Suomi jää jälkeen: Työikäinen väestö
Yksi merkittävä haaste Suomen talouden kasvulle viime vuosina on ollut työikäisen väestön supistuminen. Huipuistaan työikäisten osuus kokonaisväestöstä on supistunut yli 5 prosenttia. Johtuen pienestä maahanmuutosta tämä on Suomelle erityinen ongelma. Saksassa heikosta syntyvyydestä huolimatta, ripeä työperäinen maahanmuutto on auttanut pitämään työikäisten osuutta vakaan. Hyvinvoinnin kasvun kannalta on siten järkevää pitää ovet avoimena ja Suomi houkuttelevana yhä liikkuvammalle työvoimalle.
Toki Suomen talouden kasvu on ollut viime vuosina niin surkea, että työvoiman saanti tuskin on kuulunut tärkeimpiin kasvua rajoittaviin tekijöihin. Työikäisten määrän kasvulla on selkeästi kuitenkin merkitystä talouden kasvumahdollisuuksiin. Maksimaalinen talouskasvu jota voidaan saavuttaa on alhaisempi, jos työvoima supistuu (ainakin niin kauan kun robotit eivät ole täysin korvanneet työvoiman tarvetta – mikä vielä näyttää kaukaiselta visiolta kuten olen aikaisemmin selittänyt: ongelmana automatisaation hitaus).
Vähemmän selvää on tosin, onko tällä merkitystä kansalaisten hyvinvoinnille. Jos tuotannon kasvu hidastuu, mutta myös ruokittavien suiden määrä kasvaa hitaammin BKT/capita voisi pysyä vakaana.
Ongelmana on siis ensisijaisesti, että työvoiman osuus väestöstä supistuu, kun väestön ikärakenne muuttuu. Kun yritetään selvittää miten BKT/capita kehittyy eri maissa, kuten tein Liberan Missa Suomi jää jalkeen raportissa, työikäisten osuus väestöstä on siten yksi mahdollinen selittävä tekijä. Viime vuosina, kun sodan jälkeiset ikäluokat ovat tulleet eläkeikään, 15-64 vuotiaiden osuus Suomen väestöstä on pudonnut yli viidellä prosentilla. Eli vaikka työllisyysaste ja tuotanto työntekijää kohden olisi pysynyt vakiona, pelkästään tästä johtuen BKT/capita olisi Suomessa supistunut 5 prosenttiyksikköä vuodesta 2008.
Väestön ikääntyminen ei toki ole ainoastaan suomalainen haaste. Suomessa työikäisen väestön supistuminen on ollut muita maita ripeämpää. Ruotsissakin työikäisten osuus kokonaisväestöstä on pudonnut, joskin ei yhtä reippaasti. Ainakin minulle yllättävää oli todeta, että Saksassa työikäisten osuus on viime vuosina jopa kääntynyt nousuun, vaikka saksalaisetkin ikääntyvät ripeätä vauhtia.
Selittävänä tekijänä on ennen kaikkea kiihtynyt työperäinen maahanmuutto. Ulkomaisten työntekijöiden osuus työvoimasta on viime vuosina kasvanut ripeätä vauhtia. Nyt jo joka kymmenes työntekijä Saksassa on ulkomaalainen. Turvapaikkahakijoiden raju kasvu 2015 selittää korkeintaan pienen osan tästä kehityksestä. Turvapaikanhakijoita ymmärtääkseni lasketaan mukaan väestöön vasta jos ja kun ne ovat saaneet pysyvän oleskeluluvan.
Suomessakin ulkomaisten osuus työvoimasta on (ennen kaikkea virolaisten ansiosta) kasvanut, mutta paljon hitaammin kuin Saksassa tai Ruotsissa. Kun tarkastelee eroa Ruotsiin, on myös syyttä muistaa, että nämä luvut kattavat ainoastaan ulkomaisia kansalaisia. Luvut eivät sisällä ulkomaalaistaustaisia Ruotsin kansalaisuutta saaneita maahanmuuttajia ja niiden jälkeläisiä. Kuten Jussi Pyykkönen omassa kirjoituksessaan Liberan raportissa, toteaa, näillä on merkittävä vaikutus Ruotsin väestön ikärakenteeseen.
On toki luontevia syitä miksi työperäinen maahanmuutto Suomeen on suhteellisen alhainen. Etäinen sijainti ja kielimuuri ovat esteinä. Sitä suuremmalla syyllä meidän on kuitenkin syytä miettiä, millä muilla keinoin voimme tehdä suomesta houkuttelevan maan työntekijöille maailmassa, jossa kynnys siirtyä töihin toiseen maahaan on yhä alhaisempi. Muuten riskinä on negatiivien kierre, jossa epäsuotuisan ikärakenteen myötä kasvavia sosiaalimenoja kustantamassa on supistuva määrä työntekijöitä, mikä tekee Suomessa työskentelemisen yhä vähemmän houkuttelevammaksi.
Roger Wessman 
Yksi iso tekijä, joka myös vaikeuttaa jopa työperäistä maahanmuuttoa on elämisen kustannustasomme. Varsinkin matalan koulutustason maahanmuuttajien mahdollisuus elää ja hankkia asunto pääkaupunkiseudulla on haastavaa. Se on sitä monelle suomalaisellekin ja ennustankin monen eläkeläisenkin muuttavan Suomesta edelleen pois, mikä tuloveron jäädessä Suomeen mutta muun rahankäytön mennessä muualle taitaa sekin kokonaisuudessaan taas heikentää tilannetta.
Mikään ennuste ei näillä tekijöillä kyllä näytä hyvältä. Ellemme korjaa tekijöitä. Mutta kun päätökset ovat suurten ikäluokkien takana edelleen paljolti mikä on todennäköisyys sille että he puoltavat mitään uudistuksia missään kohtaa.
Tämäkin vertaaminen Saksaan muistuttaa taas euron valuviasta. Saksa kuten muutkin Kesku-Euroopan maat ovat perinteisestikin houkutelleet ulkomaista työvoimaa, mutta tällä hetkellä tehokas Saksa nauttii lisäksi epäreilun heikosta valuutasta. Euroon liittymisen jälkeen Saksan kilpailukyky Suomeen verrattuna on parantanut mittarista riippuen noin 1/3 luokkaa joka on todella paljon kun samalla Suomen ja Saksan valuuttakurssiero on pysynyt nollassa. (Useissa laadullisissa kilpailukykytekijöissä olemme toki Saksaa edellä mutta kvantitatiiviset tekijät painavat erityisesti kansainvälisten suuryritysten sijoittumispäätöksissä.) Jos molemmilla mailla olisi omat valuuttansa, Saksan voisi olla jopa 1,5 kertaa arvokkaampi kuin Suomen ja kilpailukykyero paljon pienempi. Liian heikko valuutta aiheuttaa positiivisen kierteen vastaavasti kuin liian vahva valuutta syöksykierteen Kreikalle. ”Väärin hinnoiteltu” valuutta ajaa pitemmän päälle epätasapainoihin, mutta prosessi on hidas ja Saksan kilpailukyvyn etumatka ehtii kasvaa todella suureksi. Meillä on tekemistä jo siinä että eron kasvaminen hidastuisi. Vasta sen jälkeen voidaan alkaa kuromaan eroa kiinni. Todennäköisesti se vaatii ns. pohjoismaisen hyvinvointimallin jonkinasteista alasajoa ja julkisen sektorin pienentämistä ja samalla osasta laadullisten kilpailukykytekijöiden luopumista.
Kiitos kommenteista,
Tage,
Todellakin korkeat elämiskustannukset rasittavat Suomen houkuttelevuutta. En voi muuta kuin hämmästellä, että asuminen on kalliimpaa tiheästi asutussa Saksassa kuin ainakin pääkaupunkiseudulla. Kaavoituksella selkeästi on merkitystä tässä.
Putte,
Työvoiman liikkuminen on euroalueen kriisimaiden näkökulmasta kaksipiippuinen juttu. Toisaalta se pahentaa pitkän tähtäimen ongelmia, kun työikäisten osuus väestöstä laskee. Toisaalta välitön työttömyyden aiheuttama taakka helpottuu, kun osa työttömistä löytää töitä esimerkiksi Saksasta.
Minun on vaikea nähdä Saksan kilpailukyvyn paranemisen Suomeen verrattuna merkkinä siitä, että saksalaiset jollain tavalla hyötyvät euron myötä ”epäreilun heikosta valuutasta”. Päinvastoin Saksa liittyi euroon pikemmin yliarvostetulla valuuttakurssilla, jonka jälkeen reaalinen valuuttakurssi korjaantui kohti tasapainoa monen vuoden nihkeiden palkankorotusten myötä. Mikä Saksan valuuttakurssi olisi ilman euroa on tietysti mahdotonta varmuudella tietää, mutta epäilen, että se olisi kovinkaan paljon nykyistä vahvempi (paitsi suhteessa euroalueen kriisimaiden valuuttoja).
Vuosina jolloin Suomen työvoimakustannukset nousivat ripeästi olivat myös vahvan talouskasvun vuosia, jolloin työvoimasta alkoi olla kasvava pula. Tältäkin osin kilpailukyvyn kehitys heijasti talouden tilaa, eikä ollut valuuttakurssin aiheuttama vääristymä. Toki Suomen talouden ajauduttua ongelmiin, omalla valuuttakurssilla suhteellista kustannustasoa olisi ripeämmin voitu jälleen laskea.
Kiitos kommentista. En oikeastaan tarkoittanut että Saksan kilpailukyky johtuisi epäreilun heikosta valuuttakurssista. Vaan, että Saksa on nimenomaan tällä hetkellä niin paljon paremmassa jamassa, että sen valuutan tulisi olla revalvoitunut Suomen (ja muiden heikomman kilpailukyvyn euromaiden) valuuttaa vastaan. Mutta tästä eteenpäin Saksan kilpailukyky ja bkt tulevat entisestään paranemaan useimpia muita euromaita vastaan, ei valuutan ansiosta mutta sen avittamina. Toimiakseen kestävästi nykykokoonpanolla valuuttaunioni tarvitsisi yhteistä budjettia ja liittovaltiota. Tämä meni vähän off topic.