Ongelmana automatisaation hitaus
Länsimaiden viime vuosien talouslukujen valossa huolet siitä, että robotit nyt korvaavat työntekijöitä hurjaa vauhtia tuntuvat oudolta. Tuottavuuden kasvu ei suinkaan ole räjähdysmäisesti kiihtynyt, kuten olisi syytä olettaa, jos työntekijöitä reipasta vauhtia nyt korvattaisiin koneilla. Päinvastoin tuottavuuden kasvu on useimmissa maissa hiipunut hitaimpaan vauhtiin vuosikymmeniin. Toistaiseksi näen siten enemmän syytä huoleen siitä, että poikkeuksellisen heikko tuottavuuden kasvu vaimentaa elintason nousua kuin että koneet korvaisivat ihmistyövoimaa ennenäkemätöntä vauhtia.
Jos automatisaation myötä samaa tuotantoa voidaan tehdä pienemmällä työntekijöiden määrällä tämän pitäisi näkyä kasvavana työvoiman tuottavuutena. Mitattu tuottavuuden kasvu heiluu rajusti vuodesta toiseen. Yleisesti länsimaissa viime vuosina tuotanto työtuntia kohden on noussut yhä hitaammin. [1]
On tietysti mahdollista, että itseään ajavat autot ja muut työtä korvaavat mullistukset kohta tulevat kiihdyttämään tuottavuuskasvua jyrkästi. Toistaiseksi tämä on kuitenkin vain ennuste, ja kaikkien ennusteiden tapaan epävarma.
En epäile visioita siitä, että esimerkiksi itseään ajavat autot ja rekat tulevat ennen pitkää valtaamaan maanteitä. Paljon vaikeampaa on sanoa, kuinka ripeä kehitys tulee olemaan. Siirtymä vaatii merkittäviä investointeja autokannan uudistamiseen, ja kuljetuksiin liittyvien prosessien muuttamista. Auto ehkä kohta pystyy ajamaan itseään, mutta jonkun täytyy toistaiseksi edelleen esimerkiksi huoltaa ja siivota sitä sekä purkaa kuormaa. Kaikki nämä ovat tehtäviä jotka nykyään osittainn ovat kuljettajien vastuulla. Tuottavuuskasvun kannalta on suuri ero, korvataanko kuljettajat ripeästi 5 vuodessa vaan asteittain 30 vuoden aikana.
On helppoa yliarvioida muutoksen nopeutta fokusoimalla joihinkin yksittäisiin työtehtäviin, joiden kohdalla automatisaatio etenee juuri nyt ripeästi. Kokonaiskuvan saamiseksi täytyy myös ottaa huomioon, että esimerkiksi parturin työpäivä ei ole muuttunut mihinkään. Koko taloutta kuvastavat tilastot antavat tasapainoisen kokonaiskuvan kehityksestä.
On myös helppo unohtaa miten ripeästi koneilla historiallisesti on korvattu työvoimaa. Suomessa teollisuustyöpaikkoja hävisi jo 80-luvulla nettomääräisesti samaa vauhtia kuin 2000-luvulla. Samaan aikaan maataloudessa työllisyyden pudotus oli vielä ripeämpi. 90-luvulla tietokoneiden tulo vähensi työllisyyttä rahoitusalalla kolmanneksella. Koska rahoitusalalla työskenteli alle kolme prosenttia työvoimasta, tämän vaikutus koko talouden tuottavuteen jäi kuitenkin rajoitetuksi.
On syytä uskoa, että viime vuosien heikko tuottavuuskasvu on osittain suhdanneluonteinen. Finanssikriisin jälkeen esimerkiksi yritysten investoinnit ovat pysyneet varovaisina, mikä on hidastanut tuottavuuden kasvua. Toivottavasti talouden toipumisen myötä tuottavuuden kasvu alkaa piristyä. Joka tapauksessa en näe tässä tilanteessa mitään syytä jarruttaa investointeja esimerkiksi robotteihin kohdistuvalla verolla.
[1]Työpaikkojen katoa ilman tuottavuuskasvua?
Toki tuottavuuden kasvun ja automatisaation suhde ei ole aivan suoraviivainen. The economistin kolumnisti Ryan Avent on esimerkiksi maalannut skenaarion, jossa samalla teknologinen kehitys etenee ripeätä vauhtia ja tuottavuuden kasvu on hidasta.
Tuottavuuden kasvu voi pysyä hitaana, vaikka automatisaatio ripeästi tuhoaa työpaikkoja, jos työpaikkansa menettäneet työllistyvät alhaisen tuottavuuden töissä. Tämä vetää keskimääräistä tuottavuutta alaspäin. Jos esimerkiksi automatisaatiolla voidaan korvata prosentti työvoimasta ja näitä työllistetään uudelleen täissä, joiden tuottavuus on puolet talouden keskimääräisestä, tuottavuuden kasvu jää vain puoleen prosenttiin.
On helppo uskoa, että tämä voi olla osaselitys viime vuosien heikkoon tuottavuuden kasvun. On kuitenkin vaikea rakentaa realistista skenaariota, jolla todellakin työpaikkoja korvataan poikkeuksellista vauhtia, ja silti tuottavuuden kasvu olisi niin hidasta kuin se on ollut viime vuosina. Vaikka edellisen kappaleen laskuesimerkin mukaisesti tämä vaikutus puolittaisi tuottavuuden kasvua, murros ei silti olisi poikkeuksellisen ripeätä. Laskuesimerkin oletukset ovat jo äärimmilleen vietyjä; kaikki työnsä menettäneet työllistyvät työssä jonka tuottavuus on aivan pohjatasolla. Laskuesimerkissä ei huomioida, että tyypillisesti raju tuottavuuden kasvu johtaa myös tuotannon vahvaan kasvuun kyseisellä alalla kun sen alan tuottamat tuotteet tai palvelut halpenevat. Jos taksikyydit merkittävästi halpenisivat kun taksit ajavat itsensä, voidaan olettaa, että taksikyytien määrä myös rajusti kasvaisi – mikä nostaisi mitattua tuottavuuden kasvua.
Aventin argumentti onkin monimutkaisempi: Vahva tuottavuuden kasvu tietyillä toimialoilla hidastaa tuottavuuden kasvua toisilla toimialoilla. Vapautunut työvoima pitää palkkojen nousua aisoissa, ja vähentää kannustimia tuotannon tehostamiseen. Teknologisen kehityksen luomia mahdollisuuksia korvata työvoimaa koneilla ei siten hyödynnetä ja tuottavuuden kasvu jää siksi vaisuksi. Eli siltä osin kuin Aventin visio pitää paikkansa, ratkaisuna ei todellakaan ole verotuksella lannistaa investointeja.
Roger Wessman 
Miksi tuottavuuden kasvu olisi yhteiskunnan kannalta niin hyvä asia kuin yleisesti väitetään? Työttömäksi jäävät päätyvät usein yhteiskunnan tukitoimien varaan lisäämään julkisia menoja, mikä taas pahentaa valtioiden velkakierrettä ja kiristää verotusta.
Voittajia tuottavuuden kasvussa ovat vain osa yrityksistä ja niiden yritysten omistajat. Ja vain pienehkö osa yrityksistä todellisuudessa loppujen lopuksi hyötyy tuottavuuden noususta, koska työttömäksi jäävien tulo- ja siten kulutustaso merkittävästi laskee työttömyyden johdosta heijastuen siten kotimarkkinayritysten kysyntään ja menestykseen.
Asia on tietysti monimutkainen ja siihen kytkeytyy mm. kansainvälinen kilpailu tuotantokustannuksissa, missä Suomi suuren julkisen sektorin = korkean veroasteen johdosta ei tule pärjäämään. Joka tapauksessa jos tuottavuuden nousua ei saada laajemmin hyödyttämään yhteiskuntaa, niin jonkinlainen korkeahko robottivero tulee kansainvälisesti sopia.
Kiitos kommentista Vesa,
Tuottavuuden kasvu on oleellista, koska se on ainoa keinoa pitkällä tähtäimellä nostaa elintasoa.
Se voi toki aiheuttaa ongelmia, etenkin lyhyellä tähtäimellä, koska voi olla vaikeata löytää korvatuille työntekijöille uutta työtä. Vaikka koneilla on korvattu lähes kaikki 100 vuotta sitten tehty työ niin silti työllisyys ei ole romahtanut. Olen pohtinut tätä tässä:
https://rogerwessman.com/2013/10/13/gartner-robotit-vievat-ihmisilta-tyopaikat-kuten-traktorit-ja-puimurit/
Olen myös jyrkästi eri mieltä siitä, että hyöty tuottavuuden kasvusta menisi pienelle ryhmälle yrityksiä ja niiden omistajille. Hyöty valuu hintojen laskuna kuluttajille.
https://rogerwessman.com/2017/04/12/robotit-ja-tulojen-kasautuminen-paaomalle/
Siltä osin, kun tuottavuus kasvaa alalla, jossa Suomi on suuri vientituottaja hyöty valuu siten ulkomaisille ostajille. Toki, kuten sanot, kansainvälisellä kilpailulla on tässä merkitystä. Jos ulkomaiset kilpailijat kasvattavat tuottavuuttaan, tuotanto häviää täysin Suomesta, jollei vastaavasti täällä kasvateta tuotavuutta.
Toki hintojen lasku on tärkeää kulutuksen kannalta. Tosin moni kyseenalaistaa kulutuksen jatkuvan lisääntymisen ja kertakäyttökulttuurin järkevyyden kun kuitenkin asumme rajallisella maapallolla. Tuottavuuden nousun ja vaikkapa CO2-pitoisuuden (ilmastonmuutoksen) välillä taitaa olla voimakas korrelaatio. Eikä kyse taida olla ihan samasta kuin jäätelön syönnillä ja ulkolämpötilalla.
Kun katsoo reaalimaailmaa, niin elintasoa useimmissa länsimaissa ja myös mm. Kiinassa ja Japanissa ylläpidetään julkisella velkaantumisella. Tälle olisivat markkinat jo laittaneet lopun (korkeammalla tuottovaatimuksella eli korkotasolla), mutta keskuspankit ovat pitäneet kulisseja pystyssä taseitaan valtavasti paisuttamalla eli rahaa painamalla. Onko Japanin tie myös länsimaailman tie? Siellähän julkisella velkaantumisella ja keskuspankin toimilla (joka on viime vuosina ostanut järjettömiä määriä paitsi julkisia velkoja niin myös mm. pörssiosakkeista suuren osan) on varallisuusarvoja pidetty ylhäällä. EKP ja FED näyttävät olevan samalla tiellä, mutta rajusta lisävelkaantumisesta huolimatta varallisuusvaikutus ja BKT-kasvu on jäänyt vaatimattomaksi.
Eli näin maallikkona mutkat suoristamalla tuottavuuden jatkuva nousu yhdistettynä yritysverotuksen kansainväliseen verokilpailuun johtaa valtioiden velkaantumiseen, yritysten tuloskasvuun ja niiden omistajien vaurastumiseen. Velkakupla vain pullistuu ja auta armias jos luottamus valtioiden velanhoitokykyyn menetetään.
Miten valtioiden velkaantuminen saadaan hallitusti alenemaan järkevälle tasolle? Nykymeno ei ole kestävällä pohjalla. Keskuspankkiirit ja ekonomistit kai uskovat talouskasvun hoitavan ongelman, mutta näyttää toimivan huonosti.
Ehkä vähän filosofinen kysymys on se, pitääkö Suomessakin edelleen tavoitella korkeampaa elintasoa? Elintaso ei ole sama asia kuin hyvinvointi.
Kiitos jälleen keskustelua avartavista kommenteista,
Tuottavuuden ja hiilidioksiidipäästöjen välinen yhteys ei minusta ole kovinkaan selvä Se riippuu siitä millä tavalla tuottavuutta nostetaan. Jos tuottavuutta nostetaan käyttämällä enemmän koneita, jotka käyvät fossiilisilla polttoaineilla tuotetulla energialla, selkeästi hiilidioksiidipäästöt kasvavat. Jos tuottavuus kasvaa siksi, että koneista tulee älykkäämpiä ja itseohjautuvia yhteys on vähemmän selvä. On ainakin väitetty, että itseään ajavat autot voisivat vähentää polttoaineen kulutusta.
Kuten olen kirjoittanut tässä, tuotanto vaatii nykyään yhä vähemmän energiaa:
Talouden kasvu ja luonnovarojen käyttö
Kysymykseen onko julkinen velkaantuminen kestävä ratkaisu talouden kysynnän ylläpitämiseen olen vastannut tässä:
Evlytystä voi jatkaa ikuisesti jos tarvitaan
Roger, Aventin mukaan matala tuottavuus voi siis olla myös endogeenista ja seurausta matalista palkoista. Onko palkkajouston kautta saavutetun korkean työllisyyden ja tuottavuuden kasvun välillä siis tradeoff ja miten tämä pitäisi huomioida talouspolitiikassa ?
Jos ymmärrän Aventin argumentin oikein, kysynnän täytyy syödä tarjonta.
Tuotanto/kysyntä suhteen täytyy löytää tasapainotila jossa talous on tasapainossa. Pääoma/työvoima suhde vaikuttaa tuotanto/kysyntä suhteeseen. Jotta kysyntää saadaan kasvatettua, meidän täytyy kasvattaa työvoiman tuottavuutta suhteessa
pääoman tuottavuuteen. Nyt tilanne on se, että palkkatulojen suhde pääoman tuottoon on kaikkien aikojen pohjalukemissa.
kiinnostava paperi:
”Declining Labor and Capital Shares” (Job Market Paper)
Click to access BarkaiDecliningLaborCapital.pdf
Abstract: This paper shows that the decline in the labor share over the last 30 years was not offset by an increase in the capital share. I calculate payments to capital as the product of the required rate of return on capital and the value of the capital stock. I document a large decline in the capital share and a large increase in the profit share in the U.S. …
Kiitos Mikael ja Nick mainiosta kysymyksestä ja kommentista,
On hyvin mahdollista, kuten Mikael nostaa esiin, että tietyissä tapauksissa voidaan kannustaa tuottavuutta nostaviin investointeihin pitämällä palkkoja korkeina, työllisyyden kustannuksella. En ole ihan vakuuttunut siitä, että näin aina on: jos korkeat palkat nakertavat suomalaisten yritysten kannattavuutta, se voi päinvastoin vähentää investointeja ja jarruttaa tuottavuuden kasvua.
Kysymys on onko palkkojen pitäminen tasapainotasoa korkeampana järkevää edes silloin kun se kasvattaa työllisyyttä? Sehän tarkoittaa, että tuottavuutta nostava investointi on ainoastaan kannattava, jos työvoiman hinta antaa väärän kuvan sen niukkuudesta. Eli vaikka tuottavuus kasvaa tästä saaatava hyöty on todellista kustannusta pienempi.
Toinen asia on sitten, jos talous on taantumassa, eli työvoima on vajaakäytössä johtuen riittämättömästä kokonaiskysynnästä. Tämä voi johtua palkkatulojen alhaisesta osuudesta kokonaistuloista, kuten Avent ja Nick nostavat esiin (jos ymmärrän oikein). Koska korkeatuloiset kuluttavat pienemmän osan tuloistaan kuin matalapalkkaiset, palkkatulojen pieni osuus nakertaa kokonaiskysyntää.
Tässäkään tilanteessa palkkojen nostaminen on tuskin paras ratkaisu. Pikemmin silloin tarvitaan elvyttävämpi talouspolitiikka, jonka myötä saavutetaan täystyöllisyys. Tämä kannustaa myös tuottavuutta kasvattaviin investointeihin sekä palkkojen nousun että alenevien (reaali)korkojen kautta.
Perustulo tai kansalaisosinko olisi hyvä tapa vaikuttaa kysyntään jos palkkatulojen osuus vähenee taloudessa.
Perustulo ja minimipalkan poistaminen olisi työvoiman subventointia ja tulonsiirto pääomavaltaiselta tuotannolta työvoimavaltaiselle tuotannolle jos verotus kohdennetaan oikein. Robottien ja työntekijöiden tuotoksesta menee molemmista sama ALV.
Eli kuten tavallista, lopputulos on alimääritetty 🙂 SWL on myös puhunut äskettäin matalan kok. kysynnän negatiivisesta vaikutuksesta tuottavuuteen innovatiivisuuden kautta (heikko animal spirits -> ei uskalleta ottaa uusia teknologioita käyttöön). Mutta yo kommenteista voi ehkä tehdä johtopäätöksen että elvytyksen ja korkeiden palkkojen kombinaatio voi puolustaa paikkaansa jos se johtaa animal spiritsin kautta innovatiivisuuden ja tuottavuuden kasvuun, ja kääntäen, että tuottavuusloukku voi olla austerityn yksi seuraus ?
Juuri näin. Todellisuus on valitettavan monimutkainen, mutta liiaan kireä talouspolitiikka on monella tavalla tuhoisa.
Uusimmassa Arvopaperi-lehdessä on kiinnostava graafi tuottavuuden ja palkkojen kehityksestä USA:ssa ajalla 1947-2009. 1980-luvun alkuun saakka tuottavuus (+119%), kokonaisansiot (+100%) ja palkat (+72%) kehittyivät jokseenkin samaa tahtia.
Sen jälkeisellä ajalla vuoteen 2009 tuottavuuden nousu oli 80%, kokonaisansioiden ja palkkojen jäädessä pahasti jälkeen (8% ja 7%).
Tekstin mukaan ”tuottavuuden nousu on mennyt valtaosin osakkeenomistajien taskuihin. Osakeomistus keskittyy rikkaimmalle kymmenykselle. Keskiluokan suhteellinen asema on heikentynyt, eikä se enää pysty vahvistamaan kansantalouden kysyntää ja kasvua entiseen tapaan.”
Warren Buffett on asiaan liittyen todennut, että meillä on ollut käynnissä luokkasota ainakin 20 vuotta ja Buffettin luokka on sen voittanut. Lisäksi Buffett viittaa superrikkaiden saamiin masiivisiin verohelpotuksiin (taisi olla Bush nuoremman aikaansaannoksia).
Em. kehityksen voi varmaan nähdä osatekijänä Trumpin voitolle ja myös populismin nousulle Euroopassa. No, Trump on jo kääntänyt selkänsä äänestäjilleen ja verouudistukset tulevat antavaan vielä entistä suuremman palan kakusta rikkaille. Buffettin ajatusta jatkaen rikkaille ei riitä voitto vaan pitää saada murskavoitto.
Tähän kehitykseen viittasin aiemmassa kommentissani ja ilmeisesti Arvopaperin aineisto antaa asiasta oikean kuvan. Vastauksesi oli, että matalan palkkakehityksen sijaan pääosa väestöstä on hyötynyt tuottavuuden hintoja alentavasta vaikutuksesta. Näin tietysti onkin.
Vaikka ekonomisti ei välttämättä halua asiaa yhteiskunnalliselta kannalta tarkastella, niin löytyykö taloustieteestä tai sen historiasta näkymää sille kuinka kauan tällainen epätasa-arvoinen tulonjako voi jatkua? Eli antaako taloustiede jollakin mittarilla raja-arvon, jonka ylittäminen johtaa vallankumoukseen?
Toisena kysymyksenä näetkö yhteyden valtioiden velkaantumisen ja varallisuuden keskittymisen välillä?
Yleensä on paras, kun palkat määräytyvät markkinoilla vapaasti. Silloin palkat eivät nouse niin korkeiksi, että työllisyyttä vähentävä investointi kannattaa, jos niille työntekijöille ei löydy muualta töitä. Jos löytyy muualta hyvin töitä, työnantajan täytyy pitää niistä kiinni palkkoja korottamalla, ja jos sekään ei riitä ennen kuin investointi muuttuu työn kalleuden vuoksi kannattavaksi, investointi on yhteiskunnallisesti hyvä asia. Yleissitovat minimipalkat voivat suunnata liikaa investointeja ay-valtaisille aloille, jolloin vaikka ahtaajana ja paperimiehenä saa olla liian harva ja liian moni joutuu olemaan matalapalkka-aloilla, joille ei sitten riitä investointirahaa.
Kiitos kommenteista,
Vk,
Totta on, etenkin USA:ssa voittojen osuus kansantulosta on kasvanut, ja keskiverto (mediaani) palkaansajien tulojen kasvu on ollut selkeästi heikompi kuin tuottavuuden kasvua. Näillä kasvavilla tuloeroilla on luontevasti ollut talouden kokonaiskysyntää heikentävä vaikutus.
Pari oleellista pointtia kuitenkin tässä yhteydessä.
Mainitset rikkaita suosivat veromuutokset yhtenä tekijänä, joka on muuttanut tulonjakoa. Jos tulonjako olisi jyrkästi muuttunut tästä ja muista syistä ilman tuottavuuden kasvua keskivertopalkansaajan tulot olisivat jyrkästi laskeneet. Eli edelleen tuottavuuden kasvu on ollut hyvä asia.
On syytä palata siihen mitkä tekijät ovat johtaneet tuloerojen kasvuun kun minulla on enemmän aikaa. Veromuutokset ovat vain pieni osa tarinaa. Yhteydet ovat monimutkaisemmat kuin populistiset slogaanit pääoman voittamasta luokkasodasta. Professori Marko Terviö kirjoitti muutama vuosi sitten hyvän artikkelin käsittääkseni tärkeimmästä selityksestä.
Supertähtitalous
Kiitos, kiinnostavaa pohdiskelua. Jatkan vielä käyttäen Buffettia esimerkkinä. Buffett on tietääkseni saanut palkkaa kovin maltillisesti eli 100.000 dollaria/vuosi jo pitemmän aikaa. Hänen varallisuutensa keskittyy Berkshire Hathawayn osakeomistukseen, joka ei ole kymmeniin vuosiin jakanut osinkoa. 2016 hänen nettovarallisuutensa kuitenkin lisääntyi 12 miljardilla ja oli kaikkiaan 73 miljardia.
Buffettin rikastuminen ei suoraan näy mitenkään USAn kansantulon jakaantumista kuvaavassa graafissa. Kovin epäsuorasti sen voidaan katsoa sisältyvän yritysten voittoihin, eli sinne sisältynee myös em. Berkshiren tekemät voitot. Yritysten voitot on mielestäni huono ja tietysti puutteellinen mittari kuvaamaan yritysten tuomaa varallisuusvaikutusta.
Kuitenkin merkittävä osa joidenkin epäreiluksi katsomasta tulonjaosta (tulonjako ei ehkä ole tässä täsmällinen termi) perustuu nimen omaan yritysten omistusten arvon nousuun (kuten Buffettin kohdalla ei palkkaan eikä osinkoihin). Näppituntumalla arvelen, että pörssivarallisuus on aiempaa enemmän keskittynyt suuromistajille. Tämäkään ei ilmene kansantulokuvaajasta. Ja kun katsotaan maailman rikkaimpien ihmisten listaa, niin omaisuus tietenkin perustuu jokseenkin täysin pörssiyhtiöiden omistuksiin, ja osakepalkkioiden ym. kautta yritysten ylin palkkajohto on saanut valtavia omaisuuksia.
Todennäköisesti palkkatuloissa on vastaavanlaista kasaantumista tapahtunut. Eli yritysjohtajien palkat ovat taatusti nousseet paljon nopeammin kuin työväestön palkat. USAssa ovat rajusti lisääntyneet todella huonosti palkatut palvelunalan työt ja paremmin palkatut teollisuustyöpaikat ovat vähentyneet. Näin ollen palkkojen osuus kansantulosta on kehittynyt suhteellisen tasaisesti, mutta palkkatulojen sisällä on tapahtunut kasaantumista.
Edellä olevalla yritän perustella sitä, että käyttämäsi kansantulokuvaaja ei kerro oikeaa totuutta tulonjaon ja varsinkaan varallisuuden jaon kehityksestä.
(Tähän varallisuuden jakoon liittyen voisi myös käsitellä keskuspankkien viime vuosien rahapolitiikkaa, politiikkaa jolla on tavoiteltu juuri varallisuuden arvonnousun kautta lisäpotkua BKT-kasvuun, vähän kyseenalaisin seurauksin).