Siirry sisältöön

Mitä lukijoita blogissani kiinnosta

by : 1.1.2014

Tilastoissa siitä mitä juttuja on luettu eniten blogillani, minua yllätti miten paljon jutut omasta urastani, suunnitelmistani ja blogistani kiinnostivat. Kirkkaana ykkösenä oli juttu minun tulevaisuuden suunnitelmista Nordean jälkeen. Kymmenen luetuimman jutun joukkoon pääsi myös minun ajatukset pankkiekonomistin roolista sekä blogin ensimmäisestä kuukaudesta. Tämän perusteella tulen siten jatkamaan kirjoittelua omasta urastani tässä blogissa.

Yllättävää ei sen sijaan ollut, että kärkijoukkoon nousi juttuja, josta lukijat löysivät argumentteja tukemaan omaa näkemystään ajankohtaisissa poliittisissa kiistakysymyksissä. Nimenomaan näitä jaetaan sosiaalisessa media. Tarkoituksenani ei ole tehdä tästä poliittista mielepideblogia, josta aatetoverit voivat luottamuksella ammentaa vahvistusta omille mielipiteilleen, vaikka sillä ehkä lukijoiden määrää maksimoisi. Tällaisia sivustoja on jo aivan tarpeeksi. Tavoitteenani on tarjota uutta tietoa ja analyysiä ja siten antaa virikkeitä ajatella asioita uudella tavalla. Olen siten erityisen iloinen siitä, että blogista jakamisen arvoisia juttuja ovat löytäneet tahoja, joiden poliittiset mielipiteet hyvinkin paljon eroavat toisistaan.

Kärkijoukosta ei löydy kovin monin kommentti ajankohtaisista talousuutisista ja talousluvuista. Poikkeama on juttu EKP:n ohjauskoron laskusta, johon Kauppalehti julkaisi linkin juuri ohjauskoron laskun jälkeen. Osasyynä tähän on, että tilastoissa näkyy ainoastaan niitä juttuja, joiden linkkiä erikseen on klikattu. Noin puolet käynneistä on ollut blogin kotisivulle, josta suoraan voi lukea tuoreemmat jutut klikkaamatta erikseen juttujen linkkejä. Tilastoissa ei myöskään näy mitä blogia sähköpostiinsa tilanneet tai RSS-feedinä lukevat ovat katsoneet.

Joka tapauksessa tulen tänä vuonna enemmän kommentoimaan ajankohtaisia talouslukuja. Olen nyt hankkinut tilastotietokannan, jonka avulla talouslukujen analysointi ja kommentointi on nyt vähemmän työlästä.

Luetuimmat jutut 2013

  1. Minne olen menossa?
  2. Hyvinvointivaltion myyttinen alasajo
  3. EKP:n ohjauskorko sivuseikka
  4. Maksimipalkasta ei kukaan hyötyisi
  5. Puhuvatko pankkiekonomistit   isännän äänellä?
  6. Miten palkkojen nousuvaraa on syöty
  7. Työttömyyttä tuskin tarvitaan
  8. Ylijäämäisellä euroalueella syytä elvyttää
  9. Osakkeiden arvostukset eivät optimistisia
  10. Kiitos lukijoille ensimmäisestä kuukaudesta
  11. Valuutta ilman valtiota on huono idea
  12. Palkkojen tasokorjaus ei perusteltu
  13. Lopettakaa vertaukset, Suomi ei ole Kreikka
  14. Finanssisektori on palveluala
  15. Mitä jos Euroalueella ei olisi yhtään AAA-maata?
  16. Miten varallisuuden pitäsi olla jakaantunut?
  17. Euroopan velkakriisi oikeasti vaihtotasekriisi
  18. Volckerin tyhmä idea nyt laki
  19. Euroalueen luottokannan lasku hivenen hidastunut
  20. Rohkenen olla eri mieltä talousnobelistin kanssa

From → Yms

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: