Siirry sisältöön

Sinn kaipaa syvempää taantumaa

by : 14.11.2013

Saksassa arvostetuimpiin ekonomisteihin kuuluva Ifo-tutkimuslaitoksen johtaja Hans-Werner Sinn protestoi Financial Timesissa EKP:n koronlaskua vastaan. Koronlaskun tarpeellisuudesta voi olla eri mieltä, mutta häkellyttäviä ovat hänen nurinkuriset perustelut.

Sinn sinällään toteaa, että koronlaskua voi perustella sillä että inflaatio on alle tavoitteen. Hän myös hyväksyy se, että rahaliitossa kriisimaiden deflaatiota on syytä tasapainottaa korkeammalla inflaatiolla Saksassa, jotta tavoitteeseen päädytään.

Sinnin kritiikin ydin on se, että EKP:n löysä rahapolitiikka ylläpitää epätasapainoja euroalueella. Löysä rahapolitiikka kasvattaa Saksankin kritisoitua vaihtotaseylijäämä, eikä Sinnin mielestä edistä inflaation kiihtymistä Saksasta.

Väite, että löysä rahapolitiikka kasvattaa Saksan talouden ylijäämää, ei ole täysin perätön. Harjoitettu politiikka vahvistaa talouden aktiviteettia muissa euromaissa mikä tukee Saksan vientiä näihin maihin.  Alhaiset korot myös auttavat heikentämään euroa ja siten vahvistaa Saksan vientiä muuhun maailmaan.

Implisiittisesti Sinn siis sanoo, että ajamalla muuta euroaluetta syvempään taantumaan ja heikentämällä Saksan vientiteollisuuden kilpailukykyä pitäsi korjata Saksan vaihtotaseylijäämä. Pysäytetään Saksan vientimoottoria ja ajetaan Saksaakin taantumaan.

Toki Saksan vaihtotaseylijäämää voidaan korjata tälläkin tavalla. En kuitenkaan ymmärrä miksi näin haluttaisiin tehdä. Eihän ongelmana ole, että Saksan viennillä menee hyvin. Ongelmana on, että saksalaiset kuluttavat liian vähän, ja muissa euromaissa menee liian huonosti.

En sen sijaan voi ollenkaan ymmärtää miten Sinn ajattelee, että kireämpi rahapolitiikka kiihdyttäisi inflaatiota Saksassa.

Sinn yrittää perustella sitä sillä, että Euroopan keskuspankki välittää Saksalaisten säästöjä ongelmamaihin, ja siten estää rahojen kulkeutumista Saksan talouteen.

Sinällään on totta, että keskuspankki välittää rahaa Saksasta kriisimaihin. Saksalaiset pankit tallettavat saksalaisten säästämisylijäämää osittain Euroopan keskuspankkijärjestelmään, joka luotottaa kriisimaiden pankkeja.

EKP ei kuitenkaan pakota saksalaisia tallettamaan rahansa EKP:hen rahoittamalla kriisimaita. Saksalaiset voivat tämän tehdä, tai olla tekemättä, aivan riippumatta EKP:n rahoitusoperaatioista.

EKP:ta ei voi syyttää siitä, että se kannustaisi saksalaisia pitämään rahat tallennettuna keskuspankissa, kun se pitää korot nollassa. Pieninisikö saksalaisten houkutus tallettaa rahansa keskuspankkiin, jos korot olisivat korkeampia?

Totta on toki, että jos suljetaan rahahanat kriisimaille ja ajetaan niitä vararikkoon niin saksalaisilla ei enää olisi mitään ylijäämiä, jota ne voisivat tallettaa keskuspankkiin. Ongelma ratkaistu.

Eli Sinnin visio on, että euroalueen talouksien epätasapainoja pitäisi korjata ajamalla koko euroalueen yhä syvempään ahdinkoon. Ongelmana kai on, että kriisimailla menee liian hyvin, jotta päätöksiä tarvittavista uudistuksista saataisiin aikaan.

From → Euroalue

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: