Skip to content

Suomen kiristystoimet eivät taantumaan syy

by : 12.1.2014

Sekä tässä blogissa että mm. Krugmanin kommenttien johdosta on viime päivinä keskusteltu siitä, voiko Suomen hallitusta syyttää Suomen talouden taantumasta. Ainakin jos OECD:n arviot julkisen talouden virityksestä pitävät paikkansa, hallitusta voidaan korkeintaan syyttää siitä, että se hivenen kärjisti viime vuoden taantumaa.

Alla olevassa kuviossa näkyy Suomen talouden kasvu sekä OECD:n arvio muutoksesta julkisen sektorin rakenteellisessa alijäämässä. Kun lasketaan rakenteellista alijäämää pyritään pudistamaan alijäämästä suhdanteiden vaikutus. Esimerkiksi tehdään korjaus siitä, että verotulot laskevat kun talous taantuu. Rakenteellisen alijäämän muutos pitäisi siten kuvastaa kuinka paljon alijäämä on muuttunut johtuen poliittisista päätöksistä.

FinstrudefGDP

Lähde OECD

Jos hallitus harrastaisi suhdanteita vaimentavaa politiikkaa, muutos rakenteellisessa alijäämässä pitäisi olla toiseen suuntaan kuin talouskasvu. Eli kun talouskasvu on vahvaa, alijäämän pitäisi supistua. Päinvastoin kun talouskasvu on heikkoa, alijäämän pitäisi kasvaa.

Talouden romahtaessa 2009 politiikka oli oikeaoppisesti elvyttävää, vaimentaen taantumaa. Muina vuosina yhteys ei ole ollut kovin selkeää. Elvytys voimistui esimerkiksi 2010, kun talous oli jo kääntynyt reippaaseen kasvuun.

Vuoden 2012-2013 taantuman aikana politiikka oli OECD:n mukaan hivenen talouskasvua tukevaa 2012 ja hivenen jarruttavaa 2013. Vuoden 2012 taantumasta ei siten ainakaan voida hallituksen toimia syyttää.

Vuoden 2013 taantuman kohdalla supistuminen rakenteellisessa alijäämässä oli OECD:n arvioiden 0,6 %. Kuinka suuri tämän kokonaisvaikutus talouteen on vaikeampi sanoa. Se riippuu ns. finanssipolitiikan kerroinvaikutuksesta, Jos kerroin olisi 1, se tarkoittaisi että alijäämän supistaminen 0,6 prosentilla BKT:sta olisi jarruttanut talouskasvua 0,6 prosenttiyksiköllä.

Olen täysin vakuuttunut siitä , että Suomen kohdalla finanssipolitiikan kerroin on reippaasti alle 1. Vaikka se olisikin 1, Suomen talous olisi taantunut 2013 ilman tätä kiristystäkin. BKT vaikuttaa supistuneen viime vuonna enemmän kuin 0,6 prosenttiyksikköä. Eli Suomen talouden heikosta kehityksestä viime vuosina voi korkeintaan pieneltä osin syyttää hallituksen kiristystoimia.

Mainokset

From → Suomi

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s