Skip to content

Eikö Krugman ymmärrä Eurokriisiä?

by : 2.1.2014

Paul Krugmanilla on blogissaan seuraava kuva jonka hän sanoo kiteyttävän Euroalueen tilaa. Kuva kertoo, että PIIGS-maiden korot ovat laskeneet vaikka velka on kasvanut. Krugmanin viestinä on, että korkojen lasku ei johdu kiristyspolitiikan onnistumisesta (mikä näkyy velan kasvussa) vaan johtuu ainoastaan Euroopan keskuspankin toimista. Krugmanin mukaan siten kuva kertoo, että eurokriisi ei ole vielä ohi.

Krugman euro

Lähde: New York Times

Mielestäni kuva ei kuitenkaan tue Krugmanin johtopäätöstä. Toki faktat ovat oikein, ja korkojen lasku johtuu todellakin pitkälti EKP:n toimista eikä velan kehityksestä. Väittäisin kuitenkin että kuva vaan on muistutus siitä, että euroalueen kiriisi ei johtunut ensi sijassa korkeasta julkisesta velasta. Eurokiriisi oikeasti oli vaihtotasekriisi.

Kriisimaiden vaihtotasevajeet, eli velkaantumisvauhti, ovat selkeästi pienentyneet. Tältä osin kiristyspolitiikka on onnistunut. Tämä on myös auttanut painamaan kriisimaiden korkoja alaspäin.

PIIGSCACC

Lähde: Kansainvälinen valuuttarahasto

Toki Krugman on oikeassa siitä, että kiristyspolitiikka ei ole onnistunut ratkaisemaan euroalueen ongelmia, eikä eurolaueen kriisi ole ohi. Osuvampi kuva joka tästä kertoo on kriisimaiden työttömyydestä:

PIIGSunemployment

Lähde: Eurostat

Toki optimisti tässä voisi todeta, että työttömyyden nousu on taittunut ja Portugalissa ja Irlannissa työttömyys on jo selvässä laskussa. Kaikki nämä maat tulevat kuitenkin edelleen vuosikausia kärsimään korkeasta työttömyydestä. Tämä on epäonnistuneen valuuttakokeilun kallis hinta.

Advertisements

From → Euroalue

4 kommenttia
  1. On hyvä muistaa että vapailla pääomamarkkinoilla raha kohdistuu hyviin investointikohteisiin annetulla riskillä. EU:n matala nimelliskorko ja negatiivinen reaalikorko osoittaa, ettei täällä ole hyviä investointikohteita. Kun poliitikot innostuvat ”EU:n tuomasta matalasta korkotasosta”, niin Se tuo mieleen pennittömän aatelisen, joka iloitsee siitä, että rosvoista ei ole enää ollut riesaa, kun muut ymmärtävät ettei kartanossa ole mitään ryöstettävää.

    Samaan sarjaan kuuluu Erkki Liikasen pelottelu korkojen noususta asuntovelallisille. Minun mielestäni paras uutinen olisi korkojen nousu koska se indikoi taloudellisen aktiviteetin ja rahan kysynnän kasvua.

  2. Aivan näin, riskittöminä pidettyjen sijoituskohteiden alhainen korkotaso yleensä heijastaa heikkoja talousnäkymiä. Kriisimaiden korkeat korot kriisin keskellä tosin heijastivat epäluottamusta niiden kykyyn ja haluun maksaa velkoja takaisin.

  3. Krugman on useassa yhteydessä todennut, että eurokriisi on vaihtotasekriisi. Kurkkaamalla muuten wikistä huomaa, että vaihtotasekriisin synonyymi on valuuttakriisi.

    • Joo, kyllä Krugmanin pitäisi tämän tietää. Siksi ihmettelinkin hänen kirjoitusta.
      En pidä vaihtotase- ja valuutakriisejä synonyymeina. Toki valuuttakriisit ovat miltei poikkeuksetta olleeo vaihtotasekriiseja. Se on kuitenkin empiirinen havainto. Periaatteessa olisi mahdollista että valuuttakriisi syntyisi kun pääoma pakenee vaikka vaihtotase olisi tasapainossa. En kuitenkaan keksl tästä esimerkkä, mikä on tietysti syy siihen että näitä pidetään synonyymeina.
      Eurokriisi on esimerkki vaihtotasekriisistä ilman valuuttakriisiä.

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s