Siirry sisältöön

Kiinasta tuskin kriisipesäke

by : 5.3.2014

Kiinalaisen uudenvuoden jälkeen Kiinan juan on heikentynyt poikkeuksellisen vahvasti. Tämä tuskin tarkoittaa että kehittyvien markkinoiden valuuttakriisi olisi nyt leviämässä Kiinaan, ja Kinan kauan povattu rahoituskriisi olisi nyt edessä. Vaikka Kiinan rahoitusmarkkinoilla on vakavia epäterveitä piirteitä, rahoituskriisin tärkein edellytys puuttuu: talouttaei rahoiteta varoilla, jotka herkästi pakenisivat.

Juanin liikkeet tiukasti keskuspankin käsissä

Kiinan juanin dollarikurssi on vuoden vahvimmilta tasoiltaan heikentynyt lähes 2 prosenttia. Tämä on tuskin enemmän kun normaali päiväheilahtelu kehittyvien markkinoiden valuutassa. Kiinan juanin dollarikurssi on edelleen tiukasti Kiinan keskuspankin kontrollissa.

CNYeffexchrate

Heikkeneminen ei siten heijasta mitään markkinamyllerrystä, vaan Kiinan keskuspankin tietoista ohjausta. Kauppapainoisesti juan on jyrkästi vahvistunut viimeisen vuoden aikana,  joten kun viimeaikaiset talousluvut ovat olleet heikonpuoleisia on ymmärrettävä jos viranomaiset eivät nähneet tarvetta juanin jatkuvaan vahvistamiseen. Antamalla juanini heiketä viranomaiset todennäköisesti haluavat hillitä spekulatiivisia juan-ostoja osoittamalla, että juan voi myös heiketä.

Huikea luottoboomi jatkunut

Vakavampi huolenaihe on pelko viime vuosien rajun luotonannon aiheuttamasta ongelmaluottojen vyörystä. Talouskasvun pönkittämiseksi viranomaiset kiihdyttivät luotonantoa rajusti 2009 finanssikriisin jälkeen. Pankkien luotonanto on vakiintunut. Kokonaisluotonato on kuitenkin pysynyt huikean korkeana – yli 30 prosenttia BKT:sta vuodessa, kun luotonanto pankkien taseiden ulkopuolella ns. varjopankkitoiminnassa, on kasvanut.

Chinalending

On helppo uskoa, että tämän rajun luottoboomin seurauksena ongelmaluottojen määrä on kasvussa, vaikka Kiinassa tästä luotettavia tilastoja ei ole. Pelkona on erityisesti, että tappiot sijoituksista varjopankkisektoriin saisi sijoittajia pakenemaan turvaan.

Luottoboomi rahoitettu kotimaisilla säästöillä

Tällaisen mahdollisen kriisin kehityskulun kannalta keskeinen kysymys on kuitenkin mihin rahat pakenevat. Kiinan luottoboomin rahoittajana on ollut lähinnä kiinalaisten kotitaloudet. Kiinalaisilla kotitalouksilla on hyvin rajoitettuja mahdollisuuksia viedä rahojaan Kiinasta, vaikka halusivatkin. Ulkomaisen rahoituksen ehtyminen ei ole ongelma, koska nettomääräisesti Kiina on jatkuvasti luotottanut muuta maailmaa, ei ottanut luottoa muualta maailmalta. Toki viime vuosien luottoboomi heijastaa osittain sitä, että kasvavassa määrin säästöjä on kanavoitu kotimaahan.

Chinafinancialbalance

Kasvava epäluottamus varjopankkitoimintaan siten näkyisi ensi sijassa säästöjen virtaamisena vahvemmin pankkeihin. Pankit puolestaan ovat tiukasti viranomaisten ohjauksessa. Tuskin on mitään epäilystä siitä, että jos luottolama uhkaisi Kiinan talouden kasvua viranomaiset vuoden 2009 tapaan jälleen ohjaisivat pankkeja kasvattaman luotonantoaan.

Kiinan rahoitusjärjestelmässä on heikkoutensa. Etenkin sen kykyä kanavoida säästöjä luottokelpoisille lainanottajille tuottavia investointeja varten on vahvaa syytä epäillä. Järjestelmän kykyä pitää talouden pyörät pyörimässä kasvattamalla tarvittaessa luotonantoa en näe mitään syytä epäillä

From → Aasia

One Comment
  1. Tom Next permalink

    Kiina siis liittynyt niihin maihin jotka heikentävät valuuttaansa torjuakseen heikon yksityisen kysynnän aikaansaamaa talouden hidastumista. Muita maita tässä kategoriassa ovat ainakin Yhdysvallat, Englanti, Japani, Ruotsi ja Sveitsi. Puhumattakaan kehittyvistä talouksista.

    Suomi taitaa olla ainoa maailman maa jossa poliitikot ja virkamiehet pitävät valuuttakurssia merkityksettömänä. Eräs suomalainen teollisuusmies tosin totesi minulle aikanaan että ”muista poika että suomalainen insinööri on fiksu vain silloin kun valuuttakurssi on oikea”.

    Saattaisi olla hyvä tutkia Suomen taloushistoriaa valuuttakurssin merkityksen kannalta muutenkin, ennen kuin kriisiytyminen saavuttaa aivan uudet mittasuhteet.

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: