Siirry sisältöön

Palvelut yhä tärkeämpiä

by : 11.3.2014

Pidin eilen luennon hiukan tavatusta poikkeavalle yleisölle: Luennoin tuleville matkaoppaille Suomen elinkeinoelämästä ja teollisuudesta.  Tämä antoi jälleen aiheen palata perusasioihin, jotka helposti jäävät varjoon kun fokusoituu viimeisiin käänteisiin.  Ennen kaikkea tuli jälleen kerrattua sitä tosiasia, että yhä vahvemmin elämme palvelutaloudessa.  Myös viennissä palvelut ovat teollisuustuotantoa merkittävämpiä.

Palvelut ovat tänä päivänä 70 prosenttia Suomen taloudesta. Niistä valtaosa on yksityisiä palveluita. Teollisuuden osuus pysyi 90-luvun taantuman jälkeen mm. Nokian ansiosta vakaana vastoin pitkäaikaista laskutrendiä, mutta on viime vuosina pudonnut.

Finserviceindustry

Viennistäkin palveluiden osuus on selkeästi kasvanut. Palveluiden merkitys on vielä suurempi, kun huomioidaan, että teollisuus käyttää enemmän ulkomailta tuotuja tuotantopanoksia. Suomen pankin julkaiseman Elisa Newbyn tutkimuksen mukaan Suomen teollisuuden viennistä 35 % koostuu ulkomailta tuoduista tuotantopanoksista. Palveluviennistä vastaava osuus on vain 15 %:ia.

Yksi palveluvientieuro on siten Suomen kansantaloudelle tavaravientieuroa arvokkaampi, koska suurempi osuus rahasta päätyy tuloina Suomeen.

Olettaen, että osuudet pysyvät vakaina alla oleva kuva kertoo siitä, kuinka palveluviennin merkitys Suomen taloudelle on kasvanut.

Finexpservindustry

Tämäkin kuva aliarvioi palveluiden merkityksen kasvua. Ensinnäkin tavaraviennissä tuontipanosten osuus on todennäköisesti kasvanut globalisaation myötä. Vielä tärkeämpää on kuitenkin, että yhä suurempi osuus tavaraviennin arvosta koostuu itse asiassa palveluista. Tämä huomioiden Newby arvioi, että yli puolet Suomen viennin kotimaisesta lisäarvosta muodostuu palveluista.

ETLA:n raportissa Uutta arvoa palveluista löytyy kuva, joka hyvin kiteyttää palveluiden kasvavaa merkitystä talouden tuotantoketjussa. Yhä pienempi osa tuotteen arvosta nykyään muodostuu tavaran valmistuksessa.  Yhä suurempi osa tuotteen arvosta muodostuu tuotekehityksessä. Lisäksi valmistuksen jälkeisillä palveluilla (huollolla, käyttäjien koulutuksella jne.) on kasvava merkitys.

Arvoketjun muutos

Lähde: Pajarinen, Mika – Rouvinen, Petri – Ylä-Anttila, Pekka: Uutta arvoa palveluista, Etlan raportti

Jos haluamme pysyä korkean elintason yhteiskuntana, meidän täytyy pitää kiinni korkean jalostusarvon palveluista tuotantoketjun päissä.

 

From → Suomi

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: