Työvoimakustannuksista tarkennus
Pohdintani eilen ongelmallisesta kilpailukyvystä herätti paljon huomiota. Joillekin jäi epäselväksi mitä yritin sanoa kuten esimerkiksi alla oleva twitterkeskustelu osoittaa.
SAK:n Olli Koski sen sijaan hyvin kiteytti sen mitä yritin kirjoituksellani sanoa:
Eli en suinkaan ole eri mieltä Borgin ja Vartiaisen viestistä siitä, että sopimusmallia on syytä uusia siten, että varmistetaan suomalaisen työn kilpailukykyä. Ja olen edelleen sitä mieltä että Suomen työvoimakustannusten alentaminen olisi taloudelle hyvä asia, kuten aikaisemmin olen perustellut esimerkiksi tässä: Työllisyys nousuun palkkoja laskemalla? ja tässä Fiskaalinen devalvaatio.
Viestini oli, että yksikkötyökustannusindeksien vertaaminen ei anna luotettavan kuvan siitä kuinka suuri korjaustarve on, eli kuinka pitkää madonkuuria tarvitaan.
Parempi mittari palkannousuvarasta olisi reaaliset yksikkötyökustannukset, josta Mika Maliranta on kirjoittanut mm tässä. En kuitenkaan usko, että senkään perusteella kovinkaan suurella varmuudella voida sanoa kuinka paljon työvoimakustannuksia täytyy korjata, eli kuinka pitkään palkkojen nousua on syytä jäädyttää.
Tässä soveltaisin EKP:n asennetta joukkolainaosto-ohjelmassa: ”Niin kauan kuin tarvitaan”. Eli palkkojen yleiskorotuksista on syytä luopua, kunnes täystyöllisyys on saavutettu.
Tämä ei tarkoita, että koko työllisyyden kohentaminen pitäisi jättää palkkakehityksen harteille. Muitakin toimenpiteitä on syytä tehdä taloustilanteen kohentamiseksi. Mutta jollemme muulla tavalla pystytä taloutta kohentamaan joko palkkojen tai työllisyyden täytyy joustaa. Silloin valitsen ilman muuta palkkojen jouston.
Roger Wessman 
Bruegelissa oli vähän aikaa sitten ihan ok juttu, jossa euroalueen sisäistä kilpailukykyä pohdittiin, vaikka ratkaisut eivät ole aivan yhtä raflaavia, kuin itse tahtoisin.
Belgian framework, introduced in 1996 to preserve the country’s competitiveness in EMU by keeping the evolution of wages in line with wage developments in the main trading partners. Anational body regularly reports on the evolution of Belgian competitiveness relative to its three maintrading partners (Germany,France and the Netherlands).
http://www.bruegel.org/nc/blog/detail/article/175-belgium-lessons-for-greece/
Wessman ei ole aivan penaalin tylsin kynä ja tätä blogia varmasti lukee joku, jolla on mahdollisuus keskustella näistä asioista päättäjien kanssa suoraan, niin voisiko joku jo kertoa niille misseille, ”urheilusankareille” ja vallanhimoisille sankareille, että Suomen kilpailukyky ongelma ei ole yksin Suomen käsissä ja tässä tulisi tehdä yhteistyötä EU:n kanssa. On totta, että jonkun olisi pitänyt ymmärtää 5 vuotta sitten, että laskemalla palkkoja euromaissa, Suomen kilpailukyky heikkenee ja pian mekin joudumme luopumaan saavutetuista eduista, sen nimissä, että ”ei ole varaa”. Toivoisin eduskuntavaalikeskustelulta enemmän EU:ta, sillä Suomella ei ole enää omaa valuuttaa ja Suomi ei ole enää tämän ja sen johdosta itsenäinen, että 2/3 laista tulee EU:sta.
Kaikkia Euroopan suurimpia ongelmamaita yhdistää yksi yhteinen tekijä. EURO, olisiko aika ratkoa oikeita ongelmia ja pohtia miten yhteinen valuutta ja erillinen fiskaalipolitiikka saadaan toimimaan?
Kiitos kommentista,
En näe kovinkaan paljon järkeä siinä, että palkkaratkaisuja (tai muuten työvoimakustannusten kehitystä) koordinoitaisiin eurotasolla. Riskinä on, että se vain loisi lisää jäykkyyksiä. Yritykset esimerkiksi suhteellisten yksikkötyökustannusten vakauttamiseen maiden välillä luultavasti tuottaisivat enemmän hyötyä kuin haittaa, jo siitä syystä, että yksikkötyökustannukset ovat ongelmallinen mittari.
Eurojärjestelmä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla jos:
• Kansallisesti palkat joustaisivat siten, että täystyöllisyys aina saavutettaisiin.
• EKP pitäisi huolen siitä, ettei maiden liiallinen into parantaa kansallista kilpailukykyään ajaisi koko euroalueen deflaatiokierteeseen.
Ongelmana on, että
• Ei ole realistista olettaa, että palkat joustaisivat kovinkaan ripeästi.
• EKP ei kaikissa tilanteissa ole halukas tai kykene tarpeeksi aggressiivisiin toimiin
inflaatiotavoitteen saavuttamiseksi.
Näiden ongelmien korjaamiseksi tarvitaan aktiivista finanssipolitiikkaa, mikä on monesta syystä euroalueella ongelmallista.
Eli jälleen kerran voi vain todeta, että tietynlaisessa keltaisessa nesteessä ollaan kun kerran euroon liityttiin.
Totta kai palkkaratkaisuissa tulisi ottaa kaikki euromaat huomioon. Olemme samassa valuutassa ja kilailukykymme heikkenee suhteessa muihin euromaihin, jos palkankorotukset ovat liian suuret. Ennen ongelman olisi voinut korjata ulkoisella devalvaatiolla, mutta ei enää. Sisäinen devalvaatio ja palkkojen jäädytys ovat ainoat ratkaisut. Parhaillaan euroalueen työttömyys on erittäin korkea, joten tässä nyt saadaan palkkoja jäädyttämällä odottaa todella kauan, ennen kuin kilpailukyky jälleen löytyy, kuten Borg ja Vartiainenkin totesivat, että vuosikymmenen pituinen korpivaellus edessä. Tätä voisi nopeuttaa sillä, että matalan työttömyyden euromaat nostaisivat palkkoja huomattavasti korkean työttömyyden maita nopeammin, että tasapaino löydettäisiin euroalueen sisällä. Saksan tämän vuoden neuvotteluissa on saavutettu päälle kolmen prosenti korotuksia, mutta mielestäni 4,7 % työttömyyden omaavassa maassa palkkojen tulisi nousta lähemmäs 5 % ainakin yhtenä vuonna ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen. Saksan työttömyys oli 2000-luvun puolessa välissä päälle 12 prosenttia, koska he olivat menettäneet kilpailukykynsä euron takia. Nyt lähes kaikki muut euromaat ovat menettäneet kilpailukykynsä suhteessa Saksaan. En, siis sano, että jonkun byrokraatin tulisi päättää euroalueen palkoista, mutta liittojen ja valtioiden tulisi tehdä yhteistyötä palkkaratkaisuissa euroalueella.
Onko Wessmanilla antaa esimerkkiä siitä, että missä maassa täystyöllisyys on saavutettu palkkoja joustamalla? Kreikan työttömyys on siinä ~26 % kieppeillä, vaikka liksoja laskettiin. Miten paljon Kreikassa palkkoja pitäisi laskea, että täystyöllisyys saavutettaisiin ja miten tämä vaikuttaisi velkadeflaatioon, sillä jo nyt suoritutumattommoien lainojen määrä on erittäin korkea. Velanhoitokustannukset suhteessa liksaan kasvaisivat ja ostovoimaa olisi entistä vähemmän käytettävissä kulutukseen, joka vähentäisi työpaikkoja entisestään. Globalisaation sivutuotteissa Stiglitz kritisoi tätä Washingtonin konsensuksen neronleimausta, että palkkajoustoilla saavutetaan täystyöllisyys, vaikka oikeassa elämässä se hyödyttää lähinnä vientiyrityksiä, eikä jännittävästä tihkumisteoriasta huolimatta saavuta muuta kansaa kuin vientiyritysten omistajat.
Miten EKP pitäisi huolen siitä, että esim. Saksa ei jäädyttäisi palkkoja 10 vuodeksi? Tästähän tämä nykyinen kriisi johtuu, sen lisäksi että palkat toisaalla samaan aikaan nousivat liian kovaa suhteessa tuottavuuteen ja kaikki tämä rahoitettiin velkarahalla.
Tarkoitatko täystyöllisyydellä NAIRU:a, eli n. 6 prosentin työttömyyttä?
Itse haluaisin ratkaista tämän vuosikymmenen polttavimman ongelman, että miten tämä yhteinen valuutta saadaan toimimaan. Mielestäni tähän ongelmaan ei olla haettu ratkaisua, vaan ihmiset vain keskustelevat kaikenlaisista triviaaleista asioista ja jättävät nämä ydinongelmat varjoonsa. Olemme EU:ssa, niin emme voi enää vain käpertyä ja keskittyä Suomen asioihin, kun yhdessä euromaassa heikennetään sosiaaliturvaa ja lasketaan palkkoja, niin tämä heikentää meidän kilpailukykyä ja pian meidänkin on seurattava perässä. Tämä on jotain mitä suurin osa kansasta ei ymmärrä, kun se vaatii PIIGS-mailta ”rakenteellisia uudistuksia”. Pian meidänkin tulee seurata perässä ja poistaa saavutettuja etuja, jotka luovat hyvinvointia koko kansalle, sen nimissä, että vienti vetää.
Olen itsekin sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt ymmärtää EMS:n ja 90-luvun laman ansiosta, että yhteinen valuutta ei ole hirveän nerokas idea, kuten Ruotsi teki, mutta valitettavasti meidän kansamme ei ole yhtä fiksua kuin Läntisessä naapurissamme.
Hei,
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että on syytä fokusoitua siihen, miten saada eurojärjestelmän aiheuttamat kustannukset minimoitua.
Totta kai jokaisessa maassa palkkaratkaisuissa tulisi ottaa kaikki euromaat, ja muu ympäröivä maailmakin, huomioon. Se ei kuitenkaan tarkoita että palkkaratkaisuja olisi järkevä koordinoida maiden välillä.
Kysyt ” missä maassa täystyöllisyys on saavutettu palkkoja joustamalla?”
Esimerkiksi Saksassa. Jas tarkoitan täystyöllisyydellä NAIRUa.
Ongelmana toki on riski, että talous ajautuu deflaatiokierteeseen jos maat yrittävät kilpailla työvoimakustannusten alentamisessa.
Siitä syystä tarvitaan talouspolitiikka joka pitää huoleen siitä, että taloudessa on tarpeeksi kokonaiskysyntää. Euroalueella tämä on EKP:n vastuulla.
Eli jos inflaatio koko euroalueella on vaarassa jäädä liian alhaiseksi on EKP:n tehtävä painaa kaasua.
Jos ongelmana on, että Saksan palkankorotukset ovat liian matalia 4,7 prosentin työttömyydelläkin niin kokonaiskysyntää pitää lisätä ja painaa työttömyyttä vielä alemmaksi kunnes työvoimapula kiihdyttää palkkojen nousua tarpeeksi. Se on minusta kaikin puolin parempi ratkaisu kuin se, että yritetään suoraan kiihdyttää palkkojen nousua ja jäädyttää Saksan työttömyyttä 4,7 prosentin tasolle.
EKP on reagoinut aivan liian hitaasti, mutta rohkaisevasti on kasvavia merkkejä, että tämä strategia alkaa tepsiä ja Saksan talous todellakin on ajautumassa uusille urille:
http://www.marketnoze.com/uutiset/ajankohtaista/saksan-talous-uusille-urille.html
Hitto, täytynee olla samaa mieltä kaikesta makrotasolla, tietysti mikrossa on paljon muitakin tekijöitä, joita tulee ottaa huomioon, mutta en nyt jaksa niistä vängätä. Sen kuitenkin haluan tuoda esille, että Saksan kilpailukyvyn nostoa auttoi se, että muualla Euroopassa vietettiin kulutusjuhlia ja asuntokuplat täyttyivät ilokaasusta. Tällä hetkellä lähes kaikki muut euromaat kyykkääväät ja Saksa on yksi harvoista, joka on liekeissä.
Miten EKP pitää huolen riittävän suuresta kokonaiskysynnästä? Eikö valtiot yleensä ole polkaisseet koneen käyntiin, kun sakkaus on alkanut. Koneen tehot täysille ja nokka alas, niin sakkaus loppuu… Muutamana esimerkkinä mainitisisin New Dealin, tämän jälkeen Marshall Planin ja Kiinakin laittoi mammonaa oikein urakalla sileäksi viimeisimmän syöksyn jälkeen. Tietysti tilanne on nyt hieman eri, kun valtioilla ei ole omaa valuutta, eikä varaa elvyttää (korkokulut), tämä tosin on mielestäni muuttunut kun keskuspankki on alkanut ostaa velkoja, tällöin ei tarvitse maksaa korkoa ollenkaan ja valtio vain luo rahaa, kuten Japanin herrat ja rouvat ovat tehneet jo pidemmän aikaa.
Varoufakis ehodottaa EIB:n käyttöä uusiin investointeihin uusimmassa kirjoituksessaan. Itse en ole täysin perillä EIB:n toiminnasta, mutta Varoufakis, Galbraith Jr. (Seniori oli ihan maaginen heebo) ja Holland tahtovat käyttää sitä, että saadaan euroalue jälleen käyntiin. Tosin itse haluaisin tietää, että mihin nämä investoinnit suunnataan, sillä Etelän hetelmillä on ollut tapana kupata näitä rahoja ja rakentaa jotain turhaa skeidaa. Tosin EIB:n tapauksessa rahat tulee maksaa takaisinkin, joten se hieman muuttaa tilannetta. Varoufakis lämpenee EIB:lle ilmeisesti lähinnä siksi, että se ei näkyisi valtioiden veloissa.
Tietysti on myös ongelmia erittäin korkeiden korkojen kanssa, joita useat euroalueen maat joutuvat maksamaan valtionpapereistaan deflatoorisessa ilmapiirissä, mutta eikö tämä ongelma korjaantuisi sillä, että saamme inflaation käyntiin. 100 000 euron bondi, jossa on 10 % korko on huomattavasti helpompi maksaa korkean inflaation ilmapiirissä kuin nykyisessä deflaatiossa. Deflaatio ei ainoastaan aiheuta huolta yksityisille, vaan myös Kreikalle, Italialle ja muille ei niin hyvin asioitaan hoitaneille maille. Saksa pystyi elvyttämään, kun heillä työttömyys nousi päälle 10 %, mutta Kreikka ja muut kriisimaat pistettiin matokuurille. Inflaatio, joka aiheutuu kustannusten (palkkojen) noususta lisää valtion tuloja ja tällöin velat olisi helpompi maksaa takaisin. Tähän kun lisätään se, että EKP\kansallisest KP:t ostavat velkapapereita, niin korkokulut laskevat ja valtioilla jää enemmän rahaa kulutukseen. Tietysti ongelman muodostaa se, että mihin vakuutusyhtiöt, pankit ja eläkerahastot massinsa laittavat, mutta eikö heille voisi jättää vaikka Saksan ja Ranskan papereita, joille löytyy kysyntää muutenkin. Tietysti, jos näyttää siltä, että on liika massia kierrossa, niin kaikki EU maat voivat nostaa yritysveroa, jolloin saadaan massia valtion käyttöön.
Veroista vielä sen verran, kun vauhtiin pääsin, että elkää hyvät ihmiset menkö Kokoomusta äänestämään, sillä he meinaavat kaupanalan tuhota Suomesta kokonaan nostamalla tasaveroja. ALV on jo nyt huomattavasti korkeampi Suomessa kuin esim. Saksassa, jossa volyymit ovat suuremmat, joka tarkoittaa pienempiä ostokustannuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että mm. elektroniikka on huomattavasti halvempaa Saksassa ja kaikki hintatietoiset ostavat laitteensa sieltä. Vähän valoja päälle siellä Arkadianmäellä! Alkoholivero myös alas, ettei kaikki massit katoa Viroon. Itse en edes juo viinaksia, kun siitä tulee paha olo, mutta se viinaralli olisi syytä vihdoin lopettaa. Emme elä enää missään suljetussa taloudessa, joka vaikuttaisi olevan uusi asia monille.
Hei,
Siitä miten EKP vaikuttaa kokonaiskysyntään olen kirjoittanut mm tässä:
http://www.marketnoze.com/uutiset/ajankohtaista/ekpn-toimilla-on-vaikutusta-talouskasvuun.html
Ongelmana on tietysti mitä tehdä kun kaikki korot on painettu nollaan. Silloin perustelut finanssipolitiikan käyttämiseen on vahvemmat. Olen pohtinut tätä tässä:
Tarve käyttää finanssipolitiikkaa suhdanteiden tasaamiseen ovat tietysti myös suuremmat euroalueen maalle, jolla ei ole omaa rahapolitiikka. Siitä syystä julkisia alijäämiä rajoittavat säännöt sopivat erityisen huonosti euromaille kuten olen selittänyt tässä:
Tarpeesta ottaa kansainvälinen kilpailu huomioon verotuksessa olen samaa mieltä.