Nyt ohjauskoron lasku toimisi
Viime vuonna EKP:n kaksi ohjauskoron laskua ei saanut euribor-korkoja laskemaan. Korkoja määräsi silloin talletuskorko joka oli vakaana nollassa. Nyt tilanne on muuttunut, ja ohjauskorko on jälleen korkoja määräävä tekijä. Ohjauskoron laskulla voisi siten saada nyt pientä laskua aikaan euribor-koroissa. Talletuskoron laskulla sen sijaan ei nyt enää olisi suurta merkitystä.
Viime vuonna euribor-korot olivat painuneet reippaasti alle ohjauskoron. Keskuspankin suuret rahoitusoperaatiot olivat kasvaneet keskuspankkitalletusten määrää niin korkeaksi, että keskuspankkirahasta oli ylitarjontaa. Pankeilla ei ollut tarvetta hankkia rahoitusta keskuspankin rahoitusoperaatioista ohjauskorkoon.
Kun pankeilla oli ylijäämääräistä rahaa talletettuna keskuspankissa josta halusivat päästä eroon, euribor-korot painuivat kohti keskuspankin maksamaa talletuskorkoa. Viime vuoden koronlaskut eivät siten saaneet markkinakorkoja laskemaan, kun talletuskorko pysyi vakaana nollassa.
Markkinoiden ylilikviditeetti on kuihtunut kokoon kun pankit ovat maksaneet kolmen vuoden tukilainoja takaisin ja 3 kk:n euribor-korot ovat nousseet yli ohjauskoron. Nyt siten ohjauskoron laskulla olisi jälleen jonkun verran merkitystä.
Kovin paljon ei toki voi saada nytkään aikaan koronlaskulla. Ohjauskoron laskeminen nollaan laskisi markkinakorkoja ehkä runsaalla prosentin kymmenyksellä. Ero euribor-koron ja ohjauskoron välillä todennäköisesti kasvaisi, kun toiveet korkojen uudesta laskusta vähenisivät ohjauskoron pudottua nollaan.
Talletuskoron painaminen negatiiviseksi sen sijaan ei enää tässä tilanteessa paljoakaan vaikuttaisi. Lyhyimmät korot (yli yön korko, Eonia) on vielä alle ohjauskoron, joten jonkun verran laskupaineita talletuskoron lasku saisi aikaan näihin. -0,25 prosentin talletuskorollakaan yön-yli korko tuskin painuisi merkittävästi miinukselle, joten tämä ei aiheuttaisi painetta siirtyä sähköisestä rahasta käteiseen.
Tässä vaiheessa tämä lienee akateemista pohdintaa. Euroalueen kasvulukemat ovat edelleen vahvistuneet, ja inflaatio odotetusti hiukan toipui pohjalukemistaan huhtikuussa joten EKP tuskin näkee tarvetta koronlaskuun tänään.