Skip to content

Öljyn hinnan lasku hyvä uutinen, Suomellekin

by : 24.11.2014

Öljyn hinnan lasku on paras uutinen maailmantaloudelle mitä viime kuukausien aikana olemme saaneet. Lasku kasvattaa kuluttajien ostovoimaa jopa prosenttiyksiköllä ja parantaa siten länsimaiden talouksien kasvunäkymiä. Sen takana on tuotannon nousu eikä kysynnän lasku, joten hinnan notkahdus ei sinällään ole merkki maailmantalouden kasvun hiipumisesta.

Ennen torstain OPEC:in kokousta spekuloidaan nyt vahvasti siitä, ovatko OPEC-maat valmiita supistamaan tuotantoaan tarpeeksi, jotta hintaa saataisiin nostettua takaisin. Toistaiseksi ei riittävää yhtenäisyyttä tuotantosupistusten taakse olla saatu. Moni näkee tämän johtuvan USA:n johtamasta konspiraatiosta, jolla halutaan vahingoittaa Venäjää (katso: Saudi oil policy uncertainty unleashes the conspiracy theorists). Itse oletan, että motiivit ovat paljon yksinkertaisempia. OPEC ei halua ajautua 80-luvun tapaiseen spiraaliin, jossa kasvava tuotanto OPEC:in ulkopuolella pakottaa OPEC:ia jatkuvasti supistamaan tuotantoa Tästä enemmän: Jules Verne, OPEC ja öljyn hinta.

OilprodOPECexOPEC

Suomellekin öljyn hinnan lasku on hyvä uutinen, vaikka laskun myötä vienti Venäjälle kärsii. Se on auttanut kääntämään Suomen vaihtosuhteen kehitystä parempaan suuntaan: Nyt Tuonti halpenee, vienti kallistuu. Pienenevä kustannus polttoaineiden ostosta voi puolittaa Suomen vaihtotasevajetta.

 

Mainokset

From → Suomi

13 kommenttia
  1. Burton Malkiel Jr. permalink

    Öljymarkkinassa – jos missä – pitäisi kysynnä ja tarjonnan vaihtelut näkyä kyseisen raaka-aineen hinnassa.
    Tarjonta on lähtenyt nousuun – erityisesti siis USA pystynyt lisäämään tuotantoaan rajusti liuskekaasuesiintymien sivutuotannon ja vanhoja esiintymiä hyödyntävien uusien teknologisten innovaatioiden avulla. USA:n tuotannon kasvu:
    http://www.eia.gov/dnav/pet/hist/LeafHandler.ashx?n=PET&s=MCRFPUS2&f=M
    Tai esimerkiksi BP omista uusista teknologioistaan:
    http://www.bp.com/en/global/corporate/about-bp/what-we-do/extracting-oil-and-gas/using-new-technology.html
    Tuo USA:n liuskekaasutuotanto tulee pitämään myös kaasun hinnan alhaalla pitkään.
    http://www.eia.gov/dnav/ng/hist/rngwhhdW.htm
    USA:n sisä- ja erityisesti ulkopoliittisista syistä he tulevat varmuuudella käyttämään kaikki fossiiliset polttoaineensa ilmastonmuutoksesta piittaamatta. Kun nyt näyttää siltä, että he on pääsemässä (ainakin välivaiheessa) irti Lähi-Idän energiariippuvuudesta. Ei tämä ole mikään USA:n salaliitto Venäjää vastaan, vaan siinä mielessä sattumaa, että juuri viimeisen parin vuoden aikana tuo USA:n uusi tuotanto on lopulta kääntänyt sekä kaasun, että öljyn hinnan laskuun ja pitänee sen alhaisen seuraavan 10 vuotta. Eli ei tuo öljy ole mihinkään loppumassa.

  2. Aki Suokko permalink

    Mistä, Roger, päättelet että hinnan lasku johtuu nimenomaan tarjonnan kasvusta? Käsittääkseni sitä ei voi tietää varmasti, sillä viime kuukausien tuotantoluvut eivät ole vielä tiedossa?

    Ainakin täällä arvioidaan että voi olla myös kysynnän heikentymisestä kyse: http://euanmearns.com/the-2014-oil-price-crash-explained/. Ks. myös pari ensimmäistä kommenttia.

    IEA:n tuore katsaus WEO 2014 varoitteli, että liuskebuumi ei kestä enää monta vuotta ja kasvavan öljyntuotannon pitäisi tulla lähi-idästä sen jälkeen. Erityisen huolissaan järjestö on riittämättömistä investoinneista öljyntuotantoon.

  3. Kiitos kommentista.

    Olet tietysti oikeassa siitä, että tilastot johon kirjoituksissani viittaavat eivät vielä kerro viime kuukausien kehityksessä. Vanhempi datakin on vain arviota.

    Jos tilastoihin on luottamista ne kuitenkin kertovat siitä, että öljymarkkinoilla oli syntynyt ylitarjontatilanne johtuen tuotannon kasvusta – ei kysynnän hiipumisesta.
    Mitä tulee viime kuukausien kehitykseen elämme arvioiden varassa. Vaikka pientä viilenemistä on ollut esimerkiksi euroalueen ja Kiinan kasvulukemissa, mitään sellaista notkahdusta ei talousluvuissa ole ollut joka antaisi syytä olettaa öljyn kysynnän viime kuukausina dramaattisesti hiipuneen.

    Toki öljyn hinta ei suoraan heijasta vain kuukausittaista tuotannon ja kulutuksen tasapainoa. Varastot toimivat puskurina, ja lyhyellä tähtäimellä odotuksilla on suurta merkitystä. Pelot talouden hiipumisesta on varmasti ollut ainakin ajoittain öljyn hinnan laskua kiihdyttänyt tekijä syksyn aikana.
    Huomionarvoista on kuitenkin, että öljyn hinta ei kääntynyt siinä vaiheessa kun pörssikurssit alkoivat toipua. Tämä kertoo minulle, että huolet kasvun hiipumisesta tuskin ovat olleet ratkaiseva tekijä öljyn hinnan laskun takana.

    Varmasti OPEC:ila ei olisi syytä huoleen jos öljyn tuotannon kasvu OPEC:in ulkopuolella jäisi USA:n öljyliuskeen. USA:n öljyliuskebuumi on kuitenkin vain esimerkki yleisestä ilmiöstä; jos öljyn hinta merkittävästi nousee niin pitkällä viiveellä tämä saa tuotannon kasvamaan, kun kalliimmalla hyödynnettäviä esiintymiä aletaan käyttää. Samalla hinnan nousu merkittävällä viiveellä vaimentaa kulutuksen kasvua kannustamalla kulutusta säästäviin ratkaisuihin (hybriidiautot jne).

    Näistä tekijöistä johtuen OPEC:in ei kannata nostaa hintaa liikaa. Tämä kostautuu pidemmällä tähtäimellä. Nähdäkseni OPEC nyt pohtii missä raja menee.

  4. Aki Suokko permalink

    Kiitos täsmennyksestä! Pidän itsekin mahdollisena, että kysyntä ei ole juurikaan hiipunut eli että olet oikeassa. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla tuoreempia EIA:n tilastoja (joita parempia ei käsittääkseni ole).

    Sen sijaan Roger, olen hiukan pessimistisempi öljyntuotannon tulevaisuuden suhteen. Ymärrän logiikkasi tuossa, että jos jokin resurssi käy niukaksi, niin hintasignaali kannustaa tuottamaan kyseistä resurssia lisää, kehittämään sille vaihtoehtoja ja tehostamaan sen käyttöä. Haluan kuitenkin, jos sallit, pohtia vähän sitä, että miksi tämä ei välttämättä ole näin yksinkertaista.

    Öljyn kohdallakin näin tulee toki ainakin jossain määrin käymään (jokin kombinaatio noista kolmesta vaihtoehdosta yllä). Onko kuitenkin olemassa myös neljäs sopeutumisvaihtoehto eli se, että öljyn (marginaaliset) tuotantokustannukset nousevat nopeammin kuin kysyntä (ympäröivä talous) ehtii siihen sopeutua ja kysyntää tuhoutuu eikä kompensoidu millään muulla talouden alueella ja näkyy hitaampana talouskasvuna? Valtavirtataloustiede ei tällaista vaihtoehtoa pohdi ja ymmärrän jos tämä kuulostaa sinusta oudolta. Tämä vaihtoehto on ns. biofysikaalisen taloustieteen piiriin kuuluvaa ajattelua, josta lisää esim. Charles Hallin ja Kent Klintgaardin kirjassa Energy and the Wealth of Nations: Understanding the Biophysical Economy (http://www.amazon.com/Energy-Wealth-Nations-Understanding-Biophysical/dp/1441993975)

    Öljy ei maankuoresta lopu, mutta sen marginaaliset tuotantokustannukset voivat nousta nopeammin kuin ympäröivä talous ehtii siihen sopeutua. Viimeisestä 11 globaalista taantumasta kymmentä on edeltänyt öljyn hintapiikki (James Hamiltonin paperi, löydän linkin tarvittaessa). On varsin epätodennäköistä, että kyse on sattumasta. Aiemmin öljyshokit ovat tulleet lähinnä poliittisista/paikallisista syistä, mutta geologisen shokin mahdollisuus on nyt suurempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Kannattaa tsekata IMF:n julkaisu The Future of Oil: Geology Versus Technology (2013) (http://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2263580). Paperissa on ansiokasta valtavirtataloustieteen mahdollisten puutteiden diskutointia mitä tulee sen kykyyn ymmärtää öljyn roolia talouskasvussa ja mahdollisia geologisia rajoitteita öljyntuotannossa. Toinenkin IMF:n suht tuore julkaisu (Oil and the World Economy: Some Possible Futures, 2012) öljyn hinnasta ja maailmantaloudesta sisältää varsin hyvää valtavirtataloustieteen kritiikkiä öljyntuotannon tulevaisuuteen liittyen, johon suosittelen perehtymään (https://www.imf.org/external/pubs/ft/wp/2012/wp12256.pdf).

    Liuskeöljy voi myös jäädä suhteellisen rajalliseksi ja ainutlaatuiseksi ilmiöksi öljyntuotannossa. Energiajärjestö IEA:n vuoden 2013 katsauksessa huomautetaan (sivulla 447) sanatarkasti näin: ”and, given the amount of LTO resources compared to the total resources, it could be argued that the peak would be shifted by only a few years in any case”. Eli liuskeöljy (LTO, light tight oil) ei pysty siirtämään öljyntuotantohuippua kuin muutamalla vuodella IEA:n mukaan. Perinteisen, halvan öljyn tuotantohuippu oli IEA;n mukaan jo vuonna 2006 eli tuotannon kasvu (vähäinen tähän mennessä, sillä öljyntuotanto on polkenut lähes paikallaan vuodesta 2005) tulee ei-perinteisistä resursseista. IEA ei ainakaan nosta esille mitään muutakaan vaihtoehtoa, joka siirtäisi tuotantohuippua merkittävästi. Varsin monet öljygeologit pitävät suurena riskiä, että öljyntuotanto kääntyy laskuun 2020 tienoilla. Tämä on aika pian siihen nähden, että maailma on nauttinut noin 150 vuotta öljyntuotannon kasvusta ja rakentanut paljon infraa ja instituutioita, joiden toimivuudesta mahdollisessa laskevan öljyntuotannon maailmassa ei ole tietoa.

    Viittaat, Roger, että OPECilla on syytä olla huoleen kilpailevasta tuotannosta. Tuore IEA:n katsaus WEO 2014 ei tue tätä näkemystä. WEO 2014 ennustaa öljyntuotannon kasvavan vain 104 miljoonaan päivätynnyriin vuonna 2040, kun se nyt on 90 miljoonaa tynnyriä päivässä. Eli tuotannon kasvu on joka tapauksessa hidasta IEA:n arvioiden mukaan. IEA:n mukaan öljyntuotannon kasvu tulee nimenomaan lähi-idän alueelta eli OPEC-maista (ks. täällä http://kaikenhuippu.com/2014/11/24/iea-world-energy-outlook-2014-katsaus/ tai suoraan executive summary). IEA on muuten katsaus katsaukselta alentanut öljyn tuotannon kasvuennusteita ja aika rajustikin eli tämäkin takavuosiin nähdes hidas kasvuvauhtiarvio öljyntuotannossa voi osoittautua optimistiseksi näkemykseksi tulevaisuudessa. Jos OPEC on huolissaan kasvavasta kilpailusta, niin silloin sen täytyy tietää jotain sellaista, mitä IEA ei tiedä? Minusta tässä on ristiriita, sillä OPEC tietänee omat resurssinsa vähintään yhtä hyvin kuin IEA, mutta tuskin OPECin ulkopuolisissa maissa sentään paremmin kuin IEA?

    Iso kysymys, johon meillä tuskin on vastausta, on, että pitäisikö talouden toimijoiden jo alkaa valmistautua alenevaan öljyntuotantoon vai onko maailmantalous niin ketterä otus, että se a) sopeutuu kivutta (ilman taantumia jne.) alenevaan öljyntuotantoon tai b) pystyy peräti lisäämään öljyntuotantoa vielä pitkään?

  5. Matti permalink

    Joo. Tämä näyttää sille, että teen spreadi-kaupan.
    Ostan Brenttiä/CL1 ja samalla rahalla myyn DAXia/OMX shortiksi.
    Riski rajattu ja varma mekaniikka.

    Keskustelusta; minusta on hassua, että keskustellaan vakavasti tuotannon lisäyksestä?
    Olen Akin kanssa samaa mieltä liuskeöljystä; hetken huumaa.
    Katsotaan mitä Libyasta saadaan…

    Huom… Saudien viimeinen iso löytö on vuodelta 1964.

    Onko mitään perää pohtia jonkinmoista konspiraatiota Venäjää vastaan?
    Pohtii Dr. Conspiracy.

  6. Kiitos kommenteista.

    Aki ja Burton. Jos ihmettelette miksi kommenttinne näkyy vasta nyt se riippuu siitä, että huomasin vasta nyt että olivat jääneet spämmifiltteriin. Filtteri seuloo pois kommentteja jossa on paljon linkkejä muille sivuille, koska nämä ovat usein robottien kirjoittamia.

    Aki,

    En näe mitään talousteorian vastaista siinä, että jonkun luonnonvaran ehtyminen voi johtaa talouskasvun hidastumiseen tai jopa täydelliseen pysähtymiseen. Ilman teknologista kehitystä on selkeää, että sopeutuminen hintojen nousun kautta (joka kannustaa käyttämään tuotantomenetelmiä tai korvikkeita, jotka eivät alhaisemmalla hinnalla ole kannattavia) johtaa alhaisempaan taloudelliseen tuotantoon.

    Se on täysin empiirinen kysymys kehittyykö teknologia (uudet tavat tuottaa kyseistä hyödykettä, uudet korvikkeet tai tehokkaammat keinot käyttää hyödykettä) tarpeeksi ripeästi kompensoidakseen luonnonvarojen ehtymisen vaikutusta.

    Mitä tulee varautumiseen öljyntuotannon ehtymiseen niin paras siihen ohjaava tekijä on juuri öljyn hinnan nousu. Sitä myötä kun varannot näyttävät merkkejä ehtymisestä, hinta nousee mikä kannustaa säästäväisyyteen käytössä ja korvikkeiden käyttöönottoon.

    Ei minulla ole mitään syytä uskoa että IEA:n ja OPEC:in ennusteet tulevien vuosikymmenien tuotannosta eroaisivat toisistaan. . Keskeistä on kuitenkin, että korkeampi öljyn hinta kannustaa toimiin öljyn tuotannon lisäämiseksi ja öljykulutuksen säästämiseksi, joten tuleva tuotanto ja kysyntä riippuu öljyn hinnan kehityksestä, eikä mikään ennusteura voi olla ennalta annettu totuus.

    Kenelläkään ennustajalla ei myöskään voi olla tietoa kaikista mahdollisista keinoista ja tulevista keksinnöistä joihin hintojen muutokset voivat innostaa. Pitkän tähtäimen ennusteissa on siksi merkittävää epävarmuutta.

    Tuotannon kasvu Opecin ulkopuolella on tällä hetkellä tosiasia, mikä antaa Opecille (Saudeille) syytä tällä hetkellä tähdätä hiukan alahaisempaan hintaan kun mitä olisi ollut järkevää ilman tätä.

  7. Aki Suokko permalink

    Roger, tolkun ekonomisti ei näe mitään ongelmaa siinä, että talouskasvu hidastuu resurssirajoitteiden vallitessa :). Valtavirtataloustieteen talouskasvuteoria kuitenkin rakentaa talouskasvumallinsa ns. kustannusosuusteoreeman (cost-share theorem) varaan. Eli jos öljyyn kuluu 4 % BKT:sta niin öljyn osuus talouskasvusta on silloin 4 % (oletus tehokkaista markkinoista johtaa tähän tulokseen). Samalla mallista tulee epärealistinen. Eli mallin mukaan jos talouskasvu olisi muuten 1 % vuodessa ja Suomeen ei tule lainkaan öljyä (eikä ole varmuusvarastojakaan), niin talouskasvu hidastuu vain vähän eli arvoon 0.96 % (muiden asioiden pysyessä samoina). Biofysikaalisen taloustieteen mukaan öljyn rooli talouskasvussa on kuitenkin paljon suurempi kuin tuo pieni kustannusosuus (ks. esim. Charles Hallin, Astrid Kanderin (tuore kirja Power to the people) ja Robert Ayresin töitä). Valtavirtatalouden kasvumallit toimivat hyvin silloin kun (halvan öljyn) öljyntuotanto kasvoi nopeasti eli valtaosan toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta. Öljyä on käytännössä myyty markkinoilla kymmenesosalla sen arvosta (jos arvoa mitataan kontribuutiolla talouskasvuun), Olen kirjoittanut aiheesta täällä: http://netn.fi/artikkeli/vallitseva-talousteoria-on-neuvoton-resurssiniukkuuden-edessa.

    Markkinatalouden sopeutumiskykyä resurssihaasteisiin ei sovi vähätellä, juuri hintasignaalin vuoksi, mutta voi käydä niinkin että öljyn hinta ei koskaan nouse tarpeeksi korkealle, jotta investoinnit sen niukkuuden sopeutumiseen käynnistyisivät (tarpeeksi) laajassa mitassa. Öljynhinta ei nimittäin voi nousta ainakaan nykyisin rajatta koska se aiheuttaa taantuman (tästä esim. James Hamilton on kirjoittanut papereita). Taantuman jälkeen öljynkysyntä pienenee ja hinta on alhaalla, mikä alentaa kannustimia investointeihin. Edessä voi olla ns. bumpy plateau, jossa talous törmää esimerkiksi muutaman vuoden välein korkeaan öljynhintaan. Öljy ei sinänsä maasta lopu, mutta se öljyn määrä joka tulee markkinoille tuhoamatta kysyntää voi pienentyä aika nopeastikin. Maailmantalous on nauttinut 150 vuotta kasvavasta öljyntuotannosta, joten emme voi tietää, miten hyvin maailmantalous sopeutuisi alenevaan öljyntuotantoon. IEA:n mukaan perinteisen halvan öljyn tuotanto laskee 6-8 % vuosittain eli 3-4 vuoden välein pitää saada Saudi-Arabian tuotannon verran markkinoille uutta öljyntuotantoa (joka on mm. Venezuelan öljyemulsion, Kanadan tervahiekkaesiintymien ja liuskeöljyn varassa). Öljyntuotannon massiivisuudesta kertoo se, että jos korvaisimme öljyn pelkästään suurehkoilla selluloosaetanolilaitoksilla (joita on muutama jo käynnissä) tarvittaisiin näitä laitoksia 45 000 – 90 000 (luultavasti maapallon maapinta-ala ei riittäisi kasvattamaan raaka-ainetta). Tietenkään öljyä ei korvata vain yhdellä ratkaisulla vaan yhdistelmällä ratkaisuja, mutta suuruusluokan hahmottamiseen tällainen laskelma on hyvä. (Etanoli ei edes ole täydellinen öljyn substituutti).

    Historialliset energiasiirtymät ovat kestäneet vuosikymmeniä (ks. esim. Vaclav Smilin kirja Energy Transitions). Menneisyys ei ole tulevaisuuden tae, mutta historialla on rytmi… Minusta Euroopan poliitikkojen pitäisi harkita Rooseveltin New Dealin kaltaista massiivista investointiohjelmaa, joka tähtäisi Euroopan öljy- ja kaasuriippuvuuden vähentämiseen. Tarkoitan jotain luotijunien, ydinvoimaloiden, tuulivoimaloiden, älykkään sähköverkon kaltaisia asioita.. Työvoimastakaan ei tule heti pulaa. Euroopan valtiot velkaantuvat joka tapauksessa koko ajan. Onko järkevämpää ottaa velkaa sosiaaliturvan kustantamiseen vai investointiohjelmiin on tietysti poliitikkojen päätettävissä oleva asia.

    On mielenkiintoista nähdä, että sopeutuuko viisi- ja seitsenvuotissuunnitelmien kommunistinen Kiina fossiilienergiariippuvuuden vähentämisessä paremmin vai huonommin kuin markkinavetoinen Eurooppa.

    James K. Galbraith (sen kuuluisamman Galbraithin poika) on julkaissut tänä vuonna kirjan The End of Normal: The Great Crisis and the Future of Growth, johon suosittelen perehtymään. Kirja on Tyler Cowenin The Great Stagnation -kirjan hengenheimolainen, mutta siinä missä Cowen ei kirjoita sanaakaan resurssirajoitteista, Galbraith näkee öljyniukkuuden ratkaisevana tulevaisuuden talouskasvussa. Kirjassa on myös minusta hyvä ja kattava selitys finanssikriisin syntymiselle.

    On muuten mielenkiintoista, että OPEC ei laskenut tuotantokiintiöitä ja samalla Venäjä ilmoitti olevansa valmis hintasotaan. Tämä selittyisi hyvin sillä, että sekä OPEC että Venäjä eivät pidä liuskeöljyä kovin pitkäaikaisena uhkana. Peliteoreettiselta kannalta OPECin etu lienee on, että öljynhinta vaihtelee ja on välillä jopa liian matala joillekin OPECin jäsenille, koska tämä hillitsee investointeja öljyä korvaaviin ja sen käyttöä tehostaviin investointeihin? Toki osa jäsenistä kärsii enemmän kuin toiset, jos tämä on valittu strategia, koska öljyntuotannon kustannukset vaihtelevat hurjasti OPEC-maittain.

  8. Kiitos Aki,

    Kommenttisi herättää paljon mielenkiintoisia ajatuksia joihin on syytä palata. Muutama lyhyt kommentti.

    Täytyy erotella kaksi asiaa: Mitä huomoidaan tietyssä taloudellisessa mallissa ja mikä on sen vastaista.

    Tavallisessa talouskasvumallissa kuten toteat ei erotella erikseen öljyä tuotantotekijöitä. Siinä myös muutenkin tyypillisesti käsitellä yksittäisiä tuotantotekijöitä. Ei esimerkiksi erotella kiinteistöjä, teitä tai koneita vaan kaikkia tarkastellaan yleisesti pääomana.

    Tämä malli, kuten kaikki talouden mallit, on yksinkertaistus, jossa jätetään huomiomatta monta asiaa. Se ei tarkoita, että teoria väittäisi jotain siitä mitä tapahtuisi talouden aktiviteetille, jos esimerkiksi öljyä (tai teitä) ei yhtäkkiä olisi ollenkaan. ¨

    Olettakaamme esimerkiksi että tiet ovat 5 prosenttia koko pääomakannasta. Vaikka malli ei erittele teitä, se ei tarkoita että malli sanoo että kaikkien teiden tuhomamisella olisi sama vaikutus BKT:hen kun jos pääomakantaa yleensä vähennetään 5 prosenttia. Malli ei kerta kaikkiaan ole tarkoitettu tällaisten assymetristen sokkien tarkasteluun.

    Toki implisiittisesti se, että talouskasvumalleihin ei erikseen sisällytetä öljyä on jossain mielessä kannanotto, että öljyn tarjonnan vaihtelut eivät ole olleet keskeinen tekijä pitkän aikavälin talouskasvun selittäjänä. En näe mitään syytä kyseenalaistaa tätä.

    Se, että öljytarjontasokit aiheuttavat taantumia ei kerro paljoakaan öljyn pitkäaikaisesta kasvukontribuutiosta. Pitkä-aikaiselle kasvulle ratkaisevaa on tuotantokapasiteetin kehitys. Lyhemmän aikavälin heilahteluille kysyntähäiriöillä on ratkaisevaa merkitys. Öljyn hinnan nousu syö kuluttajien ostovoimaa ja siirtää sitä öljytuottajamaihin. Lyhyellä tähtäimellä talous (etenkin palkat) eivät sopeudu, jolloin sokki aiheuttaa työttömyyttä. Kunhan talous sopeutuu ja onnistutaan palauttamaan täystyöllisyys sokin vaikutus pienenee.

    Toiseksi alenevan öljytarjonnan vaikutus tuotantokapasiteettiinkin on lyhyellä tähtäimellä paljon rajumpaa kuin pitkällä tähtäimellä, jolloin voidaan sopeutua esimerkiksi muuttamalla tuotantoprosesseja energiasäästäväisempään suuntaan ja korvaamalla öljyä muilla energialähteillä.
    Tietysti jos, muuten epäonnistuneesta talouspolitiikasta johtuen talous pysyy taantumassa, ja siitä syystä öljyn kysyntä ja hinta alhaisena, tämä ei kannusta investointeihin öljyn korvaamiseen. Jos tämä on ongelma ratkaisuna on elvyttävämpi talouspolitiikka.

    Jos talous ei kasva vaikka työvoima saadaan täyskäyttöön, koska öljyä ei riitä eikä onnistuta öljyä korvaamaan, niin se on sitten vain ikävä tosiasia.

    Väität että öljyä myydään markkinoilla kymmenesosa alle sen arvon. Tarkoitatko siis, että öljyn marginaalituottavuus on kymmenen kertaa korkeampi kuin sen markkinahinta? Eli jos ostamme miljoonan euron edestä öljyä niin voisimme kasvattaa tuotantoa 10 miljoonan euron edestä? Kuulostaa aika uskomattomalta rahanteko-mahdollisuudelta.

    Spekuloit, että OPEC:in päätös olla laskematta tuotantokiintiöitä osoittaa, että ne eivät pelkää liuskeöljyä. Miten niin? Jos ne pitäisivät öljyliuskebuumia tilapäisenä öljyä hintaa laskevana häiriönä ei kai olisi järkeä myydä öljyä tällä hinnalla vaan rajoittaa tuotantoa nyt ja myydä vasta kun hinnat ovat noussee?

  9. Aki Suokko permalink

    Kiitos kommentista, Roger! Olit muutamassa kohdassa ymmärtänyt eri tavalla kuin tarkoitin, joten koitan vielä kerran täsmentää kommenttejani.

    Tuosta talouskasvumallista, jossa on siis pääoma ja työ ja kaikki muu on residuaalia (teknologista kehitystä tms.). Se ei ole paitsi yksinkertaistust vaan myös siinä mielessä virheellinen, että se jättää pois tärkeimmän yksittäisen talouskasvutekijän eli energian. Kun tämä otetaan malliin, niin talouskasvusta selittyy energiankulutuksella 50 – 90 % riippuen maasta (esimerkiksi Yhdysvallat, Saksa, Japani ja Ruotsi) ja siitä miten tuo energiankulutus on määritelty. Yhdysvaltojen talouskasvusta teknologiselle kehitykselle ei jäänyt kuin pieni osa, kun Ayres ja Warr mallinsivat 1900-luvun talouskasvua niin, että ottivat työn ja pääoman lisäksi malliin mukaan energiankulutuksen ns. hyötyenergiana. Noiden kahden tutkijan lisäksi mm. Lundin yliopiston taloushistorian professori sai kirjassaan Power to the people samankaltaisia tuloksia. Myös Charles Hallin ja Reiner Kummelin työryhmät ovat saaneet energialle 50 %:n osuuden talouskasvussa. Galbraith kritisoi kirjassaan (The End of Normal, 2014) osuvasti valtavirtataloustieteen talouskasvumallia, että siinä ihminen vuorovaikuttaa pääoman kanssa [tuotantofuktio on muotoa f(L,K)], mutta ei tuota mistään mitään (koska ei ole ainetta eikä energiaa). Koska talouskasvumalli on pielessä niin myös talouskasvuennusteet ovat järjestään pielessä. Tuo f(L,K) -malli toimi hyvin silloin kun öljy oli halpaa ja sen tuotanto kasvoi eksponentiaalisesti.

    Siitä, että energian osuus on bruttokansantuotteessa tyypillisesti 6-7 %, mutta talouskasvussa sen osuus on noin kymmenkertainen, tarkoittaa siis sitä että energian, kuten öljyn, markkina-arvo on vajaa kymmenys sen yhteiskunnallisesta arvosta. Mielestäni tässä ei ole mitään ristiriitaa vaan tämä tulos on suoraa seurausta biofysikaalisen taloustieteen mallien tuloksista (joihin viiteitä oli edellisessä kappaleessa). Näin ollen meidän olisi kannattanut työn ja pääoman sijaan keskittyä verottamaan luonnonvarojen ”maankorkoa” 1800-luvun klassisen taloustieteen aikana jo ja meillä olisi nyt huomattavasti vähemmän energiaa haaskaava talousjärjestelmä ja infrastruktuuri länsimaissa? Kiinan ja Intian talouskasvuun öljyn korkea hinta on vaikuttanut paljon vähemmän viime vuosina osittain sen vuoksi, että niillä tätä tehotonta infraa ja järjestelmää ei ole ja ne käyttävät paljon enemmän kivihiiltä per öljy eli niiden kivihiilivipu on suurempi.

    James K Galbraith arvioi minusta osuvasti uusimmassa kirjassaan, että talouskasvu tulee käynnistyessään todennäköisesti törmäämään resurssirajoihin. Galbraith viittaa useasti nimenomaan biofysikaaliseen taloustieteeseen. Mitä pikemmin energia ja resurssit ylipäätään (oikeastaan kaikki metallit ja mineraalit voidaan mallintaa energian avulla ns. exergiana). Ei talouskasvu välttämättä lopu, sillä esim. energiankäyttöä voidaan tehostaa tehokkaammalla pääomakannalla jne., mutta talouskasvumalleja olisi syytä muokata realistisemmiksi.

    En aio sinua tämän enempää kiusata. Kehotan vielä kerran lukemaan vaikka Astrid Kanderin ja kumppaneiden kirjan Power to the People tai Charles Hallin kirjan Energy and Wealth of Nations. Edellisessä käydään läpi energian merkitys Euroopan talouskasvussa ja yhteiskunnan kehityksessä (viimeisten 500 vuoden ajalta) ja jälkimmäisessä esitetään biofysikaalinen taloustiede a:sta ööhön. Galbraithin kirja on perusteellisin löytämäni kuvaus sekä finanssikriisistä että talouskasvusta resurssirajoitteissa (joita ei siis kovin kauan ole ollut).

    • Kiitos selvennyksestä,

      Toki en vieläkään ole varma, että ymmärrän mitä tarkoitat.

      Se, että energia selittäisi valtaosan talouskasvusta tarkoittaisi, että ajan myötä tuotanto olisi yhä energiaintensiivisempi. Eli energiaa lisättäisiin kompensoimaan sitä, että työvoimaa ja pääomaa kasvatetaan tuotantoa hitaammin. Energiankäyttö pitäisi silloin kasvaa reippaasti tuotantoa ripeämmin.

      Ainakin 70-luvun alusta tuotanto on päinvastoin kasvanut reippaasti energiankulutusta ripeämmin. Jo sen perusteella on aivan ilmeistä, että valtaosa talouden kasvusta selittyy jollain muulla kuin energian kasvavalla käytöllä.

      Lisäksi kasvava energiatuotanto on myös pitkälti seurausta teknologisesta kehityksestä. Ilman viimeisen vuosisadan teknologista kehitystä (ydinvoima, kehittynyt öljynporausteknologiaa jne) emme pystyisi tuottamaan kuin murto-osan siitä energiasta mitä meillä on käytössä.

      Väite, että talouden kasvu perustuu valtaosin teknoloogiseen kehitykseen on siten kyllä hyvin vankalla pohjalla.

  10. Aki Suokko permalink

    ”Väite, että talouden kasvu perustuu valtaosin teknoloogiseen kehitykseen on siten kyllä hyvin vankalla pohjalla.”

    Tämä on aivan totta. Mutta suuri osa tuosta ”teknologisesta kehityksestä” on ollut energiankäytön kasvua. Vallitsevan taloustieteen kasvumalleissa kaikki se mikä ei ole työn ja pääoman lisäystä on residuaalia, joka on nimetty ”teknologiseksi kehitykseksi”. Jos energiankulutus otetaan yhdeksi tuotannontekijäksi tuotantofunktiomalliin, niin teknologisen kehityksen osuus pienenee huomattavasti. Esimerkiksi Ruotsissa (Astrid Kander ja kumppanit, 2013) talouskasvun komponentit olivat 1900-1949: Energia (47 %) ja teknologinen kehitys (20 %) lopun ollessa siis työ ja pääoma. Perinteiset talouskasvumallit eivät ”poimi” energiankulutusta esiin ”teknologisesta kehityksestä”, minkä siis biofysikaaliset talouskasvumallit tekevät.

    Taloustieteilijät keskustelevat mielellään teknologisen kehityksen vaikutuksesta vaikkapa tulonjakoon, mutta eivät pysty juurikaan nimeämään sitä, että mitä teknologinen kehitys on (Galbraith kuvaa tätä varsin hauskasti tuoreimmassa kirjassaa). Sille ei ole mittayksikköä. Suuri osa siitä on siis ollut energian kulutuksen kasvua. Ayres ja Warr ovat mallintaneet teknologista kehitystä suureella ”useful energy”, joka on primäärienergian se osuus, joka päätyy hyötykäyttöön. Tämä mittari menee lähes yksi yhteen ”teknologisen kehityksen” kanssa Yhdysvalloissa 1900-luvulla. Tosin 1980-luvun jälkeen ilmaantuu residuaali (noin 10 %), jonka Ayres ja Warr arvioivat olevan seurausta digitalisaatiosta. Tämä malli on mielenkiintoinen, mutta ei siitä voi lopullisia johtopäätöksiä vetää. Energian suuri osuus talouskasvussa on kuitenkin mallinnettu niin monissa tutkimuksissa, että se on suhteellisen kiistaton.

    Olet oikeassa siinä, että talous on kasvanut energiaa nopeammin 1970-luvun jälkeen. Tähän ovat mahdollisia syitä finanssivetoinen kasvu, digitalisaatio ja varsinkin 2000-luvulla energiaintensiivisen tuotannon siirtyminen kehittyviin maihin. Tämä BKT:n energiaintensiivisyyden lasku näkyy myös biofysikaalisen taloustieteen kasvumalleissa. Esim. Ruotsissa niin, että vuosina 1950-2000 energian osuus talouskasvusta oli 26 % ja teknologisen kehityksen 44 %, kun luvut 1900-luvun ensimmäisellä puolikkaalla olivat siis suunnilleen päinvastoin.

    Olisin varovainen vetämään johtopäätöksen, että energian osuus talouskasvusta on laskemassa kohti nollaa. Monissa länsimaissa tältä voi näyttää, koska energiankulutus on siirretty paljolti Kiinaan. Esim. Wärtsilän moottorikokoonpanotehdas tekee suuren osan moottoreiden arvonlisästä suhteellisen pienellä energiankulutuksella (nosturit ja paineilmatyökalut kuluttavat jonkin verran sähköä), mutta vasta sen jälkeen kun kehittyvissä maissa on palanut paljon kivihiiltä ja öljyä malmien louhinnassa, rikastamisessa ja pelkinnässä. Energiasta voi tulla rajoittava tekijä esim. öljyn tuotantohuipun myötä, jolloin se vaikuttaa talouskasvuun hyvin voimakkaasti.

    Voi olla, että digitalisaatio vapauttaa meitä lisää energiankulutuksesta, mutta tämä jää nähtäväksi. Esimerkiksi Matti Pohjola sanoo, että talouskasvu on tietoa siitä miten tuotantopanoksia voidaan yhdistellä. Tällainen tieto on kumuloituvaa eikä sitä voi menettää ja se voi kasvaa rajattomasti. Mitä jos energiankulutus kuitenkin kääntyy laskuun vaikkapa öljyntuotantohuipun myötä? Perinteisesti BKT/energiankulutus on kasvanut 1-2 % vuodessa eli energiankulutus on kasvanut absoluuttisesti ottaen ja sen käyttö on tehostunut varsin hitaasti. Miten käy talouskasvun, jos esimerkiksi öljyntuotantohuipun myötä energiankulutus kääntyy 3 %:n vuosittaiseen laskuun? Sopeutuuko talous? Öljyhuippu olisi toteutuessaan teknologinen shokki jonka vaikutukset ulottuisivat paljon öljynjalostussektoria laajemmalle.

    Otan vielä lyhyen esimerkin teknologisesta kehityksestä kuvitteellisessa timpurin tapauksessa. Naulapyssy lisää timpurin tuottavuutta, mutta vaatii ulkoista energiaa (paineilmaa, sähköä). Vallitsevan taloustieteen teknologiakäsitteen mukaan naulapyssy on teknologista kehitystä. Biofysikaalisen taloustieteen mukaan naulapyssyn vaikutus jaetaan lisääntyneeseen ulkoisen energian kulutukseen ja teknologiseen kehitykseen. Jos paineilmaa ja sähköä ei olekaan käytössä, niin kumpi mallintaa paremmin tilannetta ”timpuritaloudessa”, perinteinen vai biofysikaalinen taloustiede?

    Tulevaisuus voi olla ruusuinen talouskasvun suhteen mikäli tuo energian osuus talouskasvussa jatkaa laskuaan (aidosti, kun otetaan huomioon että usein BKT ja energiankulutus tilastoidaan eri maissa) talouskasvun tekijänä. Energian kallistuminen ohjannee siihen energiatehokkaampiin prosesseihin investoidessa. Energian kallistuminen tosin aiheuttanee taantumia silloin tällöin ja sen myötä liian alhaisia energianhintoja ainakin lyhytaikaisesti, että investointeihin kannustaminen alenee. Jotkut peak oil –teoreetikot näkevätkin deflaatiokierteen uhkana, jos öljyntuotanto kääntyy voimakkaaseen laskuun.

    Mitä enemmän ollaan liuskeöljyn varassa marginaalisessa tuotannossa, niin sitä suurempi riski on nopeaan laskuun öljyntuotannossa, sillä liuske-esiintymien öljyntuotanto laskee tyypillisesti 30-40 % vuodessa. Perinteisen öljyn tuotanto laskee 6-8 % vuodessa IEA:n arvion mukaan. Eli jos investoinnit öljyntuotantoon lopetettaisiin saman tien, niin öljyntuotanto kääntyisi reippaaseen laskuun heti. Investoinnit öljyntuotantoon ovat kuitenkin kasvaneet 2000-luvulla moninkertaisiksi ja tuotantoa on saatu lisää 10 %. On siis koko ajan juostava kovempaa pysyäkseen paikallaan. IEA onkin huolissaan nimenomaan siitä, että investoinnit kasvavat liian hitaasti (vaikka niiden määrä on kasvanut yli 10 % vuodessa 2000-luvulla).

    Öljyntuotantohuippu ei siis tule siitä, että öljy loppuu vaan siitä, että siihen ei enää investoida tarpeeksi. Toivottavasti tuo tilanne ” ei investoida tarpeeksi” tulee niin, että se ei aiheuta ongelmia taloudelle. Siihen olisi pitänyt alkaa varautua jo 10-20 vuotta sitten ns. crash –ohjelmalla joidenkin asiantuntijoiden mukaan (esim. IEA:n pääekonomisti Fatih Birolin mukaan). Aikaa ei välttämättä ole enää kovin monta vuotta. Jos jostain olen huolissani, niin siitä että liuskehype on saattanut antanut vääränlaisen turvallisuuden tunteen sijoittajille, poliitikoille ja muille intressiryhmille. Se ei välttämättä ole laajasti sovellettava esimerkki korkean hinnan kannustavasta vaikutuksesta, vaan saattaa olla, kuten analyytikko Art Bergman on sanonut: ”Last gasp and retirement party”.

    Olen selventänyt energian roolia teknologisessa (ja talouskasvussa) kehityksessä täällä: http://netn.fi/artikkeli/vallitseva-talousteoria-on-neuvoton-resurssiniukkuuden-edessa.

  11. Matti permalink

    Kuinka kauan hinnan pitää olla alhainen, että hyötyjä näkyy?

    Mikä on liuskeöljyn tuotantokustannuksen breakeven?

    Mikä hintataso on Venäjälle/Venezuelalle/Iranille hankala?

    Onko alhaisemman öljynhintatason kautta nyt todellinen deflaatioriski ?

    Olisiko niin, että EKPn on nyt pakko toimia QE osalta, kun tilaa on ?

    • Kiitos hyvistä kysymyksistä Matti,

      Minun näkemykset:

      Hyötyjen kyllä pitäisi näkyä kuukausien sisällä, tosin sitä suurempina mitä kauemmin öljyn hinta jää alahaiseksi.

      Liuseköljyn breakeven kustanneukset vaihtelevat suuresti. Jo nyt tuotannossa olevien marginaalikustannukset ovat kai reippaasti alle nykyisen öljyn hinnan. (esim http://www.marketwatch.com/story/why-cratering-oil-may-not-crush-shale-producers-2014-10-14?mod=mw_share_twitter ). Todennäköisesti tuotantokustannukset ovat ajan myötä laskussa kun ala kypsyy.

      Tämä hintataso on ilman muuta Venäjän, Venezuelan ja Iranin valtiontalouksille hyvin hankala = eli niiden olisi hyvin vaikeat rajoittaa tuotantoaan mikä entisestään vähentäisi niiden tuloja.

      Ilman muuta todennäköisyys että nähdään negatiivinen inflaatio kasvaa. Tämä on kuitenkin hyvä asia taloudelle – se on ostovoimaa kasvattava deflaatio. Siksi sen ei pitäisi kasvattaa paineita QE:lle, mutta EKP on aikaisemminkin reagoinut järjettömästi öljyn hinnan liikkeisiin.

Korjaa, jos olen väärässä. Kerro, jos olet toista mieltä. Kysy, jos jotain jäi epäselväksi. Lähtökohtaisesti kommentit julkaistaan välittömästi ilman erillistä hyväksyntää. Kommentit voivat kuitenkin juuttua, jos Wordpress tulkitsee niitä spämmiksi (esimerkiksi kommenttiin sisältyvien linkkien johdosta) jolloin ne tulevat näkyviin manuaalisen hyväksynnän jälkeen.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s