Kansanäänestys ei ratkaise Italian kohtaloa
Iso-Britannian kansanäänestyksen ja USA:n presidenttivaalien jälkeen nyt maalataan, jollei maailmanlopun niin ainakin eurojärjestelmän lopun enteenä, Italian joulukuun alun kansanäänestystä. Jälleen kerran on syytä olettaa, että huolet ovat liioiteltuja. Tämäkään vaalitulos ei tule ratkaisemaan maailman kohtaloa. Päinvastoin, jos on vahvoja syytä olla huolissaan siitä mitä presidentti Trumpista ja Iso-Britannian irtautumisesta EU:sta seuraa, ei ole ollenkaan selvää kumpi lopputulema Italian kansanäänestyksessä antaisi suurempaa syytä huoleen.
Italialaiset ottavat kansanäänestyksessä kantaa perustuslain muutokseen, jolla on tarkoitus kasvattaa hallituksen valtaa. Lainsäädäntövaltaa keskitettäisiin parlamentin alahuoneeseen, jossa vaalijärjestelmä takaa suurimmalle puolueelle absoluuttisen enemmistön. Senaatilla, jonka voimasuhteet paremmin edustavat eri puolueiden suhteellista kannatusta, ei olisi enää mahdollisuutta estää lakimuutoksia.
Uutta perustuslakia nähdään positiivisena eurojärjestelmän tulevaisuudelle, koska Italian nykyinen hallitus voisi silloin helpommin runnoa läpi talousuudistuksia, eikä sen tarvitsisi hakea tukea oppositiolta.
Päinvastoin kun Brexit tai Trumpin valinta, ei-äänten voitto ei kuitenkaan olisi mullistava muutos. Seurauksena pikemmin toive muutoksesta talousuudistusten myötä himmenisi. Italian talousnäkymät jatkaisivat heikkoina. Mitään välitöntä käännettä huonompaan se ei tarkoittaisi.
Haikailu uudesta Il Duce:sta?
Perustuslakimuutoksen hyväksyminen voi hyvin olla riskillisempi vaihtoehto. Uudistus ei ainoastaan kasvata hallituksen mahdollisuutta viedä hyviä uudistuksia läpi, vaan myös mahdollisuuksia tehdä katastrofaalisia päätöksiä, kuten esimerkiksi päätöstä eurosta eroamisesta. Itse en kyllä äänestäisi tällaisen hallituksen vallan vahvistamisen puolesta, etenkin massa, jossa äänestäjät ovat nostaneet pääministeriksi Berlusconin ja jossa mielipidetiedustelujen mukaan ensi vaaleissa valta siirtyisi Beppe Grillolle. Grillo saa Trumpin vaikuttamaan maltilliselta ja avarakatseiselta periaatteen mieheltä.
Rooman tasavallan aikana oli perinne, että kriisiaikoina valittiin johtoon diktaattori. Italian perustuslakiuudistuksen takana vaikutta olevan samankaltainen haikailu vahvasta johtajasta. Itse muistuttaisin brittiläisen historiankirjoittajan Lord Actonin varoituksen sanoista: “Power tends to corrupt and absolute power corrupts absolutely”.
Nyt pelätään, että perustuslakiuudistusten hylkääminen johtaisi päätöksentekoa halvaannuttavaan hallituskriisiin, ja ennenaikaisiin valleihin. Viimeistään vuonna 2018 on kuitenkin joka tapauksessa edessä uudet vaalit. Itse olisin yllättynyt, jos hallitus uskaltaisi viedä läpi kiistanalaisia talousuudistuksia näin lähellä vaaleja.
Talous surkea mutta vakaa
En myöskään näe syytä pelätä, että talousuudistusten viivästyminen aiheuttaisi akuutin talouskriisin. Italian talousongelmat ovat pikemmin luonteeltaan kroonisia.
Talouden tila toki on todellakin mittarilla surkea. BKT on samalla tasolla kuin vuosituhannen alussa. Tuottavuus ei tänä aikana ole noussut ollenkaan. Työllisyys on jonkun verran kasvanut, mutta työssä olevat tekevät vastaavasti vähemmän työtunteja. Työttömyys on lievästä laskusta huolimatta lähes 12 prosentin tasolla.
Talous ei kuitenkaan ole nyt romahtamassa, vaan päinvastoin nyt hitaassa kasvussa. Suurin ero euroalueen varsinaisiin kriisimaihin on, että Italia ei elä yli varojensa. Vaihtotase on kääntynyt ylijäämäiseksi. Julkisessa taloudessa on primääriylijäämä, eli tulot ylittävät menoja ennen velanhoitokuluja. Korkea julkinen velka on ennen kaikkea seuraus holtittomasta taloudenpidosta edeltävinä vuosikymmeninä.
Markkinakorkojen raju nousu voisi synkentää velkaantuneen talouden näkymiä, kasvattamalla korkokuluja. Nykykoroilla kuitenkin paineet ovat korkokulujen laskuun, kun erääntyviä vanhoja korkeakorkoisia lainoja vähitellen korvataan uusilla matalakorkoisilla lainoilla.
Jos talousuudistuksilla saataisiin nostettua italialaisten elintasoa ja tyytyväisyyttä, se olisi ilman muuta hyvä asia euroalueen vakaudelle, vähentämällä poliittista riskiä. Mitään puhtaasti taloudellisia syitä ei kuitenkaan ole, miksi Italian nykymenon jatkuminen olisi euroalueelle kohtalokasta.
Roger Wessman 
Se riski perustuslakiuudistuksen tappiossa on, että ennenaikaisten vaalien voittajaksi nouseva Viiden tähden liike voisi todella irrottaa Italian eurosta. Parin vuoden päästäkin voi toki käydä niin, mutta euroalueen toipuessa saumat siihen olisivat silloin pienemmät. Luultavasti…
Kiitos kommentista Heikki,
Ehkä yleiset mielialat todellakin ovat positiivisemmat 2018 kun nyt. En osaa arvata.
Jos perustuslakia ei uudisteta kaikkia lain muutokset (kuten eurosta eroamiseen tähtäävät) vaativat kuitenkin senaatin hyväksynnän, mikä vähentää eurosta eroamisen todennäköisyyttä. Näyttää erittäin epätodennäköiseltä, että viiden tähden liike saisi yksinään enemmistön senaatissa. Mahdollisesti muiden eurokriittisten puolueiden kanssa se pystyisi saamaan enemmistöä, mutta kun Grillo kieltäytyy kaikesta yhteistyötä muiden puolueiden kanssa tämäkin on hankalaa.
Lisäksi on ehkä syytä todeta, että ennenaikaiset vaalit eivät suinkaan ollenkaan ole välttämätön seuraus perustuslain muutoksen hylkäämisestä. Etenkin jos mielipidetiedustelut eivät näytä suosiollisilta, nykyinen hallituskoalitio todennäköisesti jatkaa.
Kiitos vastauksesta Roger,
tuo on kyllä hyvä pointti, että uuden perustuslain kaatuessa eurosta eroaminen vaatii molempien kamarien hyväksynnän. Tekee varmasti tiukkaa Italian nykyjärjestelmässä.
En silti usko, että Renzi voisi jatkaa kuin toimitusministeriön päänä kansanäänestystappion jälkeen. Hän sitoi kohtalonsa siihen selkeäsanaisesti. Juridisesti hallituksen kaatumiseen ei ole syytä, poliittisesti kyllä. Renzi hautaisi itsensä lopullisesti, jos hän söisi tältä osin sanansa ja jatkaisi hallituksensa kanssa vaikka sitten millä tekosyillä. En usko hänen sitä riskiä ottavan, olkoon galluptilanne se tai tämä.