Viikon kirjoitukset: Fed, korot, Suomi ja Nokia

Jälleen vilkas viikko takanapäin, joten en tämän blogin sivuille ole ennättänyt kirjoittaa.
Ajatushautomo Magma julkaisi pohdiskeluni Nokian vaikutuksesta Suomen talouteen, ja mitä se kertoo Suomen talouden näkymistä pamfletissa: Managing the Nokia Shock. Lyhyenä provokatiivisena yhteenvetona: Suomen talous pärjännyt yllättävän hyvin?
Suomen tuleviin kasvunäkymiin liittyen kirjoitimme MarketNozen toimitusjohtajan Mika Häyryn kanssa Suomalaisesta palveluviennistä Kiinaan.
Ennen Fedin kokousta perustelin Miksi Fedin pitäisi vielä olla kärsivällinen ja onneksi Fed näyttää olevan ptkälti samaa mieltä ja vaimensi koronnostopelkoja, Fed on yhä melko kärsivällinen vaikka sitä nimenomaista sanaa ei enää lausunnosta löytynyt.
Viikon Arvopaperi-kolumnissani selitän miksi on Aika myydä korkorahastoja tai ylipäätänsä euroalueen valtionlainoja, päinvastoin kun mitä suomalaiset ainakin rahastoraportin mukaan ovat tehneet.
Omasta puolestani viikon kohokohta oli kuitenkin Katy Perry.