Skip to content

Linkkejä Suomen ongelmista ja virheistä

by : 13.3.2015

Viimeisen viikon aikana on sattuneesta syystä tullut paljon kirjoitettua Suomen talouden ongelmista ja viime vuosien mahdollisista virheellisistä päätöksistä.

Ongelmat eivät lopu, 2015 alkoi surkeasti vientiteollisuudelle joskin kansantalouden tuotanto alustavan arvion mukaan jostain ihmeen syystä kasvoi. Ehkä lämmin talvisää pönkitti rakentamista?

Päivitin tarkastelun siitä miten pärjäämme maaottelussa rakkaan länsinaapurimme kanssa: Ruotsi – Suomi BKT 2014: 2-0 . Anders Borgilta ja Juhana Vartiaiselta sain virikkeen palata aiheeseen miksi Ruotsi on voittanut vientikilpailun?

Borgin ja Vartiaisen raportti antoi myös syyn selittää miksi yksikkötyökustannusindeksi on ongelmallinen mittari kilpailukyvystä. Tarve työvoimakustannusten leikkaukseen Suomessa ei ehkä sittenkään ole niin valtava kuin miltä joidenkin esitettyjen lukujen valossa voi vaikuttaa.

Suomen talouden ongelmien syihin ja miten ongelmista voi nousta palaan ensi viikolla, kun ajatushautomo Magma julkaisee minun kirjoittaman katsauksen Managing the Nokia shock.

Sitä oliko Suomen bisnehistorian suurin moka Nokian osakkeiden takaisinosto kuten tuoreessa kirjassa väitetään kommentoin epäsuorasti kirjotuksessa Osakkeiden takaisinosto ja osinko, jossa pohdin missä olosuhteissa yrityksen kannattaa omia osakkeitaan ostaa.

Advertisements

From → Suomi

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s