Siirry sisältöön

Illuusio riskittömyydestä

by : 10.11.2014

Palaan kahdessa kirjoituksessa asiaan, jota olen yrittänyt nostaa esiin aikaisemminkin: Vakaamman finanssijärjestelmän ja talouden kestävän toipumisen luomiseksi tarvitsemme kasvavaa riskinottoa.

Yksittäinen sijoittaja voi pitää riskinsä alhaisena sijoittamalla säästöjään matalariskisiin korkosijoitusksiin, valtionlainoihin tai talletuksiin. Tämä kuitenkin ensisijaisesti vain siirtää taloudellista riskiä velan liikkeellelaskijalle. Koko talousjärjestelmän kannalta riski ei tästä välttämättä pienene, vaan voi jopa kasvaa.

Kaikkein suurin riski on siinä, että talous kuihtuu, jollei kukaan ole valmis ottamaan investointeihin liittyvää riskiä.

Matalariskisten sijoitusten riskittömyys on siinä mielessä illuusio.

Yritän selittää tämän perusteellisemmin Forum lehteen kirjoittamassani jutussa Efterlyses: risktagande (suomenkielinen käännös tässä: Peräänkuulutetaan riskinottoa)

Arvopaperiin kirjoittamassa jutussa Japani: Holtiton riskinotto turvallisin vaihtoehto sivuan samaa teemaa kuin pohdin keskuspankin ja valtion eläkerahaston viime päätöksiä, jotka ovat antaneet merkittävää nostetta maailman osakemarkkinoille. Japani on hyvä esimerkki siitä mihin päädytään kun riskittömien sijoitusten reaalituotto pidetään turhan houkuttelevana.

JpnTopix&exchrateindex

 

Jätä kommentti

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: