Siirry sisältöön

Japanissa elvytys voittanut ensimmäisen erän

by : 28.2.2014

Tänään julkaistut Japanin talousluvut vahvistavat, että keskuspankin ja hallituksen yhdistetyt elvytystoimet ovat purreet. Deflaatiokierre on taittunut ja kotimaista kysyntää on piristetty. Edessä on seuraava haaste kun julkista alijäämää aletaan supistaa arvonlisäveron nostolla. Paineet pitää rahapolitiikkaa löysänä siten pysyvät vahvana.

Japinflretsales

Ensimmäisen kerran tällä vuosituhannella inflaatio on selkeästi nollan yläpuolella toisista syistä kun energian tai ruoan hinnan noususta johtuen. Vähittäiskaupan myynnin kasvu kiihtyi tammikuussa odotettuakin enemmän. Teollisuustuotannonkin kasvu on kiihtynyt kaksinumeroiseen vauhtiin ja työttömyys on laskenut alimmilleen vuosikymmeneen.

Japipunempl

Kun työttömyys on tippunut alle neljän prosentin täystyöllisyys alkaa häämöttämään. Talouskasvun täytyy siten vääjäämättä hidastua ennen pitkää, jollei rakenteellisilla uudistuksilla saada tuottavuuden tai työvoiman kasvua kiihtymään.

Keskuspankilla ei silti ole mitään syytä pohtia rahahanojen kiristämistä. Kahden prosentin inflaatiotavoitteeseen on vielä matkaa. Huhtikuussa voimaan astuva arvonlisäveron kolmen prosentin korotus toki auttaa tilapäisesti nostamaan inflaatiota lisää, mutta jarruttaa samalla vähittäiskaupan kasvua.

Japanin talouden haasteena on nyt supistaa julkisen talouden suurta alijäämää ja samalla vahvistaa yksityistä kulutusta ja investointia pitääkseen talouden pyörät pyörimässä. Yksityisten investointien kasvu voisi auttaa nostamaan työvoiman tuottavuuden kasvua, ja siten talouden kasvupotentiaalia. Tähän tarvitaan jatkuvaa tukea löysästä rahapolitiikasta.

From → Aasia

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: