Rahaa pankista ja sähköä pistokkeesta
Kun jatkuvasti kommenteissa jankutetaan, että mitään säästöjä ei tarvita luotonantoon kun pankit voivat luoda rahaa tuli mieleen vanha Spede Pasasen sketsi. Sketsissä jankuttajien hengenheimolainen muistaakseni tokaisi: ”Mihin ydinvoimaa tarvitaan kun sähköähän tulee pistokkeesta?”
Voimalaitokset luovat sähköä ja pankit lainoja. Voimalaitokset tarvitsevat sähkön luomiseen polttoainetta tai muun ulkoisen energianlähteen. Pankit tarvitsevat lainojen luomiseen säästöjä, eli ihmisten valmiutta vaihtaa tuottamiaan palveluita ja tavaroita tai muita omistuksia pankin luomaan rahaan (pankkitalletuksiin).
Vertaus ei tietysti ole täydellinen. Usko siihen että pankit voivat tyhjästä luoda mahdollisuuden kuluttaa tai investoida on kuitenkin samalla alkeellisella älyllisellä tasolla kuin usko sähköön pistokkeesta ilman energialähdettä.
Roger Wessman 
”Vertaus ei tietysti ole täydellinen. Usko siihen että pankit voivat tyhjästä luoda mahdollisuuden kuluttaa tai investoida on kuitenkin samalla alkeellisella älyllisellä tasolla kuin usko sähköön pistokkeesta ilman energialähdettä.”
En olisi aivan näin pessimistinen. Näkisin että aika usein taustalla on aito halu ymmärtää rahatalouden toimintaa. Se vain on useimmiten kohtuullisen vaikeaa. Siitä syystä linkkasin tuossa edellisessä kommentissä tähän Nick Rown kirjoitukseen:
http://worthwhile.typepad.com/worthwhile_canadian_initi/2013/09/teaching-notes-on-banks.html
Pitää ymmärtää aika paljon rahasta, ennen kuin pystyy järkevästi miettimään miten se vaikuttaa mahdollisuuksiin kuluttaa ja investoida. Käytin lentokenttäesimerkkiä siksi, että olisi hyvä ajatella mitä tapahtuu, jos pankki todella luo mahdollisuuden investoida ja sitä kautta myös kuluttaa.
Kiitos kommentista. ja linkistä,
Olet tietysti oikeassa että rahatalouden ymmärtäminen ei ole helppoa.
Kirjoitukseni heijasta tietysti frustraatiota keskustelukumppaneihin, jotka itsevarmasti vakuuttavat olevansa oikeassa eivätkä yritä ymmärtää miksi olen eri mieltä.
Niin, yleensä ne kommentoivat asioita ensimmäisinä, joilla on aiheesta vahvoja mielipiteitä. Jos asioista kuitenkin keskustellaan järkevästi, taustalla saattaa olla vaikkapa 10 lukijaa, jotka keskustelusta hyötyvät. Vaikka siis näyttäisi siltä, että asia ei edennyt eikä kukaan oppinut mitään.
Jos ajatellaan sitä vaikkapa keskuspankkien inflaatiotavoitetta, miten se olisi selitettävissä ihmisille. Mikä motivoi keskuspankkeja mokomaan oudolta kuulostavaan tavoitteeseen. Pitäisikö asia selittää samalla tavalla makron peruskurssilla, tällaisessa blogissa ja keskuspankin neukkarissa vaikkapa Stefan Ingvesille. Kaikissa tapauksissa saattaa törmätä itsevarmaan keskustelukumppaniin, joka ei ole kenties ajatellut asiaa loppuun asti.
Joka tapauksessa on hienoa, että ihmiset pitävät tällaisia blogeja, joissa pohditaan rahaa ja taloutta monesta eri näkökulmasta.
Lienee selvää, että pankki pystyy yhdessä lainanottajan kanssa kasvattamaan tasettaan halutessaan – tällöin pankkitalletusten määrä kasvaa. Tietysti käytännössä tilanne on monimutkaisempi, koska pankkille talletusten määrän kasvattaminen ei ole itseisarvo.
Puhe reserveistä on tässä yhteydessä mielestäni sivujuonne, koska pankki voi aina hankkia rahaa (reservejä) markkinoilta tai viime kädessä keskuspankista – näin ollen tämä on pankille ”vain” korkomarginaalikysymys. Keskuspankki tarjoaa reservejä aina jollakin hinnalla (lender of last resort).
Jep, toki jos lainaa kanavoidaan suoraan takaisin talletukseksi niin tasetta voidaan kasvattaa mielen määrin. Ajattelin tässä lainanantoa, jossa lainan ottaja haluaa rahoittaa kulutusta tai investointeja.
Kuka on puhunut reserveistä?
Lainaa vasten luotu pankkitalletus käytännössä (jos sukan varteen jäänyttä fyysistä rahaa ei lasketa) aina kiertää käytettäessä takaisin pankkeihin, joten tässä mielessä laina aina rahoittaa itsensä.
Kyllä,
Mutta kuten selitin tässä
https://rogerwessman.com/2014/02/01/paradoksi-rahan-luomisesta-ja-saastamisesta/
pankkiin jäävät rahat ovat silloin yleensä jonkun säästöjä.
Eli kun lainanottaja kuluttaa rahat esimerkiksi rahoittaakseen keittiöremontin, remontin tekijä saa tuioja. Jos hän ei kuluta tulonsa vaan jättää ne talletettuna pankkiin hänhän säästää.
Pointtini siis oli:
” Pankit tarvitsevat lainojen luomiseen säästöjä, eli ihmisten valmiutta vaihtaa tuottamiaan palveluita ja tavaroita tai muita omistuksia pankin luoman rahaan (pankkitalletuksiin).”
Eli tässä tapauksessa remonttimies oli vaihtanut korjaustyön talletukseen, sen sijaan että hän olisi esimerkiksi itse kuluttanut rahat.
Tätä ketjua voidaan jatkaa. Palvelun tuottaja kuluttaa osan rahoistaan jolloin joku muu saa tuloja josta hän säästää osan jne. Jossain päin ketjua täytyy kuitenkin löytyä säästäjä joka sillä hetkellä rahoittaa lainaa.
Kiitos linkistä, se oli hyvä esitys talletusten ja lainojen yhteydestä toisiinsa. Kuten usein kyse taitaa olla enemmän semantiikasta, taidamme olla asiasta samaa mieltä.
Tartuin kuitenkin lauseeseen: ”Pankit tarvitsevat lainojen luomiseen säästöjä”. Se antaa minusta asiasta harhaanjohtavan mielikuvan. Se ei operatiivisesti pidä paikkansa, vaikka talletuksia ei taloudessa olisi lainkaan, voivat pankit alkaa lainoja myöntämään – tavallaan tyhjästä. Mutta olen toki kanssasi samaa mieltä, etteivät talous, pankit ja kuluttajat voi luoda rahaa ilman rajoitteita. Tässä toiminnan kannattavuus on keskeinen tekijä.
Kuten sanoit pankit, yhdessä lainanottajan kanssa, luovat mahdollisuuden kuluttaa tai investoida. Sanoisin vielä, että toisinaan tämä todella voi tapahtua ”tyhjää” vasten (vrt. valtion setelirahoitus), jolloin seurauksena on talouden ylikuumentuminen; ja toisinaan rahalle löytyy vastine, kulutettava hyödyke, jolloin voidaan puhua kestävästä talouskasvusta.
Selasin muitakin kirjoituksiasi. Tämä oli hyvä kirjoitus – ja muuten täysin yhtenevä jälkikeynesiläisen teorian kanssa:
https://rogerwessman.com/2014/06/22/luoko-luotonanto-aina-oman-rahoituksensa/
Todennäköisesti luit kehumasi jutun ensimmäisen kappaleen, joka kuvaa hyvin jälkikeynesiläistä ajattelua ja on siis myös totta.
Kiitos kommenteista,
Hmm, minun juttu on siis täysin yhteneväinen jälkikeynesiläisen teorian kanssa jota kuvataan hyvin kappaleessa jonka johtopäätöstä minun juttu kritisoi, Näköjään en ole ainoa ihminen joka ei ymmärrä mitä jälkikeynesiläiset oikeasti haluavat sanoa 🙂
Vakavasti puhuen en todellakaan tiedä missä määrin eriävät näkemykset ovat vain semanttisia. Siitä syystä olen monella eri tavalla yrittänyt selittää mitä tarkalleen tarkoitan. En itse enää käytä sanontaa, että pankit luovat rahaa tyhjästä koska monet näyttävät vetävän siitä aivan vääriä johtopäätöksiä kun eivät ymmärrä että raha on tässä tapauksessa pankin velkaa.
Lause: ”Pankit tarvitsevat lainojen luomiseen säästöjä” jatkoi ”eli ihmisten valmiutta vaihtaa tuottamiaan palveluita ja tavaroita tai muita omistuksia pankin luoman rahaan (pankkitalletuksiin).”
Eli lause ei sulje pois sitä mahdollisuutta että lainaa teoriassa voidaan luoda, ilman että taloudessa on yhtäkään talletusta (eikä pankilla mitään muuta rahoituksen lähdettä) ennen lainan luontia.
En tiedä miten ensimmäiseen kappaleeseesi laittamat yleistykset – kuten ne juttusi kontekstissä tulevat tulkituksi – liittyvät jälkikeynesiläisyyteen. Ehkä nimimerkillä ”Tne” on kuitenkin asiasta parempaa tietoa? Jälkikeynesiläisyyteen ei käsitykseni mukaan millään tavalla liity ajatus siitä, ettei säästämisasteella olisi merkitystä tai että rahaa painamalla voisi luoda hyvinvointia riippumatta tilanteesta.
Semantiikka tai ei: edes tuo jatkolause ei mielestäni tee oikeutta asialle. Mikäli ihmiset eivät enää luota pankkeihin, vaan hamuavat siis seteleitä, on talletusten määrä jo kasvanut. Pankit eivät operationaalisesti tarvitse säästöjä.
Rahan luontiin ja säästämiseen liittyy merkityksellinen takaisinkytkentäilmiö. Voimalaitos taas on ehdoton edellytys sähkön saamiselle pistokkeesta. Tässä mielessä vertaus tosiaan ontuu.
Kannattaa tutustua jälkikeynesiläisyyteen —> http://rahajatalous.wordpress.com
Kiitos jälleen kommenteista,
En ota millään tavalla kantaa siihen mikä on jälkikeynesiläisyyttä ja mikä ei.
Jos ihmiset hamuavat seteleitä niin talletusten määrähän laskee takaisin alkuperäiselle tasolle. Pankin täytyy silloin rahoittaa lainan toisella tavalla kuin luomallaan talletuksella, eli hankkia setelit jostain. Luontevasti tämä tapahtuu esimerkiksi ottamalla lainaa keskuspankista.
Tämä ei tarkoita, etteikö säästämistä edelleenkin tarvita. Seteleiden pitäminenkin tarkoittaa, että osa tuloista jätetään kuluttamatta, eli säästämistä. Säästöt ovat nyt vain sijoitettuna seteliin joka periaatteessa on keskuspankin velkaa (tosin hyvin outo velka, nollakorkoinen ikuinen lainapaperi).
Säästämättä jättäminen tarkoittaa, että kaikki välittömästi kuluttavat saamansa tulot. Multiplikaattori on silloin ääretön, eli luotonannon kasvattaminen eurolla kasvattaa talouden kysyntää äärettömästi. Kun talouden tuotantokapasiteetti on rajallinen tämä tarkoittaa että hintatason täytyy nousta äärettömästi eli rahan arvo putoaa nollaan. Pankkien kyky rahoittaa kulutusta on silloin olematon.
Myönnän että vertaus sähköntuotantoon ontuu, mm jtuulisaaren mainitsemasta takaisinkytkentäilmiöstä johtuen (kirjoitinkin että vertaus ei ole täydellinen). Vertaus ei auta ymmärtämään luotonantoprosessin yksityiskohtia. Vertauksen tarkoituksena oli lähinnä kuvata miten typeränä pidän näkemystä, että joku voisi rahoittaa kulusta tai investointeja lainanotolla ilman että joku toinen vastaavasti säästää. Turhautuneena kaikista niistä jotka tämän blogin kommenteisa inttävät että säästämisasteella ei ole merkitystä, kaikista minun selitysyrityksistä huolimatta.
Kuten kirjoitat, talous tarvitsee säästöjä. Mutta eikö se ole eri asia kuin se, että pankit tarvitsevat säästöjä? Tulkitsen jälkimmäisen siten, että pankeille on vain passiivinen välitysrooli (loanable funds).
Tasapainoisempi kuva mielestäni saadaan, jos nähdään laina- ja säästöpäätöksien syntyvän itsenäisesti ja ajallisesti toisistaan erillään. Tällainen talous on dynaaminen ja aina heilahdellen hakemassa tasapainoa. Esim. jos säästöjä ei jonain hetkenä ole tarpeeksi, talous tosiaan sopeutuu inflaation kautta, jolloin kaikki ovat pakotettu vähentämään kulutustaan – säästämään
.
Historia on täynnä esimerkkejä holtittomasta lainoituksesta, joka on päättynyt huonosti. Keskittyminen vain yksinkertaiseen säästöjen välittämiseen selittää huonosti miten tämä on mahdollista. Näin ajatellen pankkien rooli on aktiivinen ja niiden toiminnan ymmärtäminen rahataloudessa on keskeistä.
Asian ympärillä on käyty netissä mielenkiintoista ja kiivastakin keskustelua, ehkä eniten huomiota herättäneestä ajatustenvaihdosta yhteenveto esim. täällä:
http://www.nakedcapitalism.com/2013/12/steve-keen-oh-paul-krugman-edition.html
Kiitos kommentista,
Keskeinen pointtini oli todellakin, että talouden tasolla säästöjä tarvitaan velalla rahoitetun menojen kattamiseen.
Yksittäisen pankin täytyy hakea lainanottoon rahoituksen jostain joten sekin tarvitsee säästöjä – joko sitä kautta että lainatut rahat talletetaan takaisin kyseiseen pankkiin tai muuta kautta.
Pankeilla on siten välitysrooli lainanottajan ja säästäjän välillä.
Tämä ei toki tarkoita, että pankkien rooli olisi passiivinen. Pankki ei automaattisesti kasvata lainantoaan yleisölle, vaikka talletukset kasvavat. Se voi kartuttaa rahaa keskuspankkitililleen, tai vähentää muuta varainhankintaa (avoimessa taloudessa esimerkiksi lainaottoa ulkomailta) jne.
Säästäminen ja lainananto ovat erillisiä päätöksiä. Miten ne tasapainotetaan jos esimerkiksi säästämishalukkuus on korkeampi kuin lainanantohalukkuus on toinen asia. Tasapainottaminen voi tapahtua esimerkiksi korkojen kautta (korkojen lasku vähentää säästämistä ja kasvattaa lainanantoa), tai talouden aktiviteetin kautta (heikompi luotonanto johtaa taantumaan joka vähentää säästämistä kun tulot pienenevät).
Lainakuplien oikein ymmärtämiseksi on itse asiassa oleellista ymmärtää, että lainanto aina rahoitetaan säästämisestä kuten selitin tässä:
https://rogerwessman.com/2014/05/14/globaalilla-vyonkiristyksella-ei-velkoja-makseta/
”Tämä ei toki tarkoita, että pankkien rooli olisi passiivinen. Pankki ei automaattisesti kasvata lainantoaan yleisölle, vaikka talletukset kasvavat. Se voi kartuttaa rahaa keskuspankkitililleen, tai vähentää muuta varainhankintaa (avoimessa taloudessa esimerkiksi lainaottoa ulkomailta) jne.”
Ensimmäisessä lauseessa puhut pankeista. Mutta pankithan, monikossa, eivät omin päätöksin pysty keskuspankkirahan määrää itsenäisesti käytännössä muuttamaan. Miten siis kappaleesi kertoo pankkisektorin aktiivisesta roolista taloudessa? Onko sillä aktiivinen rooli ja millä tavoin?
Linkissä kerrotaan tiivistettynä, että laina on aina saatava ja toisin päin. Olen samaa mieltä. Kuplien osalta on oleellista mielestäni se, että lainojen ja saatavien määrä on sisäsyntyistä, mikä selittää osaltaan kuplia. Sisäsyntyisyys taas liittyy keskeisesti pankkien aktiiviseen rooliin.
Säästöjen tärkeys on selvää, mutta niiden roolin tulkinnalla on merkitystä – ja esimerkiksi Krugman ei nähdäkseni ole tätä ymmärtänyt (http://krugman.blogs.nytimes.com/2012/03/30/banking-mysticism-continued/):
”– First of all, any individual bank does, in fact, have to lend out the money it receives in deposits. Bank loan officers can’t just issue checks out of thin air; like employees of any financial intermediary, they must buy assets with funds they have on hand.”
Hei!
Pankin aktiivinen rooli on päättää kuinka paljon lainaa se välittää, ja kenelle lainaa välitetään.
Kaikki pankin saamat talletukset ovat tietysti sijoitettuna johonkin. Eli jos talletukset kasvavat pankin täytyy joko kasvattaa lainanantoaan, kasvattaa muita sijoituksia (kuten keskuspankkitalletuksia) tai vähentää muuta lainanottoaan.
Tätä Krugman käsittääkseni yrittää selittää, ja se on ehdottomasti totta.
Vaikka keskuspankkirahan määrä olisi pankkien toiminnasta riippumaton, silti pankkien halulla kasvattaa halussaan olevan keskuspankkirahan osuutta pankin sijoituksista olisi merkitystä. Lainakanta supistuisi, ja lainakannan myötä talletusten määräkin sopeutuisi vastaavasti. Jollei keskuspankki esimerkiksi reagoi tehokkailla vastatoimilla, talous ajautuisi taantumaan.
Talous on tasapainossa. Säästöt välitetään luotoiksi jne. Varoittamatta eräs kotitalous kuitenkin päättää ottaa ja käyttää ylimääräisen kulutusluoton. Kukaan muu ei muuta käytöstään. Mistä säästöistä tämä kulutusluotto välitettiin? Tai millä varoilla ko. luotto ostettiin (vrt. Krugman)? Eikö pankki auttanut siirtämään kulutusta yhdelle kotitaloudelle ja vähentämään sen koko muulta taloudelta (inflaatio)? Tarkoitatko myös tätä ”lainan välittämisellä”?
On mahdotonta että joku voisi käyttää ylimääräisen kulutusluoton ilman, että kukaan muu muuttaa käytöstään. Jonkunhan täytyy myydä ja tuottaa kulutetun palvelun tai tavaran.
Eli käy vain läpi ketjua niistä transaktiosta jota kyseinen lainaan liittyy, ja löydät ne säästäjät jotka rahoittavat kyseisen transaktion. Ketju voi olla hyvin lyhyt (rahat talletetaan takaisin luottoa myöntäneeseen pankkiin) tai todennäköisemmin pitkä (rahat leviävät monen transaktion kautta säästöinä muihin pankkeihin ja lainaa antanut pankki hakee rahoituksen jostain muualta millä taas voi saada pitkän ketjun aikaan).
Esimerkissäni kokonaiskysyntä nousee, tuotanto pysyy vakiona. Kukaan muu ei muuta säästämiskäyttäytymistään (eli säästämisaste ei muutu). Säästöistähän tässä on kyse.
Muiden toimijoiden kulutus siis joustaa aivan normaalisti hintojen noustessa. Toisin sanoen inflaation kautta ”säästäjät” löytyvät sen kautta, että kaikkien ostovoima heikkenee.
Mistä säästöistä tämä kulutusluotto välitettiin? Tarkoitatko myös tätä ”lainan välittämisellä”?
Kiitos jälleen kysymyksestä,
Vaadittu säästäminen ei esimerkissäsi voi syntyä puhtaasti inflaatiosta, vaan jonkun täytyy todellakin kasvattaa säästämistään.
Yleinen inflaatio joka nostaisi kaikkia hintoja yhtä paljon tarkoittaa, että palkat ja muut tulotkin nousevat inflaation mukaan, jolloin ostovoima säilyy muuttumattomana.
Toisella tavalla ilmaistuna: Jos reaalinen tuotanto on vakio, se tarkoitta myös, että yhteenlasketut reaaliset tulot ovat vakioita.
Käytännössä tietysti kaikki hinnat eivät nouse yhtä paljon. Jos esimerkiksi (huom! tämä on vain mielivaltainen esimerkki) palkat pysyvät muuttumattomina tapahtuu tulonsiirto palkansaajilta yrityksille joiden myyntikate kasvaa.
Jos palkansaajat leikkaavat reaalista kulutusta reaaliansioiden laskun mukaisesti tämä ei ole säästämistä, niiden säästöt eivät kasva.
Sen sijaan jos yritykset jättävät kasvaneen myyntikatteen kuluttamatta, tämä voisi olla se säästäminen, josta kulutus rahoitetaan.
Toki ymmärrän pointtisi, että ne joiden kulutus supistuu suhteessa tilanteeseen joissa lainaa ei olisi myönnetty on tässä hypoteettisessa esimerkissä palkansaajat ja siinä mielessä niitä on pakotettu todellisiksi ”rahoittajiksi”. Lainalla rahoitettu kulutus on tässä tapauksessa muuttanut tulonjakoa yhteiskunnassa.
Kaikki taloudelliset päätökset mitä teemme voivat periaatteessa muuttaa tulonjakoa muussa yhteiskunnassa, joten luotonanto ei tässä mielessä ole mikään poikkeus.
En ottanut kantaa miten säästöt löytyvät muusta taloudesta – mutta on selvää, että ne tavalla tai toisella löytyvät. Inflaatioselitystä ajattelin yksinkertaisesti MV = PQ identiteetin avulla: jos M nousee ja V ja Q oletetaan vakioksi, niin P:n on joustettava. Eli V:hen liittyvä säästämisaste ei ole ainoa ajateltava jouston lähde kun M kasvaa. Oikeastaan aivan samoin kuin täällä esität:
https://rogerwessman.com/2014/06/22/luoko-luotonanto-aina-oman-rahoituksensa/
Tämä kirjoitus, kolmannellakin lukemalla, antaa mielestäni asiasta tasapuolisen kuvan.
Nähdäkseni lauseilla ”lainojen luomiseen tarvitaan säästöjä” tai ”lainojen välittämisellä” otetaan usein jollakin tapaa kantaa kausaalisuuteen. Tartuin siksi näihin, vaikka olenkin yhtä mieltä sinällään kanssasi säästöjen tarpeellisuudesta. Minusta tällä sisäsyntyisyydellä on laajempaakin merkitystä kuten aiemmin kirjoitin.
Ainakin itse kiinnostuin tämän havainnon kautta rahateoriasta ja jälkikeynesiläisyydestä.
Siitä että säästöjä tarvitaan ja että pankkien lainanantopäätöksillä voi olla merkittävää vaikutusta talouteen (esimerkiksi kiihdyttää inflaatiota kuvaamallasi tavalla) olemme näköjään samaa mieltä.
Kun puhun siitä, että pankit välittävät lainoja tarkoitan sitä, että pankki ei ole ensisijaisesti nettolainanantaja vaan itsekin velkaantuu samaan tahtiin kun se kasvattaa lainanantoaan. Lopullinen velkoja löytyy jostain muualta. Ymmärtääkseni muutkin ekonomistit yleensä tarkoittavat samaa.
Se, että pankit luovat rahaa myöntäessään lainoja on ihan perinteisen taloustieteen oppikirjan mukainen tosiasia, jota opetin Hankenilla pankki- ja rahoitusteorian kurssilla yli 20 vuotta sitten.
Sen sijaan kun sanoo että ”lainojen luomiseen ei tarvita säästöjä” siitä vedetään johtopäätöksiä kuten että ”voidaan ottaa lainaa velkaantumatta, koska pankit vain luovat tarvittavan rahan tyhjästä” tai ”pankin varainhankinnan kustannuksilla ei ole merkitystä, koska pankkien ei tarvitse hankkia varoja lainanantoon mistään” tai ”kenenkään ei tarvitse säästöillään rahoittaa asunnon rakentamista, koska…”.
Tällaisiin johtopäätöksiin olen kyllästynyt.
Hei, osallistun taas hiukan keskusteluun. Taloustieteen oppitunneilla myös istuneena voin taas todeta, että pankkien rooleja käsitellessä painotetaan lähinnä vain välittäjäroolia ja loanable funds sekä money multiplier ovat erittäin yleisiä näkemyksiä. Viimeiset viisi vuotta esille olleet (lähinnä valtavirtataloustieteen ulkopuolelta tulleet) ajatukset pankkien roolista ja rahasta ovat nyt valtavirtakeskusteluun päästesssään ”täysin” uusia.
Mutta asiaan: Tämä voi vaikuttaa pilkunviilaukselta, mutta ei ole sitä. Talouskasvu vaatii transaktioita ja kasvavaa ”rahan määrää” rahoittaa näitä. Pankit tarjoavat rahoitusta laajentamalla luottoa. Pankkien luotonlaajennus BKT:n kasvamiseen vaatimiiin transaktioihin vaikuttaa nimelliseen bruttokansantuotteeseen, kun taas pankkien luotto investointeihin, joilla tuotetaan palveluita ja hyödykkeitä, tuottaa ei-inflatorista kasvua.
Oleellista mikä Rogerin blogissa monessa postauksessa on noussut kommenteissa ja keskusteluissa esille on säästöjen pakollisuus investointeihin. Säästöt ovat tarpeellisia, mutta eivät pakollisia. Rahapolitiikan, pankkisääntelyn, talouden kehityksen ja yleisesti yhteiskunnan toiminnan kannalta on oleellista ymmärtää, että rahataloudessa investointien edellytys eivät ole säästöt, vaikka ne voivat luoda säästöjä (I=S) ja vaikka säästöt voivat olla usein hyödyllisiä.
Lisäksi, pankkien rooli on ensisijaisesti rahan luoja, ei välittäjä. Välitysrooli saa liian suuren painoarvon, etenkin taloustieteen ja rahoitusteorian kursseilla.
Tutustukaa esim. seuraavaan kirjoitukseen, se on lyhyt ja ymmärrettävä kaikille:
”Indeed, according to this new paradigm, savings, while useful, are not an essential prerequisite to investment and thus to economic growth. The United States, which experienced a prolonged period of growth without savings, is a case in point.”
http://www.project-syndicate.org/commentary/karl-theodor-zu-guttenberg-and-richard-a–werner-propose-a-strategy-to-boost-lending-for-investments-that-contribute-to-gdp
Hei Matti!
En jaksa enää kommentoida kaikkea: Mutta en ymmärrä miten kukaan voi edes väittää että Yhdysvalloissa olisi ollut pitkä jakso ilman säästämistä (puhumattakaan siitä, että Yhdysvalloissa investointeja on rahoitettu muun maailman säästöillä kun Yhdysvallat on ottanut velkaa ulkomailta).
Hei Roger,
Kirjoittajien esiinnostama esimerkki Yhdysvalloista ei ollut kommenttini pointti. Itseasiassa se oli vain sivuhuomautus viittamassani jutussa, jonka pointti ei ollut myöskään se. Asiaa ei siellä avattu sen tarkemmin, mutta päätellen kirjoittajien ”statuksesta”, heillä on melko hyvät näköalapaikat tehdä kyseisiä havaintoja. Neuvoisin ottamaan heihin yhteyttä, jos et ymmärrä heidän väitettään. Varmaankin väite liittyy heidän juttunsa kontekstiin (How money is made?).
Jos ehdit muilta kiireiltä, kommentit itse asioista (1. investoinnit eivät vaadi etukäteissäästöä rahataloudellisessa mielessä, vaikka I=S pitää paikkansa lopulta, kyseessä se kuuluisa kausaalisuus, 2. taloustieteen opetus ja pankit) olisivat kiinnostavia!
Muuten vielä USA-jutusta, maassa olleena ja sieltä paljon ihmisiä tuntevana väite että Yhdysvallat on ottanut velkaa ulkomailta on vain toinen puoli kolikosta, kirjaimellisesti. Analyyttisempaa olisi käsitellä esim. US net investment income tai net investment position (mitä ovatkaan suomeksi).
Pointti on se, että Usalla on varoja ja vastuuta, ts. omaisuutta ja velkaa, ulkomailla (asset, liability). Hauskaa on vielä se, että assettien returni on ollut usein suurempi kuin liabilitien.
Esim. Krugman käsitellyt asiaa melko selkeästi: http://krugman.blogs.nytimes.com/2011/12/31/us-net-investment-income/?_php=true&_type=blogs&_r=0
Hei!
Kun nyt vetoat siteeraamasi kirjoittajien statukseen niin kyseessä siis brittiläisen maakuntayliopiston joku hörhöprofessori ja saksalainen lakimies/poliitikko jonka poliittinen ura katkesi siihen, että paljastui että hänen väitöskirja oli plagiaatti. Näin nopeasti Wikipedian ja siteeraamasi kirjoituksen perusteella arvioituna. Kumpikaan ei ole minulle aikaisemmin tuttu nimi.
Jos joku tuntematon biologian proffa jossain väittää että evoluutio on humpuukia, niin en haaskaisi aikaa selvittämään miten hän tätä perustelee. Edes vaikka joku entinen ministeri antaisi väitteelle tukea.
Olet aivan oikeassa siitä, että USA:lla on myös paljon ennen kaikkea osakesijoituksia ulkomailla, joita on siis ainakin epäsuorasti rahoitettu lainanotolla ulkomailta. Olen joskus leikkisästi kutsunut USA:ta valtavaksi vipurahastoksi, joka velalla tekee riskisijoituksia. Kunhan osakekurssit nousevat tarpeeksi USA:sta voi tulla nettovelkoja (positiivinen net investment position ), vaikka USA jatkuvasti ottaa enemmän lainaa ulkomailta kun se sijoittaa ulkomaille. Kun velan korko on lähes nolla, ja sijoitukset tuottavat paremmin niin todellakin pääoman nettotuotto on positiivinen.
On paljon asioita pankkien toiminnasta ja rahoitusmarkkinoista joita en ole oppinut niistä taloustieteen oppikirjoista joita olen lukenut, joten siinä mielessä niitä voi toki parantaa. Se, että pankit luovat rahaa kun antavat luottoa ei kuulu näihin, vaan sitä oppikirjoissa selkeästi luki. Ei tule mieleen mitään uutta rahoitusmarkkinoista mitä olisin oppinut valtavirtataloustieteen ulkopuolelta tulleista kommenteista. Oppikirjat antoivat kyllä oikeamman kuvan pankkijärjestelmäm toiminnasta kun esimerkiksi siteeraamasi kirjoitus,
Kausaalisuudesta suosittelen lukemaan jtuulisaarenkin kehumaa:
https://rogerwessman.com/2014/06/22/luoko-luotonanto-aina-oman-rahoituksensa/
Hei Roger,
Olen myös kuullut muutamaan kertaan vertauksen, että USA on kuin suuri investointipankki tai vipurahasto. Hyvin sanottu!
Kiinnostavinta nyt edelleen on kuitenkin argumetti siitä, että investointien edellytys (=ehto, kausaalisuus) ovat rahataloudessa säästöt. On hyvin eri asia sanoa, että säästöt ovat hyödyllisiä, usein tarpeellisia, järkeviä, asettavat rajoja tms kuin sanoa, että investoinnit edellyttävät säästöjä (huomaa ehdollisuus ja kausaallisuus). Mutta tämä keskustelu ei taida mennä enää minnekkään.
Ja pahoittelut pienestä epäselvyydestä. En tarkoittanut statukseen vetoamalla, että heidän argumenttinsa olisi oikein, vaan että esim. ministeripaikalta on mahdollista päästä käsiksi laajasti tietoon mm. suuren avustajakunnan avulla, kuulla kiinnostavia puheenvuoroja, saada ”insighteja” sisäpiirissä olevilta henkilöiltä jne (=näköalapaikka). Tosiaan sinun pitäisi väitellä heidän kanssaan asiasta, en ole ikinä tavannut kumpaakaan henkilöä tai pysty edustamaan heitä. Mutta heidän argumenttiaan ei tee myöskään vääräksi statukseen liittyvät asiat (argumentum ad hominem).
Ihan vain vertailu tuosta ”maakuntayliopistosta” (suurin yliopisto South-East Englandissa):
Hanken, Helsinki: n. 2,000 opiskelijaa
University of Southampton: 23,315 opiskelijaa
Ps. Tiede etenee falsifikaation kautta. Harmi että taloustiede ei ole oikea tiede (vrt. fysiikka, kemia, biologia), siinäkin tämä menetelmä tulisi tarpeen.
Aivan oikein, Jos joku Hankenin professori sanoisi jotain yhtä järjetöntä niin siihenkään ei kannattaisi kiinnittää mitään huomiota.
Jos useimmat johtavat taloustieteilijät olisivat tätä mieltä niin alkaisin miettiä, että olenko todellakin ymmärtänyt jotain väärin. Voisin toki edelleen olla eri mieltä, jos niiden perustelut ei minua vakuuta.
Näin juuri! Eri mieltä oleminen on oleellista, siksi viittasin falsifikaatioon. Usein tietyn paradigman sisällä oleminen rajoittaa mahdollisuuksia olla eri mieltä.
Keskiajalla suurin osa johtavasta älymystöstä oli sitä mieltä, että maailma on litteä. 1900-luvun alussa suurin osa johtavista fyysikoista kuvitteli tietävänsä miten asiat ovat, ennen kuin Einstein todisti heidän vääräksi. Usein (luonon)tieteellinen edistyminen on tapahtunut juuri osoittamalla ”johtavat massat” vääriksi, sillä tietyn, johtavan paradigman näkökulmat eivät pysty näkemään oletuksiensa, asettamansa viitekehyksen ja arvokehikkonsa ulkopuolelle. Tiede etenee paradigmojen murrosten kautta.
Talous”tiede” ei pysty yhteiskuntatieteenä samaan falsifikaatioon kuin luonnontieteet, ennen kaikkea sen arvosidonnaisuuden ja ihmisistä riippuvan tutkimuskohteensa vuoksi. Jos useimmilla taloustieteilijöillä viittaat tasapainomalleja ja tiettyä melko vakiona muodostunutta oletuskehikkoa (kuten rationaalisen valinnan teorian matemaattinen muotoilu) käyttäviin henkilöihin, en ihmettelekkään, että blogissa esitetyt kommentit eivät ole yleisiä ”johtavien taloustieteilijöiden” joukossa. Ovatko johtavat taloustieteilijät edes pohtineet pankkien roolia, rahataloutta ja rahan muodostumista tasapainomallien ulkopuolisin menetelmin?
Ei keskiajalla kuviteltu, että maa on litteä. Miten muuten Kolumbus olisi uskaltanut lähteä ylittämään Atlantia tai Magalhaes kiertämään maapalloa purjehtien? Kyllä maan muoto on tunnettu jo antiikista lähtien, Pythagoras mittaili auringon varjon pituutta jo 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Wikipedia kertoo enemmän.
Vanhaa tarina, mutta tässä yhden hieman tunnetumman (Oliver Hart) taloustieteilijän lauseita asiaan liittyen (https://www.researchgate.net/publication/268026691_Inefficient_provision_of_inside_money):
”We study the role of the private sector in creating inside money. We show that, even in the
absence of asymmetric information or an agency problem, the private provision of inside money
is inefficient. The reason is that inside money affects prices and the welfare of others, and
creators do not internalize this. This distortion is present even if we introduce lending and
government money.”