Siirry sisältöön

Monimutkainen sääntely suosii valvottavia

by : 10.6.2016

Käyn Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa läpi sähkön siirtoyhtiöiden sääntelyn kehikkoa. Tarkastelu valaisee, että ongelmana ei ole ainoastaan, että energiavirasto on tällä valvontajaksolla sallinut yhtiöille kohtuuttoman korkean tuoton. Kun otetaan huomioon muut osat sääntelykehikosta, yhtiöt voivat todellisuudessa kääriä vielä tätäkin korkeampaa tuottoa. Monimutkainen ja yksityiskohtainen sääntelyjärjestelmän ei ole ulkopuoliselle tarkkailijalle kovinkaan läpinäkyvä, ja antaa siten paljon mahdollisuuksia viraston mielivallalle. On vahvaa syytä epäillä, että mielivaltaa käytetään valvottavien hyödyksi ja nostaa sähkönkuluttajien kustannuksia.

Sähkön siirron sääntely Suomessa on hyvä muistutus elinkeinoelämän sääntelyn yleisistä ongelmista. Etenkin on syytä pelätä, että viranomaisten päätöksiin ennen kaikkea vaikuttavat valvottavat yritykset. Vaikka mitään varsinaista korruptiota ei olisi, valvottavilla on enemmän aikaa ja resursseja esittää näkemyksiään kuin kuluttajilla. Siksi taksialan sääntely ensisijaisesti ajaa taksiyrittäjien etua, apteekkien sääntely apteekkareiden jne.

Luonnollisen monopolin, kuten sähkön siirron kohdalla, sääntelyä kuitenkin tarvitaan. Ei voida olettaa kilpailun tuottavan läheskään optiomaalista tulosta.

Sääntelyä on kuitenkin syytä muokata siten, että läpinäkyvällä tavalla yritetään ohjailla yritysten toimintaa optimaaliseen suuntaan. Mitä monimutkaisempaa sääntelyjärjestelmää luodaan, sitä suurempi on riski siitä, että valvottavat pääsevät niskan päälle. Kuluttajilla ja niiden edustajilla on vaikeata seurata päätöksentekoa ja arvioida päätöksiä. Valvojia on vaikeata valvoa. Onko energiaviraston arvio maasulun maadoitusmuuttajalla varustetun 250 A sammutuslaitteiston yksikköhinnasta kohtuullinen vai ei? Vaikea sanoa, mutta jos se on arvioitu yläkanttiin, tämä sallii siirtoyhtiöiden kasvattaa voittojaan.

Läpinäkyvän ja tarkoituksenmukaisen sääntelyjärjestelmän luomisessa sähkön siirtoverkkojen kohdalla on epäonnistuttu. Selkeästi sallitun tuoton vallinnassa energiavirasto outo arvio kohtuullisesta tuotosta on ajanut valvottavien etuja ja aiheuttanut kuluttajille korkeita kustannuksia. Missä määrin muut osat valvontakehikosta ovat aiheuttanut kustannuksia on vaikeampi ulkopuolisen arvioida, ja kaipaisi perusteellisempaa selvitystä.

Artikkelini Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa löytyy tästä: Luonnollisen monopolin sääntely – Sähkön siirtohinta Suomessa.

From → Suomi

3 kommenttia
  1. Juha permalink

    Sääntely on mutkikasta.

    Tuoreen uutisen mukaan Ruotsi sekoittaa energiapalettiansa: “Sweden has thrown its weight behind the stuttering revival of nuclear power in Europe, saying it could build up to 10 new reactors in the coming years… As part of Friday’s deal, Sweden will also phase out from next year a tax on nuclear power…” (FT, 10.6.2016)

    Jos energian siirtohinnoittelu on vaikeaa, helppoa ei ole tuotannonkaan tukeminen, olipa kyse ydinvoimasta, hiilivedyistä tai uusiutuvista energialähteistä.

  2. Asianharrastaja permalink

    Oletko sitä mieltä, että insentiivien oikein asettamisen vaikeuden takia olisi sittenkin parempi että valtio omistaisi sähköverkkoyhtiöt ja muut luonnolliset monopolit ?

  3. Asianharrastaja,

    Lyhyt vastaus: en vetäisi niin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

    Toki argumentit yksityistämisen puolesta ovat heikommat luonnollisen monopolien kohdalla. Julkisen
    monopolin kohdallakin on kuitenkin (toisenlaisia) insentiiviongelmia. Jos energiavirastoa ei saada järjestämään järkevällä tavalla valvontaa (mikä on kuitenkin suhteellisen helppo tehtävä tässä tapauksessa kun tuotoksen määrä ja laatu on verrattain helposti mitattavissa) niin miksi uskoisimme, että energiavirasto pystyisi hvyin hoitamaan koko sähkösirtotoiminnan (mikä on paljon monimutkaisempi ongelma)

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: