajat), vaan yritykset. Autotehdas säästää eli tuottaa autoja, joita ihmiset haluavat ostaa lainarahalla.
Hei Ra,
Säästö on kuten selitin taloustieteessä se osa tuloista, jota ei kuluteta. Laina ei ole tulo, joten lainan kierrättäminen talletukseksi ei vaadi säästämistä.
En minä mitään uuskieltä harrasta. Pitäisikö tehdä katukysely siitä, onko säästöä jos tuloistani jätän talletuksia pankkiin? Sinun mukaan muka ei ole, koska pankki on sen rahan luonut.
Auton hinnasta autotehtaalle tuskin jää kovin paljon säästöjä, vaan suurin osa hinnasta menee palkkoihin ja muihin kuluihin.
Roger, katso kyseinen linkki niin ehkä ”aktivistien” argumentit avautuvat paremmin – jos kiire niin etenkin kohta ”How banks create loans”.
”The loan is not created out of reserves. And the loan is not created out of deposits: Loans create deposits, not the other way around”
Click to access Repeat_After_Me_8_14_13.pdf
Kiitos kommentista ja linkistä Matti.
En ole eri mieltä siitä, että luotananto luo talletuksia, kuten kirjoitin esimerkiksi jo puoli vuotta sitten
https://rogerwessman.com/2014/02/01/paradoksi-rahan-luomisesta-ja-saastamisesta/
Joten valitettavasti tuo ei auta minua ymmärtämään mitä ”aktivistit” yrittävät sanoa.
Jotenkin tässä äkkiseltään tuli näin sivusta seuraavalle vaikutelma että Wessman katsoo asiaa sellasesta vanhan parran teleologisesta ja ,toisaalta Holappa&Ahokas enemmän ”kausaalisesta” suunnasta.
Mites ne syiden kategoriat menivätkään, materiaalinen, formaali, kausaaalinen, teleologinen, siis vanhan parran mukaan.
@Roger Wessman, seuraan suurella mielenkiinnolla tätä blogia, se on suomen terävimpiä ja kiinostavimpia.
Niin on Holappa&Ahokaskin omalla tahollaan.
Kupikaan ei tietenkään ole ”aina oikeassa”, sen enempää kun aina väärässäkään.
Mutta alan muodollista koulutusta vailla olevana, mut muuten luku- ja kirjoitustaitoisena mun täytyy sanoa että tässä nimenomaisessa aiheessa Holappa&Ahokas näyttävät kykenevän perustelemaan näkökulmansa paremmin.
IMO rahajatalous-blogin ylemmäs linkattu kirjoitus tästä metsämansikkaesimerkistä osoittaa todellisia ongelmia niissä uskomuksissa jonka pohjalta esimerkki on laadittu.
”Edelleen kuitenkin siskoni viime kädessä rahoitti minun metsämansikkasyöntini. ”
on kohta joka alkuperäisessä kirjoituksessa muun muassa kiinnittää huomiotani.
Todellisuudessa molempia tarvitaan, sekä se joka haluaa ottaa lainaa että se joka haluaa sitä myöntää. Eihän kummallakaan ole tähän yksinoikeutta eikä mahdollisuutta yksinään.
Prosessi, vuorovaikutus.
Kiitos kommenteista N.N.,
Tietysti on niin, että lainan luomiseen tarvitaan sekä lainan antajaa että lainan ottajaa.
En ihan ymmärrä missä mielessä minun selitys olisi teleologinen?
Siinä olet kuitenkin oikeassa, että en ota vahvasti kantaa kausaliteettiin. Raha ja talouden selkeä näkemys kausaliteetista vaikuttaa olevan, että lainanotto määrää säästämisen. Minä näen mahdollisia vaikutuksia tilanteesta riippuen molempiin suuntiin: säästämispäätökset vaikuttavat lainanottoon ja lainanotto säästämiseen. Minun halu lainata metsämansikoita vaikuttaa siskoni säästämiseen, ja siskoni valmius säästää (poimia metsämansikoita joita hän ei syö) vaikuttaa minun mahdollisuuksiin lainata metsämansikoita.
Oleellista tässä on kuitenkin, että lainakulutusta täytyy rahoittaa toisten säästöistä. En voi kuluttaa enemmän marjoja kun olen poiminut, jollei siskoni vastaavasti kuluta vähemmän marjoja kun hän on poiminut. Tämä on looginen rajoite, joka ei ota kantaa siihen miten lopputulemaan päädytään. En saa selville onko ”Raha ja Talous” tästä todellakin eri mieltä vai puhummeko vain täysin eri kieltä.
Hei Roger, kiitos vastauksesta. Tutustuttuani blogisi teksteihin ja kommentteihin uskon löytäneeni ainakin kaksi keskeistä sekaannusta, jonka takia erot mielipiteissä vaikuttavat vain semanttisilta (joita ne eivät kokonaan ole). Muut kommentoijat ovat näistä yrittäneet jo huomauttaa.
”Selitys on tietysti siinä, että raha ei pysy talletettuna sillä tilillä, jonne sitä on talletettu. Talonrakentaja käyttää rahat maksamaan urakoitsijoille. Rahaa valuu palkkoihin, veroihin, rakennusmateriaalien ostoon jne. Rakennustyöläiset kuluttavat palkkansa. Raha valuu ympäri maailmaa eikä pysy lainaa myöntäneessä pankissa. Pankin täytyy siten rahoittaa lainaa muilla keinoin, kuin luomallaan talletuksella.”
1) Uskon että tämä ”rahoittaa lainaa muilla keinoin” on oleellinen. Nyt karkeasti yksinkertaistaen: Eikö pankkien välisten transaktioiden selvittäminen (eli lopputulema pankkkien välillä, kun kaikki kuvaamasi transaktiot ovat siirtyneet) siis hoideta juuri keskuspankkirahalla eikä asiakkaiden ”talletuksilla” (tai ainakin keskuspankki vaihtaa liikepankkirahaa 1=1)? Ja tämän keskuspankkirahan saaminen on mahdollista hoitaa aina jälkikäteen, esim. pankkien välisiltä markkinoilta tai viimekädessä keskuspankin diskonttausikkunasta (=”rahoittaa” laina), sillä muuten keskuspankki ei pysty pitämään kiinni ohjauskorkotavoitteesta. Hence, luotonantoa ei rajoita kuvaamasi asiakkaiden ”säästövarat” ja luotonanto prosessina tulee ennen talletusta.
Tietenkin ”rahoituksen” hankkiminen on pankille tärkeää liiketoiminnallisesti, mutta se ei liity rahanluontoprosessiin kuvaamallasi tavalla.
”Se syntyykö laina vai talletus ensin on minusta yhtä kiinnostava kysymys kuin se syntyykö asuntokaupassa osto vai myynti ensin. Lainakanta ja talletusten määrä kasvaa kun luottoa nostetaan ja summa talletetaan asiakkaan tilille.”
2) Kausaalisuus ja aika tulee ottaa huomioon (rahankierto ja velkasuhteiden kuolettaminen). Yksinkertaistaen sanomalla että rahanluonti on säästöistä riippuvaa on sanoa, että kun aurinko nousee idästä ja laskee länteen, niin se seuraavana päivänä nousee lännestä (jonne se on mennyt), ja laskee itään. Aurinko nousee idästä (velkasuhde syntyy) ja laskee länteen (velkasuhde kuoletetaan), sama toistuu seuraavana päivänä (uutena velkasuhteena), aurinko nousee idästä (syntyy) ja laskee länteen (kuoletetaan)..
Hei Matti,
Kiitos jälleen kommentista
Lainanotto keskuspankista on todellakin yksi mahdollinen tapa rahoittaa lainanantoa.
Eri keskuspankeilla on hivenen erilaiset järjestelmät millä pankit voivat saada rahoitusta. Euroalueella jälkikäteen pankit voivat hakea rahoitusta maksuvalmiusluoton kautta. Sitä kuitenkin harvoin käytetään, jo siitä syystä, että sen korko on yleensä selkeästi yli yönylikoron. Sitä käytetään lähinnä jos vahingossa on jäänyt rahoitusvaje. Säännönmukaisesti sitä käyttävät ovat kriisipankkeja, jotka eivät saa muuta rahoitusta.
Euroalueella pankkien keskuspankkirahoitus hoituu rahoitusoperaatioiden kautta. Niitä on viikoittain, ja finanssikriisin jälkeen EKP myöntää lainaa näissä rajattomasti, kunhan pankeilla on riittäviä vakuuksia. Periaatteessa pankki voisi siten tällä hetkellä ennakoimalla seuraavan viikon rahatarpeensa kasvattaa lainanantoaan pelkästään keskuspankkirahoituksen varassa.
Käytännössä pankit eivät kuitenkaan ole valmiita rakentamaan lainanantoaan pelkästään keskuspankkirahoituksen tai pankkien välisten markkinoiden varaan. Päinvastoin pankeilla on finanssikriisin jälkeen yhä useammin tavoite talletusten ja lainakannan väliselle suhteelle, jolloin nimenomaan talletusten kehitys rajoitta lainanantoa. Pankkien välisten markkinoiden varaan ei uskalleta enää pitkäaikaista lainanatoa kovin pitkälle rakentaa kun on kokemusta siitä minkälaiseen ahdinkoon tämä voi asettaa pankkeja.
Viranomaisten tiukentunut valvontakin rajoitta pankkien mahdollisuutta rakentaa lainanantoa keskuspankkirahoituksen tai pankkien välisten markkinoiden varaan. Sääntely vaati pankeilta tarpeeksi hyvää likviditeettiä ja lainanannon turvaamista vakaalla rahoituksella. Omien asiakkaiden talletukset lasketaan vakaaksi rahoitukseksi. Lyhytaikainen rahoitus keskuspankilta tai pankkien välisiltä markkinoilta ei kelpaa.
Keskuspankit eivät myös yleensä ole valmiita kasvattamaan lainanantoaan pankeille rajatta. Puhut siitä, että ohjauskorkotavoite sitoisi keskuspankin käsiä. EKP:n varsinainen tavoite on kuitenkin hintavakaus (EKP:lla ei itse asiassa ole ohjauskorkotavoitetta päinvastoin kuin Yhdysvaltain keskuspankilla, sillä on vain ohjauskorkoja). Jos luotonanto kasvaa liikaa, ohjauskorkoa pitää nostaa inflaatiotavoitteen turvaamiseksi.
Korkoja pitäisi siten asettaa siten, että luotonanto kasvaa juuri niin paljon kun inflaatiotavoitteen saavuttaminen vaatii. Tämä riippuu säästämishalukkuudesta. Mitä korkeampi säästämisalttius, sitä enemmän luotonantoa pitäisi kasvattaa kuten selitin tässä: https://rogerwessman.com/2014/06/22/luoko-luotonanto-aina-oman-rahoituksensa/ Eli itse asiassa säästäminen vaikuttaa keskuspankin toimien kautta luotonantoon.
Kausaalisuus ei todellisessa maailmassa siten ole yksisuuntainen. Toki lainananto luo talletuksen. Pankin päätökseen kuinka paljon luottoa se myöntää vaikuttaa kuitenkin mm. kyseisen pankin talletuskannan kehitys. Koko taloudessa säästämishalukkuus vaikuttaa keskuspankin korkopäätöksiin, joka vaikuttaa luottojen kysyntään.
Hei
Kaivetaanpas taas rautalankaa. Esittämäsi esimerkki säästämisestä metsämansikoiden muodossa ei kuvaa rahtaloutta kovin hyvin. Siskosi kun ei säästä rahaa vaan metsämansikoita. Lähinnä rahaa esimerkissäsi on tuo isoveljesi kirjoittama paperi. Metsämansikat taas voisi korvata millä tahansa tavaralla tai vaikka siivouspalvelulla.
Pointti siinä, miten rahan synty ei tarvitse säästämistä on seuraava:
-Isoveljelläsi ei ole lainkaan mansikoita, mutta hirmuisen hyvä luottamussuhde siskoosi ja sinuun.
-Haluat siskoltasi mansikoita (tai vaikka siivousapua), mutta sinulla ei ole juuri sillä hetkellä mitään, mitä siskosi haluaisi.
-Käännytään erittäin luotettavan isoveljen puoleen:
–> Isoveljesi katsoo sinun olevan luotettava (tai ainakin velat voi periä isoveljen uhkailulla)
–> Siskosi katsoo isoveljen olevan luotettava
–> Isoveljesi kirjoittaa kaksi velkakirjaa: Ensimmäinen annetaan siskollesi korvaukseksi saamistasi mansikoista. Se oikeuttaa siskosi saamaan saman määrän mansikoita (tai saman siivouspalvelun) myös isoveljeltäsi (jos osoittaudut laiskuriksi etkä kerääkään mansikoita myöhemmin)
Toisessa velkakirjassa sinä sitoudut keräämään mansikoita isoveljellesi (tai vaikka siivoamaan hänelle) – vieläpä siten että isoveljesi saa korvauksena vaivastaan 10 lisämansikkaa.
Noniin. Haluat kuitata velan ja keräät mansikoita saman verran kuin alun perin siskoltasi sait. Nyt annat mansikat siskollesi ja hän antaa isoveljen kirjoittaman velkakirjan (rahan) takaisin sinulle. Näin velkasi siskollesi on kuitattu. Velkakirjat kuitenkin ovat vielä olemassa. Oikeutus mansikoihin (raha) on sinulla ja allekirjoittamasi velkasopimus on isoveljelläsi.
Nyt jos haluat, voit kuolettaa molemmat velkakirjat: antamalla hallussasi olevan velkakirjan isoveljellesi (ja 10 mansikkaa) hän on velvollinen repimään molemmat paperit. Näin velkakirjat tuhoutuivat ja velat kuolettuivat.
Nyt jos puhutaan säästämisestä, ei missään vaiheessa kenenkään tarvinnut säästää yhtään mitään.
Mansikoiden sijasta olisi voitu puhua siivouspalvelusta tai mistä tahansa tavarasta tai palveluksesta. Palvelua on hankala säästää etukäteen vai mitä? Tässä esimerkissä velkakirjat olivat nimensä mukaisesti velkakirjoja jotka oikeuttivat johonkin tiettyyn palveluun. Rahataloudessa raha on kuitenkin universaali velkakirja jolla on yleisesti hyväksytty asema.
(itseasiassa jos ollaan tarkkoja, ei mansikatkaan olleet itse tavara vaan palvelu johon velka liittyi oli mansikoiden kerääminen)
Ja seuraava lause: ”…siskoni viime kädessä rahoitti minun metsämansikkasyöntini…” on virheellinen. Ainoa taho joka esimerkissäsi RAHOITTI mansikansyöntisi oli veljesi. Siskosi vain oli mansikoiden toimittaja joka sai maksun vaivastaan veljesi luomana rahana.
Hei Panu,
Tekstin alkuosan tarkoitus ei todellakaan ollut kuvata rahataloutta, vaan selkeyttää käsitteitä säästäminen ja rahoittaminen yksinkertaisessa taloudessa ilman rahaa. Metsämansikoiden sijaan todellakin voi olla mikä muu tavara tai palvelu. En ollut ajatellut metsämansikoita tai minun ja siskoni välistä velkaa rahana. Rahan luontia kuvaa vaan isoveljeni kirjoittama paperi. Juuri näin olin tekstin tarkoittanut.
Olen kahdesta asiasta eri mieltä.
Vaikka otetaan sinun esimerkki siivouspalelusta niin olen yhä sitä mieltä että siskoni on säästänyt. Hän on saanut siivoamalla tuloja (oikeuden siivoukseen tai muihin palveluihin) jota hän ei ole kuluttanut vaan säästänyt tulevaisuutta varten.
Siskoni säästäminen ei tapahdu etukäteen, vaan samaan aikaan kun velkaa luodaan (eli sitä myötä kun hän siivoaa).
En ymmärrä myöskään väitettäsi siitä, että veljeni oli ainoa joka rahoitti mansikansyöntini. Itsehän totesit, että tässä on kaksi velkakirjaa. Toisella veljeni rahoittaa minut, toisella siskoni rahoittaa veljeni. Minulla on velka. Siskolla saatava. Veljeni nettorahoituspositio on nolla, hänellä on sekä velka että saatava. Eli se joka viime kädessä rahoittaa mansikkasyöntini on siskoni. Toki minun välitön rahoittaja on veljeni, ja luottoriski on hänellä.
”Vaikka otetaan sinun esimerkki siivouspalelusta niin olen yhä sitä mieltä että siskoni on säästänyt. Hän on saanut siivoamalla tuloja (oikeuden siivoukseen tai muihin palveluihin) jota hän ei ole kuluttanut vaan säästänyt tulevaisuutta varten.
Siskoni säästäminen ei tapahdu etukäteen, vaan samaan aikaan kun velkaa luodaan (eli sitä myötä kun hän siivoaa).”
Metsämansikkaesimerkissäsi siskon päätös säästää marjoja oli edellytys velan eli rahan luomiselle. Siivousesimerkissä taas velan eli rahan luominen oli edellytys palvelutuotannolle (=siivous), jota kutsut säästämiseksi.
Mielestäni näissä on ero ja jälkimmäinen esimerkki kuvastaa huomattavasti paremmin modernia taloutta.
Hei Roger,
Kiitos yksityiskohtaisesta vastauksesta. Mukavaa että aktiiviset ja kiinnostavat bloggaajat vastaavat aidosti kysymyksiin ja keskustelevat.
Käyttämäni terminologia voi olla hiukan yhdysvaltalainen, pahoittelut tästä. Perusmekanismit ovat kuitenkin samantyyliset. Ns. avomarkkinaoperaatiot (ostot ja myynnit) ovat tietysti diskonttausta yleisempi tapa. Kiinnittäisin huomiota muutamaan esille nostamaasi asiaan.
1) ”Keskuspankit eivät myös yleensä ole valmiita kasvattamaan lainanantoaan pankeille rajatta. Puhut siitä, että ohjauskorkotavoite sitoisi keskuspankin käsiä.”
Oletko siis sitä mieltä, että keskuspankki ei tarjoa pankeille välttämättä rahoitusta ja samalla pystyy pitämään kiinni (ohjaus)korkotavoitteestaan ja turvaamaan järjestelmän likviditeetin?
Uskoakseni EKP:n lausunnot ja BoE julkaisema paperi rahan endogeenisuudesta väittävät päinvastaista. Vaikka EKP ei toimi de jure Euroopan valtioille viimekätisenä lainaajana, se toimii niin kuitenkin pankkijärjestelmälle. EKP:n ensisijainen mandaatti (hintavakaus) ei tarkoita sitä, että se kieltäytyisi tarjoamasta keskuspankkirahaa liikepankeille.
2) ”Korkoja pitäisi siten asettaa siten, että luotonanto kasvaa juuri niin paljon kun inflaatiotavoitteen saavuttaminen vaatii.”
Keskuspankki ei pysty pakottamaan yrityksiä ja kotitalouksia ottamaan lainaa (kuten viime vuodet ovat osoittaneet), korkomekanismi ei automaattisesti ”tasapainotuksen” avulla johda luottojen kysynnän kasvuun (tämä tasapainomallien tuoma harha, ei todellisuutta). Myöskään reservien/valuutan/keskuspankkirahan tarjonnan lisäys ei tähän automaattisesti johda.
3) Uskallan vieläkin väittää kausaalisuudella olevan väliä. Lisäksi idea tässä on keskustella rahan luonnista pankkisektorilla kokonaisuudessaan, aggregaattina (rahasta yhteiskunnallisena ilmiönä) eikä yksittäisen liikepankin liiketoiminnasta (vaikka nämä liittyvät toisiinsa). Oletko tutustunut Kansainvälisen järjestelypankin (BIS) julkaisuun, se tiivistää asian hyvin:
“This paper contends that the emphasis on policy-induced changes in deposits is misplaced.
If anything, the process actually works in reverse, with loans driving deposits. In particular,
it is argued that the concept of the money multiplier is flawed and uninformative in terms of
analyzing the dynamics of bank lending. Under a fiat money standard and liberalized financial
system, there is no exogenous constraint on the supply of credit except through regulatory
capital requirements. An adequately capitalized banking system can always fulfill the demand
for loans if it wishes to.” http://www.bis.org/publ/work297.pdf
Ymmärtääkseni puhumme nyt kahdesta eri asiasta, sinä puhut (yksittäisen) liikepankin rahoituksen hakemisesta ja minä rahanluontiprosessista talousjärjestelmässämme. On siis väärin argumentoida lauseen ”rahan luonnin tyhjästä” olevan epätosi sillä perusteella, että ”tyhjästä luonti” ei jokaisessa tilanteessa ole (yksittäiselle) liikepankille liiketoiminnallisesti mahdollista tai järkevää.
Kiitos kommenteista,
Miika,
En nyt ymmärrä eroa. Molemmissa esimerkeissä veljeni pystyy kirjoittamaan lapun, ”rahan”, siskoni päätöksistä riippumatta. Kummassakaan tapauksessa en olisi pystynyt sillä ostamaan haluamani, jollei siskoni olisi suostunut ottamaan veljeni velkakirjaa maksuna, eli rahoittamaan veljeäni.
Siivous ei ole sinällään säästämistä. Se, että siskoni ei kuluta siivouksestaan saamansa tuloa on säästämistä. Tulo kertyy sitä muka kun hän siivoaa ja minulle sovitusti syntyy velvollisuus maksaa.
Matti,
1)
Uskon kyllä, että EKP toimii viimekätisenä lainanantajana ja tarjoaa rahoitusvaikeuksissa oleville pankeille rajatonta rahoitusta. Tähän hätärahoituksen varaan ei kuitenkaan uutta luotonantoa voi rakentaa. Kriisirahoitusta saavilta pankeilta edellytetään, että he toimivat keskuspankkiriippuvuuden vähentämiseksi ja niiden luotonantokyky on siten rajoitettu.
Pankit pyrkivät välttämään joutumista hätärahoituksen piiriin koska siitä herkästi seuraa se, että viranomaiset ottavat pankin haltuun.
Kun puhun siitä, että keskuspankki ei ole valmis antamaan rajatonta rahoitusta olen käsittääkseni täsmälleen samaa mieltä Bank of Englandin kuuluisan raportin kanssa:
“Monetary policy acts as the ultimate limit on money creation. The Bank of England aims to make sure the amount of money creation in the economy is consistent with low and stable inflation. In normal times, the Bank of England implements monetary policy by setting the interest rate on central bank reserves.”
Eli jos keskuspankki näkee, että luotonanto ja rahan kasvu on liian vahvaa se nostaa ohjauskorkoa. Tämä tekee lainanoton keskuspankilta kalliimmaksi ja siten vähentää keskuspankkirahoituksen käyttöä. Suoraan keskuspankit eivät enää siis rajoita pankkien lainanottoa, mutta nostamalla sen hintaa ne tekevät lainanoton vähemmän houkuttelevaksi, millä on sama vaikutus kuin jos ne rajoittaisi tarjotun keskuspankkirahoituksen määrää.
Ennen finanssikriisiä EKP:n rahoitusoperaatioissa määrä oli kylläkin rajoitettu, eli pankit eivät välttämättä saaneet niin paljon keskuspankkirahoitusta kun halusivat millään hinnalla.
2)
Kun ohjauskorot ovat nollassa, ja silti liian korkeita, ohjauskorkoja käyttämällä keskuspankki ei voi saavuttaa tavoitteensa. Uskon (jälleen kuten Bank of Englandin kuuluisa raportti) että keskuspankilla on muita keinoja millä tavoitetta voida saavuttaa. Niin tai näin EKP ei tällä hetkellä ole onnistunut tavoitteen saavuttamisessa (Bank of England kylläkin).
En sen sijaan näe mitään syytä miksi keskuspankki ei nostamalla ohjauskorkoja tarpeeksi pystyisi rajoittamaan luottojen kasvua jos sitä nähdään liian vahvana.
3)
Toki kausaalisuudella on väliä. Kausaliteetti on kuitenkin epäoleellinen, sille mitä yritän tässä kirjoituksessa sanoa. Kausaalisuudesta rippumatta aina velkarahoitettua kulutusta rahoitetaan jonkun säästöillä.
Esimerkiksi, olettakaamme että siskoni aina poimii minulle niin monta marjaa kun haluan lainata. Silloin minun päätös siitä kuinka monta marjaa lainaan (tai veljeni päätös siitä kuinka suurelle määrälle hän suostuu kirjoittamaan minulle velkakirjan) määrää siskoni säästöjen määrän. Silti siskoni säästöjä tarvitaan jotta voisin syödä marjoja velaksi.
On totta, että on merkittävä ero siinä puhutaanko yksittäisen pankin tai koko pankkijärjestelmää koskevista rajoitteista. Luotu talletus toimii aina mahdollisena rahoituksen lähteenä jollekin pankille pankkijärjestelmässä, vaikka se ei toimi välttämättä luottoa antaneelle pankille.
Jos haluaa ymmärtää miten prosessi toimii, täytyy kuitenkin ymmärtää mitä rajoitteita yksittäisellä pankilla on, joten siitä syystä sekin on relevantti osa keskustelua.
Kiitos Roger jälleen yksityiskohtaisesta vastauksesta. Vielä muutama lisähuomio.
2) ”Kun ohjauskorot ovat nollassa, ja silti liian korkeita, ohjauskorkoja käyttämällä keskuspankki ei voi saavuttaa tavoitteensa. Uskon (jälleen kuten Bank of Englandin kuuluisa raportti) että keskuspankilla on muita keinoja millä tavoitetta voida saavuttaa.”
Mitä muita keinoja keskuspankilla on liikepankkien luomien luottojen määrän kasvattamiseen (puhumme nyt siis välillisesti, suoraanhan se on mahdotonta)? Reservivaatimukset? Talouden uskottavuuden parantaminen palopuheilla?
Näin pikaisesti muistellen ainakin Krugman on argumentoinut (likviditeettiansassa) finanssipolitiikan olevan ainoa järeä vaihtoehto, tämäkään ei suoranaisesti pakota yrityksiä ja kotitalouksia ottamaan lainaa, mutta rahavarallisuuden noustessa/suhdanteen parantuessa voi rohkaista tähän.
3.1) ”Kausaalisuudesta riippumatta aina velkarahoitettua kulutusta rahoitetaan jonkun säästöillä.”
En valitettavasti ymmärrä tätä terminologiaa. Voitko avata mitä tarkoitat ”velkarahoitetulla”? Onko olemassa ”ei-velkarahoitettua” kulutusta? Esimerkiksi mikäli minulla on palkastani ei-kulutettua varallisuutta, tämä on pankin velka minulle, joka on muodostunut muiden velkasuhteiden kautta. Yksinkertaistaen ilman velkasuhteita ei ole olemassa ”rahaa”.
Eli tarkoitatko ”Kausaalisuudesta riippumatta aina kulutusta rahoitetaan jonkun säästöillä”? Tämähän sisältää kausaalisuuden (säästöt -> kulutus).
3.2) ”Metsämarjaesimerkki”
En haluaisi mennä näihin yksinkertaistettuihin esimerkkeihin, liian harhaanjohtavia. Esim. monesti olen huomannut taloustieteen metodologista puolta käsittelevissä artikkeleissa (virheellisen) argumentaation tukena esimerkit fysiikasta. Taloustieteellä ja fysiikalla ei ole mitään tekemistä keskenään.
Mutta ihan vain huomiona, todellisuudessa sisko ei lähde poimimaan marjoja ennen kuin joku ”rahoittaa” palkalla hänen poimintansa. Hyödykkeitä eli nyt siis marjoja ostetaan ja myydään (=vaihdetaan), ne eivät liity suoranaisesti rahanluontiprosessiin. Nykyisessä talousjärjestelmässä velkasuhteilla mahdollistetaan hyödykkeiden tuotto ja vaihto.
Tietenkin pitää huomioida rahanluonnissa output gap, joten todellisuus (tuotanto) asettaa tietenkin rajoituksia. Tarkoitatko marjoilla tätä?
3.3.) ”Luotu talletus toimii aina mahdollisena rahoituksen lähteenä jollekin pankille pankkijärjestelmässä, vaikka se ei toimi välttämättä luottoa antaneelle pankille.
Jos haluaa ymmärtää miten prosessi toimii, täytyy kuitenkin ymmärtää mitä rajoitteita yksittäisellä pankilla on, joten siitä syystä sekin on relevantti osa keskustelua.”
Olen samaa mieltä.
Kiitos keskustelusta!
Hei Matti,
Kiitos jälleen hyvistä kysymyksistä.
2) Ajattelin lähinnä QE:ta, joskin järeämpiä keinoja on (ääriesimerkkinä helikopteriraha- eli rahan jakaminen suoraan kansalaisille). Nämä eivät välttämättä kasvata liikepankkien luotonantoa, vaan inflaatiotavoitetta saavutetaan muita kanavia kautta.
Ymmärrän hyvin Krugmanin ja muiden argumentin, että finanssipolitiikka on parempi keino kun nollakorkorajoite tulee vastaan ja keskuspankin täytyisi ryhtyä poikkeuksellisiin toimiin, jossa mennään ainakin keskuspankin toimivallan rajoille. Olen samaa mieltä, että perustelut finanssipolitiikan käyttämiselle vahvistuvat kun isketään nollarajoitetta vastaan.
3.1 Velkarahoitetulla kulutuksella tarkoitan yksinkertaisesti, että kuluttaja rahoittaa kulutuksensa velkaantumalla itse. Ei sitä että maksuvälineenä käytetään velkaa.
Kausaalisuhde kai tarkoittaisi, että jos säästöt kasvavat niin tämä johtaa kasvavaan luotonantoon. Näin voi käydä jos esimerkiksi kasvava säästäminen saa korot alenemaan ja ruokki kulutusjuhlaa.
Esimerkiksi nykytilanteessa jossa korot on nollassa pikemmin kausaalisuus menee
maailmantaloudessa toiseen suuntaan. Jos jostain syystä luotonanto kasvaisi, säästöt kasvaisivat sitä myötä kun kasvavan kulutuksen ja investointien myötä tulot kasvaisivat ja korot pysyisivät nollassa.
Molemmissa tapauksissa lopputulemana on kuitenkin, että kaikkea lainarahoitettu kulutusta vastaa sama määrä säästöjä.
3.2 Kyllä tarkoitan nimenomaan, että tuotanto asettaa rajoituksia. Pankki voi luoda rahaa kuinka paljon tahansa, mutta jonkun täytyy poimia metsämansikat.
Sellainen pieni kommentti, että helikopteriraha on määritelmällisesti lähempänä finanssipolitiikka kuin rahapolitiikka. Toki on myönnettävä, että joskus finanssi- ja rahapolitiikan ero on varsin häilyvä, koska instituutiot (FED ja Tsy) tekevät paljon yhteistyötä koordinoidessaan toimiaan.
Ja vielä sellainen huomio, että esimerkiksi ruokakuponkien jakaminen on hyvin lähellä helikopterirahaa vaikutuksiltaan.
Juuri näin. Mitä enemmän keskuspankit siirtyvät poikkeustoimiin sitä enemmän ne menevät perinteisen toimivaltansa ulkopuolelle, tekemään päätöksiä jotka paremmin kuuluisivat hallituksille.
Helikopteriraha on kuitenkin rahapolitiikkaa siinä mielessä, että suoraan lisätään rahan määrää.
Järkevämpi vaihtoehto olisi julkisen talouden elvytystoimien rahoittaminen suoralla keskuspankkirahoituksella. Ei menisi keskuspankkien ja hallitusten roolijako niin sekaisin.
Kiitos vastauksista!
Terve Roger.
Jos nyt ymmärsin oikein, on ajatuksesi se, että velan toinen puoli on mielestäsi aina säästö? Hmm. Ehkä sen voi noinkin tulkita. Rahatalouden näkökulmasta säästö tarkoittaa ennemminkin sitä, että siskosi säästää saamansa velkakirjan eikä käytä sitä heti. Missä sitten menee saadun tulon kuluttamisen ja sen säästämisen raja? Viikko? Kuukausi? Voidaanko sanoa, että olen säästänyt kun palkka kilahtaa tililleni? Vai olenko säästänyt vasta sitten kun olen makuuttanut osaa palkastani toisella tilillä puoli vuotta?
Joka tapauksessa edellytys säästämiselleni on se, että olen ensin saanut rahaa jostain. Ja koska raha syntyy kahdenkertaisena kirjanpitomerkintänä uuden velkasuhdeen luomisen yhdeydessä, on ilmiselvää että raha syntyy ennen sen säästämistä.
Tämä seikka taas aiheuttaa sen, että säästetty raha on poissa rahatalouden kierrosta. Rahan säästäminen siis vaikeuttaa velkasuhteiden takaisinmaksua. (Maksan kirvesmiehelle taloni rakentamisesta velkarahalla, mutta kirvesmies pistääkin rahat jemmaan eikä osta mitään mistä minä voisin saada rahan tulona takaisin jne…) Tästä päästäänkin näppärästi Keynesin teoriaan siitä miten säästäminen epävarmoina aikoina hidastaa rahan kiertoa ja sitä kautta talouden toimintaa…
Ja vielä:
Veljesi nimenomaan Rahoitti mansikkasi. Jos ei olisi rahoittanut, olisi siskosi ja sinun välille syntynyt velkasuhde ilman rahaa. Veljesi muutti tämän velkasuhteen rahaksi – eli siis rahoitti. Siskosi sai siis mansikoiden sijaan veljeltäsi rahaa joka luotiin velan syntyhetkellä. Siskosi ei rahoittanut mitään vaan hän tuotti palvelun ja sai siitä veljesi luoman rahan vastineeksi.
Jos muutetaan tämä toimimaan rahatalousjärjestelmässä, voisi ajatella että siskosi ei edes halua takaisin mansikoita vaan jotain ihan muuta ja luovuttaa veljeltäsi saaman velkakirjan (eli rahan) jollekin muulle, vaikka serkullesi vastineeksi polkupyörän lainasta. Näin veljesi velkoja ei enää olekaan siskosi vaan serkkusi. (itsehän et ole velkaa siskollesi vaan veljellesi…)
Rahan idea on se, että ei tarvitse velkaantua suoraan sille osapuolelle, keneltä hyödykkeen velaksi hankkii. Ja hyödyke voi olla ”säästetyn” tavaran sijaan palvelu tai ihan mitä vaan. Näin ollen pankki (eli esimerkissäsi veljesi) rahallistaa tuon velkasuhteen – eli rahoittaa sen.
Hei Panu,
En ole sitä mieltä että velan toinen puoli (velkoja-puoli) määritelmällisesti aina olisi säästö, vaikka ehkä olen antanut sellaisen vaikutelman joskus kun olen oikonut mutkia.
Säästö on se osa tuloista jota ei ole kulutettu, kuten mainitsemasi siskoni säästämä velkakirja.
Tulo on säästö kunnes se kulutetaan. Eli en näe mitään aikarajaa. Toki minuutin pituisella säästöllä voi rahoittaa vain minuutin pituista lainaa joten sillä ei ole suurta merkitystä.
Minua ei kovin paljon kiinnosta tämä kysymys syntyykö raha/laina ennen säästöä vai jälkeenpäin. Niin tai näin, jos joku haluaa kuluttaa/investoida velaksi jonkun täytyy säästää.
Tulot voivat kuitenkin olla muussa muodossa kuin rahassa, ja niin säästötkin. Säästää voi siten ennen kuin saa rahaakin. Suurin osa minun säästöistäni ei ole rahassa.
Kirvesmiehesi säästäminen nimenomaan antaa tilaa taloudessa muulle luottorahoitetulle kulutukselle ja investoinneille. Kuten Keynes ehkä sanoisi, julkisen alijäämän kasvattamiselle.
Kysymys siitä rahoittaako veljeni mansikkaostoni vaikuttaa olevan puhtaasti semanttinen. Sinä sanot että siskoni ei rahoita mitään, vaikka hän on mansikoillaan ostanut veljeni velkakirjan ja on ainoa jolla on rahoitusoperaation jälkeen nettosaatava? Mitä jos pankki olisi lainannut minulle rahaa ja siskoni olisi tallettanut rahat pankkiin? Olisiko hän silloin rahoittanut pankkia? Oleellisesti on kysymys samasta asiasta.
Määritelmistä on turha riidellä. Pitää vaan selkeyttää mitä määritelmää käyttää, etenkin jos käyttää jotain yleisestä käytännöstä poikkeavaa määritelmää. Muuten voi tulla väärinymmäryksiä.
Sivistyssanakirja antaa määritelmän http://www.suomisanakirja.fi/rahoittaa.
rahoittaa
[ˈrɑɦoitːɑː]
1. antaa tai hankkia varat tai varoja johonkin, finansioida. esim. Valtion rahoittama yritys
Tässä yhteydessä tarkoitan rahoittamisella varojen antamista velan muodossa.
Niin jos siskoni maksaa velkakirjan serkulleni pyörän vuokraamisesta, metsämansikoitteni lopullinen rahoittaja on serkkuni. Hänen säästöt vuokratuloistaan on sijoitettuna veljeni velkakirjaan jolla on rahoitettu minulle annetun lainan. Koko ajan tarvitaan jonkun säästöjä.
Rahan ansiosta näistä ketjuista ei tarvitse pitää kirjaa, kuten hyvin kuvasit, mutta koko ajan on joku säästäjä joka viime kädessä rahoittaa lainan.
Raha ja säästäminen ovat sen verran vaikeasti määriteltäviä asioita, että niistä puhuttaessa menee keskustelu usein melkoiseksi sillisalaatiksi ja ristiinpuhumiseksi
Jälkikeynesiläisten osalta debatti käsittääkseni liittyy Loanable Funds -teoriaan, johon useat valtavirran ekonomistit näyttävät yhä uskovan. Siinähän siis uskotaan, että pankki tarvitsee konkreettisesti säästöjä (eli talletuksia), ennen kuin se voi myöntää lainaa. Todellisuudessahan pankin lainanantoa rajoittavat likviditeetti- sekä vakavaraisuusrajoitteet. Eli pankki ei teoriassa tarvitse yhtään talletuksia voidakseen antaa lainaa, jos sillä on pääomia muuten tarpeeksi. Ja aina kun se myöntää lainan, niin siinä siis syntyy myös talletus kahdenkertaisen kirjanpidon mukaisesti.
Toki pankin pääomat ovat entuudestaan syntyneitä säästöjä, mutta sillä taas ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pankki tarvitsisi talletuksia ennen kuin se voisi myöntää lainaa. Tässä mielessä kausaliteetin korostaminen on tärkeää.
Hei Ville.
Tietysti pankin täytyy rahoittaa kaikki lainat joko omalla tai vieraalla pääomalla kuten selitin tässä:
https://rogerwessman.com/2014/02/01/paradoksi-rahan-luomisesta-ja-saastamisesta/
Ei välttämättä toki talletuksilla,
Kysymystä siitä luoko luotonanto oman rahoituksensa olen myös pohtinut tässä
https://rogerwessman.com/2014/06/22/luoko-luotonanto-aina-oman-rahoituksensa/
Itseasiassa pankki ei käytännössä (muuten kuin sääntöjen vuoksi) tarvitse rahoitustehtävään lainkaan pääomaa tai mitään ulkopuolista rahoitusta.
Esimerkissäsi veljesi rahoitti ostoksesi juuri näin. Ei hänellä ollut valmiiksi mitään muuta kuin hyvä luottamussuhde sisaruksiinsa – ja silti hän loi uutta rahaa.
Periaatteessa kuka tahansa erittäin luotettu henkilö voisi perustaa pankin tyhjästä ja ilman pääomaa ja alkaa luotottamaan. (ellei lainsäädäntö tulisi vastaan)
Kuten jo edellä moneen otteeseen on todettu; pankki ei tarvitse mitään ulkopuolista rahanlähdettä siihen että se voi kirjata asiakkansa tilille uutta rahaa vastineeksi asiakkaan kirjoittamasta velkakirjasta.
Toki jotta pankki voi maksaa asiakkaan toimeksiannon toiseen pankkiin, täytyy pankin hankkia keskuspankkirahaa – vaikkapa lainaamalla sitä keskuspankista.
Se, että pankki ”tarvitsee säästöjä” toimintaansa johtuu nimenomaan siitä, että säästöjen mukana toisesta pankista tulee mukana keskuspankkrahaa, jota pankki tarvitsee muihin pankkeihin kohdistuvien maksutoimeksiantojen selvittämiseen. Mutta yhtä hyvin pankki voisi hankkia keskuspankkirahansa lainaamalla sen keskuspankista. Se on tietysti kalliimpaa koska keskuspankki perii lainaamistaan (ja tyhjästä luomastaan) keskuspankkirahasta korkoa.
Kirvesmiehen raha ei anna tilaa muille vaan huonontaa minun mahdollisuuksiani maksaa velkani…
Tyhjentävä kirjoitus Panu, kiitos siitä!
Eli nimenomaan vakavaraisuussäännösten takia tarvitaan pääomia. Jos ko. sääntöjä ei olisi, niin lainaamiseen ei tarvittaisi pääomia (säästöjä) ollenkaan.
Hei Panu,
Toki maailmassa jossa ei olisi pääomasääntöjä pankkia voisi perustaa ilman pääomaa, ja jos vastapuolet olisivat valmiita sitä silti rahoittamaan (antamalla sille lainaa tai tallettamaan rahoja kyseiseen pankkiin) se voisi antaa luottoa muuhun tarkoitukseen kun rahan makuuttamiseen kyseisen pankin tilillä.
Periaatteessa tämä rahoitus voisi tulla keskuspankilta.
Ja jos lehmillä olisi siivet ne voisivat ehkä lentää.
Käytännössä kehittyvissä maissa tietysti pääomasääntöjä on olemassa, eivätkä keskuspankit ole valmiita rahoittamaan pankkia jolla ei olisi mitään muuta rahoituksen lähdettä kuin oma pääoma.
Kirvesmiehestä; oletko samaa mieltä jos ilmaisen asian sillä tavalla, että mitä enemmän yksityinen sektori säästä sitä elvyttävämpi talouspolitiikan pitäisi olla? Eli sitä suurempi julkisen sektorin alijäämän pitäisi olla, tai sitä enemmän keskuspankin pitäisi kannustaa luotonantoa?
Sitten voimme ehkä yhdessä murehtia, että euroalueella ei varmastikaan ole uskallusta tarpeeksi elvyttävään talouspolitiikkaan
Roger, Pidät sitkeästi kiinni omista näkemyksistäsi mutta välillä kannattaisi pysyhtyä miettimään onko aiheellista muuttaa ajattelua. Sekoitat jatkuvasti käsitteitä ja asioita. Esittämäsi metsämansikka esimerkki on typerä yritys selittää rahataloutta. Pankkisektori toimii aivan eri tavalla kuin muu yksityis- tai yritystalous. Lisensoitu pankki voi luoda pankkirahaa (talletuksia) luotonannon yhteydessä kuten useat komentoijat ovat sinulle kuvanneet. Yksityishenkilöt tai muut yritykset taas voivat lainata edelleen vain olemassa olevia rahavarojaan tai vaikka mansikoita, mutta uutta rahaa ne eivät pysty luomaan. Rahanluonti ja erilaiset finanssi transaktiot joita kuvaat ovat toisistaan irrallisia asioita. Sekoitat tehokkaasti erilaisia varanto (stock) määritteitä kuten olemassa olevat säästöt, virta (flow) ilmiöihin kuten luotonanto/rahanluonti. Melkein vaikea uskoa, että työskentelit pitkään pankissa..
Hei Keynes,
Kuten huomaat olen kirjoittanut pitkiä ja yksityiskohtaisia vastauksia saatuihin kommentteihin. En todellakaan pysty sitä tekemään pysähtymättä miettimään asioita uudelleen.
Sinun tekstin perusteella en tiedä mitä näkemystä minun pitäisi muuttaa. Et esitä yhtään kohtaa missä minun väitteet olisivat virheellisiä, puhumattakaan että perustelisit miksi väitteeni eivät pidä paikkansa
Sanot että sekoitan jatkuvasti käsitteitä ja asioita. Et anna kuitenkaan yhtään konkreettista esimerkkiä.
En ole missään vaiheessa kiistänyt, että pankit luovat rahaa – tai väittänyt että yksityishenkilöt voivat luoda rahaa. Olen vain yrittänyt tuoda esiin, että tästä toteamuksesta vedetään täysin poskettomia johtopäätöksiä, kun ei ymmärretä, että raha on (tässä tapauksessa pankin) velkaa.
Jos haluat vetää keskustelun ad hominem tasolle niin voin vastata ehkä yksi syy siihen, että en niin helposti muuta mieltäni kiihkeistä vastalauseista huolimatta on se, että henkilökohtaisesta työkokemuksestani tunnen näitä asioita varsin hyvin..
Lueskelin kommenteja jälleen kerran ja en ole ihan varma kuinka Roger ymmärsit rahanluonti prosessin, mutta ainakin yhteen oppikirjaan on saatu asia korjattua eli sen väärin ymmärrystä on varmasti edelleen paljolti olemassa, mutta tulevaisuudessa asia hiljalleen korjautuu …
http://talousdemokratia.fi/?q=node%2F172