EKP ei todellakaan ollut liian löysä
Eilen törmäsin jälleen keskustelutilaisuudessa argumenttiin, että euroalueen ongelmat johtuvat siitä että EKP:n rahapolitiikka olisi ollut liian löysä. Kritiikin mukaan liian löysä rahapolitiikka ruokki luottokuplaa ennen kriisiä, ja on nyt hidastanut rakenteellisia uudistuksia ongelma kriisimaissa. Kriitikot haluavat kuitenkin keskuspankin ottavan itselleen tehtäviä jota sille ei perussopimuksen mukaan kuulu. Sille asetetun inflaatiotavoitteen mukaan politiikka on jo nyt ollut liian kireä, ja vielä kireämmällä politiikalla euroalueen talouden ahdinko olisi ollut vielä syvempi.
Inflaatio oikea mittari rahapolitiikan virityksestä
Finanssikriisiin asti luotonannon ja rahan määrän kasvu oli varsin ripeä. Rahan määrän (M3) kasvu, jota EKP oli määrittänyt politiikan toiseksi peruspilariksi, reippaasti ylitti 4,5 prosentin viitearvon.
EKP olisi voinut tätä luotonantoa ja rahan määrän kasvua hillitä nostamalla korkoa. Rahan määrän kasvu ei ole kuitenkaan EKP:lle annettu tehtävä, vaan ainoastaan välitavoite jonka pitäisi auttaa inflaatiotavoitteen saavuttamisessa. EKP:n mandaatti on pitää rahan arvoa vakaana. Rahan määrän kasvu on kuitenkin osoittautunut huonoksi ohjenuoraksi. Yhteys inflaation ja rahanmäärän välillä on varsin löysä. Siitä syystä keskuspankit, viimeisenä EKP, ovat perustellusti luopuneet tavoittelemisesta vakaata rahanmäärän kasvua.
Alkuvuosina inflaatio kohtuullisen hyvin pysyi tavoitteessaan. Kuluttajahintojen nousu tosin hiukan ylitti tavoitekattoa, johtuen energian hintojen rajusta noususta. Pohjainflaatio, joka järkevämmin kuvaa taloudessa olevia hintapaineita, pysyi kiltisti hiukan alle tavoitekaton. Viime vuosina EKP on selkeästi epäonnistunut tavoitteen saavuttamisessa, eli rahapolitiikka on ollut liian tiukka.
Jos EKP olisi hillinnyt luotonantoa ja rahan määrän kasvua nostamalla reippaasti korkoja alkuvuosina inflaatio olisi ollut hitaampaa. EKP olisi silloin laiminlyönyt sille asetetun inflaatiotavoitteen. Vastaavasti talouskasvu olisi myös ollut verkkaisempaa. Todennäköisesti talous olisi jo ennen 2008 ajautunut taantumaan ja deflaatiokierteeseen.
On hyvä ymmärtää miksi vahva rahan määrän kasvu ei johtanut talouden ylikuumenemiseen ja inflaation kiihtymiseen. Perusongelmana oli monesta syystä kasvanut säästämishalukkuus. Yritykset ja kotitaloudet olivat valmiita pitämään kasvavan määrän säästöjä pankkitileillään, sen sijaan että ne olisivat käyttäneet rahoja kulutukseen, investointeihin tai riskipitoisempiin sijoituksiin. Ainoastaan kasvavalla luotonannolla säästöt saatiin takaisin talouden kiertoon ja estettiin talouden lamautumista.
Jarru uudistuksille?
Vielä vaikeampaa minun on sulattaa argumenttia, että rahapolitiikan pitäisi nyt olla kireämpää painostaakseen euroalueen maita taloudellisiin uudistuksiin. Onko syy siihen, ettei ripeämpi uudistuksia olla nähty, todellakin että euroalueen talouksilla nyt menee liian hyvin? Eikö ahdinko ja massatyöttömyys etelä-euroopassa vielä ole tarpeeksi syvä? Pitäisikö EKP:n kurjistaa oloja vielä lisää, jotta politikoilla olisi tarpeeksi syitä viedä läpi tarpeellisia uudistuksia?
Kaikkein ongelmallisinta tämä on demokraattisesta näkökulmasta. Millä valtuuksilla EKP luopuisi sille asetetuista hintavakaustavoitteista painostaakseen euromaita tekemän tavoitteiden mukaisia muutoksia talouspolitiikassaan?
Eilisessä keskustelussa viitattiin siihen, että Italia oli valmis tekemään uudistuksia kun valtionlainojen korot olivat nousussa, mutta uudistushalukkuus on hiipunut sitä myötä kun korot ovat laskeneet. Tämä on mielestäni EKPn taipaleen hämärin jakso, kun johtaja Trichet syksyllä 2011 capo di tutti capon otteilla lähetti ohjeita Espanjan ja Italian hallituksille siitä mitä taloudellisia uudistuksia maiden pitäisi tehdä ehtona sille, että EKP turvaisi niiden rahoituksen. Vaikka monet kirjeen ehdottomista uudistuksista ovat mielestäni järkeviä, on varsin pöyristyttävää että keskuspankin johtaja tällä tavalla sanelee hallituksille mitä pitää tehdä.
Toki voidaan myös kysyä ylittikkö EKP valtuuksiaan kun se turvasi valtioiden rahoituksen ensin syksyn 2011 valtionlainaostoilla, sitten talven 2011-2012 1000 miljardin LTRO-operaatiollaan ja lopuksi lupaamalla OMT-ohjelman kautta tekemään kaikkensa euroalueen säilyttämiseksi. Seurauksena jos EKP ei olisi näin toiminut tuskin kuitenkaan olisi ollut ripeämpiä uudistuksia vaan täydellinen kaaos ja euroalueen hallitsematon hajoaminen.
Roger Wessman 
Kirjoitustasi lukiessa tulee semmoinen olo (vaikka et suoraan näin kirjoitakaan) että mielestäsi EKP:n pitäisi syytää rajatta rahaa konkurssikypsille valtioille riippumatta siitä kuinka tuhlailevasti tai sääntöjen vastaisesti nuo valtiot rahaa käyttävät. Eikö ole niin että puolustat EKP:n sääntöjen rikkomista sillä että se esti täyden kaaoksen vaikka juuri aiemmin puolustit EKP:n käyttäytymistä sillä että säännöt edellyttävät mandaatin mukaisesti toimimista? Itse näkisin että EKP:n selkeästi sääntöjen vastainen käytös kriisimaiden kohdalla on antanut aivan liikaa neuvotteluvoimaa kriisimaiden hallituksille. Uskon että esimerkiksi paljon useampi monopoli ja työmarkkinan jäykkyys PIIGS-maissa olisi saatu jo purettua jos EKP ei olisi ollut niin aulis rahoittamaan kriisimaiden pankkeja.
Kysymys ei ole siitä, onko rahapolitiikka liian löysää vai liian kireää, vaan siitä miten se kohdistetaan.
Kiitos kommenteista,
Kiitos kommenteista,
Amos,
juuri näin. Se mihin raha kohdistetaan on erillinen kysymys – jota antaa yhä enemmän pohtimisen aihetta mitä syvemmälle EKP menee poikkeustoimissaan.
Toisaalta,
Kyllä EKP:n toimet valtioiden rahoituksen turvaamiseksi vähintään rikkovat peruskirjan henkeä kuten tekstissä yritin tuoda esiin. Euromaiden hallitukset ovat antaneet tälle hiljaisen hyväksynnän, mutta se ei tietenkään ole juridisesti riittävä valtuutus. Ottaen huomioon sen kaaoksen joka olisi syntynyt jos oltaisiin annettu euron hajota (joka tietysti olisi myös rikkonut hintavakaustavoitetta) olen tyytyväinen, että EKP näin teki. Mutta en väitä, että nämä toimet olisivat selkeästi oikeutettuja, joten tästä voidaan perustellusti olla eri mieltä.
Jos kuitenkin valtion rahoituksen turvaamista hyväksytään, on loogista, että EKP asettaa ehdoiksi sääntöjen noudattamista. Tässä Draghin aikana EKP:n linja onkin ollut selvä. OMT:ssa todettiin, että tukea voidaan antaa ainoastaan maalle joka noudattaa euroryhmän kassa sovittua talousohjelmaa. Tällä perusteella tukea Kreikan pankkijärjestelmälle tilapäisesti suljettiin kesällä, kun neuvottelut euroryhmän kanssa uudesta talousohjelmasta kariutuivat.
Talouspolitiikan säännöistä päättäminen ei kuitenkaan kuulu keskuspankin toimivaltaan (vaikka itsekin joskus ajattelen, että keskuspankit tekisivät parempia päätöksiä kuin poliitikot). Kun keskuspankkijohtaja alkaa Trichet’n tapaan itse keksimään talouspoliittisia toimia jota maan pitää noudattaa ollakseen tuen piirissä ollaan hämärillä vesillä.